Tehtävänä taklata tonttiin

SATU LAMPELA

Ostaja/Asiakaspalvelija
Kat-Metal Oy
Vähäkyrö, Vaasa

Kun soikea pallo irtoaa maasta, alkaa armoton vilinä. Linjaan asettuneet puolustajat yrittävät juosta vastajoukkueen läpi tönimällä pelaajat tieltään.

Muualla kentällä pelaajat juoksevat ja etsivät vapaita paikkoja. Lopulta peli yleensä päättyy jossain päin kenttää kovaan taklaukseen.

Kaikki on yleensä ohi muutamassa sekunnissa.

– Eihän tästä pelistä tajua mitään, jos ensimmäistä kertaa tätä näkee, Satu Lampela myöntää.

Lampelalle amerikkalainen jalkapallo on avautunut siinä määrin, että häntä voisi kuvailla lajin intohimoiseksi harrastajaksi. Lampela perää kolmatta kauttaan Wasa Royalsissa.

Lampelan tehtävänä on taklata mahdollisimman kovaa

– Parasta lajissa on kontakti. Se möhinä. Mikään ei ole parempaa kuin taklata toinen tonttiin.

PUOLUSTUSHOMMISSA

Lampela pelaa heti puolustuslinjan takana linebackerina eli puolustuksen tukimiehenä. Tärkeimpänä tehtävänään Lampelalla on estää pallon kanssa juoksevaa hyökkääjää etenemästä, jos tämä pääsee puolustuslinjan läpi tai ohitse.

Lampelan tehtävänä on siis taklata mahdollisimman kovaa, jotta toinen varmasti pysähtyy.

Sitä kovan kontaktin kokemusta Lampela on lähtenytkin hakemaan. Kun Lampela kolmisen vuotta sitten lähti kokeilemaan lajia, hän tiesi pelipaikkansa jo etukäteen.

– Tällä pelipaikalla tulee eniten runtua.

KONTAKTI KIEHTONUT AINA

Lampela kertoo, että hän on aina pitänyt kontaktilajeista. Hän harrasti 15 vuotta nyrkkeilyä.

– Siinä alkoi ikä tulla vastaan. Nuoremmat alkoivat olla liian nopeita.

Sen jälkeen Lampela harrasti rugbya kolme vuotta. Harrastajien määrä vain oli Vaasassa aika pieni.

Siksi Lampela halusi lähteä kokeilemaan amerikkalaista jalkapalloa, kun huomasi, että Wasa Royals järjesti tilaisuuden lajista kiinnostuneille naisille.

Paikalle tuli 50 naista, joista valtaosa pelaa edelleen. I-divisioonassa pelaavan joukkueen tavoite on nousta ensi kauden jälkeen korkeimpaan sarjaan.

LAJI SOPII KAIKILLE

Vaikka Lampelaa kiehtoo lajissa kontakti, hän muistuttaa, että laji sopii kaikenkokoisille ja kaikenikäisille.

– Meidän joukkueessamme esimerkiksi nuorin on 15-vuotias ja vanhin 46-vuotias.

Laji sopii monenlaisille tyypeille, koska eri pelipaikoilla tarvitaan erilaisia taitoja ja ominaisuuksia. Hyökkäys- tai puolustuslinjassa on hyötyä isosta koosta ja vahvoista lihaksista.

Sen runttaamisen lisäksi tässä lajissa saa käyttää aivoja.

Palloa syvällä vastustajan päässä kiinniottavan pelaajan kannattaa olla nopea pelaaja, joka osaa hypätä korkealle ja ottaa palloa kiinni.

Tarkoista roolituksista kentällä kertoo hyvin pelaajien suhde palloon. Suurin osa pelaajista ei nimittäin harjoittele pallon kiinniottamista lainkaan.

– Ei sitä kaikkien kannata harjoitella. Esimerkiksi minä en yleensä pelin aikana koske palloon kertaakaan, Lampela sanoo.

KYSEESSÄ TAKTIIKKALAJI

Jenkkifutis on rajusta luonteesta huolimatta ennen kaikkea taktiikkalaji. Joukkueilla on erilaisia pelikuvioita satoja. Yhdessä ottelussakin niitä käytetään kymmeniä.

– Sen runttaamisen lisäksi tässä lajissa saa käyttää aivoja.

Hyökkäysvuorossa olevan joukkueen ensimmäinen valinta on yleensä, että yrittääkö pelinrakentaja heittää palloa jollekin kauempana olevalle pelaajalle, vai yrittävätkö pelaajat juosta linjasta läpi.

Puolustuksen tehtävänä on yrittää havaita mahdollisimman nopeasti millaista kuviota vastapuoli yrittää ja estää hyökkäys.

– On kiva päästä yllättämään hyökkäys ja pilata heidän pelinsä.

Lampela kertoo, että tukimiehenä hänellä on iso rooli vastustajan kuvion havaitsemisessa.

– Yleensä me linebackerit huudamme, että nyt tulee juoksupeli tai tulee heitto. Ei siitä linjasta näe, mitä siellä tapahtuu.

Tukimiehen hyviin ominaisuuksiin onkin luettava myös kantava ääni. Kypärät on topattu niin hyvin, että pelaajat eivät kuule normaalia puheääntä edes vierestä puhuttuna.

VAATII PALJON

Jenkkifutis vaatii paljon pelaajien fysiikalta. Ensimmäinen haaste tulee pelin kestosta.

Vaikka aktiivinen peliaika on vain tunnin, kestävät pelitapahtumat yleensä noin kolme tuntia.

– Sen ajan olemme kentällä, oli sitten helle tai kaatosade.

Toinen haaste fysiikalle ovat kaikki ne iskut, joita lajissa täytyy ottaa vastaan.

– Kyllä paikat ovat hellät ja kipeät pelin jälkeen. Seuraavan viikon treeneissäkin lihakset ovat vielä väsyneet.

Kauden ulkopuolella Lampelan joukkue harjoittelee neljä kertaa viikossa. Puolet on lajitreenejä ja puolet lihasharjoitteita.

Näiden lisäksi Lampelalla on oma henkilökohtainen kuntovalmentaja, jonka suunnittelemaa harjoitusohjelmaa Lampela toteuttaa.

– Pidän minä yhden lepopäivän viikossa.

Kovalla harjoittelulla Lampela haluaa varmistaa sen, että hän pystyy auttamaan joukkuettaan. Lampela kertoo, että pelikauden aikana huonossa kunnossa olevat lihakset kipeytyvät helpommin ja tulee herkemmin loukkaantumisia.

Ja auttaahan treenaaminen myös siihen, että hän voi jatkaa lajin parissa niin kauan kuin paikat vain kestävät.