Moni on leikkinyt heidän tekemil­lään kuorma-autoilla tai kaivanut hiekka­laa­ti­kossa heidän valmis­ta­mil­laan lapioilla. Useimmat ovat vähin­täänkin nähneet heidän tuottei­taan kaupassa. Ahvenan­maa­laisen Plaston työnte­kijät ovat varus­ta­neet suoma­laisia lapsia värik­käillä muovi­le­luilla 1950-luvulta saakka.

Plasto Oy Ab:n leikki­ka­lu­teh­taalla Ahvenan­maalla on kone poiki­neen, ja kaikkialta kuuluu pihinää, sihinää ja hurinaa. Yksi kone suoltaa herneen­vih­reitä sankoja hiekka­laa­tik­ko­leik­keihin. Toisesta tupsah­telee punaisia kotti­kärryn lavoja, ja kolmas valmistaa pieniä limetin­vih­reitä lapioita.

Koneiden välissä rientää Samuel Jansson, joka poimii leluja laati­koihin ja ehtii siinä sivussa myös kiinni­tellä pyöriä kottikärryihin.

– Työpäivät ovat aika haipakkaa, joten istumista ei tule monta minuuttia, hän sanoo.

Lapiot, kupit, lautaset ja vastaavat lelut valmis­te­taan yhtenä kappa­leena. Toiset taas kootaan osista, kuten kuorma-auto, joka koostuu ohjaa­mosta, lavasta, alustasta ja pyöristä. Jokainen osa ruisku­va­le­taan erikois­val­mis­tei­sessa muotissa. Muotit ovat eriko­koisia ja näyttävät maallikon silmään nelis­kul­mai­silta rautalaatikoilta.

Muotteja säily­te­tään tukevissa hyllyissä pitkinä riveinä ja monessa kerrok­sessa. Kaikkiaan täällä on noin 800 muottia, ja raskain niistä painaa yli viisi tonnia. Sitä käyte­tään pulkkien valmistukseen.

Arve Simonsen on Plaston leikki­ka­lu­teh­taan keskus­hen­ki­löitä. Hän on nimit­täin muotti­va­raston valtias, joka vaihtaa konei­siin muotit eri osien valmis­ta­mista varten. Muotit noste­taan hyllyiltä pinon­ta­vau­nulla, kulje­te­taan kulloi­sel­lekin koneelle ja noste­taan paikal­leen siltanosturilla.

– Työ on vaara­tonta, kunhan tuntee toimin­ta­tavat. Kaiken varalta on tietysti paras olla seiso­matta suoraan muotin alla, hän sanoo.

Muotin­vaihdon jälkeen konei­siin on myös aina vaihdet­tava ohjelma. Pitää miettiä, mikä on sopiva paine baareina ja miten kauan painetta tulisi pitää yllä, jotta saatai­siin mahdol­li­simman hyvä tuote.

– Joskus muotin­vaihto vie tunnin, joskus pari kolme, sanoo Simonsen, joka tuli Plastolle vuonna 1994.

– Sittemmin olen hoitanut eri työteh­täviä. Viihdyn Plastolla, koska täällä on hyvä työympä­ristö ja hyvät työka­verit, hän jatkaa.

HYLÄTYT OSAT KIERRÄTETÄÄN PYÖRIKSI

Konehal­lissa tuoksuu lämmin muovi, ja koneet tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Ne kaikki suoltavat tasaisin välia­join sisuk­sis­taan joko kokonaisia leluja tai lelun osia. Tänään valmistuu muun muassa kotti­kär­ryjen punaisia lavoja, jotka ovat hihnalle tulles­saan vielä lämpimiä.

Samuel Jansson valvoo useiden koneiden toimintaa ja tarkastaa kaikkien osien laadun. Kappa­leet, joissa on pinta­vir­heitä tai muita vikoja, päätyvät omaan laatik­koonsa. Kaikki syystä tai toisesta hylätyt kappa­leet rouhi­taan myöhemmin, ja massa värjä­tään mustaksi. Tämän jälkeen siitä valmis­te­taan pyöriä eri ajoneuvoihin.

Hyvälaa­tuiset osat Jansson pakkaa laati­koihin, ja tänään hän kiinnittää myös pyöriä kottikärryihin.

– Työssä ei ole erityisiä vaara­te­ki­jöitä, mutta melutaso on aika kova. Nykyisin käytänkin aina kuulos­uo­jaimia, hän sanoo.

