Leik­kaa­mi­nen ei luo kasvua

Yhdys­val­to­jen talou­del­li­sen menes­ty­mi­sen yksi taus­ta­te­kijä on ollut sen toisen maail­man­so­dan jälkei­nen panos­tus keskias­teen koulu­tuk­seen. Jo 1950-luvulla liki 80 prosent­tia maan nuorista osal­lis­tui keskias­teen koulu­tuk­seen, kun vastaava lukema Englan­nissa oli noin 20, Rans­kassa noin 30 ja Saksassa ja Ruot­sissa noin 40 prosent­tia. Nämä neljä maata saavut­ti­vat Yhdys­val­to­jen tason vasta 1980–1990-luvuilla. Japani nousi Yhdys­val­to­jen rinnalle jo 1970-luvulla.

Yhdys­val­to­jen nouseva talous pärjäsi ja jätti kilpai­li­ja­maita jälkeensä selvästi enem­män koulu­te­tun työvoi­mansa ansiosta teol­li­suu­dessa, palve­luissa ja esimer­kiksi myös myyn­nissä ja mark­ki­noin­nissa. Puntit maiden välillä ovat sittem­min tasoit­tu­neet, mutta koulu­tuk­sen merki­tys kasvun raken­ta­jana on ja pysyy.

Myös Suomessa on aikai­sem­pina vuosi­kym­me­ninä osattu raken­taa kehi­tyk­sen polkua koulu­tuk­seen panos­ta­malla. Katse on pidetty koko­nai­suu­dessa. On nähty huip­pu­lah­jak­kuuk­sien ja ‑osaa­jien tarve, mutta samalla on ymmär­retty, että sen varaan menes­tyk­se­kästä tule­vai­suutta ei yksin raken­neta. Pärjää­mi­nen on saavu­tettu ja voidaan edel­leen tavoit­taa vain siten, että taval­li­set ihmi­set eli niin kutsu­tut ”keskin­ker­tai­suu­det” koulut­tau­tu­vat, ja saavat sen myötä tilai­suu­den tavoi­tella rajo­jaan ja mahdol­li­suuk­si­aan ihmi­sinä, työmark­ki­noilla ja yhteiskunnassa.

Kaik­kia tarvi­taan, jotta pärjätään.

Taval­li­suu­den koros­tus voi kuulos­taa oudolta, mutta seli­tys on yksin­ker­tai­nen. Kun suuri joukko ihmi­siä kokoon­tuu, heistä valtaosa on ominai­suuk­sil­taan muihin verrat­tuna keski­ta­soa. Kun tämän havait­see, näkee myös asetel­man vahvuu­den. Keski­taso on yhtä kuin suuri enem­mistö, jonka oppi­mi­sen ja osaa­mi­sen kehit­tä­mi­sen lähtö­koh­dat ovat keski­mää­rin niin korkealla, että koulu­tuk­seen panos­ta­mi­nen osuu hedel­mäl­li­seen maaperään.

Menes­tyk­sen ja hyvin­voin­nin raken­ta­mi­seen tarvi­taan erityi­sesti Suomen kaltai­sessa väki­lu­vul­taan pienessä maassa kansa­kun­nan levyi­set osaa­mi­sen hartiat. Kaik­kia tarvi­taan, jotta pärjä­tään. Siksi kaikille pitää antaa talou­del­li­set, kannus­ta­vat ja tasa­ver­tai­set mahdol­li­suu­det laaduk­kaa­seen koulu­tuk­seen ja opiskeluun.

Koulu­tus­po­li­tiikka on Suomessa mennyt viime aikoina päin honkia. Leik­kaa­mi­nen ei luo kasvua. Kiris­tä­mi­nen ei kannusta. Tämän sijaan tarvi­taan pitkä­jän­teistä koulu­tuk­sen kasvu- ja kehi­tys­po­li­tiik­kaa. Se tarkoit­taa myös amma­til­lista koulu­tusta ja aikuis­kou­lu­tusta, ei vain korkea­kou­lu­tusta, lukioita ja perusastetta.

Koulu­tuk­seen inves­toi­mi­nen on erin­omaista kasvu- ja yhteis­kun­ta­po­li­tiik­kaa. Näin on myös siksi, että suoma­lais­ten tutki­muk­sissa esiin nous­seen onnel­li­suu­den yksi seli­tys on juuri siinä, että ihmi­set ovat saaneet koulut­tau­tua, tavoi­tella poten­ti­aa­li­aan, kasvaa ja kehit­tyä, elät­tää itsensä ja perheensä työtä teke­mällä ja löytää paik­kansa yhteiskunnassa.