Loukussa: Tomi Marjuaho kertoo, mitä on elää pitkäaikaistyöttömänä eriarvoisessa Suomessa

teollisuusliitto

Pieni Tomi-poika seisoo ypöyksin Korkeakosken ala-asteen pihalla Juupajoella. On ensimmäisen luokan liikuntatunti talvella 1980. Muut ovat lähteneet hiihtämään, Tomi ei. Perheellä ei ole rahaa ostaa Tomille suksia.

Nokialta pitkäaikaistyöttömyyteen sysätyn elektroniikka-asentaja Tomi Marjuahon elämäntarina on tarina Suomen eriarvoistumisesta. Siitä, miten köyhät sysätään köyhyyteen ja miten varmistetaan, että he pysyvät siellä.

Tilastokielellä köyhyys on esimerkiksi pienituloisuutta. Yhden hengen kotitaloudessa tämä merkitsee nykyisin noin 1 200 euron tuloja kuukaudessa. Köyhyyden raja vedetään näet 60 prosenttiin keskituloisen suomalaisen tuloista.

Köyhissä perheissä eläviä lapsia on Suomessa nyt 100 000 eli 9,3 prosenttia kaikista lapsista. Lapsiperheiden talouskurjuus on syventynyt kahden köyhyyskuopan verran 1990-luvun alkuun verrattuna. Tuolloin köyhissä perheissä kasvavia lapsia oli 50 000 eli 4,3 prosenttia lapsista.

Köyhyys periytyy. Useimmat köyhät perheet eivät ole korkeasti koulutettuja eikä heillä ole varallisuutta, jotka toimivat ihmisen suojapanssareina elämän töyssyjä ja vastoinkäymisiä vastaan.

Köyhällä perheellä ei ole rahaa ostaa terveellisintä ruokaa, kirjoja, tietokoneita tai maksaa harrastusten vaatimia osallistumis- ja varustekuluja.

Viimeksi myyttiä toisen asteen koulutuksen maksuttomuudesta purki Pelastakaa Lapset -järjestön tutkimus. Lukion tai ammattikoulun käyminen maksaa keskimäärin yli 2 200 euroa. Monet nuoret eivät joko voi lähteä lainkaan toisen asteen koulutukseen tai sitten he jättävät opintiensä kesken.

Köyhät vanhemmat ovat alttiita stressaantumaan, ahdistumaan ja masentumaan siitä, että heidän on taisteltava arjessa selviytymisen kanssa. Vanhemmat eivät välttämättä jaksa kannustaa tai ohjata lapsiaan.

Tomi Marjuaho ei muista, montako markkaa hänen vanhempansa 1980-luvulla ansaitsivat. Omat kokemukset esimerkiksi harrastusmahdollisuuksien puutteesta ovat sitäkin elävämpiä ja kirvelevät mieltä vieläkin. Luistimet puuttuivat ala-asteikäiseltä Tomilta, vaikka jonkinlaiset käytetyt suksenpätkät oli jalkaan jostain saatukin.

– En päässyt harrastamaan oikeastaan mitään. Vaatteet olivat aina joko käytettyjä tai kaupasta halvimpia mahdollisia. Siitä tuli aina sanomista.

Marjuahon puuseppä-isältä olivat työt loppuneet, kun 1970-luvulla koteja alettiin sisustaa teollisilla lastulevyhuonekaluilla.

– Äiti puolestaan oli siivoojana. Hän on aina ollut hyvin pienituloisissa ammateissa.

Vasta yläasteella Marjuaho sai luistimet. Hän oli muuttanut Pirkkalaan äitinsä kanssa vanhempien avioeron jälkeen. Äiti kävi Partolan kenkätehtaalla töissä.

Niin, Marjuaho pääsi luistelemaan. Mutta minne?

– Tyttöjen luistelutunnille. Minähän en osannut luistella. Siihen aikaan Pirkkalassa jyräsi jääkiekko ja kaikki muut pojat olivat ihan pikkunöösistä harrastaneet jääkiekkoa ja kaikkia muita urheilulajeja.

– Jos oli kaveriryhmiä, minua ei koskaan kutsuttu mukaan. En tuntenut, että olisin ollut ikinä tervetullut ryhmään. Liikuntatunnilla olin aina niiden joukossa, jotka valittiin viimeiseksi joukkueeseen.

