Tekemällä oppii, jos pääsee tekemään – koulu­tuksen ahdinko haittaa nuorten pääsyä töihin

Tehdas­sa­lissa on lähes kliinisen siistiä. Linjas­toilla odottaa kompo­nent­teja viiva­suo­rissa riveissä ja hiljai­suutta rikkoo vain ruuvin­vään­ti­mien tasainen surahtelu.

Yksi noin kolmes­ta­kym­me­nestä työhönsä syven­ty­neestä tekijästä on Arttu Miettinen. Hän kasaa pöydäl­lään sähkö­kes­kusta, johon kymmenet metrit sinistä ja mustaa johdo­tusta asettuvat kauniisti paikoilleen.

Miettinen on löytänyt paikkansa sähkö­kes­kuksia ja ‑järjes­tel­mä­rat­kai­suja valmis­tavan POK Group Oy:n tehtaalta Iisal­messa. Sähkö­alan ammat­ti­lainen pääsee tekemään juuri sitä, mistä innostus alalle aikoi­naan syttyi.

– Ammatil­li­sessa koulu­tuk­sessa veti puoleensa se, että työssä pääsee konkreet­ti­sesti tekemään, näkee työnsä jäljen ja tietää, että se oikeasti toimii ja jää käyttöön.

Ammat­ti­taito syntyy vain työtä tekemällä.

Miettinen, 22, valmistui vuonna 2023 Ylä-Savon ammat­tio­pis­tosta (YSAO), kun kouraan lyötiin sähkö- ja automaa­tio­alan perus­tut­kinnon todistus. Opinnot osuivat haasta­vaan ajankoh­taan, sillä korona-aikana suuri osa opetuk­sesta siirtyi etämoodiin.

Tilanne hanka­loitti oppimista: kotona oli häiriö­te­ki­jöitä ja opetta­jilta ei saanut tukea samaan tapaan kuin lähio­pe­tuk­sessa. Opintojen toisena ja kolman­tena vuonna päästiin kuitenkin kunnolla käsiksi tekemiseen.

Suurin osa käytännön opista hankit­tiin koululla, mutta kesäisin Miettinen pääsi tekemään töitä perhey­ritys POK:n tehtaalle. Valmis­tu­misen ja armeijan jälkeen siirty­minen työelä­mään kävi luonte­vasti, koska yhteys työnan­ta­jaan oli raken­nettu ja työpaikka tiedossa. Miettinen kuitenkin ymmärsi, että täysve­rinen ammat­ti­lainen hän ei heti ollut.

– Tuntui, että osaan, mutta tiesin samalla, että en hallitse kaikkea ja pystyn oppimaan tosi paljon lisää. Ammat­ti­taito syntyy vain työtä tekemällä.

UUTEEN ALKUUN AMIKSESSA

Miettisen opintie ei ole ollut mutkaton. Hän oli alakou­lussa pahasti koulu­kiusattu, ja se jätti jälkensä.

– Oli syrjintää ja yksin jättä­mistä. Mutta kun pääsin amikseen, tuli täyskäännös uuden ympäristön ja uusien ihmisten myötä.

Myös muutto silloi­selta kotipaik­ka­kun­nalta Kuopiosta Lapin­lah­delle auttoi aloit­ta­maan puhtaalta pöydältä.

YSAO:ssa Miettinen sai otteen tulevai­suu­teensa. Tekemällä oppiminen tuntui omalta, ja se näkyi myös tulok­sissa: keväällä 2023 hän nappasi pronssia Taitaja-kisoissa kiinteistöautomaatioasennuksessa.

– Siellä ohjel­moi­tiin ja asennet­tiin valoja, pisto­rasioita ja autola­taus­piste. Se oli kiva kokemus, eikä siinä oikeas­taan ehtinyt edes jännittää tai miettiä aikapai­netta – oli pakko vaan tehdä parhaansa mukaan.

TARKKA JA MOTIVOITUNUT TEKIJÄ

Miettinen on nyt POK:lla vakitui­sessa työsuh­teessa. Hän tulkitsee suunnit­te­li­joiden piirus­tukset ja kokoaa sähkö­kes­kuksia projek­teit­tain. Työ on itsenäistä, mutta tarvit­taessa tiimi­ka­ve­reilta saa apua.

– Työil­ma­piiri on rento ja apua saa kun tarvitsee. Jos nostel­laan isompia keskuksia, tarvi­taan aina pari kättä lisää.

Sähkön kanssa työsken­nel­lessä tarvi­taan tarkkuutta ja huolel­li­suutta. Miettinen tuntee vahvuutensa.

– Teen tarkkaa ja siistiä työtä, ja valmiit keskukset läpikäyvä tarkas­ta­ja­kaan ei ole montaa kertaa tarvinnut pyytää korjaa­maan kytken­töjä. Jos joku virhe on tullut, siitä on oppinut ja tehnyt seuraa­valla kerralla eri tavalla.

INTOHIMONA MEDIA-ALA

– Mun unelma­homma olisi suunni­tella paperisia juttuja: julis­teita, flaije­reita, kirjoja. Paperi on konkreet­tinen ja jättää jäljen. Mitä enemmän kaikki on digiä ja näytöillä, sitä tehok­kaampi paperi jatkossa on, pohtii Cazu Kropsu.

