HARRASTAJA: Soile Säiniö islanninhevosten lumoissa: ”Hevosten kanssa pitää olla sataprosenttisesti läsnä”

Hevoshulluus iski nokialaiseen Soile Säiniöön kolmevuotiaana. Parasta on, kun hevonen palkitsee hoitajansa luottamuksellaan, sanoo islanninhevosiin ihastunut Säiniö.

SOILE SÄINIÖ

Asentaja
Nokia

Pieni, mustavalkoinen islanninhevosvarsa käyskentelee emänsä kanssa laitumella Soile Säiniön tallin kupeessa Nokialla.

– Varsa on silmäteräni. Se syntyi kesäkuun lopulla niin kuumana päivänä, että pistin sille nimeksi Helle, Säiniö kertoo.

Virallisesti varsan nimi on Maríuerla fra Silmänen. Säiniön tallin kaikilla neljällä asukkaalla on pitkät, islanninkieliset nimet.

– Maailmanlaajuinen islanninhevosrekisteri määrittää, että hevosella pitää olla islanninkielinen etunimi ja sukunimi, josta ilmenee, mistä hevonen on peräisin.

Olin kolme, kun setäni nosti minut työhevosensa selkään.

Maríuerla tarkoittaa västäräkkiä, Säiniö kertoo. Fra Silmänen taas tulee varsan kotitilan nimestä.

– Tykkään islanninhevosista, koska ne ovat kevyitä ratsastaa, sosiaalisia keskenään, näppäränkokoisia ja luonteeltaan ystävällisiä.

Hevosiin Säiniö ihastui jo lapsena.

– Olin kolme, kun setäni nosti minut työhevosensa paljaaseen selkään, ja siitä se hevoshulluus alkoi. Ratsastuskoulussa aloitin 9-vuotiaana, Säiniö muistelee.

SÄÄNKESTÄVÄ MENOPELI

Tallissa 2-vuotias Athena hirnuu, kun Säiniö nostaa satulan Hessun selkään. Sitä ennen hän on harjannut hevosen huolella ja puhdistanut sen kaviot.

– Me olemme touhunneet yhdessä 16 vuotta. Hessu on arvonsa tunteva vanha herra ja tietää jo, mitä tässä tapahtuu, Säiniö juttelee ja kiristää satulavyön.

Islanninhevosia Säiniöllä on ollut pian 30 vuotta.

– Ensimmäisen kerran näin islanninhevosia kilpailemassa vuonna 1993. Kiinnitin heti huomiota niiden erikoisiin askellajeihin, sopusuhtaisuuteen ja viehättävään ulkonäköön.

Elämän kriisitilanteissa hevoset ovat olleet se pelastava juttu.

Vielä samana vuonna Säiniö osti ensimmäisen islanninhevosensa.

– Minulla oli silloin pieni, vanha hirsinavetta. Ei sinne mitään lämminveriratsua olisi voinut ottaakaan. Sen sijaan tuli sitten tällainen säänkestävä menopeli.

Säiniön mukaan islanninhevoset ovat helppohoitoisia ja kestävät hyvin kylmää. Paksun talvikarvan alta kuoriutuu kesäksi kiiltäväkylkinen, kevytrakenteinen ratsu.

OMAT ASKELLAJIT

Islanninhevosten myötä Säiniön harrastukseen tuli uusia haasteita. Käynnin, ravin ja laukan lisäksi niillä on näet kaksi muutakin askellajia.

– Kaikilta islanninhevosilta pitää löytyä töltti. Se on nelitahtinen askellaji, jossa jokainen jalka askeltaa maahan vuorotellen. Tölttiä voi mennä hitaasti tai jopa laukan vauhtia.

Osalta islanninhevosista löytyy myös liitopassi. Siinä hevosen samanpuoleiset jalkaparit liikkuvat yhtä aikaa, ja välissä on liitovaihe, jolloin kaviot eivät osu maahan lainkaan.

–Vaativuus tulee siitä, että kaikki askellajit pitäisi saada pysymään hyvässä tasapainossa keskenään, Säiniö selventää.

Säiniö hakee satulahuoneesta kypärän ja laittaa Hessulle kuolaimet suuhun. Sitten hän taluttaa hevosen tallin eteen ja kiipeää matalalle jakkaralle.

– Säästän hevosta ja käytän jakkaraa, niin minun ei tarvitse keikuttaa satulaa kyljeltä toiselle, Säiniö sanoo ja suuntaa Hessun kanssa kivituhkakentälle.

RATSASTUS KYSYY KUNTOA

Lämmittelykierroksen jälkeen Säiniö lisää vauhtia. Hessun harja hulmuaa ja hiekka pöllyää, kun parivaljakko kiitää tölttiä radalla.

Ratsastus ei vaadi voimaa, mutta kuntoa se kyllä kysyy, Säiniö sanoo.

– Jos ratsastajalla on huono kunto ja kehonhallinta, hän pomppii satulassa kuin perunasäkki, eikä hevonenkaan pysty suorittamaan siltä pyydettyjä tehtäviä.

Hevosista on tullut Säiniölle elämäntapa. Hän ei voisi kuvitella elävänsä ilman niitä. Välillä hän valjastaa hevosensa kärryjen eteen tai ratsastaa niillä maastossa.

– Metsässä ratsastaminen on rauhoittavaa. Sekin on jännää, kun hevosella menee metsään, niin metsän eläimet eivät pelkää hevosta, vaan niitä näkee hyvinkin läheltä.

Ratsastus ja hevostenhoito tarjoavat Säiniön mukaan hyvää vastapainoa työlle.

– Hevosten kanssa pitää olla sataprosenttisesti läsnä. En voi miettiä mitään muuta. Elämän kriisitilanteissa hevoset ovat olleet se pelastava juttu, Säiniö kertoo.

KUMPPANUUS PARASTA

Hevosenpito vaatii Säiniön mukaan aikaa, sitoutumista, tietotaitoa ja asianmukaiset tilat.

– Jos hevosia pystyy pitämään kotona, se ei ole mahdottoman kallista. Me olemme mieheni kanssa ihan tavallisia työläisiä.

Hevoset ovat opettaneet Säiniölle pitkäjänteisyyttä, malttia ja riskienhallintaa. Pahoilta loukkaantumisilta hän on säästynyt.

– Kerran olen saanut lievän aivotärähdyksen, kun ratsastin ilman satulaa, ja hevonen pelästyi jotain ja löi liinat kiinni. Lähdin kuin katapultti, Säiniö kertoo.

Kun ne laittavat pehmeän turpansa vasten poskeani ja vähän puhaltavat ja tervehtivät hörisemällä, se on parasta.

Hän on osallistunut myös kilpailuihin Norjaa ja Ahvenanmaata myöten. Säiniö luonnehtii islanninhevoskilpailuja kouluratsastuksen ja raviajon välimuodoksi.

– Kisoissa on mielekkäintä käydä mittauttamassa hevosen kanssa tehdyn harjoittelun ja yhteistyön tulos.

Säiniö laskeutuu alas satulasta, taluttaa Hessun tallin eteen ja riisuu siltä satulan. Hellepäivän kunniaksi molemmat ovat ansainneet suihkun.

Hevostenhoidon suola on kumppanuus, Säiniö sanoo.

– Kun ne laittavat pehmeän turpansa vasten poskeani ja vähän puhaltavat ja tervehtivät hörisemällä, se on parasta.

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT HARRI NURMINEN