Ammatillista koulutusta pitää vahvistaa

Ammatillisen koulutuksen resurssien lisääminen on tehokas tapa vastata yrityksiä vaivaavaan työvoimapulaan ja osaamisvajeeseen. Pitkäjänteinen ja laadukas ammatillinen koulutus on kuin laittaisi rahaa kansakunnan osaamispankkiin. Se alkaa tuottaa korkoa pääomalle heti, kun uudet osaajat pääsevät töihin.

Tehokkuuden tavoittelussa ei kuitenkaan pidä sortua lyhytnäköisiin ratkaisuihin, kuten julkisuudessa esiin nostettuun ammatillisen koulutuksen lyhentämiseen kolmevuotisesta kaksivuotiseksi. Toimenpide oletettavasti nopeuttaisi ammatillisesti koulutettavien ikäluokkien siirtymistä työelämään. Kyseenalaista on, minkä verran työn tarjonta pidemmällä aikavälillä lisääntyisi niin, että sillä vastattaisiin yritysten työvoima- ja osaamistarpeisiin.

Voi olla, että tavoiteltu piristysruiske jäisi laihaksi. Haittavaikutukset tulisivat kuitenkin olemaan merkittäviä ja pitkäaikaisia.

Ensimmäinen ongelma on se, että työuralla pärjäämisessä tarvitaan taitoa oppia uusia asioita, mutta päteviä opiskelutaitoja ei parin vuoden pikakoulutuksella saavuteta. Ilman opiskelutaitoja olevat ihmiset ovat heikossa asemassa, jos mielivät kehittyä ammatillisesti tai hakea uutta työtä. Erityisen heikossa asemassa he ovat, jos joutuvat työttömänä työnhakuun. Yritykset kaipaavat puolestaan ammatillisesti peruskoulutettujen työntekijöiden lisäksi myös erityisosaajia. Niiden keinot henkilöstökoulutuksessa ja etenkin erityisosaajien kouluttamisessa ovat kuitenkin vähäiset, jos työntekijöillä ei ole tarvittavia oppimistaitoja.

Työuralla pärjäämisessä tarvitaan taitoa oppia uusia asioita.

Toinen ongelma aiheutuisi siitä, että elämässä pärjäämisessä ja yhteiskuntaan osallistumisessa tarvitaan yleissivistystä. Tarvitsemme tietoa ja taitoa, minkä varassa voimme asettaa asioita ja tapahtumia mittasuhteisiinsa. Tarvitsemme osaamista, johon nojaten voimme suunnitella, toteuttaa ja arvioida arkisia valintojamme. Yksi osa tätä kokonaisuutta on kaikkien tarvitsema medialukutaito. Kaksivuotisella ammatillisella koulutuksella ei näihin tarpeisiin vastattaisi siksi, että lyhentäminen tapahtuisi nimenomaan yleissivistävän opetuksen karsimisella.

Kolmanneksi typistetty ammatillinen koulutus tarkoittaisi jatkokoulutusmahdollisuuksien olennaista heikentymistä tai jopa menettämistä. Ajatus ikäluokkien jakamisesta jo nuorena niihin, joilla on mahdollisuus yleissivistävään koulutukseen ja jatko-opintoihin ja niihin, joilla tätä mahdollisuutta ei ole, on karmea. Se tarkoittaisi uuden jakolinjan vetämistä yhteiskuntaamme.

Pitkäjänteinen ammatilliseen koulutukseen panostaminen on erinomaista koulutus-, elinkeino- ja yhteiskuntapolitiikkaa. Tasa-arvo on myös mahdollisuuksien tasa-arvoa. Siitä täytyy pitää nuorten ja aikuisten koulutuksessa kiinni.