Ajassa
Lauri Kuivanen: Kaikesta on pitänyt taistella, mutta moni asia on muuttunut paljon paremmaksi
Elämäntyönsä Teollisuusliiton edeltäjässä Metalliliitossa tehnyt 95-vuotias Lauri Kuivanen sai nähdä, miten työntekijän asema vuosikymmenten mittaan parantui. Nyky-yhteiskunnan suunta on kuitenkin huolestuttava.
Lauri Kuivanen istuu pyörätuolissa, mutta kädenpuristus on vahva. 95-vuotias Kuivanen on asunut 70 vuotta Vantaalla sijaitsevassa omakotitalossaan.
– Vaimon isä oli muurari, hän teki piiput ja seinät. Kirvesmiehet tekivät katon ja minä olin hanslankarina kaikessa.
Yhtäjaksoista liiton jäsenyyttä on takana 80 vuotta. Ensin rivijäsenenä Metalliliitossa, lopulta liiton sopimustoiminnan johdossa ja uran jälkeen eläkeläisjäsenenä, liittofuusion jälkeen Teollisuusliitossa.
Metalliliittoon hän meni töihin vuonna 1963. Puheenjohtaja Onni Närvänen toimi myös ministerinä ja tuli itse pyytämään Kovametallin Oy:n pääluottamusmiestä Kuivasta tämän kotoa liiton palvelukseen.
– Pitkä musta auto ajoi pihaan, ja lapset juoksivat sisään: Äiti ja isä, meille tuli linja-auto!
”PIDÄ POIKA TURPASI KIINNI, ETTÄ LIITYIT LIITTOON”
Sodan Kuivanen joutui näkemään hyvin läheltä. Laatokan rannalla Hiitolassa syntynyt poika koki yhdeksän ikäisenä talvisodassa rajut pommitukset.
– Olin luullut, että maa pysyy paikallaan. Mutta kun mentiin perunakuoppaan pommeja suojaan, se kuoppa oikein hyppi. Oli hirveä tunne lapselle.
Kun mentiin perunakuoppaan pommeja suojaan, se kuoppa oikein hyppi.
Jatkosodan jälkeen kotinsa menettänyt perhe sijoitettiin Jyväskylään. Vuonna 1945 Kuivanen meni 15-vuotiaana oppisopimusoppilaaksi konepaja Mikroon – vaikka lain mukaan alaikäraja oli 16 vuotta.
– Johtaja sanoi, että tuo Lauri on niin iso kaveri, että ei sitä mitkään työsuojeluviranomaiset alaikäiseksi huomaa.
Ikä ei ollut ainoa salattava asia. Heti sotien jälkeen moni työnantaja oli yhä jyrkästi ammattiliittoja vastaan.
– Luottamusmies, joka minut värväsi, varoitti että pidä poika turpasi kiinni. Jos kerrot, että liityit liittoon, lennät ulos kuin leppäkeihäs.
LAURI KUIVANEN
Metalliliiton osastosihteeri 1963–90, vastasi liiton työehtosopimustoiminnasta.
Oli mukana muun muassa vuonna 1971 neuvottelemassa historian ensimmäistä lomaltapaluurahaa.
Syntynyt Hiitolassa, Laatokan Karjalassa vuonna 1930, asuu nykyään Vantaalla.
LUOTTAMUSMIES IRTISANOUTUI VAPAAEHTOISESTI
Suomi joutui sodan häviäjänä maksamaan Neuvostoliitolle suuret sotakorvaukset, jotka suoritettiin pääosin metalli- ja metsäteollisuuden tuotteina. Kun ne saatiin maksettua 1952, seurasi aluksi laaja työttömyys. Se iski myös jyväskyläläiseen yritykseen Ase ja Työkalu, jossa vähän päälle kaksikymppinen Kuivanen oli osaston luottamusmies. Irtisanottavien listalla oli hänen työkaverinsa, sodan käynyt mies, jolla oli kaksi lasta.
