Taru Aalto: Kun työaika päättyy, harrastaminen alkaa

Valitet­ta­van usein olen tör­män­nyt tari­naan, jos­sa hevos­alalle nuore­na innokkaasti suun­nan­nut ihmi­nen on pää­tynyt alan vai­h­toon nopeasti uralle päästyään.

Usein olen kuul­lut myös tari­nan, jos­sa hevostalleil­la pitkään uuras­tanut työn­tek­i­jä halu­aisi tehdä samo­ja töitä jatkos­sakin, mut­ta on lopen uupunut liikaan työhön, vähäiseen arvos­tuk­seen ja mitä erikoisem­pi­in työ­suhderi­s­tiri­itoi­hin.

Täl­lainen ihmi­nen tun­tee ole­vansa ansas­sa.

Työ on into­hi­mo ja parhaim­mil­laan palk­it­se­vaa, mut­ta kaik­ki muu työ­suh­teeseen liit­tyen onkin vähän sin­nepäin, tai ei oikeas­t­aan edes sitä. Valit­taakaan hän ei oikein halua.

Seu­raavia työn­tek­i­jöitä on var­masti tulos­sa ilomielin ja innois­saan.

Epäko­htia alal­la työsken­te­lyyn luo esimerkik­si se, että raja har­ras­tamisen ja työn­teon välil­lä on häi­lyvä. Usein uransa alkume­treil­lä ole­vat rakkaan asian äärel­lä työsken­televät eivät mal­ta erot­taa työtä ja vapaa-aikaa toi­sis­taan.

Työa­jan pää­tyt­tyä jäädään har­ras­ta­maan, joko ihan oikeasti tai sit­ten työte­htävien merkeis­sä. Vapaae­htois­es­ti usein kuitenkin.

Touhu hevosten kanssa vie men­nessään ja täyt­tää mie­len sekä sydä­men.

Pidem­pään alal­la työsken­nelleet hevosen­hoita­jat taas eivät halua jät­tää työte­htäviä kesken, vaik­ka työai­ka on päät­tynyt ja mieli tek­isi koti­in lep­äämään. He ehkä tietävät, että kukaan muukaan ei tee työtä lop­pu­un ja siitä kär­sivät hevoset.

Työ­nan­ta­ja puolestaan tietää, olet­taa ja jopa edel­lyt­tää, että työn­tek­i­jät toimi­vat juuri näin ja kaik­ki tulee tehtyä. Se, mitä työ­nan­ta­ja ei ehkä tiedä, on työe­hto­jen ole­mas­sao­lo ja niiden tarkoi­tus.

Työhar­joit­telu­ni Teol­lisu­us­li­itossa on avan­nut min­ulle väylän tarkastel­la hevos­alan työn­tek­i­jöi­den tilan­net­ta. Se myös antoi aiheen pohtia ja suun­nitel­la toimia, joil­la vaikut­taa myön­teis­es­ti alan työelämän kehit­tämiseen.

Tehtävää on paljon. Ihan ensim­mäis­ten toimien joukos­sa on alal­la työsken­tele­vien herät­te­ly siihen, että hekin voivat vaikut­taa.

Työn­tek­i­jät ja työ­nan­ta­jat pitää saa­da ymmärtämään, että työe­hto­jen toteu­tu­misel­la on vaiku­tus työssä viihtymiseen, työhyv­in­voin­ti­in ja työ­tur­val­lisu­u­teen. Työssään viihtyvä työn­tek­i­jä on tulok­selli­nen ja työ­paikkaansa sitoutunut.

Työ hevos­alal­la on eri­laista kuin monel­la muul­la alal­la.

Työ hevos­alal­la on eri­laista kuin monel­la muul­la alal­la. Työtä ei aina voi lopet­taa työa­jan päät­tyessä, kos­ka eläimet on lak­isääteis­es­ti hoidet­ta­va. Vas­tuu työaiko­jen ja ‑tehtävien jär­jestelystä kuitenkin on työ­nan­ta­jal­la.

Työ­paikalla olisi myös hyvä olla selvät pelisään­nöt esimerkik­si siihen, miten toim­i­taan, kun yli­työn tarve ilme­nee yllät­täen.

Työn suun­nit­telu ja pitkän aikavälin ennakoin­ti ovat asioi­ta, joil­la voitaisi­in paran­taa työn suju­vu­ut­ta ja työe­hto­jen toteu­tu­mista hevos­alan työ­paikoil­la.

Yksi­tyisko­htaisen tarkkaa ei suun­nit­telun tarvitse olla, eikä se muut­tuvis­sa olo­suhteis­sa sitä voikaan olla. Suurem­pi­en lin­jo­jen piirtämi­nen aut­taa jo eteen­päin.

Työ­paikalle sovi­tut yhteiset pelisään­nöt ja toim­inta­mallit ovat osa täl­laista suun­nitel­mallisu­ut­ta.

Työhar­joit­telu­ni edetessä olen kokenut voimakas­ta työn merk­i­tyk­sel­lisyy­den tun­net­ta. Tämä johtuu siitä, että asia on sydän­tä lähel­lä ja sen esille nos­t­a­mi­nen on saanut kiitos­ta.

Toivon, että tietoisu­us työe­hdoista hevos­alal­la lisään­tyy ja tule­vaisu­u­den ammat­ti­laisil­la on työu­ransa alus­ta asti riit­tävästi eväitä toimia oikein, vas­tu­ullis­es­ti ja kestävästi. Hevos­alan pitää päivit­tyä nykyaikaan, jot­ta se voi näyt­täy­tyä merkit­tävänä ja uskot­ta­vana työl­listäjänä.

Heille, jot­ka eivät usko muu­tok­sen mah­dol­lisu­u­teen, halu­an muis­tut­taa, että muil­lakin aloil­la on tapah­tunut muu­tos­ta parem­paan.

Mik­si se ei siis olisi mah­dol­lista hevos­alal­la?

TARU AALTO
Teol­lisu­us­li­iton työhar­joit­teli­ja

KUVA KITI HAILA