Tam Nguyen toivoo, että seuraava hallitus poistaa potkulain ja saa työllisyyden nousuun
Maailmassa on paljon epävarmuutta, mutta luottoa löytyy parempaan tulevaisuuteen, sanoo Teollisuusliiton jäsen Tam Nguyen. Seuraavalta hallitukselta hän toivoo maalaisjärjen käyttöä.
Riihimäkeläinen Tam Nguyen on seurannut maailmanpolitiikan käänteitä huolestuneena.
– Tilanne näyttää aika huonolta. Joka kerta kun avaa uutiset, siellä on sota menossa, Nguyen sanoo.
Epävarmuudet liittyvät myös maailmantalouden heilahduksiin. Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin tullipolitiikka on ollut poukkoilevaa, ja sota Lähi-idässä on nostanut energian hintaa.
– Harmittaa, että jenkit hallitsevat taloutta niin vahvasti, että se vaikuttaa koko maailmaan, Nguyen sanoo.
Kotimaassa epävarmuutta ovat lisänneet pääministeri Petteri Orpon hallituksen päätökset. Työntekijän asemaa on heikennetty työmarkkinoilla ja sosiaaliturvaa on leikattu.
– Hallitus polkee ay-liikettä alas. Enää ei tarvitse olla painavaa syytä irtisanomiseen. Onneksi työehtosopimus sentään antaa suojaa.
Työsuhteen irtisanomisen perusteeksi tarvittava painava syy on kirjattu teknologiateollisuuden työehtosopimukseen, vaikka laki ei enää sitä vaadikaan.
Kokooja Tam Nguyen pohtii videolla, että potkulaki olisi hyvä saada pois.
HUTILOITUJA PÄÄTÖKSIÄ
Nguyen on työskennellyt Sako Oy:n Riihimäen asetehtaalla vuodesta 2008. Työtä on riittänyt tasaisesti, mikä on ollut onni Suomen viime vuosien työllisyystilanteessa.
– Nykyinen hallitus on luvannut työpaikkoja, mutta eipä niitä ole näkynyt, Nguyen sanoo.
Kehitys on ollut päinvastaista, sillä Suomen työttömyysaste on kivunnut EU:n korkeimmaksi.
– Tuntuu, että tällä hallituskaudella on tehty päätöksiä hutiloiden, eikä ole mietitty seurauksia.
Ammattiyhdistysliike yritti vastustaa maan hallituksen suunnittelemia lakimuutoksia poliittisilla lakoilla, mutta hallitus on toteuttanut ohjelmaansa itsepintaisesti.
Nykyinen hallitus on luvannut työpaikkoja, mutta eipä niitä ole näkynyt.
Nguyen arvioi, että vastustus ei mennyt hukkaan. Oli tärkeää näyttää työntekijöiden mielipide ja yrittää kääntää hallituksen päätä.
– Kyllähän se oli tärkeää taistella oikeuksien puolesta. Minäkin olin mukana mielenosoituksessa Senaatintorilla, Nguyen sanoo.
VERKOSTOJA JA UUSIA KAVEREITA
Nguyen on ollut Teollisuusliiton jäsen vuodesta 2008. Aktiivisesti liiton ja ammattiosaston toiminnassa hän on ollut mukana 5–6 vuotta.
– Kaveri kyseli mukaan Teollisuusliiton nuoriin. Kävin tapahtumissa ja katselin, millainen oli meno ja meininki. Tykästyin niin paljon, että lähdin mukaan.
Nykyisin hän on työpaikalla osaston varaluottamusmies ja ammattiosastossa hallituksen jäsen sekä kansainvälisten asioiden vastaava.
– Olen aktivoitunut ja käynyt kursseilla Murikassa. Kurssit ovat olleet tosi hyviä ja opettavaisia. Siellä pääsee verkostoitumaan ja saamaan uusia kavereita ja tuttuja, Nguyen kertoo.

”TÄÄLLÄ ON HYVÄ OLLA”
Nguyen on syntynyt Vietnamissa ja tullut Suomeen lapsena.
– Tulin 1990-luvun alkupuolella setäni kanssa Suomeen pakolaisena. Muu perhe tuli myöhemmin perässä.
Ryttylässä Hausjärven kunnassa varttunut Nguyen on suorittanut ammatilliset tietoliikenteen ja elektroniikan opinnot, mutta muiden alojen työt veivät mukanaan armeijan jälkeen.
Suomessa on ystävällistä porukkaa.
Maahanmuuttoon liittyvät teemat ovat Suomessa jatkuvasti puheenaiheena, ja mielipiteitä on laidasta laitaan. Nguyen kokee, ettei ole joutunut väärin kohdelluksi taustansa takia.
– Suomessa on ystävällistä porukkaa. Ei minulla ole pahaa sanottavaa. Tietysti joukossa on mätiä omenoita, mutta jos katsoo laajemmin, täällä on hyvä olla.
MAALAISJÄRKI KÄYTTÖÖN
Seuraaviin eduskuntavaaleihin on vuosi aikaa. Tämän hetken mielipidemittausten perusteella valta on vaihtumassa.
– Seuraavalta hallitukselta toivoisin, että miettivät ennen kuin päättävät ja käyttävät maalaisjärkeä, Nguyen sanoo.
Tärkeintä olisi tehdä kasvua ja työllisyyttä tukevia toimia.
– Toivon, että työpaikat säilyisivät Suomessa.
Toivottavasti seuraava hallitus poistaisi potkulain ja peruuttaisi henkilökohtaiset lakkosakot.
Ainakin osa nykyisen hallituksen päätöksistä olisi hyvä saada peruttua.
– Toivottavasti seuraava hallitus poistaisi potkulain ja peruuttaisi henkilökohtaiset lakkosakot. Uhkailemalla ei saavuteta mitään, Nguyen sanoo.
Hän pohtii, että myös aikuiskoulutustuki ja vuorotteluvapaa tulisi palauttaa, jotta työntekijöillä olisi enemmän liikkumavaraa työuran aikana.
PAREMPAA KOHTI
Nykyinen hallitus on keventänyt erityisesti suurituloisten verotusta. Tavallisten työntekijöiden käteen jääviin tuloihin veronkevennykset ovat vaikuttaneet hyvin vähän, jos lainkaan.
– Veronkevennystä pitäisi kohdentaa myös työntekijöille. Kun palkasta jää enemmän käteen, se lisää ostovoimaa. Sitä kautta se nostaisi kivijalkamyymälöitäkin ylöspäin, Nguyen sanoo.
Maailmassa on nyt paljon epävarmuutta, mutta Nguyen uskoo parempaan tulevaisuuteen.
– Vaikka välillä kaadutaan, siitä noustaan ylös. Luottoa löytyy, että pikkuhiljaa tämä maailma paranee.

LUE MYÖS:
Kati Linnera toivoo päättäjiltä kykyä keskustella
Aleksi Tikkanen toivoo lisää työntekijöiden edustajia yritysten hallituksiin
Arttu Mielonen toivoo, että leikkaukset eivät kohdistuisi lapsiin tai nuoriin



