HARRASTAJA: Kanin­kas­vat­taja Terhi Järvinen: Eettistä lihan­tuo­tantoa ja puputerapiaa

Kanin­kas­vat­taja Terhi Järvinen ei halua syödä tehotuo­tettua lihaa. Hänen proteii­ninsa tulee oman pihan kanilasta. Samalla voi nauttia puputerapiasta.

7.9.2018

Katso video, miten Terhi Järvinen hoitaa kanejaan ja mitä lihaka­nien kasvat­ta­minen hänelle merkitsee. VIDEO VESA-MATTI VÄÄRÄ

– En hyväksy teollista lihan- tai munan­tuo­tantoa. En hyväksy teolli­sesti proses­soitua ruokaa. Kotona meidän lihamme on kania omalta pihalta tai sitten riistaa. Meillä on oikeeta kermaa ja oikeeta maitoa, ei minkään­laisia kevyt­tuot­teita ja mahdol­li­simman paljon luomua, Terhi Järvinen kertoo.

Emokanit kasvavat lemmi­keiksi, joita voi paapoa ja silitellä. Järvinen toteaa, että niiden kanssa voi istus­kella iltahä­mä­rissä mitään tekemättä ja nauttia elämästä, saada sanalla sanoen ”pupute­ra­piaa”.

– Kanien lapset syödään, Järvinen naurahtaa.

Lihaka­nien kasvat­taja kuitenkin tietää, että kanit ovat saaneet varttua hyvissä oloissa, hyvin ruokit­tuina ja puhtaissa tiloissa ilman tautie­pi­de­mioita. Järvinen myös itse teurastaa kanit.

Lihaka­nien omava­rais­tuot­taja toteaa, että kodin ulkopuo­lella hän on kasvis­syöjä. Kun Järvinen kuvaa teolli­sesti lihaksi tuotet­tujen eläinten kohtelua, ottaa hän esimer­kiksi sikatilat.

– Siat elävät hirveän ahtaissa tiloissa, ilman luonnon­valoa, sement­ti­lat­tialla. Paikat ovat kyllä siistejä, mutta nämä viisaat ja vilkkaasti touhuavat eläimet saavat ehkä vain pahvi­laa­tikon ”virik­keeksi”. Siat ovat hyvin revii­ri­tie­toisia, mutta teuraaksi ne kulje­te­taan autossa, jossa ne voivat joutua aivan vieraa­seen poruk­kaan ja jossa voi olla liian kuuma. Ja mistä tiedät, kuinka monta kertaa sille annetaan sähköis­kuja, kun tainnutus ei aina heti onnistukaan?

KANINKASVATUKSEN ABC

– Herään aamulla tuntia ennen töihin lähtöä, ennen viittä. Hoidan koirat ja kissan. Sitten menen kanilaan ja annan vedet ja heinät.

Niin kuvaa päivänsä rutii­neja Järvinen, joka tekee aamuvuoroa hitsaa­jana Meyerin telakalla Turussa.

– Tulen töistä kotiin noin kello 16. Hoidan koirat ja kissan, annan kaneille vedet, heinät ja rehut ja siivoan papanat. Hirveästi on paskan lappa­mista, ihan niin kuin kaikilla eläimillä, toteaa Järvinen rempseään tyyliinsä. Ja nauraa hersy­västi päälle. Ja illalla täytyy tietenkin tehdä kanilassa vielä päivän kolmas hoitokierros.

Järvi­sellä on myös kanoja, mutta niitä hän pitää vain kanan­mu­nien saami­seksi. Kotkot­ta­jatkin tietysti hoide­taan, mutta omava­rais­kas­vat­tajan varsi­nainen intohimo ovat selväs­tikin nämä puput. Turun seudulla sijait­sevan talon suurelta pihalta löytyy voikukkaa ja muuta villi­vi­han­nesta, joita on hyvä syöttää kaneille.

– Käyn myös usein hakemassa kaupoista salaattia, omenaa ja muuta vihreää, jotka menisivät vain roskiin.