Marjuahon koulutie oli täynnä muuttoja ja uusia aloituksia. Kun vanhemmat olivat eronneet, Marjuaho sijoitettiin vuodeksi naapuritalon maanviljelijäperheeseen Juupajoella. Sen jälkeen seurasi kaksi vuotta Tampereella lastenkodissa. Pirkkalassa Marjuaho asui Loukonlahdessa, sitten Kyöstissä. Parasta aikaa lienee ollut Tampere ja Pispalan koulu.

– Suomalaisen pienen paikkakunnan koulu voi olla henkisesti aika suljettu yhteisö, julmakin. Mutta Pispala oli isompi koulu. Minut otettiin avosylin vastaan. Siellä oltiin avarakatseisempia ja ymmärtäväisempiä. Mutta oli Pirkkalakin minulle ihan hyvää aikaa.

Lopulta Marjuaho pääsi Pirkkalassa jopa sinne poikien urheiluporukkaan. Isokokoisimpiin kuuluvana poikana hänestä tehtiin koulun jääkiekkojoukkueen maalivahti.

ASUMISEN KALLEUS VIE LEIPÄJONOON

Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari on Juha Sipilän hallituksen asettaman, eriarvoisuuden vähentämistä tavoittelevan työryhmän puheenjohtaja. Työryhmä ei saa ehdottaa mitään, mikä lisäisi budjetin menoja.

Konkreettinen syy leipäjonoon joutumiselle on Saarelle tutkijana hyvin tuttu.

– Me olemme haastatelleet 3 500 leipää jonottavaa ihmistä. Heidän tarinansa on kohtuullisen selvä. Ensisijainen syy leipäjonoon on asumiskustannusten korkeus.

– Yksin asuva henkilö, joka elää perusturvan varassa, maksaa ensin vuokran ja sitten pakolliset laskut. Ruoka haetaan leipäjonosta, se on varaventtiili.

Yksin asuvien taloudet ovat rajusti lisääntyneet Suomessa.

– Asuntokanta ei vastaa perherakenteen muutoksia. Pieniin asuntoihin kohdistuu liian paljon kysyntää, mikä nostaa niiden hintoja.

Marjuaho on elävä esimerkki siitä, miten pienillä tuloilla sinnittelevä ihminen yrittää viimeiseen asti pitää kiinni katosta pään päällä. Marjuaho elää työmarkkinatuella, josta jää verojen jälkeen käteen noin 530 euroa kuussa. Sairauseläkkeellä olevan vaimon tulot eivät nekään kipua edes tuhanteen euroon kuussa. Marjuaho vaimoineen asuu Salossa kerrostalokolmiossa.

– Asuntolainan takaisinmaksu on aivan kiveen hakattu, ja sitten tulevat laskut. Ruoka joustaa.

”Muut pojat olivat harrastaneet jääkiekkoa ja muita urheilulajeja. Minä sain luistimet vasta yläasteella”, Tomi Marjuaho muistelee.

TYÖURA ALKOI LAMA-SUOMESSA

Kokemäenjoen ammattikouluun sähköpuolelle, suuntautumisvaihtoehdon jälkeen Ulvilasta tietotekniikkamekaanikoksi, valmistuminen 1990-luvun alussa, armeijan jälkeen työttömäksi – sillä lailla alkoi juuri ammattiin valmistuneen nuoren miehen itsenäinen elämä laman runtelemassa Suomessa.

– Sain asunnon Pirkkalasta, mutta lähinnä pyörittelin peukaloita ja luin lehtiä. Vuonna 1995 pääsin puoleksi vuodeksi tietotekniikan ylläpitotehtäviin Tampereen teknilliseen korkeakouluun. Ne olivat työllistämistöitä, nollattiin päivärahoja. Työ oli todella mukavaa, ja olisin halunnut jatkaa, Marjuaho kertoo.

Nuori mies ei ehkä taustastaan johtuen osannut rehennellä tekemisillään kuten joku muu olisi taitanut tehdä.

– En löytänyt niin sanotusti seuraavaa liaania. Pomot olivat toisessa rakennuksessa. En juuri nähnyt heitä, enkä osannut lobata itseäni.

– Taas mentiin istumaan ja ihmettelemään. Sitten pääsin aikuiskoulutuskeskukseen Tampereelle vahvavirtapuolelle, mutta kurssilta ei saanut pätevyyttä asennustöihin. Sähköpuolella on kuitenkin todella tarkat vaatimukset pätevyyksistä, joten en työllistynyt.

