HARRASTAJA: Kanin­kas­vat­taja Terhi Järvi­nen: Eettistä lihan­tuo­tan­toa ja puputerapiaa

Kanin­kas­vat­taja Terhi Järvi­nen ei halua syödä teho­tuo­tet­tua lihaa. Hänen proteii­ninsa tulee oman pihan kani­lasta. Samalla voi naut­tia puputerapiasta.

7.9.2018

Katso video, miten Terhi Järvi­nen hoitaa kane­jaan ja mitä liha­ka­nien kasvat­ta­mi­nen hänelle merkit­see. VIDEO VESA-MATTI VÄÄRÄ

– En hyväksy teol­lista lihan- tai munan­tuo­tan­toa. En hyväksy teol­li­sesti proses­soi­tua ruokaa. Kotona meidän lihamme on kania omalta pihalta tai sitten riis­taa. Meillä on oikeeta kermaa ja oikeeta maitoa, ei minkään­lai­sia kevyt­tuot­teita ja mahdol­li­sim­man paljon luomua, Terhi Järvi­nen kertoo.

Emoka­nit kasva­vat lemmi­keiksi, joita voi paapoa ja sili­tellä. Järvi­nen toteaa, että niiden kanssa voi istus­kella ilta­hä­mä­rissä mitään teke­mättä ja naut­tia elämästä, saada sanalla sanoen ”pupu­te­ra­piaa”.

– Kanien lapset syödään, Järvi­nen naurahtaa.

Liha­ka­nien kasvat­taja kuiten­kin tietää, että kanit ovat saaneet vart­tua hyvissä oloissa, hyvin ruokit­tuina ja puhtaissa tiloissa ilman tautie­pi­de­mioita. Järvi­nen myös itse teuras­taa kanit.

Liha­ka­nien omava­rais­tuot­taja toteaa, että kodin ulko­puo­lella hän on kasvis­syöjä. Kun Järvi­nen kuvaa teol­li­sesti lihaksi tuotet­tu­jen eläin­ten kohte­lua, ottaa hän esimer­kiksi sikatilat.

– Siat elävät hirveän ahtaissa tiloissa, ilman luon­non­va­loa, sement­ti­lat­tialla. Paikat ovat kyllä siis­tejä, mutta nämä viisaat ja vilk­kaasti touhua­vat eläi­met saavat ehkä vain pahvi­laa­ti­kon ”virik­keeksi”. Siat ovat hyvin revii­ri­tie­toi­sia, mutta teuraaksi ne kulje­te­taan autossa, jossa ne voivat joutua aivan vieraa­seen poruk­kaan ja jossa voi olla liian kuuma. Ja mistä tiedät, kuinka monta kertaa sille anne­taan sähköis­kuja, kun tain­nu­tus ei aina heti onnistukaan?

KANINKASVATUKSEN ABC

– Herään aamulla tuntia ennen töihin lähtöä, ennen viittä. Hoidan koirat ja kissan. Sitten menen kani­laan ja annan vedet ja heinät.

Niin kuvaa päivänsä rutii­neja Järvi­nen, joka tekee aamu­vuo­roa hitsaa­jana Meye­rin tela­kalla Turussa.

– Tulen töistä kotiin noin kello 16. Hoidan koirat ja kissan, annan kaneille vedet, heinät ja rehut ja siivoan papa­nat. Hirveästi on paskan lappa­mista, ihan niin kuin kaikilla eläi­millä, toteaa Järvi­nen remp­se­ään tyyliinsä. Ja nauraa hersy­västi päälle. Ja illalla täytyy tieten­kin tehdä kani­lassa vielä päivän kolmas hoitokierros.

Järvi­sellä on myös kanoja, mutta niitä hän pitää vain kanan­mu­nien saami­seksi. Kotkot­ta­jat­kin tietysti hoide­taan, mutta omava­rais­kas­vat­ta­jan varsi­nai­nen into­himo ovat selväs­ti­kin nämä puput. Turun seudulla sijait­se­van talon suurelta pihalta löytyy voikuk­kaa ja muuta villi­vi­han­nesta, joita on hyvä syöt­tää kaneille.

– Käyn myös usein hake­massa kaupoista salaat­tia, omenaa ja muuta vihreää, jotka meni­si­vät vain roskiin.

