Harri Järvinen: Perus­tus­laki suojelee myös työvoimaa

Työnan­tajan nykyinen kylty­mätön halu ahdistaa työnte­kijät entistä aliste­tum­paan asemaan työmark­ki­noilla näyttää olevan vahva valta­virta. Vai mitä mieltä pitäisi olla siitä, että valta­kun­nal­li­sista työeh­to­so­pi­muk­sista halutaan eroon, paikal­lista sopimista halutaan lisätä kerto­matta varsi­naista tavoi­tetta, palkka-avoimuutta kammok­su­taan ja tietenkin työttö­myys­turvaa halutaan kaiken kukku­raksi heikentää. Vain muutamia esimerk­kejä mainitakseni.

Kyllä tulee ikävä entisai­kojen hetemä­kejä, pekkasia, kahreja, somer­toja, laatusia ja kumppa­neita, jotka varmasti olivat porva­reita, mutta ymmär­sivät, miten Suomen ja suoma­laisten hyvin­vointi niin työnan­ta­jille kuin työnte­ki­jöille ja koko yhteis­kun­nalle syntyy. Yhdessä sopien.

Nykyään näyttää siltä, että työnan­ta­ja­lin­nak­keissa tietyn­lai­sella ideolo­gialla, jopa puolue­po­li­tii­kalla, on suurempi merkitys kuin työmark­ki­na­po­li­tii­kalla, sen osaami­sella. Selityk­seksi ei riitä, että ajat ovat muuttu­neet. Ei kai aikojen muuttu­minen voi tarkoittaa sitä, että ennen suhteel­lisen tasa-arvoiset kumppanit olisivat jatkossa kuin kahden kerroksen väkeä: työnan­tajan valta kasvaisi ja työntekijän asema heikkenisi.

Kaiken työnan­ta­ja­myl­ly­tyksen loppu­tu­le­mana voi olla työeh­to­so­pi­musten yleis­si­to­vuuden romut­tu­minen, mikä tarkoit­taisi entises­tään työnte­ki­jöiden aseman heiken­ty­mistä ja yritysten välisen epäter­veen kilpailun lisään­ty­mistä. Työnan­tajat ovat usein perus­tel­lusti olleet huolis­saan epäter­veestä kilpai­lusta, mutta miksi yleis­si­to­vuuden mahdol­lista poistu­mista ei nähdä sellai­sena? Vai onko tavoit­teena saada todel­linen yliote työnte­ki­jöistä – maksoi mitä maksoi?

Työnan­tajat ovat huolis­saan epäter­veestä kilpai­lusta, mutta miksi yleis­si­to­vuuden poistu­mista ei nähdä sellaisena?

Työeh­to­so­pi­musten yleis­si­to­vuu­della on monia hyviä puolia. Se turvaa työnteon vähim­mäi­sehdot, se ei mahdol­lista työsuhde-ehtojen polke­mista kilpai­lu­valt­tina, se tekee työmark­ki­noista ennakoi­ta­vammat, se säästää yrityksiä hallin­nol­li­selta taakalta ja niin edelleen. Eikö tämä kaikki ole juuri sitä, mitä työnan­tajat ovat aina ainakin julki­sesti halun­neet. Miksi siis yrittää luopua yleis­si­to­vuu­desta, kun se mahdol­listaa kaiken edellä mainitun hyvän.

Kuten SAK:n puheen­joh­taja Jarkko Eloranta on todennut, yleis­si­to­vuuden purka­minen ja paikal­lisen sopimisen hallit­se­maton lisää­minen eivät ole ratkai­suja Suomen talouden ongel­miin. Ei vaikka amerik­ka­lai­sessa todel­li­suu­dessa pitkään elänyt Nobel-palkin­nonkin pokannut Bengt Holmström muuta väittäisi.

Kansain­vä­li­siin vertai­luihin kannattaa yleen­säkin suhtautua vähin­tään varoen, ellei sitten peräti epäillen. Jokainen valtio, jokainen yhteis­kunta on raken­tunut oman histo­riansa ja kulttuu­rinsa yhtei­sesti päätet­tyjen ja sovit­tujen asioiden summana. Maail­malta haettujen yksit­täisten toimien toimi­vuutta Suomessa ei takaa mikään. Vaikka Ruotsissa tehtäi­siin noin ja USA:ssa näin, se ei välttä­mättä toimi Suomessa.

Nykyhal­li­tuksen – kuten tulevienkin – pitäisi muistaa, että työlain­sää­dännön lähtö­kohta on työmark­ki­noiden heikomman osapuolen, työnte­ki­jöiden, suoje­le­minen. Ymmär­rystä tähän voisi hakea nykyään niin suosi­tusta, kaiken mahdol­lis­ta­vasta perus­tus­laista, jossa muun muassa todetaan: julkisen vallan on huoleh­dit­tava työvoiman suojelusta.

HARRI JÄRVINEN
Kirjoit­taja on SAK:n yhteyspäällikkö.

26.5.2021