”Parasta tässä työssä on vapaus”

Metsu­rin työn parhaita puolia on saada olla ulkona luon­non helmassa. Parasta kuiten­kin lienee se, että voi päät­tää itse, miten ja milloin työnsä tekee, toteaa Eteläi­sen metsä­alu­een pääluot­ta­mus­mies Peter Olander.

Ajet­tu­aan vähän yli kuusi kilo­met­riä mutkaista sora­tietä, joka näyt­tää kape­ne­van jokai­sen mutkan jälkeen, metsu­rit Peter Olan­der ja Kenneth Rehn­berg pysä­köi­vät auton tien sivuun. Päivän työru­peama odot­taa tällä kertaa Porvoon Vanhakylässä.

– Meidän pitäisi raivata tämä alue, tai palsta, ja jätimme sahamme yöksi tuonne jonne­kin. Kun kuljemme joen vartta, löydämme ne helposti, selit­tää Rehn­berg näyt­täen, kuinka pitkälle he ovat jo ehti­neet sillä noin yhdek­sän hehtaa­rin alueella, jolla he työs­ken­te­le­vät tällä hetkellä.

Metsässä on hiljaista, ja lähim­pään asutuk­seen on niin paljon matkaa, että siellä tulee vastaan korkein­taan eläi­miä. Olan­der sanoo, että he ovat nähneet vuosien mittaan aamui­sin sekä hirviä että villi­si­koja, ennen kuin ovat nykäis­seet moot­to­ri­sa­han käyntiin.

– Susiin tai karhui­hin emme ole vielä törmän­neet, mutta metsäs­tys­seu­rue kuuluu todella nähneen karhun tässä lähis­töllä. Huomat­ta­vasti enem­män harmia on maa-ampiai­sista. Tänä vuonna ne ovat jostain syystä olleet erityi­sen kesyjä, ja jos sattuu astu­maan maa-ampiais­ten pesään, jää äkkiä kakko­seksi, sanoo Olan­der saapues­samme tiheän metsän laitaan.

Kun saavumme aukiolle, jonka metsu­rit ovat raivan­neet edel­li­senä päivänä, raivaus­sa­hat löyty­vät hetkessä.

– Sahat paina­vat reilut 10 kg, joten jätämme ne metsään yön ajaksi. Ei ole mitään järkeä kantaa niitä edes­ta­kai­sin tällai­sessa metsä­maas­tossa. Eikä niitä kukaan lähde täältä pois­kaan viemään”, sanoo Rehnberg.

– Mehän ei meinata löytää niitä aina itse­kään, Olan­der naurahtaa.

METSÄN HOITOA HANGOSTA PYHTÄÄLLE

Hiljai­suus katkeaa äkisti, kun Olan­der ja Rehn­berg käyn­nis­tä­vät sahansa ja aloit­ta­vat työnsä. He etene­vät määrä­tie­toi­sesti ja kaata­vat nope­aan tahtiin pieniä puita raiva­ten tilaa suurem­pien puiden ympä­rille. Raivauk­sen jälkeen paikalle saapu­vat suuret metsäkoneet.

– Otamme pois puut, joiden halkai­sija on alle kahdek­san sent­tiä. Ne ovat niin pieniä, että eivät kelpaa myyn­tiin. Puhdis­tamme metsän­poh­jan metsä­ko­neita varten. Jos niiden puiden, joihin metsä­kone tart­tuu, lähellä on pieniä puita, ketju saat­taa irrota. Siksi on tärkeää tehdä raivaus ennen varsi­naista hakkuuta, selit­tää Olander.

– Loppu­tu­los on näin myös kauniimpi, sillä muuten pienet puut katkei­le­vat ja niitä jää metsään pystyyn tai maahan sikin sokin. Tämä on samalla vähän metsän­hoi­toa, jatkaa Rehnberg.

Metsu­rei­den työnan­ta­jana toimiva Eteläi­nen metsä­alue on metsän­hoi­to­yh­dis­tys, joka tarjoaa jäse­nil­leen eli alueen metsä­no­mis­ta­jille ensi­si­jai­sesti erilai­sia metsän­hoi­to­pal­ve­luita. Yhdis­tyk­sen toiminta-alue ulot­tuu idästä Pyhtäältä Hankoon lännessä. Vaikka alue on 230 km leveä, se ei kuiten­kaan tarkoita, että metsu­rit joutui­si­vat reis­saa­maan ympäri Uuttamaata.

– Koko alueen metsän­hoi­dosta vastaa yhdek­sän metsu­ria, ja alue on jaettu siten, että kukin työn­tekijä työs­ken­te­lee omalla asuin­seu­dul­laan. Työmat­kat ovat silloin vain noin 20–30 kilo­met­rin mittai­sia, kertoo Olander.

ITSENÄISTÄ TYÖTÄ

Sekä Peter Olan­der että Kenneth Rehn­berg naut­ti­vat työs­ken­te­lystä luon­nossa. Kumpi­kaan heistä ei voisi kuvi­tella teke­vänsä toimis­to­työtä. Molem­mat ovat myös työs­ken­nel­leet pitkään alalla, mikä kertoo omaa kiel­tään siitä, miten hyvin ne viih­ty­vät metsässä.

– Kyllä niin voi sanoa. Muuten on jota­kin mennyt tosis­saan vikaan, toteaa Olan­der, joka on työs­ken­nel­lyt alueella vuodesta 1985.