Järvi­selle jää talveksi 8 naarasta, 2 urosta ja sitten vielä uusia, nuoria siitos­ka­neja kasva­maan. Viisi­ki­loi­sia aikui­sia kaneja koske­vat lemmik­ki­ka­nien säädök­set, ja Järvi­sellä on niille vielä vähim­mäis­mit­toja tila­vam­mat häkit. Tuotan­to­kau­della kanin­poi­ka­sia on 50:n ja 100:n välillä. Kani­far­mari arvioi, että hänellä menee 2,5 tuntia joka päivä kanien hoitoon. Lauan­taina on kani­häk­kien suur­sii­vous ja siihen uppoaa koko päivä.

Teuras­tus hoituu omin voimin, laaki ja vainaa ‑peri­aat­teella. Järvi­nen harras­taa metsäs­tystä ja hänellä on aseen­kan­to­lupa. Vaikka kyse on tuotan­to­ka­neista, ovat ne niin tottu­neita hoita­jaansa eli Järvi­seen, ettei­vät ne rimpuile tai stres­saannu, kun hän ottaa ne viimeistä kertaa syliinsä. Järvi­nen lopet­taa kanit 22-kalii­be­ri­sella pienois­re­vor­ve­ril­laan, otsaan laukaisten.

Kanit lope­te­taan 12–14 viik­koi­sina. Ne ovat siinä vaiheessa vajaat kolmi­ki­loi­sia, ja lihaa niistä lähtee noin 1,2 kiloa.

MISTÄ KAIKKI ALKOI?

– Ensin minulle tuli kanat. Näin Face­boo­kista, miten joku kysyi: Haluatko sinne kana­laan iloi­sia pupuja pomppimaan?

Vaikka Järvi­nen on kaupun­gista kotoi­sin, ovat luonto, metsä ja eläi­met olleet hänelle aina sekä hengen että ruumiin ravin­toa, sananmukaisesti.

– Olen aina tykän­nyt kulkea metsässä. Kaupun­kia­sun­nossa minulla oli hurjat vihan­nes- ja yrtti­vil­jel­mät parvek­keella, kasva­tin jopa peru­naa. Perheeni on aina metsäs­tä­nyt, ei meillä muuta lihaa ollut­kaan kuin riis­taa. Olen 18-vuoti­aasta asti haaveil­lut, että kun muutan maalle, otan pihalle kotie­läi­miä, joita voi syödä.

Kani­lauma ei ollut ensim­mäi­nen, joka loikki Järvis­ten elämään perheen muita jäse­niä etukä­teen varoit­ta­matta. Hitsaa­jamme lait­taa menoksi eikä meinaa. Tässä kani­far­mi­ta­lossa Järvi­sen perhe – Terhi, metal­lia­lalla työs­ken­te­levä avio­mies ja pieni tytär – on asunut neljä vuotta. Pari ensim­mäistä vuotta pihalla möyri kesäpossuja.

– Siat olivat hetken mieli­johde. Tors­taina soitin miehelle, että laita nyt se aitaus äkkiä kuntoon. Siat tule­vat lauantaina.

Sian­kas­va­tus jäi muiden muassa siksi, että Evira vaatii kaksin­ker­taista sähkö­ai­taa myös koti­tar­ve­kas­vat­ta­jien sioille. Siihen kallii­seen revoh­kaan ei Järvi­nen enää halun­nut lähteä. Varsin­kaan, kun kanit ovat Järvi­sen mukaan niin tavat­to­man ”help­poja”.

– Kanit eivät haise. Ne ovat äänet­tö­miä. Ne eivät tarvitse mitään hoito­toi­men­pi­teitä. Vain kynnet leik­kaan kaikilta.

Alan piirit taita­vat kuulla vielä lisää tästä Järvi­sestä. Kanin­kas­va­tus on jo ruven­nut lähte­mään käpä­lästä. Ruot­sista ja Norjasta on hankittu esimer­kiksi Björn ja Olof, valio­luo­kan siito­su­rok­set, joiden avulla Järvi­nen jalos­taa hyviä kanisukuja.

– Enkä olisi vielä viisi vuotta sitten usko­nut, että kävi­sin kani­näyt­te­lyssä. Mutta nyt olen käynyt, ja minun kanini putsa­si­vat palkin­to­pöy­dän. Kani­näyt­te­lyt eivät ole mitään pikku­tyt­tö­jen puuhaa. Siellä voi olla tuoma­reina kuusi­kymp­pi­set miehet, ihan äijät. Näyt­te­lyissä jaetaan muoto­va­lio­pal­kin­toja aivan kuten koiranäyttelyissä.

TERHI JÄRVINEN

HITSAAJA
MEYER TURKU OY

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JA VIDEO VESA-MATTI VÄÄRÄ