Missä iässä paras jäädä eläkkeelle?

Eläketurvakeskuksen (ETK) kesäkuussa julkaisemassa tutkimuksessa selvitettiin työnantajien eläkeikänormeja 27:ssä Euroopan maassa. Normit eli yleiset käytännöt ovat korkeammat maissa, joissa lakisääteinen eläkeikä on korkeampi kuten Pohjoismaissa. Suomalaisten työnantajien normit ovat Euroopan maihin verrattuna keskimääräistä korkeammat.

– Lakisääteiset eläkeiät luovat normeja ja käytäntöjä, toteaa ETK:n erikoistutkija Noora Järnefelt.

– Samalla ne ohjaavat käsitystämme siitä, minkä ikäisenä voimme vielä työskennellä. Valtaosa työnantajista pitää sopivana eläkeikänä 65 vuotta.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan Suomessa oli viime vuonna yli 55-vuotiaita työllisiä 606 000. Työvoimassa, työllisinä tai työttöminä työnhakijoina, heitä oli yhteensä 650 000. Vuonna 2021 vastaavat luvut olivat 580 000 ja 620 000.

Lainsäädännössä ja erityisesti työturvallisuuslaissa on huomioitu yhä paremmin ikääntyneet työntekijät. Jaksamista työssä pyritään edistämään ja työkyvyttömyyttä ehkäisemään.

IKÄÄNTYNEIDEN ARVOSTUS KOHENTUNUT

ETK:n laskelmien mukaan vuonna 2017 vanhuuseläkkeelle siirtyneistä tuli suoraan työstä 57 prosenttia, työkyvyttömyyseläkkeeltä 22 prosenttia ja työttömyydestä 15 prosenttia.

Työntekijäammateissa esiintyy työttömyyttä ja työkyvyttömyyttä enemmän kuin toimihenkilöillä tai yrittäjillä. Työntekijät siirtyivät 2017 vanhuuseläkkeelle näin: suoraan työstä 47, työkyvyttömyyseläkkeeltä 26 ja työttömyydestä 22 prosenttia.

Järnefeltin mukaan yli 55-vuotiaiden työmarkkina-asema on kohentunut. Vuonna 2006 siirtyi vanhuuseläkkeelle työttömyydestä tai työttömyyseläkkeeltä 27, työkyvyttömyyseläkkeeltä 28 ja suoraan työstä 37 prosenttia.

– Työttömyyden osuus on vuosikymmenessä puolittunut, Järnefelt sanoo.

Vuonna 2027 eläkeikä kytketään elinajanodotteeseen.

Työeläkejärjestelmän eläkeikäraja oli vuoteen 2005 saakka 65 vuotta. Saman vuoden eläkeuudistuksessa se laskettiin 63:een. Eläkeuudistuksessa 2017 pyrittiin selkeämmin työurien pidentämiseen. Työmarkkinajärjestöt sopivat eläkeikärajan nostamisesta takaisin 65:een.

– Vuodesta 2018 alkaen vanhuuseläkkeen lakisääteistä alaikärajaa on nostettu ikäluokittain kolmella kuukaudella vuosittain, kunnes se on 65 vuotta 1962 syntyneille. Vuonna 2027 eläkeikä kytketään elinajanodotteeseen.

KANNUSTINELEMENTIT ONNISTUNEITA

ETK:n viime keväänä julkaisemien tutkimustuloksien mukaan vuoden 2017 eläkeuudistus näyttää toimivan. Vanhuuseläkkeelle siirtyminen on myöhentynyt erityisesti yksityisellä sektorilla. Eläkeiän asteittainen nousu on lisännyt eläkeiän kynnyksellä olevien työllisyyttä.

Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Mikko Härmä pitää viimeisintä eläkeuudistusta verrattain onnistuneena. Kehitykseen on vaikuttanut myös ikääntyneiden yleisesti kohentunut terveydentila ja parantunut toiminnallinen työkyky.

– Erityisesti kannustinelementit ovat onnistuneita. Osittainen varhennettu vanhuuseläke mahdollisti vanhimmalle työntekijäryhmälle siirtymisen lyhyempään työaikaan, Härmä kiittelee.