Media-alan ja kuval­lisen ilmaisun perus­tut­kintoa Forssan ammatti-insti­tuu­tissa opiske­leva Kropsu, 20, on erikois­tunut graafi­seen suunnit­te­luun ja valoku­vauk­seen. Valmis­tu­minen on viimeistä kurssia vaille, ja hän neuvot­telee vakitui­sesta työso­pi­muk­sesta työpai­kas­saan Aste Finland Oy:llä.

Ammatil­li­sessa koulu­tuk­sessa keskei­sessä roolissa on työelämän ja koulu­tuksen kiinteä yhteys. Kropsulla tämä on toiminut mallikkaasti.

– Ensim­mäisen vuoden lopulla sain hyvin verkos­toi­tu­neen opetta­jani kautta työssä­op­pi­mis­paikan. Siitä tuli kesätyö, sitten nolla­tun­ti­so­pimus ja nyt mahdol­li­sesti vakipaikka. Opettajan kanssa suunni­tel­tiin myös se, miten työt opinnol­lis­te­taan eli saadaan hyödyn­nettyä niiden sisältö oppimisessa.

Työpaikan saami­sessa ja säilyt­tä­mi­sessä on varmasti auttanut myös se, että Kropsulla on työelämän perus­taidot hallussa. Tätä ymmär­rystä ovat osaltaan lisän­neet myös Teolli­suus­liiton koulutukset.

OPETTAJAT PAHASSA VÄLIKÄDESSÄ

Kun seuraa keskus­telua nuorten vaikeasta työllis­ty­mi­sestä, Kropsun esimerkki kuulostaa poikkeukselliselle.

– Olen ollut todella onnekas.

Ehkä onnen lisäksi mukana on myös osaamista?

– No, voi se olla vähän molempia, hän hymähtää.

Jatkuvat säästöt eivät ainakaan helpota amisten tilan­netta. Myös Kropsu on huomannut huoles­tut­tavia merkkejä, vaikka omalla kohdalla ei ole ollut isoja ongelmia.

– Opettajat ovat kuormit­tu­neita, eikä heillä ole aikaa opiskelijoille.

Se on tosi raskasta yrityk­sille, kun kaikki pitää opettaa alusta alkaen.

Kropsu viittaa kuuden viikon kiertu­ee­seen, jonka aikana hän markkinoi Ammat­tiin Opiske­le­vien Liiton SAKKIn opiske­li­ja­kort­teja ja ammat­ti­liiton jäsenyyttä eri oppilai­tok­sissa. Kymme­nien keskus­te­lujen kautta muodostui kuva opetuksen arjesta.

– Jossain resurssit ovat niin tiukilla, että vastuu­opet­ta­jiksi joutuu myös opettajia, jotka eivät tunne koulu­tusalaa. Se vaikeuttaa ohjaa­mista ja opintojen suunnit­telua todella paljon. Myös opettajat ovat tilan­teesta stressaantuneita.

Jos opetus ei anna riittävää osaamista, opiske­lijat lähtevät työssä­op­pi­mis­jak­soille työpai­koille vajavaisin taidoin.

– Se on tosi raskasta yrityk­sille, kun kaikki pitää opettaa alusta alkaen, sanoo Kropsu, joka tuntee koulu­tuksen arkea myös SAKKIn halli­tuksen jäsenenä.

NUORET EPÄVARMUUDEN EDESSÄ

Amisten ongelmat ovat tuttuja SAKKIn puheen­joh­taja Kaisla Kaner­valle. Opetuksen laatu ja määrä vaihte­levat oppilai­tok­sit­tain ja jopa toimipisteittäin.

– Opiske­lijat, jotka kokevat opetuksen laaduk­kaaksi, viihtyvät amiksessa tosi hyvin. Mutta vaihtelu on suurta.

Työssä­op­pi­misen laatu määrittää sitä, millai­sella varmuu­della nuori loikkaa työelä­mään – jos työpaikkaa ylipää­tään löytyy. Kanervan mukaan monilla on vaikeuksia löytää paikkaa työssäoppimisjaksoille.

– Yhtälö on huono. Kun pitäisi kiinnittyä työelä­mään opintojen jälkeen, kokemusta ei välttä­mättä ole riittävästi.

joissakin paikoissa odotukset ovat todella kovat, mikä syö itseluottamusta.

Työpaik­kojen odotukset ja käytännöt myös vaihte­levat. Kanervan mukaan pahim­mil­laan opiske­lija keittää kahvia ja vie roskia, eikä pääse tekemään oman alansa töitä.

– Toisaalta joissakin paikoissa odotukset ovat todella kovat, mikä syö itseluottamusta.

Vaikka koulu­tuksen tehtävä olisi rakentaa luotta­musta, Kanervan mukaan valmis­tu­misen kynnyk­sellä nuorilla riittää huolia. Valmis­tunko työttö­mäksi? Pääsinkö koulusta läpi liian helposti? Onko oma ammat­ti­taito riittävä?