Järvi­selle jää talveksi 8 naarasta, 2 urosta ja sitten vielä uusia, nuoria siitos­ka­neja kasva­maan. Viisi­ki­loisia aikuisia kaneja koskevat lemmik­ki­ka­nien säädökset, ja Järvi­sellä on niille vielä vähim­mäis­mit­toja tilavammat häkit. Tuotan­to­kau­della kanin­poi­kasia on 50:n ja 100:n välillä. Kanifar­mari arvioi, että hänellä menee 2,5 tuntia joka päivä kanien hoitoon. Lauan­taina on kanihäk­kien suursii­vous ja siihen uppoaa koko päivä.

Teurastus hoituu omin voimin, laaki ja vainaa ‑periaat­teella. Järvinen harrastaa metsäs­tystä ja hänellä on aseen­kan­to­lupa. Vaikka kyse on tuotan­to­ka­neista, ovat ne niin tottu­neita hoita­jaansa eli Järvi­seen, etteivät ne rimpuile tai stres­saannu, kun hän ottaa ne viimeistä kertaa syliinsä. Järvinen lopettaa kanit 22-kalii­be­ri­sella pienois­re­vor­ve­ril­laan, otsaan laukaisten.

Kanit lopete­taan 12–14 viikkoi­sina. Ne ovat siinä vaiheessa vajaat kolmi­ki­loisia, ja lihaa niistä lähtee noin 1,2 kiloa.

MISTÄ KAIKKI ALKOI?

– Ensin minulle tuli kanat. Näin Faceboo­kista, miten joku kysyi: Haluatko sinne kanalaan iloisia pupuja pomppimaan?

Vaikka Järvinen on kaupun­gista kotoisin, ovat luonto, metsä ja eläimet olleet hänelle aina sekä hengen että ruumiin ravintoa, sananmukaisesti.

– Olen aina tykännyt kulkea metsässä. Kaupun­kia­sun­nossa minulla oli hurjat vihannes- ja yrtti­vil­jelmät parvek­keella, kasvatin jopa perunaa. Perheeni on aina metsäs­tänyt, ei meillä muuta lihaa ollut­kaan kuin riistaa. Olen 18-vuoti­aasta asti haaveillut, että kun muutan maalle, otan pihalle kotie­läimiä, joita voi syödä.

Kanilauma ei ollut ensim­mäinen, joka loikki Järvisten elämään perheen muita jäseniä etukä­teen varoit­ta­matta. Hitsaa­jamme laittaa menoksi eikä meinaa. Tässä kanifar­mi­ta­lossa Järvisen perhe – Terhi, metal­lia­lalla työsken­te­levä aviomies ja pieni tytär – on asunut neljä vuotta. Pari ensim­mäistä vuotta pihalla möyri kesäpossuja.

– Siat olivat hetken mieli­johde. Torstaina soitin miehelle, että laita nyt se aitaus äkkiä kuntoon. Siat tulevat lauantaina.

Siankas­vatus jäi muiden muassa siksi, että Evira vaatii kaksin­ker­taista sähkö­aitaa myös kotitar­ve­kas­vat­ta­jien sioille. Siihen kallii­seen revoh­kaan ei Järvinen enää halunnut lähteä. Varsin­kaan, kun kanit ovat Järvisen mukaan niin tavat­toman ”helppoja”.

– Kanit eivät haise. Ne ovat äänet­tömiä. Ne eivät tarvitse mitään hoito­toi­men­pi­teitä. Vain kynnet leikkaan kaikilta.

Alan piirit taitavat kuulla vielä lisää tästä Järvi­sestä. Kanin­kas­vatus on jo ruvennut lähte­mään käpälästä. Ruotsista ja Norjasta on hankittu esimer­kiksi Björn ja Olof, valio­luokan siito­su­rokset, joiden avulla Järvinen jalostaa hyviä kanisukuja.

– Enkä olisi vielä viisi vuotta sitten uskonut, että kävisin kaninäyt­te­lyssä. Mutta nyt olen käynyt, ja minun kanini putsa­sivat palkin­to­pöydän. Kaninäyt­telyt eivät ole mitään pikku­tyt­töjen puuhaa. Siellä voi olla tuoma­reina kuusi­kymp­piset miehet, ihan äijät. Näytte­lyissä jaetaan muoto­va­lio­pal­kin­toja aivan kuten koiranäyttelyissä.

TERHI JÄRVINEN

HITSAAJA
MEYER TURKU OY

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JA VIDEO VESA-MATTI VÄÄRÄ