– Parasta tässä työssä on vapaus – että voi tehdä omalla taval­laan ja omaan tahtiin. Kukaan ei ole vahti­massa, mitä teet, hän jatkaa.

Rehn­berg, joka on ollut Eteläi­sellä metsä­alu­eella yli 40 vuotta, säestää.

– Tässä saa kaupan päälle vielä hyvän yleis­kun­non, hän naurahtaa.

Metsu­rit saavat tulla ja mennä miten halua­vat, kunhan vain työt tule­vat tehdyiksi, ja sitä on osattu arvos­taa erityi­sesti näin epäta­val­li­sen kuumana kesänä.

– Kuumim­pina päivinä mennään töihin aamu­yöllä ja pala­taan kotiin siinä yhden­toista paik­keilla. Työn vapaus pääsee silloin oikein oikeuk­siinsa, sanoo Olander.

Kummal­la­kaan ei ole oikeas­taan mitään näitä tosi aikai­sia aamuja vastaan.

– On vain kerta kaik­ki­aan lähdet­tävä töihin aamulla, kun on vielä vähän vilpoi­sem­paa. Metsässä ei pysty olemaan enää ilta­päi­vi­sin, sanoo Rehnberg.

Työvaat­teet ja suoja­va­rus­teet eivät helpota tilan­netta kesähelteellä.

– Kun ulkona on kuuma, siinä lämpiä­vät sekä vaat­teet että kypärä aika nopeasti, mutta käytämme suoja­va­rus­teita, kun teemme työtä. Suoja­va­rus­teet ovat yksin­ker­tai­sesti osa työn­te­koa. Niitä vain pitää käyt­tää, sanoo Rehnberg.

– Kun on kyse turval­li­suu­desta, vaih­toeh­toja ei ole. Jos jotain tapah­tuu, on aika kehnoa yrit­tää selit­tää, mistä on saanut reiän päähänsä, jos ei ole käyt­tä­nyt kypä­rää, Olan­der puut­tuu puheeseen.

Vaikka metsään on lähdetty ani varhain kuumim­pien hetkien vält­tä­mi­seksi, lämpö on otta­nut osansa.

– Juomi­sen kanssa tulee hanka­luutta, kun ei oikein saa kulje­tet­tua tarpeeksi juoma­vettä metsään. Ei ole myös­kään oikein sopi­vaa paik­kaa, missä pitää pulloa, kun liik­kuu eteen­päin raivaus­sa­han kanssa. Toisi­naan on ollut vähän pään­sär­kyä ilta­päi­vi­sin, sanoo Olander.

Turval­li­suus on erit­täin tärkeää, eikä Olan­der koe työtään vaaralliseksi.

– Meidän työs­sämme ei tapahdu juuri­kaan onnet­to­muuk­sia. Niitä sattuu ennem­min­kin harrastelijasahureille.

Hän myön­tää kuiten­kin, että epämiel­lyt­tä­viä­kin tilan­teita syntyy. Myrsky jättää joskus jälkeensä tuulen­kaa­toja isoil­le­kin alueille, ja niiden raivaa­mi­nen voi olla todella vaarallista.

– Kun puita on ristiin rastiin pääl­lek­käin, niihin syntyy valta­via jännit­teitä. Silloin pitää todella harkita, miten toimia ja mistä aloit­taa sahaa­mi­nen. Se voi olla toisi­naan vähän pelottavaakin.

METSÄNHOITO JA KVARTAALITALOUS SOPIVAT HUONOSTI YHTEEN

Raivaa­mi­nen on yksi metsu­reit­ten ylei­sim­mistä tehtä­vistä, mutta ei suin­kaan ainoa. Keväällä tehdään esimer­kiksi istu­tus­töitä, mutta on olemassa myös joita­kin erityis­teh­tä­viä, jotka ovat hieman epäta­val­li­sia, mutta arvostettuja.

– Meillä on sään­nöl­li­sesti metsän­hoi­dol­li­sia tehtä­viä esimer­kiksi Kilpi­lah­den teol­li­suusa­lu­eella ja Lovii­san ydin­voi­ma­lan alueella. Vähän ylimää­räistä ja arjen aska­reista poik­kea­vaa, mutta omalla taval­laan ihan haus­kaa, sanoo Olander.

Metsien raivaa­mi­sella näyt­tää olevan kiis­tatta keskei­sin merki­tys metsänhoidossa.

– Vali­tet­ta­vasti monet metsän omis­ta­jat ovat siinä kuiten­kin huoli­mat­to­mia. Metsän kasvussa on huikea ero, kun metsää hoide­taan. Ongelma on siinä, että jos raivaat metsäsi tänään, et saa siitä raho­jasi takai­sin huomenna. Sinun pitäisi odot­taa vielä 15 vuotta. Silloin saat kuiten­kin suurem­man voiton, kun olet huoleh­ti­nut raivauk­sesta vuosien mittaan, sanoo Olander.

Kuinka hyvin metsä­no­mis­ta­jat huoleh­ti­vat yleensä omistuksistaan?

– Osa hoitaa metsänsä täydel­li­sesti, mutta toiset tuntu­vat unoh­ta­van hoita­mi­sen tyys­tin. Se on tieten­kin kustan­nus­ky­sy­mys, toteaa Olander.

TEKSTI JOHAN LUND
KUVAT PATRIK LINDSTRÖM