– Olin jo ihan epätoivoinen, mutta sitten 1999 yksi kaunis kesäpäivä kattelin netistä, että Salossa olisi matkapuhelinasentajan kurssi aikuiskoulutuskeskuksessa.

Aikaa hakemuksen jättämiseen kurssille oli enää tunti, mutta Marjuaho kerjäsi hakuaikaan pidennyksen iltaan asti, keräsi paperinsa, marssi paikalliseen pankkiin ja puhui itselleen oikeuden faksata paperit aikuiskoulutuskeskukseen pankista.

– Työsuhteeni Nokialla alkoi 1.1.2000. Uusi vuosituhat ja uusi työpaikka.

Kurssituksen ja työharjoittelun jälkeen Marjuaholla alkoi vakinainen työ Nokialla. Työtahti oli kova, ja yritys oli ihan oma maailmansa, jota hallittiin kurilla ja mafiamaisella vaikenemisella ulkopuolisiin nähden. Mutta Marjuaho sai harjoittaa luontaista sosiaalisuuttaan, kun hän oli pitkiä aikoja ”lainassa” eri osastoilla tutustuen kymmeniin ja kymmeniin, aina uusiin ihmisiin.

Marjuaho hankki asunnon vuonna 2002. Hän hankki auton. Hän meni naimisiin vuonna 2008. Marjuaho sai hetken elää kuten suuri osa suomalaisista elää.

HYVÄ KASAUTUU

– He, joilla on hyvä koulutus, heillä on myös hyvät tulot, hyvä pankkisuhde ja hyvä parisuhde, Saari tiivistää taloudellisen epätasa-arvon ilmentymiä yhteiskuntamme vauraammalla puolella.

– Tietty määrä eriarvoisuutta on järkevää. Se luo kannustinrakenteen. Yksilön tai hänen työpaikkansa tuottavuus heijastuu palkkaeroihin.

Näin Juho Saari uskoo.

Tilastokeskus ei puolestaan usko tai tulkitse mitään, vaan kertoo vain sen, mitä tilastot paljastavat, toteaa erikoistutkija Veli-Matti Törmälehto. Ensin Suomessa ryhdyttiin kaventamaan eriarvoisuutta, sitten kasvattamaan.

– Vuodesta 1966 aina tuonne 1980-luvun alkupuolelle Suomeen rakennettiin hyvinvointivaltiota. Tämän rakennustyön ja tulonsiirtojen merkittävän vaikutuksen takia tuloerot kapenivat Suomessa.

– Tuloerojen kasvun suuri hyppäys tapahtui 1990-luvulla. Suomessa tapahtui hurjan nopea ja raju tuloerojen kasvu vuosina 1995–2000.

1990-luvun alkupuolella hyvinvointiyhteiskunta toimi.

– Edes laman aikana, 1991, 1992, 1993, tuloerot eivät lähteneet kasvuun. Verotus ja tulonsiirrot pitivät kotitalouksien tuloerot vakaina ja kurissa muutaman vuoden.

Mutta vuonna 1993 pääomatulojen ja palkkatulojen verotus eriytettiin toisistaan. Pääomatuloja ryhdyttiin verottamaan huomattavasti kevyemmin kuin palkkatuloja, joiden verotusta höllennettiin sitäkin. Kun talous alkoi kasvaa 1990-luvun loppupuolella, tuloerot lähtivät vielä suurempaan kasvuun. OECD-maiden eli rikkaiden teollisuusmaidenkin vertailussa Suomen tuloerojen repeäminen oli poikkeuksellisen nopeaa.

Tuloerojen muotoutumiseen voi löytää kolme eri tekijää.

– Politiikka eli miten veroja kerätään ja miten paljon tulonsiirtoja tehdään. Sitten ovat suhdanneluontoiset tekijät. Laskusuhdanteessa tuloerot yleensä kapenevat, kun esimerkiksi myyntivoittoja ei kerry niin paljon. Kolmantena ovat väestömuutokset. Kotitalouksien koko on pienentynyt.

Sukupolvien välisiä tuloeroja tarkasteltaessa häviäjinä ovat ennen kaikkea nuoret, alle 25-vuotiaat, ja kaikkien iäkkäimmät ja etenkin yksin elävät, yli 75-vuotiaat naiset.

