Nolla tapaturmaa

Alka­neen uuden vuo­den eri­no­mainen tavoite on tur­valli­nen ja ter­veelli­nen työym­päristö kaikille työn­tek­i­jöille. Tuotan­non ja töi­den jär­jestelem­i­nen työ­paikoil­la niin, että tap­atur­mia tai altistu­misia ei tapah­du, on täysin mah­dol­lista. Sitä vas­toin otak­suma, jon­ka mukaan töi­den tekemistä ei voi­da toteut­taa ilman, että vahinko­ja sat­tuu tai että riske­jä ei kyetä otta­maan hallintaan, on aikansa elänyt.

Tekemistä kuitenkin riit­tää. Esimerkik­si kuole­maan johtanei­den työ­ta­p­atur­mien määrä Suomes­sa on vähen­tynyt polveillen 1990-luvul­ta läh­tien, mut­ta silti niitä tapah­tuu edelleen enem­män kuin kymme­nen vuodessa.

Kirkas aja­tus kaikkien mielessä var­masti on, että ensim­mäistäkään kuole­maan johtanut­ta työ­ta­p­atur­maa ei saa tapah­tua. Nol­la on siis itses­tään selvä tavoite, mut­ta sitä ei saavute­ta ellei tur­val­lisu­usasioi­hin paneudu­ta huolel­lis­es­ti. Tur­val­lisu­u­den tuot­ta­mi­nen ja ylläpitämi­nen on ketju, jon­ka jokaisen lenkin täy­tyy pitää. Jos pienek­si koe­tuis­sa osatek­i­jöis­sä lip­su­taan, on siemenet vakavam­mille riskeille ja niiden toteu­tu­miselle kyl­vetty.

Aja­tus ennakoivas­ta työ­tur­val­lisu­uskult­tuurista on saavut­tanut yhä enem­män jalan­si­jaa tur­val­lisen ja ter­veel­lisen työym­päristön rak­en­tamises­sa. Käsite kalskah­taa komeal­ta, mut­ta sen takaa löy­tyvät työ­paikan arjes­sa hel­posti ymmär­ret­tävät ainek­set.

Lähtöko­htana on se, että tur­val­lisu­ut­ta pide­tään aidosti tärkeänä asiana ja siitä kan­netaan vas­tu­u­ta koko organ­isaa­tios­sa joh­dos­ta työn­tek­i­jöi­hin. Sen rin­nal­la tur­val­lisu­us ymmär­retään laa­jasti, toim­intaan liit­tyvistä riskeistä tiedote­taan ja niistä ollaan tietoisia. Samal­la kyse on myös siitä, että työn­tek­i­jöille luo­daan edel­ly­tyk­set suo­ri­u­tua tehtävistään hyvin.

Laa­jasti ymmär­ret­ty ennakoi­va työ­tur­val­lisu­us alkaa tuotan­non suun­nit­telus­ta, jol­la se ankkuroidaan osak­si tuotan­non ja työ­paikan raken­net­ta, teknistä toteu­tus­ta ja työn tekemisen arkea. Täl­lä perustal­la tur­val­lisu­us voi toteu­tua tavoit­teel­lisi­na päivit­täis­inä tekoina pysyvänä osana kaikkia toim­into­ja. Henkilöko­htainen vas­tuu ja sitou­tu­mi­nen laa­jen­tuu huolen­pidok­si toi­sista ja muiden aut­tamisek­si toim­i­maan tur­val­lis­es­ti.

Tur­val­lisu­u­den tuot­tamisen paras tavoite ja korkein taso on vaaran pois­t­a­mi­nen. Aina se ei kuitenkaan ole täysin mah­dol­lista. Sil­loin kuvaan astu­vat eri­laiset riskien ja työn suorit­tamisen kon­trol­loin­nin ja hallinnan keinot tai esimerkik­si suo­javarustei­den käyt­tämi­nen.

Joka tapauk­ses­sa työ pitää sovit­taa ihmisille, ei tois­in­päin. Kenenkään ei pidä altistua työssään hal­lit­se­mat­tomille tur­val­lisu­us­riskeille saati kokea tap­atur­mia työ­paikalla. Kun siihen päästään, on luo­tu olo­suhde, jos­ta työ­paik­ka ja sen koko henkilöstö voivat olla ylpeitä. Nämä puolestaan ovat tehokkai­ta ajure­i­ta sille, että yri­tys voi men­estyk­sel­lis­es­ti saavut­taa tuotan­to- ja tulostavoit­teen­sa hyvän ilmapi­irin val­lites­sa.

PETTERI RAITO
Pää­toimit­ta­ja

13.1.2021