Liitossa
Riisisäkki jakaa työntekijät kahteen kastiin – Filippiineillä liitot vaativat tasavertaisia työehtoja
Filippiineillä vakituisten ja pätkätyöntekijöiden, järjestäytyneiden ja järjestäytymättömien työpaikkojen välillä kulkee raja, joka näkyy työssä ja arjessa – jopa siinä, kuka saa riisisäkin.
On kuukauden ensimmäinen maanantai. Ammattiyhdistysaktiivit Cherrylyn Banaera ja Garlo Sumadsad odottelevat rekkalastillista riisiä saapuvaksi Pilipinas Kyohritsun tehtaalle. Säkillinen riisiä kuukaudessa on yksi työehtosopimuksessa sovituista eduista ja se merkitsee työntekijöille paljon.
Filippiineillä riisi on ruokavalion perusta, kuten peruna Suomessa. Se on edullinen energianlähde ja elinkustannusten mittari. Riisin hinnan nousu vaikuttaa suoraan työntekijöiden ostovoimaan ja palkankorotuksia verrataan usein riisin hintakehitykseen.
– Sopimuksessa olemme sopineet, että sen pitää olla laadukasta premium-riisiä. Tarkastamme laadun aina ennen jakelua, Banaera painottaa.
Banaera ja Sumadsad vilkuilevat välillä taivaalle, sillä aamun säätiedotus varoittaa lähestyvästä taifuunista nimeltä Tino. Lipa Cityssä, Batangasissa keli on yhä kirkas, mutta he tietävät, mitä odottaa: Filippiineillä taifuunit ovat osa elämää.
Tino pyyhkäisee lopulta Keski-Filippiinien yli surmaten yli kaksisataa ihmistä ja jättäen jälkeensä mittavia tuhoja. Banaera ja Sumadsad saavat huokaista helpotuksesta tällä kertaa, mutta seuraava taifuuni Uwan kasvattaa jo voimiaan Filippiinien merellä.
KUN PALKKA EI RIITÄ ELÄMISEEN
Pilipinas Kyohritsu on japanilaisen Sumitomo Wiring Systemin tytäryhtiö. Vuodesta 1990 se on valmistanut johdinsarjoja japanilaisille automerkeille, kuten Nissanille. Tehtaalla työskentelee yli 4 700 ihmistä, mutta heistä lähes puolet, 47 prosenttia, on pätkätyösuhteisia.
Filippiineillä puhutaan sopimustyöntekijöistä, jotka työllistyvät määräaikaisesti, tilapäisesti tai projektikohtaisesti. He tekevät samaa työtä kuin vakituiset, mutta ilman samoja palkka- ja työsuhde-etuja.
– Pätkätyöntekijät eivät voi liittyä ammattiyhdistykseen, eikä heihin sovelleta työehtosopimusta. Käytännössä he tekevät töitä vähimmäispalkalla, joka ei millään riitä elämiseen, Banaera kertoo.
– Ja aina kun olemme yrittäneet neuvotella pätkätyöntekijät työehtosopimuksen piiriin, työnantajapuoli on keksinyt uusia keinoja kiertää sopimusta, Sumadsad täydentää.
Alin palkkaluokka on käytännössä sama kuin vähimmäispalkka.
WageIndicatorin palkkavertailun mukaan Batangasin alueen lakisääteinen vähimmäispalkka kattaa vain vajaat 70 prosenttia välttämättömistä elinkustannuksista. Kolmannes menee ruokaan, kolmannes asumiseen ja viimeinen kolmannes kulkemiseen, puhelinmaksuihin, koulumaksuihin ja terveydenhoitoon. Kun noin 30 prosenttia jää puuttumaan, moni työntekijä joutuu turvautumaan kulutusluottoihin. Velkaantuminen on kasvava huolenaihe. Luottoja tarjoavat pankit ja pikavippiyritykset, mutta myös yritykset työntekijöilleen.
Vaikka työehtosopimus tuo merkittäviä palkka- ja työsuhde-etuja, Sumadsadin mielestä sitä voi sanoa hyväksi vain verrattaessa järjestäytymättömään työpaikkaan. Esimerkiksi palkkataso on edelleen liian alhainen.
– Alin palkkaluokka on käytännössä sama kuin vähimmäispalkka. Kun palkkaluokka nousee ja palvelusvuosia kertyy, tuo se kuitenkin vakautta toimeentuloon, Sumadsad toteaa.
Alhaiset palkat ja epävarmat työsuhteet ajavat monia etsimään lisätuloja. Monet ajavat mopotaksia, myyvät torilla tavaraa tai vaihtavat kokonaan alaa. Toiset lähtevät ulkomaille paremman toimeentulon toivossa.
– Nyt suosittuja kohdemaita ovat Unkari ja Puola. Palkat eivät ole sielläkään kovin korkeat, mutta paremmat kuin täällä. Se on monelle uhrauksen arvoista, Sumadsad arvioi.