Törmälehdon mukaan Suomen tuloerot ovat pysyneet vuoden 2000 jälkeen suurin piirtein ennallaan tai jopa vähän kaventuneet. Kaventuminen ei näy niiden 896 000:n suomalaisen elämässä, jotka ovat EU:n määritelmän mukaan pienituloisia, jotka työllistyvät vain lyhyitä pätkiä kerrallaan ja jotka kärsivät aineellisesta puutteesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n tiedottama tutkimus vuodelta 2016 lisää vielä kitkerän jälkiruoan tuohon puutteen kattamaan tilastopöytään. Esimerkiksi 30 prosenttia 20–54-vuotiaista suomalaisista kertoi tinkineensä ruoasta, lääkkeistä tai lääkärillä käynnistä rahan puutteen vuoksi.

Varallisuuserot ovat puolestaan jatkaneet kasvuaan tähän päivään asti verrattuna 1990-luvun puoliväliin. Nettovarallisuudella tarkoitetaan niin asunnon kaltaista reaaliomaisuutta kuin myös pankkitalletuksia, pörssiosakkeita ja joukkovelkakirjalainoja ja muuta finanssivarallisuuta.

Varakkaimman viiden prosentin osuus nettovarallisuudesta oli vuonna 1994 noin 25 prosenttia. Vuonna 2013 se oli jo 31,4 prosenttia. Suomalaisten varakkaimpaan yhteen prosenttiin kuuluvat kotitaloudet omistavat 13 prosenttia Suomen nettovarallisuudesta. Tuona vertailuvuonna 1994 he olivat omistaneet ”vain” kahdeksan prosenttia.

EI OLLUT TURVAPUSKUREITA

Eipä ollut sipilöityjä vakuutuskuoria, ei ollut isäpapalta perittyjä osakesalkkuja eikä pankkitalletuksia, kun Marjuaho sai lopputilin Nokialta pitkäperjantaina vuonna 2010. Stephen Elop sai matkapuhelintehtaan tappamisesta erorahoina miljoonia euroja, työnsä viimeiseen asti hyvin hoitanut duunari sai pitkäaikaistyöttömyyden. Nokian kuuluisa kuri piti Marjuahoa otteessaan aivan viimeiseen kujanjuoksuun asti.

– Nokialla pomo oli kova auktoriteetti. Meille oli sanottu, ettei irtisanomisesta saa puhua. Kun työ päättyi, piti tehtaalta lähteä välittömästi ulos. Kun kävelin siinä käytävällä viimeistä kertaa, joku työkaveri siinä jotain huikkasi, mutta en voinut vastata mitään.

Sen jälkeen Marjuaho ei ole yrityksistään huolimatta löytänyt vakinaista työtä. Hän aloitti elektroniikkainsinöörin AMK-opinnot Turussa, mutta omista opiskeluvuosista oli nelikymppisellä miehellä jo liian kauan aikaa.

– Kyllä minä ne kaikki asiat hiffasin, ei se siitä ollut kiinni. Muut olivat nuoria, suoraan lukiosta tai ammattikoulusta tulleita. Nuorilla oli vain niin kova tahti, että jäin koko ajan jälkeen.

Leikki oli heitettävä kahden vuoden jälkeen kesken.

– Sen jälkeen on ollut jotain kurssintynkää, sellaista käpistelyä.

Nyt Marjuaho on ollut yli 1 000 päivää työmarkkinatuen varassa. Terveyskin asettaa omat reunaehtonsa työnhakuun.

– Tiedätkö paljonko tämä maksaa? Yli 40 euroa.

Marjuaho on nostanut pöydälle pienen, vihreän astmapumppunsa. Jo lapsena todetun pölyallergian ohella Marjuaho on saanut jonkin aikaa sitten diagnoosin astmasta.

– Aluksi lääkärit eivät suostuneet lähettämään minua edes tutkimuksiin. Hyvin vaikeaa oli saada diagnoosi ja lääkkeet.

”Köyhyys on aitaus, josta josta ei pääse ulos. Lopulta katoaa kaikki halukin lähteä minnekään ja taju siitä, mitä vielä voisi tehdä”, Tomi Marjuaho sanoo.

