HARRASTAJA: Pilkkikalastaja Teemu Tuiskula: ”Menin ja vahingossa voitin”

Teemu Tuiskula paljastaa nykypäivän pilkkimestarien salaisuuden, jolla hän voitti Teollisuusliiton Helsinki-Uusimaa-alueen kalakerhon pilkkimestaruuskilpailun Karkkilan Pyhäjärvellä.

Teemu Tuiskula sai ensiopit pilkkimiseen isältään. Pilkkiharrastuksen hän aloitti kaverien innostamana. Tosimielistä kisailusta tuli sen jälkeen, kun hän omaksui uuden pilkkimistyylin.

– Olen kolmisen vuotta onkinut värikoukkupilkeillä, ilman syöttiä. Se perustuu koukun järven olosuhteisiin sopivaan väriin, johon ahven ottaa kiinni.

Värikoukkupilkintä on Tuiskulan mukaan liikkuvampaa kuin syötteihin perustuva.

– Siinä porataan reikiä pirusti ja etsitään kalaa. Perinteisestä paikkapilkinnästä se eroaa siinä, että tehdään paljon aktiivisemmin reikiä. Se on kova työ, kun etsii kaloja, jos niitä ei löydy.

– Koukun värin valintaan vaikuttaa se, onko keli kirkas vai hämärä. Kirkkauteen tai himmeyteen vaikuttaa lumen määrä jään päällä. Myös vesistön väri vaikuttaa. Vesi tummenee, jos on laskevia jokia, joista tulee humuspitoista vettä. Samoilla järvilläkin voi olla erilaisia profiileita. Jossain paikoin voi olla tummaa vettä ja jossain paikoin kirkasta.

Tuiskula osallistui Teollisuusliiton Helsinki-Uusimaa-alueen kalakerhon pilkkimestaruuskilpailuun Karkkilan Pyhäjärvellä lauantaina 23. helmikuuta. Retken saalis oli hyvä, 2,375 kiloa, joukossa runsaasti fileekelpoisia parinsadan gramman ahvenia.

– Menin ja vahingossa voitin sen kilpailun, naurahti Tuiskula kalakerhon tuoreena yleisen sarjan  pilkkimestarina kisaviikonlopun jälkeen.

TUTULLA JÄRVELLÄ

Kisapäivää ennen oli ollut pari päivää kova pakkanen, joka kisa-aamuun mennessä laski nollan tienoille. Yöllä oli satanut hieman lunta. Taivas oli pilvessä. Jäätä tummensi ja sen valonläpäisykykyä heikensi järven pintaan muodostunut sentin paksuinen jäähyhmäkerros.

– Kalan tuloa haittaa, jos edellisenä päivänä on lumisade.

Runsaan kalaonnen tiellä oli toinenkin este.

– Aamulla siellä paukkuivat jäät tosi pahasti. Niin tapahtuu, kun kova pakkanen muuttuu nollakeliksi. Se rikkoo kalaparvia.

Tuiskulalla oli aavistus, missä ahven voisi liikkua.

– Se on tuttu järvi. Minulla oli selkeä kotikenttäetu. Sitä kuulee vähän väliä tutuilta pojilta, mistä sieltä he ovat löytäneet kaloja.

Tiedossa oli myös veden tummanpuhuva laatu.

– Pyhäjärvessä vesi on humuspitoinen. Se on usein pikkusen sameanoloinen. Siksi kilpailussa käytin perusvaaleanpunaista koukkua.

SYÖNTIPYRÄHDYS

Tuiskula valitsi pilkkimispaikan runsaan viidensadan metrin päästä lähtöalueelta. Kisan alku oli hikistä kairausta.

– Kymmenen ensimmäistä reikää ja ei ollut nykiäkään. Se aiheutti vähän painetta.

– Pari minuuttia odotetaan reiällä suurin piirtein. Jos ei siinä kalaa ole, niin pitää porata lisää. Värikoukkupilkkiminen on sellaista hommaa, että etsitään sitä kalaa, ja aika nopealla tempolla liikutaan eteenpäin. Siinä vaiheessa, kun kalaa löytyy, pilkitään tarkemmin alue.