– Sen sijaan uudistuksessa epäonnistuttiin, kun uudella eläkelajilla yritettiin helpottaa fyysisesti vaativaa työtä tekevien mahdollisuutta jäädä aikaisemmin eläkkeelle.

Tätä työuraeläkettä voi hakea jo 63-vuotiaana. Eläkkeeseen vaaditaan 38 vuoden työura. Työn fyysisen tai henkisen vaativuuden todentaminen takautuvasti osoittautui hyvin hankalaksi.

– Pidän hyvin tärkeänä kesäkuun alussa voimaan tullutta työturvallisuuslain uudistusta, jossa ikääntyviin kiinnitetään ensimmäistä kertaa selvästi huomiota. Ei mietitä vain eläköitymistä, vaan kannustetaan parantamaan ikääntyneiden työolosuhteita.

Kun työkyvyn osalta alkaa ilmetä riskejä, on muokattava joko työn sisältöä tai työaikaa, jotta ikääntynyt tai osatyökykyinen työntekijä tulisi suoriutumaan työstään.

– Saattaisi olla tarpeen turvata ikääntyneen työntekijän subjektiivinen oikeus työajan lyhentämiseen ja osa-aikatyöhön, Härmä pohtii.

ONKO SUOMESSA IKÄRASISMIA?

SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila sanoo elinajanodotteen nousseen Suomessa. Työvoimassa toimihenkilöiden osuus on lisääntynyt vuosikymmenien ajan koulutustason noustessa. Työtehtävät eivät ole enää niin kuluttavia.

– Duunaripuolella tapaturmat, kulumat, työttömyysjaksot ja muu epävarmuus näkyvät kropassa. Ei ikääntyneen työntekijän työmarkkina-asema hyvä ole, Antila toteaa.

Antilan mielestä voidaan puhua jopa ikärasismista. SAK julkisti viime talvena työttömyyden syihin liittyvän kyselytutkimuksen tulokset. Työttömyyskassojen kautta tavoitetut jäsenet nostivat esiin kolme merkittävintä työllistymisen estettä. Heidän terveydentilansa oli liian huono, ikä ei vastannut työnantajien odotuksia tai heille soveltuvaa kokoaikatyötä ei ollut tarjolla.

– Asenteisiin vaikuttaa myös se, että usein yritysten rekrytoinnista päättävät ovat samanikäisiä kuin ikäihmisten omat lapset.

Ei mietitä vain eläköitymistä, vaan kannustetaan parantamaan ikääntyneiden työolosuhteita.

Järnefelt ei puhuisi ikärasismista. Hän ei halua vähätellä työllistymisongelmia, mutta mielikuva on todellisuutta synkempi. Tutkimustiedon pohjalta nähdään, että irtisanomisten jälkeen osa iäkkäämmistä työntekijöistä työllistyy nopeasti. Vaikeasti työllistettävät pysyvät tilastoissa pitkään.

ETK:n tutkimuksesta työnantajien mielikuvista koskien yli 55-vuotiaita työntekijöitä käy ilmi, että työnantajat suhtautuvat ikäryhmään myönteisesti ja pitävät heitä joiltakin ominaisuuksiltaan jopa parempina kuin työntekijöitä keskimäärin.

– Esteinä heidän palkkaamiselleen nähtiin terveydelliset syyt, huoli tietojen ja taitojen vanhentumisesta sekä liian korkea palkkataso.

Järnefeltin mielestä iäkkäämpien työntekijöiden olisi järkevää jo varhaisessa vaiheessa työuraa miettiä sitä, millaista työtä hän pystyy tekemään vielä 65–70-vuotiaana nykyisessä työeläkejärjestelmässä.

– Voinko laajentaa osaamistani tai valita keveämpiä työtehtäviä? Tarvitsemme työuravalmennuskonseptia. Sitä voitaisiin suunnitella yhdessä työantajan ja julkisen vallan toimijoiden kanssa.

KELPAISIKO NELIPÄIVÄINEN TYÖVIIKKO?