ERIARVO SAIRASTUTTAA

Marjuaho käy lähes kaikessa eriarvoisen Suomen mallikansalaiseksi sen surullisimmassa merkityksessä. THL:n tutkimusprofessori Sakari Karvonen vahvistaa, että terveet rikkaat saavat vaivoihinsa helpommin ja enemmän hoitoa kuin heitä paljon sairaammat köyhät. Kun kansa jaetaan tulojensa mukaan viiteen eri luokkaan, ovat Suomessa terveyserot harvinaisen räikeät kansainvälisesti vertaillen.

THL:n tuore raportti kertoo, että tuloerot kasvattavat menetettyjen elinvuosien lukua. Erot sairastuttavat fyysisesti ja henkisesti ja ne saavat köyhät ihmiset kokemaan itsensä sairaiksi. Tuloerot kasvattavat yksinäisyyttä, mikä on tunnetusti ihmiselle kaikkein murskaavinta.

Kyse ei ole suinkaan vain siitä, että sairastelu vähentäisi mahdollisuutta ansiotyöhön ja että siksi köyhempi kansanosa olisi sairaampi. Kun tulot kasvavat, paranee terveys katkeamattomana liukumana, gradienttina. Pienet tuloerot merkitsevät pieniä terveyseroja, suuret suuria.

Ihminen on sosiaalinen olento. Hänen asemansa yhteiskunnassa määrittää hänen terveyttään, teki hän itse mitä tahansa. Tutkijoilla on näille näkymättömille terveyden horjuttajille omat nimensä: psykobiologiset tai psykososiaaliset mekanismit.

– Sosiaalisen vertailun kautta syntyy stressiä. Mitä kauemmaksi väestöryhmät etääntyvät (tuloerojen takia) toisistaan, sitä enemmän tätä vertailua syntyy ja sitä pahemmat vaikutukset tällä stressillä on pienituloisimpien väestöryhmien terveyteen.

Vauraampi kansanosa harjoittaa mielellään uusjulmuudeksikin kutsuttua köyhien nimittelyä milloin minkäkinlaisilla sosiaalipummisolvauksilla. Nimittelyyn ei olisi edes rikkailla varaa.

– Ne, jotka kuvittelevat itse luoneensa oman hyvän tilanteensa, ovat hyötyneet tavattomasti siitä, millaisessa yhteiskunnassa elämme. He ovat saanet ilmaisen peruskoulutuksen, heidän lapsensa on hoidettu päiväkodeissa, he ovat saaneet ilmaisen korkeakoulutuksen.

Samaten Karvonen varoittaa syyllistämästä heitä, jotka sortuvat päihteisiin lääkitäkseen arkea, jossa kaikki on taistelua.

– Alkoholin juomistavoissa ei ole paljoakaan eroa väestöryhmien välillä. Seurauksissa on. Rikas hyppää pikkujoulujuhlan jälkeen taksiin ja menee kotiin. Köyhä kävelee nakkikioskille ja voi siellä joutua kaikenlaisiin vaikeuksiin.

SILMÄLASIEN HAJOTESSA…

– Ensin silmälaseista hajosi sarana. Sen vaimo sai teipattua kasaan. Sitten hajosi kehys. Senkin vaimo sai jotenkin teipattua kuntoon. Mutta sitten silmälasit hajosivat kokonaan, kertoo Marjuaho.

Kun tulot ovat niin pienet kuin ovat, muodostui ehdottoman välttämättömien silmälasien hankinnasta Marjuaholle melkoinen riskinoton paikka. Lopulta oli päädyttävä ostamaan kahdet yhden hinnalla eli myös vaimolle, ja hankinta oli pakko tehdä liikkeen myöntämällä luotolla.

– Nyt niitä maksetaan 50 euroa kuussa, toteaa Marjuaho.

Marjuahon sanojen mukaan ”talouden koho on koko ajan pinnan alla” ja tili on melkein aina ”viimeisellä eurolla”. Mistä enää tinkiä, kun ruoastakaan ei voi enää tinkiä?

Sosiaalinen piiri kutistuu. Marjuaho kertoo, että hän ei ole päässyt katsomaan nyt 76-vuotiasta äitiään kahteen jouluun. Hän ei pystynyt lähtemään sukulaisen häihin, sillä juhlapaikkaan olisi jokaisen vieraan pitänyt varata hotellista huone.

– Köyhyys on aitaus, josta ei pääse ulos. Lopulta katoaa kaikki halukin lähteä minnekään ja taju siitä, mitä vielä voisi tehdä. Kirjastohan olisi ilmainen, mutta en minä käy enää sielläkään.