– Se otti minuun niin paljon, että kysyin pomolta, saako Reino jäädä, jos minä lähden. Hän vastasi, että saa. Luottamusmiestähän ei saanut erottaa, se oli silloin jo laissa, niin minä irtisanouduin itse.
Kuivanen päätyi töiden perässä pääkaupunkiin. Hän työskenteli muun muassa hiojana Fordilla sekä tietoliikennealalla valtion omistamassa Televassa, joka kehitti sähkötekniikkaa ja valmisti puhelinkeskuksia, kunnes siitä 1980-luvulla tuli osa Nokiaa.
– Minulla on täällä kotona kaksi imuria, jotka on tehty Televassa. Toimivat vieläkin täysin, hän kehaisee.
LOMALTAPALUURAHAA LUOMASSA
Metalliliiton palkkalistoilla Kuivanen oli 27 vuotta, enimmän osan osastosihteerinä eli työehtosopimuksista vastaavan osaston päällikkönä. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1990, juuri ennen kuin lama ja massatyöttömyys alkoivat. Hänen uransa aikana moni asia meni eteenpäin: työntekijän reaaliansiot tuplaantuivat, sosiaaliturva sidottiin ansiokehitykseen ja työviikosta tuli viisipäiväinen. Saavutukset vaativat kuitenkin taistelua.
– Metallin seitsemän viikon lakolla 1971 tapeltiin monia etuisuuksia, kuten lomaltapaluuraha. Puheenjohtaja Sulo Penttilä lähetti minut valtakunnansovittelijan luo viemään viestiä, että jos lomaltapaluurahaa tulee vähänkin, niin tehdään sopimus. Ja viisi prosenttia tuli. Sitä sitten asteittain nostettiin, ja nykyään siitä edusta nauttivat muutkin palkansaajat.
Vaikka tulokset olivat vakuuttavia, meno liiton sisällä oli rajua. Poliittinen vastakkainasettelu leimasi kaikkea tekemistä.
– Oli hirveä tappelu kommunisteilla ja demareilla. Työpaikoilla taisteltiin luottamusmiespaikoista ja jäsenistä, molemmat värväsivät väkeä. Se oli niin kiihkeää, ettei nykyään voi kuvitellakaan, muistelee sosialidemokraatteja edustanut Kuivanen.
Metallin seitsemän viikon lakolla 1971 tapeltiin monia etuisuuksia, kuten lomaltapaluuraha.
Vaikeaa on monen muunkin työpaikkojen arkeen kuuluneen asian kuvittelu.
– Telakalla sirkkelöitiin asbestia laivan sisällä ilman suojauksia ja se pölisi siellä. Kun vaarat alkoivat olla tiedossa ja me vaadimme muutosta, työnantajat pelottelivat, että tulee liian kalliiksi. Että siihen loppuu laivateollisuus Suomessa. Eihän se tietysti ollut totta, ja lopulta asbestikielto saatiin läpi.
SUUNNAN PAKKO MUUTTUA
Nykytilannetta työmarkkinoilla ja politiikassa Kuivanen sanoo seuraavansa ”suru puserossa”. Oikeistohallitus on asettunut täysin työnantajien palvelukseen ja pyrkii mitätöimään ammattiyhdistysliikkeen saavutukset. Hän toivoo muutosta seuraavissa eduskuntavaaleissa.
– Työsopimuslaki täytyy palauttaa vähintään entiselle tasolle, mieluummin paremmaksi. Liiton pitäisi saada myös jäsenmäärä kasvuun ja kuunnella jäseniä. Koska mikään yhteisö ei pysy pystyssä, jos siihen kuuluvat eivät sitä tue.
Haastattelun päätteeksi Kuivasella on toimittajalle yksi pyyntö:
– Kirjoita sinne, että toivon Teollisuusliitolle kaikkea hyvää tulevassa toiminnassaan jäsenistön hyväksi.