Kisa alkoi aamulla kymmeneltä, ja hieman ennen yhtätoista luonto auttoi.

– Aurinko yritti käydä pilvien välistä näyttäytymässä. Se ei koko päivänä selkeästi paistanut. Mutta välillä oli pikkusen valoisampaa ja syöntipyrähdys osui siihen.

Sitten syönti heikkeni. Iltapäivää kohti Tuiskulan reppuun tuli vain hajanaisia kaloja.

VÄRIKOUKKU KASVAVA TRENDI

Puolen sadan kisaajan joukossa oli Tuiskulan lisäksi muitakin värikoukkupilkkijöitä.

– Omassa seurassani Karkkilan porukassakin on muutama. Osa vannoo edelleen syöttikoukun nimiin, mutta trendi on ollut, että Etelä-Suomen alueella aika pitkälti värikoukkupilkkijät käyvät palkintoja pokkaamassa. Ruotsissa värikoukkujen käyttö on paljon pitemmällä. Mutta meilläkin huomaa, että se on kasvava trendi.

– Ensimmäiset vuodet käytin itsekin syöttionkea. Kolmisen vuotta sitten päätiin, että pitää ruveta pilkkimään värikoukuilla ja jätin kaikki muut pois. Sillä tavalla sain luottamuksen siihen, että kalaa tulee. Alussa olin vähän epäluuloinen.

– Jo silloin, kun kahdeksan vuotta sitten rupesin käymään kisoissa, porukalla oli värikoukkupilkkejä. Niitä on ollut pilkkijöillä varmaan 10–15 vuotta.

Täysin Tuiskula ei ole luopunut syöttikoukusta. Heikolla syönnillä se on osoittautunut tehokkaammaksi. Kisassa hänellä oli mukana iso mormuska ja toukkia. Niille tuli käyttöä.

– Yhden ahvenen sain mormuskalla. Jos on huono kalansyönti ja jokusen kalan saa reiästä värikoukulla, niin vaihtamalla mormuskaan sieltä usein vielä saa yhden tai kaksi.

KUNTOA KEHOLLE JA MIELELLE

Kilpapilkkijälle laji on mitä fyysisintä urheilua.

– Viiden tunnin kilpailussa ei ole harvinaista, että tulee seitsemän kilometriä juoksenneltua jäällä. Kisa muuttuu raskaammaksi, jos sattuu olemaan 20 senttiä lunta. Silloin pilkki on kova laji, kun mennään umpihankeen.

Värikoukkujen myötä liikunnan merkitys korostuu.

– Kairaus on lisääntynyt. Kilpailun jälkeen huomaa, että kädet ovat kipeät. Tuntee nahoissaan, että on jokusen reiän vääntänyt. Varmaan 40–50 reikää tein tässäkin kisassa.

Tuiskula ei talvella harrasta ylimääräisiä kävelylenkkejä. Kunto kasvaa pilkkimällä. Tärkein lajin anti on henkinen.

– Viehätys on, että voi rauhoittua kaikesta muusta kiireestä. Itse tykkään sen takia käydä jäällä paljon, että siellä voi keskittyä tasan yhteen asiaan. Usein laitan kännykän sammuksiin. Siellä saa olla ihan rauhassa. Itselle se on semmoinen patterien lataushommeli. Saa rauhassa istuskella ja mietiskellä asioita.

PILKKIJÄN UNELMAKALA

Mikä on ollut Tuiskulan mieleen jäävin hetki pilkillä? Miehen ei tarvitse kauaa miettiä.

”Paras pilkkisaavutus oli viime vuoden tammikuussa, kun sain ensimmäisen kilon painon ylittävän ahvenen lähijärveltä. Kilon ylitykset ovat melko harvinaisia Etelä-Suomen sisäjärvillä. Niitä ei harrastusuran aikana välttämättä kovin montaa tule.”

TEEMU TUISKULA

CNC-koneistaja
Moventas Gears Oy
Karkkila

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT PATRIK LINDSTRÖM