SAK:n maaliskuisen mielipidemittauksen mukaan 64 prosenttia palkansaajista piti työajan lyhentämistä kannatettavana. Vain joka neljäs 60 vuotta täyttäneistä oli varma, että pystyy jatkamaan työssä kahden vuoden kuluttua terveytensä puolesta.

SAK on esittänyt 60 vuotta täyttäneille työntekijöille mahdollisuutta siirtyä kokoaikatyöstä 80 prosentin työajalle määräajaksi, korkeintaan vuodeksi. Kokeilu voitaisiin toteuttaa valtion ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyönä. Se tarjoaisi sillan osittaiseen varhennettuun vanhuuseläkkeeseen.

– Työpaikoilla on kiinnostusta osa-aikatyöhön, mutta liian suuri osa yrityksistä ei tarjoa sellaiseen mahdollisuutta, Antila huomauttaa.

Työaikalain mukaan oli jo aiemmin mahdollista pyytää lyhennettyyn työaikaan siirtymistä terveydellisistä tai sosiaalisista syistä. Työnantaja pystyi kieltäytymään siitä painavilla perusteilla. Vuoden alussa tuli voimaan lakimuutos velvollisuudesta järjestää osa-aikatyötä 55 vuotta täyttäneen, vähintään kolme vuotta työnantajan palveluksessa olleen työntekijän pyynnöstä. Pyyntöä ei tarvitse perustella, mutta edelleenkin työnantaja voi siitä kieltäytyä.

Keväällä ilmestyi brittitutkimus nelipäiväisen työviikon kokeilusta. Siinä työaikaa lyhennettiin, mutta tuottavuuden ylläpitämiseksi työtä samalla kehitettiin monin tavoin. Kokeiluun osallistuneiden työntekijöiden fyysinen ja psyykkinen terveys paranivat. He saivat työssään enemmän aikaiseksi neljässä työpäivässä kuin viidessä.

– Suurin osa näistä brittiyrityksistä aikoi siirtyä nelipäiväiseen työviikkoon joko toistaiseksi tai pysyvästi.

Työpaikoilla on kiinnostusta osa-aikatyöhön, mutta liian suuri osa yrityksistä ei tarjoa sellaiseen mahdollisuutta.

Antilan mielestä samaa kannattaisi kokeilla meilläkin. Suomessa muutama yritys tekee jo nyt nelipäiväistä työviikkoa. Niiden joukossa ei ole teollisuusyrityksiä. Lyhyempää työaikamallia (6+6 tuntia) selvitettiin jo 1996–1999 Suomen valtion ja EU:n rahoittamana yhteisprojektina.

Härmä on perehtynyt lyhennetyn työajan kokeiluihin ja kuului työryhmään, joka laati niistä selvityksen TEM:lle viime keväänä. Kansainvälisesti kokeiluita on tehty paljon. Pohjoismaissa ne ovat painottuneet sosiaali- ja terveydenhuoltosektorille. Kokeiluilla on yleensä pyritty korkeampaan tuottavuuteen.

Suomalaiseen 6+6-kokeiluun osallistui yksityisiä teollisuusyrityksiä ja kuntatyönantajia. Kokeilussa siirryttiin päivätyöstä vuorotyöhön ja kahteen 6 tunnin vuoroon. Operatiivinen työaika nousi 12 tuntiin.

Teollisuusyrityksissä palkkataso pystyttiin pitämään vähintään ennallaan tehokkuuden ja tuottavuuden parantumisen johdosta. Työn nopeampi tempo, taukojen ja ylimääräisten vapaapäivien vähentäminen johti siihen, että tehokas työaika pysyi melko samana. Positiivista kokeilussa oli tiimityön kehittyminen ja työntekijöiden voimaantuminen.

Brittitutkimuksen uskottavuus kärsii siitä, ettei se ole käynyt läpi vertaisarviointia ja kokeiluaika oli vain puoli vuotta. Härmä pitää kokeilua silti kiinnostavana.

– Se osoitti, kuinka suuri määrä yrityksiä voidaan sitouttaa kokeilemaan lyhyempää työaikaa ilman kustannuksia yhteiskunnalle. Tällaisella porkkanalla työntekijät saadaan hyvin mukaan työn kehittämiseen.