KOHTUUHINTAINEN ASUNTO KORTILLA
Filippiineillä työntekijät maksavat palkastaan sosiaaliturvamaksuja, joilla rahoitetaan eläkkeet, sairaus- ja äitiysvapaat sekä julkinen terveydenhoito. Filippiinien julkinen terveydenhoito on kuitenkin niin ruuhkautunut, että filippiiniläisten hirtehishuumorin mukaan julkiseen sairaalaan ei mennä hoitoon vaan kuolemaan.
Tästä syystä työnantajan kustantama yksityinen terveysvakuutus on arvokas etu, etenkin kun siihen voi liittää perheenjäseniä lisämaksusta.
– Vakituisille työntekijöille vakuutus korvaa terveyskulut sataprosenttisesti, mutta pätkätyöläiset joutuvat tyytymään tehtaan omaan klinikkaan ja julkiseen hoitoon, Banaera sanoo.
Monet perheet joutuvat turvautumaan isovanhempien apuun.
Työntekijät maksavat myös asumisrahastomaksua, jonka avulla voi hakea valtion takaamaa asuntolainaa. Juuri tällaisen rahoituksen avulla Banaera on pystynyt ostamaan pienen asunnon Lipa Cityn läheltä. Hän on kiitollinen omasta kodistaan, mutta samalla surullinen, sillä hänen tyttärensä asuu toisella paikkakunnalla isovanhempien luona.
– Monet perheet joutuvat turvautumaan isovanhempien apuun, koska päivähoitoon tai lastenhoitajaan ei ole varaa, hän sanoo.
Tyypillisesti tehdastyöntekijät asuvat asuntoloissa, joissa nukutaan kerrossängyissä kahdessa eri vuorossa. Jotkut asuvat edelleen vanhempiensa luona koko perheen voimin.
– Onko tämä ihmisarvoista elämää, Sumadsad kysyy.
YHDISTYKSEN KOULUTUS JA TALOUS KUNTOON
Pilipinas Kyohritsun ammattiyhdistyksen toimistossa käy kuhina. Luottamushenkilöitä tulee ja menee, asioita hoidetaan, kokouksia pidetään.
Banaera toimii tehtaalla linjavastaavana ja oman toimen ohella työntekijöiden ammattiyhdistyksen PEWU:n sihteerinä. Yhdistys täytti juuri 30 vuotta ja sillä on yli 2 400 jäsentä. Sumadsad puolestaan on työnjohtajien yhdistyksen PWU-AIWAn sihteeri. Filippiineillä työntekijät ja työnjohtajat eivät voi kuulua samaan ammattiyhdistykseen, mutta yhdistykset voivat liittyä samaan ammattiliittoon.
Banaera on uusi tehtävässään, mutta on jo osallistunut useisiin koulutuksiin, joita on järjestetty muun muassa Teollisuusliiton solidaarisuushankkeen tuella. Nyt hän toimii itsekin kouluttajana.
– Eläköitymisten takia meidän pitää jatkuvasti kouluttaa uusia jäseniä ja järjestää rekrytointitilaisuuksia. Varaamme vaikka ravintolasta pöydän, syömme, juttelemme ja keskustelemme rennosti. Sillä tavoin ihmiset uskaltautuvat mukaan, Banaera innostuu.
Puheenjohtajan vaihdos ei saa keikauttaa koko toimintaa.
Vaikka jäsenistä yli puolet, 55 prosenttia, on naisia, heidän ja nuorten saaminen aktiivitoimintaan on edelleen haastavaa.
Sumadsad on yksi viidestä päätoimisesta luottamushenkilöstä ja toimii liiton koulutusvastaavana. Hän on kehittänyt koulutuksia systemaattisempaan suuntaan.
– Ennen koulutukset olivat suoraan sanoen kaoottisia, hän naurahtaa.
Hän aloitti uransa tuotantolinjalla 29 vuotta sitten ja nousi vähitellen työnjohtajaksi. Nyt hän käyttää kokemustaan yhdistyksen talouden ja pitkäjänteisen toiminnan kehittämiseen.
– Puheenjohtajan vaihdos ei saa keikauttaa koko toimintaa. Ammattiyhdistyksen pitää olla vahva ja kestävä pitkällä aikavälillä, Sumadsad linjaa.
HENGENVAARALLINEN KUTSUMUS
Pilipinas Kyohritsulla on pitkät perinteet järjestäytymisessä, mutta se ei ollut alussa helppoa. Alkuvuosina perustajajäsenet joutuivat turvautumaan emoyhtiön ammattiliiton tukeen Japanissa ja jopa teollisuustyöläisten maailmanjärjestön kansainväliseen painostukseen.