LOMAUTUKSET TYÖLLISTIVÄT LUOTTAMUSMIESTÄ

Työnte­ki­jöiden luotta­mus­mies Monika Johnsson työsken­telee ensisi­jai­sesti varas­tossa, missä hän kerää yhteen eri tilaa­jille lähetet­täviä tavaroita. Parhail­laan hän valmis­telee muun muassa norja­lais­liik­kei­siin lähdössä olevaa suurtoimitusta.

Pienemmät tilaukset voi kerätä käsin, mutta usein hän suhaa hyllyjen välissä ”ralli­au­tolla”, kuten keräi­lyt­rukkia tavataan kutsua.

– Tarvit­taessa voin myös sijaistaa konehallin puolella, hän sanoo.

Johnsson on työsken­nellyt varas­tossa kymmenen vuotta, ja sitä ennen hän oli pitkään kokoonpanopuolella.

– Tämä on ihan mukiin­me­nevää. Tärkeintä on, että on työpaikka. Liityin ammat­ti­liit­toon aloit­taes­sani Plastolla vuonna 1993. Liittoon kuulu­minen tuo mieles­täni turvaa, ja meitä järjes­täy­ty­neitä työnte­ki­jöitä on täällä aika paljon, hän sanoo.

Viime syksynä saatiin henki­löstöä ravis­tellut tieto, joka poiki Monikalle taval­lista enemmän yhtey­den­ot­toja. Plaston suurimmat asiak­kaat olivat vähen­tä­neet tilauk­siaan, joten yhtiö päätti lomauttaa kaikki reilut 30 työnte­kijää lyhen­tä­mällä työaikaa päivällä viikossa kahdeksan viikon ajan.

– Toki uutinen pisti mietti­mään tulevai­suutta, mutta toivo­taan parasta, Monika Johnsson sanoo.

TYÖ KÄY JALOILLE

Konehallin vieressä on suuri huone, jossa kootaan monio­saisia leluja. Täällä kerätään myös eri tuotteita yhteen valmiiksi asiakaspakkauksiksi.

Montakan Olofsson seisoo omassa nurkkauk­ses­saan laatik­kojen ympäröi­mänä ja kerää yhteen 15 osaa: lusikoita, lautasia ja mukeja, jotka sisäl­tyvät mehukes­tias­tias­toon. Kaikki pakataan pieneen koriin, joka kääräis­tään verkko­pus­siin. Lopuksi Olofsson kiinnittää karton­gille painetun tuote­se­los­teen ja liittää koriin kahvan. Päivän aikana hän saattaa koota noin 150 mehukestisettiä.

– Seison koko työpäivän ajan. Istualta työsken­tely ei oikein suju, mutta lattialla on kumimatto jalkojen ja selän säästä­mi­seksi, hän kertoo.

Toisaalla hallissa seisoo Mikael Jäkälä, jonka työsar­kana on pienten etukuor­mu­rien ja kuorma-autojen kokoonpano.

– Työ saattaa käydä vähän yksitoik­koi­seksi, mutta välillä teen muutakin. Olen erään­lainen jokapai­kan­höylä, hän toteaa.

UUDISTI SUOSIKKIAUTONSA JA PANOSTAA SOKERIRUOKOMUOVIIN

Plaston perus­tivat ahvenan­maa­laiset vuonna 1954. Yritys myytiin pariin ottee­seen 1980- ja 1990-luvulla, ja vuonna 2004 Plaston silloinen omistaja, ruotsa­lainen Brio, oli aikeissa myydä yrityksen kilpai­li­jalle. Ahvenan­maan elinkei­noe­lämän isot nimet puuttuivat kuitenkin peliin Ålands­ban­kenin, Transmar-kulje­tus­yri­tyksen, Ålands Ömsesi­diga ‑vakuu­tus­yh­tiön ja Eriksson Capitalin johdolla. Ne ostivat Plaston, joka on Ahvenan­maan mitta­puulla tärkeä työnantaja.

– Ahvenan­maa­lai­suutta vaalivat paikal­liset omistajat tuovat turvaa, sanoo Plaston toimi­tus­joh­taja Kennet Berndtsson.

Ahvenan­maa­lai­sella leikki­ka­lu­teh­taalla riittää haasteita, mutta Plasto uskoo tulevai­suu­teen. Yritys investoi hiljat­tain 300 000 euroa uudis­taak­seen suosik­ki­tuot­teensa – suuren kuorma-auton, jota on myyty miljoona kappa­letta. Yritys on myös alkanut tehdä leluja muovista, joka on valmis­tettu öljyn sijasta sokeriruo’osta.

Talossa aikanaan suunni­teltua suurta kuorma-autoa valmis­tet­tiin muuttu­mat­to­mana 1970-luvulta lähtien. Viime keväänä markki­noille tuotiin kuitenkin sen seuraaja, joka on muotoi­lul­taan modernimpi.

– Aika oli yksin­ker­tai­sesti kypsä. Kuorma-auton kaikkien osien muotit olivat kuluneet loppuun, Plaston toimi­tus­joh­taja Kennet Berndtsson kertoo.

Uudet erikois­val­mis­teiset muotit tilat­tiin Portu­ga­lista, ja yksis­tään ne maksoivat 200 000 euroa. Plasto on myös panos­tanut uusiin konei­siin ja robot­tiin voidak­seen valmistaa kuorma-auton renkaita kahdesta eri materi­aa­lista. Sisäosa tehdään kovasta ja ulkopinta pehmeäm­mästä muovista.

– Päivä­kodit ja muut suuret asiak­kaamme ovat kaivan­neet hiljai­sempia kuorma-autoja, ja pehmeämmät renkaat pitävät pienempää ääntä.

FOSSIILITTOMIA LELUJA

Plasto käyttää leluissa samoja materi­aa­leja kuin tehtaalla niin ikään valmis­tet­ta­vissa hillo­pur­keissa, eli elintar­vi­ke­käyt­töön hyväk­syt­tyjä materi­aa­leja, joissa ei ole ftalaat­teja ja bisfenoli‑A:ta.

Viime keväänä Plasto toi markki­noille myös uuden ”I’m Green”-lelusarjan. Tuotteissa käytetty muovi on fossii­li­tonta, koska se on valmis­tettu öljyn sijaan sokeriruo’osta.

– Se on ekolo­gi­sempaa. Sokeri­ruoko sitoo kasvaes­saan enemmän hiili­diok­sidia kuin mitä raaka-aineen tuotan­nosta syntyy. Sokeri­ruoko on myös uusiu­tuva materi­aali, toimi­tus­joh­taja Berndtsson sanoo.

Sokeri­ruo­ko­muovi ostetaan Brasi­liasta, ja muut raaka-aineet tulevat Aasian öljymaista ja Yhdysvalloista.

– Loppu­tuot­teissa ei juuri ole eroa. Sokeri­ruo­ko­muovi saattaa ehkä olla hieman pehmeämpää, hän sanoo.

LEIKKIMINEN ON VÄHENTYNYT

Ahvenan­maa­laisen leikki­ka­lu­teh­taan pyörit­tä­mi­sessä on omat haasteensa, koska toiminta on täysin riippu­vainen merikul­je­tuk­sista. Kaikki raaka-aine on rahdat­tava Ahvenan­maalle, ja valtaosa tuotan­nosta menee vientiin. Monet lelut voivat olla hanka­lasti kulje­tet­tavia, ja laati­koissa on paljon ilmaa.

– Kilpai­lemme hinnan sijasta laadulla. Pääosa tuotan­nosta myydään Suomeen, mutta meillä on isoja ja pieniä asiak­kaita myös monissa muissa maissa. Tärkeänä kohde­ryh­mänä ovat päivä­kodit ja esikoulut, jotka haluavat vuosien kovaa käsit­telyä kestäviä leluja, hän toteaa.

Toisena uhkana ovat taulu­tie­to­ko­neet. Mitä enemmän lapset uppou­tuvat virtu­aa­li­maa­il­maan, sitä enemmän vähenee ”oikeiden lelujen” kysyntä.

– Tämä voi tuottaa suuria ongelmia monille muillekin kuin vain meille leluval­mis­ta­jille. Jos elämää hallitsee istuminen, se on terveys­riski, Berndtsson sanoo. Hän näkee kuitenkin tilan­teessa Plaston kannalta myös hyviä puolia.

– Lelumme on ensisi­jai­sesti suunnattu kaikkein pienim­mille lapsille, jotka toivot­ta­vasti leikkivät jatkos­sakin oikeita leikkejä.

TEKSTI HELENA FORSGÅRD
KUVAT KJELL SÖDERLUND