TULOEROJA PITÄISI KAVENTAA

”Budjetti kääntää tuloerot kasvuun. Tällä hallituskaudella kaikkein eniten ovat laskeneet kaikkein pienituloisimpien tulot. Syynä ovat perusturvaetuuksien leikkaukset. Yli keskituloiset hyötyvät veronkevennyksistä.” (Helsingin Sanomien artikkeli vuoden 2018 budjetista 8.9.2017)

Kansakunnan kokonaisonnellisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin kannalta suunnan pitäisi käydä kohti tuloerojen kaventamista. Mitä tästä sanovat asiantuntijat?

– Kyllä, tuloerojen kaventaminen olisi yksi järkevä keino kaventaa terveyseroja. Hallitus toisensa jälkeen on ottanut juhlapuheiden tasolla tavoitteeksi terveyserojen kaventamisen. Harvemmin on ollut puhetta tuloerojen kaventamisesta, Karvonen huomauttaa.

– Verotus kannattaisi ottaa tarkasteluun. Koheesion kannalta olisi syytä puuttua kaikkein eniten ansaitsevien rahoihin. Kansahan suhtautuu entistä myötämielisemmin veroihin, ja hyvästä syystä.

Perheiden varhaiseen tukeen pitäisi taas panostaa.

– 1990-luvulla kotipalveluja leikattiin kunnissa, mutta ne ovat erittäin kustannustehokkaita ja ennaltaehkäiseviä palveluita.

Saari puhuu mielellään kannustin- ja byrokratialoukkujen purkamisesta, ja tähän hänellä on laaja kirjo erilaisia ratkaisuehdotuksia.

Turvallisuuden kannalta pienet tuloerot olisivat kuitenkin tärkeitä.

– Mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta on, sitä turvallisempi se on. Onko meillä yhteiskunta, joka tarvitsee poliiseja? Vai tarvitsemmeko yhteiskunnan, jossa ei ole poliiseja? Saari kysyy.

Törmälehto ei ota kantaa siihen, pitäisikö Suomessa verotuksen tähdätä tuloerojen kaventamiseen vai ei. Hän toteaa kuitenkin, että Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto ja OECD ovat nykyisin kääntyneet kannattamaan sitä, että talouskasvun pitäisi hyödyttää kansakunnan kaikkia ryhmiä, ei vain huippua tai eliittiä.

– Tuloerot heijastuvat mahdollisuuksien tasa-arvoon ja koulutukseen. Kyllä minä ajattelen taloustieteellisen koulutuksen saaneena, että jos koulutusmahdollisuuksia jätetään tuloerojen takia käyttämättä, kansakunnan potentiaalia ja resursseja heitetään hukkaan.

Miten me osaisimme olla hukkaamatta Tomi Marjuahon potentiaalin? Puheliaan, sosiaalisen, huumorintajuisen, tietokoneista niin paljon tietävän, Salon alueen Teollisuustyöntekijäin ammattiosasto 57:n vapaaehtoisena IT-tukihenkilönä toimivan ja ”pientä opea” sisällään kantavan Tomi Marjuahon potentiaalin?

– Työvoimatoimisto hokee CV sitä ja CV tätä. Miksei ihmiseen paneuduta kunnolla ja yritetä löytää juuri hänelle sopiva työpaikka? Minä toivon Salon seudulta sellaista kynnystyöpaikkaa, josta pääsisi taas takaisin työelämään, toteaa Marjuaho.

Ja susannakosket ja elinalepomäet voisivat herätä sieltä vauraan ihmisen unestaan ja vastata tähän Marjuahon kysymykseen:

– Minussa ei voi olla suuttumus heräämättä, kun kuulen niitä puheita, että kyllä kun vaan tarpeeksi yrittää, niin kyllä sitä sitten. Minä haluan kantaa niille ihmisille minun laskuni ja sanoa: Näyttäkääs nyt sitten, miten minun tuloillani nämä laskut voi maksaa? Näyttäkääs nyt sitten ihan kädet savessa -meiningillä: Miten?

”Miksei työvoimatoimisto paneudu ihmiseen kunnolla ja yritä löytää juuri hänelle sopiva työpaikka”, Tomi Marjuaho kysyy.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ

Lue lisää samasta aiheesta:

Kausityöläinen Sirkka-Liisa Ojala: Köyhän huvitus on vilkas mielikuvitus

Professori Heikki Patomäki: Harvojen vauraus luo harvojen demokratian