– Tehtaan johdon vaihtuessa myös suhtautuminen ay-toimintaan muuttuu. Meillä ei ole suoranaista häirintää, mutta kielteinen asenne voi näkyä esimerkiksi urakehityksen pysähtymisenä, Sumadsad kuvailee.
Filippiinit on edelleen yksi maailman vaarallisimmista maista ammattiyhdistysaktiiveille. Häirintä, väkivalta ja jopa kuoleman uhka ovat todellisia.
– Hallitus, erityisesti entisen presidentin Rodrigo Duterten aikana, käyttää niin sanottua punamaalaamista taktiikkana, jolla ay-johtajia ja jäseniä syytetään valheellisesti kommunistisympatioista, Filippiinien metallityöläisten ammattiliiton PMA:n pääsihteeri Reynaldo Rasing sanoo.
Tämä vaarantaa ay-johtajien aseman ja estää monia liittymästä liittoihin. Häirintä on pahimmillaan järjestämisvaiheessa, kun työnantaja pyrkii mustamaalaamaan järjestäjiä tai painostamaan työntekijöitä. Joissain tapauksissa poliisi ja armeija on tuotu partioimaan tehtaan liepeille työnantajan pyynnöstä.
– Kriittisin hetki on työpaikkavaali, jossa työntekijät äänestävät ammattiyhdistyksen tunnustamisesta. Yli puolet äänistä tarvitaan viralliseen tunnustamiseen, Rasing selittää.
Kiinalaiset ja korealaiset yritykset ovat kaikkein ay-vastaisimpia.
Rasingin mukaan japanilaiset yritykset ovat perinteisesti suhtautuneet myönteisesti ammattiyhdistyksiin, mutta tilanne on muuttumassa.
– Kiinalaiset ja korealaiset yritykset ovat kaikkein ay-vastaisimpia. Ne sulkevat tehtaan ja siirtävät tuotannon muualle, jos ammattiyhdistys saa jalansijaa.
Teollisuusliiton solidaarisuushankkeen tavoitteena on ollut myös yhdistysten ja liittojen talouden vahvistaminen.
– Jäsenmaksut ovat olleet alhaisia ja niiden kerääminen työlästä. Nyt esimerkiksi Pilipinas Kyohritsulla jäsenmaksu peritään työnantajaperinnän kautta, ja se on prosentti kuukausipalkasta, Rasing iloitsee.
– Prosenttiperusteiseen maksuun siirtyminen työpaikkatasolla ei ollut helppoa, mutta se on vahvistanut yhdistyksen taloutta merkittävästi, Sumadsad täydentää.
Jäsenmaksuista puolet tuloutetaan ammattiliitolle, mikä on mahdollistanut myös täysipäiväisten työntekijöiden palkkaamisen liittoon.
UNELMIA ARJEN KESKELLÄ
Sekä Banaera että Sumadsad tulevat perheistä, joilla ei ole ollut varaa kustantaa heille maksullista jatkokoulutusta. Molemmat aloittivat työt heti lukion jälkeen ja ovat sinnikkäästi rakentaneet elämäänsä tehdastyön ja ay-toiminnan ympärille.
– Tulin tehtaalle tilapäistöihin, mutta tapasin vaimoni täällä ja jäin. Alussa oli vaikeaa. Lapset syntyivät ja teimme töitä eri vuoroissa, jotta pärjäisimme ja saisimme lapset hoidettua. Onneksi myös appivanhemmat auttoivat, Sumadsad muistelee.
Nyt lapset ovat jo aikuisia, ja hänestä on tulossa isoisä.
– Nuorena unelmoin kaikesta, mitä muilla oli ja minulla ei. Nyt unelmani on yksinkertainen – haluan pienen maatilan ja lapsenlapset ympärilleni.
Ay-toiminta on tuonut elämääni merkitystä.
Vaikka Sumadsad on vasta 49-vuotias, hänen eläkepäivänsä häämöttävät jo. Filippiineillä virallinen eläkeikä on 60 vuotta, mutta yritys päättää työsuhteet jo 55 vuoden iässä. Koska eläkettä aletaan maksaa vasta 60-vuotiaana, viiden vuoden väli korvataan kertaluonteisella lähtöpaketilla, jonka suuruus määräytyy palvelusvuosien mukaan.
Banaera puolestaan haaveilee siitä, että voisi vielä asua yhdessä tyttärensä kanssa. Hänelle tulee pian 21 palvelusvuotta täyteen, mikä oikeuttaa täysimääräiseen lähtöpakettiin. Ajatus houkuttaa, sillä sen turvin hän voisi etsiä uuden työn – sellaisen, joka mahdollistaisi tyttären tuomisen kotiin. Toisaalta työ linjavastaavana tuntuu mielekkäältä ja palkkakin on vuosien myötä noussut.
– Ay-toiminta on tuonut elämääni merkitystä. Voin auttaa muita ja vaikuttaa asioihin, Banaera tiivistää.
LUE MYÖS:
