Kati Linnera toivoo päättäjiltä kykyä keskustella
Istuvan hallituksen työelämäheikennyksistä ylöjärveläistä Kati Linneraa koskettaa eniten lomautuksen omavastuuajan pidentäminen viidestä päivästä seitsemään.
Nokian Renkailla työskentelevä operaattori Kati Linnera toivoo seuraavalta hallitukselta aiempaa inhimillisempää politiikkaa ja kykyä keskustella.
– Nykyisen hallituksen politiikka on ollut sanelua. Päättäjien pitäisi edes vähän kuunnella muita eikä vain jyrätä omilla ajatuksillaan, Linnera sanoo.
Erityisesti hän on huolissaan työntekijöiden asemasta.
– Se on tärkeää, että meillä säilyy jatkossakin liiton vahva tuki. Nyt sitä yritetään nakertaa koko ajan. Lakko-oikeuksia on jo kavennettu ja luottamusmiehen asemaa heikennetty.
Linnera on kuulunut ammattiliittoon 15 vuotta. Edellisessä työpaikassaan hän ehti olla hetken toimipaikkakohtaisena luottamusmiehenä.
– Nuorena en ollut kiinnostunut ay-asioista, mutta ajan myötä olen ymmärtänyt, että liitto on se taho, joka pitää työntekijöiden puolta.
Linneran mukaan myös vuokratyöntekijöiden asemaan ja oikeuksiin pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota, sillä vuokrafirmojen käyttö yleistyy.
–Työpaikkailmoituksestakaan ei enää tahdo saada selvää, mihin firmaan työntekijää haetaan. Se on mennyt vähän epämääräiseksi, Linnera toteaa.
Operaattori Kati Linnera sanoo videolla, että hän toivoo hallitukselta inhimillisempää politiikkaa.
”VUOKRATYÖNTEKIJÄT ETULINJASSA”
Kati Linnera valmistui nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi vuonna 2007. Kun oman alan töitä ei löytynyt, hän ajoi taksia ja työskenteli painotalossa, valimossa sekä lääketukussa.
– En ole ollut kovin valikoiva työn suhteen. Olen nopeasti kyllästyvää tyyppiä. Jos työssä ei enää ole mahdollista kehittyä, vaihdan työpaikkaa.
Lokakuussa 2022 Linnera aloitti työt Nokian Renkailla. Hän kumittaa koordikangasta kahdessa vuorossa. Työ on Linnerasta mielekästä, mukavan nopeatempoista ja vaihtelevaa.
Vuokralla olevat ovat aina etulinjassa, jos jotain tapahtuu.
Ensimmäiset puolitoista vuotta hän oli vuokrafirman palveluksessa, kunnes kaikki vuokratyöntekijät lomautettiin kuudeksi päiväksi maaliskuussa 2024.
– Vuokralla olevat ovat aina etulinjassa, jos jotain tapahtuu, Linnera harmittelee.
Tuolloin lomautuksen omavastuuaika oli viisi arkipäivää, joten Linnera sai ansiosidonnaista päivärahaa yhdeltä päivältä. Nokian Renkailla palkka maksetaan kahdesti kuussa.
– Palkkakauteni tuloista hävisi puolet. Se oli tuntuva, mutta ei kaatanut minun talouttani, koska taloudessani on kaksi työssä käyvää.
EI OMAVASTUUAJAN PIDENNYKSELLE
Työuran ensimmäisestä lomautuksesta seurasi Kati Linneralle jotain hyvääkin.
– Keskustelin lomautuksen jälkeen esimiesteni kanssa. Sanoin heille, että joko minä lähden tai minut vakinaistetaan, ja niin minut sitten vakinaistettiin.
Vakituinen työsuhde toi Linneralle taloudellista turvaa sekä tiettyjä etuja, jotka koskevat vain talon omaa väkeä, kuten sairauskassan jäsenyyden. Se on aika iso plussa, Linnera sanoo.
Työssä käyvälle ihmiselle se on iso raha.
Istuvan hallituksen työelämäheikennyksistä Linneraa koskettaa eniten lomautuksen omavastuuajan pidentäminen viidestä päivästä seitsemään.
– Minusta sitä ei olisi tarvinnut tehdä. Kyse on pienestä rahasta isossa mittakaavassa, mutta työssä käyvälle ihmiselle se on iso raha.
Marraskuussa Nokian Renkaat sai päätökseen viimeisimmät muutosneuvottelut. Lopputilin sai yhteensä 35 toimihenkilöä. Lisäksi yhtiön Nokian-tehtailta lomautetaan tänä vuonna 650 tuotannon työntekijää, toimihenkilöä ja ylempää toimihenkilöä enintään 90 vuorokaudeksi.
– Lomautuksista on käyty keskusteluja kuukausittain. Juuri nyt lomautuksia ei ole näköpiirissä, mutta oletettavaa on, että kesällä niitä tulee, Linnera kertoo.

LUE MYÖS:
Aleksi Tikkanen toivoo lisää työntekijöiden edustajia yritysten hallituksiin
Tam Nguyen toivoo, että seuraava hallitus poistaa potkulain ja saa työllisyyden nousuun
Arttu Mielonen toivoo, että leikkaukset eivät kohdistuisi lapsiin tai nuoriin