Huolta syventää myös yhteis­kunnan ankea ilmapiiri. Nuori­so­ba­ro­metrin mukaan niiden nuorten osuus, jotka suhtau­tuvat tulevai­suu­teensa erittäin myöntei­sesti, on parissa vuodessa laskenut 80 prosen­tista 61 prosenttiin.

KOHTI SÄHKÖINSINÖÖRIN TUTKINTOA

Arttu Mietti­sellä asiat ovat hyvin. Tulevai­suuden uskoa riittää ja ammatil­linen kunnian­himo ajaa Teolli­suus­liiton jäsentä eteen­päin: hän on aloit­tanut työn ohella sähkö- ja automaa­tio­tek­niikan insinöö­rio­pinnot Savonia-ammat­ti­kor­kea­kou­lussa Kuopiossa.

Tavoit­teena on valmistua neljässä vuodessa. Työ ja opinnot lomit­tuvat: maanan­taina ja perjan­taina töitä, tiistaista torstaihin Miettinen istuu koulun penkillä.

– Onhan se välillä rankkaa, mutta jos tahti alkaa tuntua liian kovalta, on mahdol­li­suus ottaa opintovapaata.

Tulevai­suu­dessa hän toivoo pääse­vänsä suunnit­te­lijan tehtä­viin, ja takarai­vossa on ajatus oman yrityksen perustamisesta.

–  Mutta ensin pitää kerryttää kokemusta ja oppia ala juurta jaksain.

LISÄÄ OPPIA LIITON KAUTTA

Cazu Kropsu valmistuu melkein vuoden etuajassa. Hänellä on erikoinen, osaamis­pis­teiden ylära­jaan liittyvä haaste.

– Mulla on ospit täynnä, joten en voi ottaa yhtään lisäkurssia, vaikka haluaisin. Opettajat kertoivat mahdol­li­suu­desta syventää osaamista kurssien muodossa opintojen päätyttyä, mutta opiske­li­jana se ei enää onnistu, hän kertoo.

– Johtui­siko tämä siitä, että kouluilla on kiire saada opiske­lijat valmis­tu­maan? Niiden rahoi­tushan perustuu osin valmis­tu­neiden opiske­li­joiden määrään.

Kropsulla on edessä uusia valin­toja. Työ on miele­kästä, mutta Miettisen tapaan myös häntä kiinnos­tavat jatko-opinnot ammat­ti­kor­keassa. Henki­lö­tun­nuksen vaihta­misen myötä on tullut myös kutsu armeijaan.

– Katso­taan pääsenkö armei­jaan vai mitä tapahtuu. Suunni­tel­mana on tehdä töitä pari vuotta ja hakea ehkä Metro­po­liaan. Velkaa en halua ottaa, joten nyt kerään työllä rahaa opintoja varten.

Ay-koulussa olen oppinut vielä syvemmin työelämän oikeuk­sista ja säännöistä.

Kropsu liittyi Teolli­suus­liit­toon puolisen vuotta sitten, ja on ollut sen jälkeen aktii­vinen koulu­tuk­siin ja tapah­tu­miin osallistuja.

– Ay-koulussa olen oppinut vielä syvemmin työelämän oikeuk­sista ja säännöistä. Haluaisin jatkossa tehdä koulu­tie­do­tusta ja olla mukana vaikut­ta­massa ammat­tio­sas­toni kautta.

Kun yhteis­kun­nassa velloo monen­laista epävar­muutta, liiton merkitys on kasvanut.

– Oppilai­tos­kier­tu­eella huomasin, että liian moni ei edes tiennyt liiton olemas­sao­losta. Kun asiaa avattiin, reaktio oli usein: ”Tottakai mä liityn!”

Raken­nusala koulutti, teolli­suus työllisti

Iiro Kilpinen valmistui vuonna 2023 pinta­kä­sit­te­li­jäksi Itä-Savon ammat­tio­pisto Samie­dusta. Koska raken­nusa­lalla on ollut synkkää, oman alan työpaik­koja ei juuri ollut tarjolla. Armeijan jälkeen kesätöitä löytyi kuitenkin Mölnlycken laasta­ri­teh­taalta Mikke­listä, jossa myös Kilpisen vanhemmat ovat olleet töissä.

Kesätyö johti vakitui­seen työsuh­tee­seen, ja nyt 21-vuotias Kilpinen toimii koneen­hoi­ta­jana: huolehtii tuotan­to­linjan toimi­vuu­desta ja siitä, että laasta­ri­kone sylkee tasalaa­tuista tuotetta.

– Laitan konee­seen haava­tyy­ny­rullat, laminaatit ja silikonit ja katson, että kone tekee laasta­reita häiriöttä. On tämä vähän erilaista hommaa kuin maalaus, mutta tähänkin oppi suhteel­lisen äkkiä.

TEKEMÄLLÄ OPPIMINEN MAISTUU

Pinta­kä­sit­te­lijän opinnot olivat Kilpi­selle mieleen. Opiske­luaika oli käytän­nön­lä­heistä, hänen tyyliinsä sopivaa.

– Se oli just hyvä, minä opin parhaiten tekemällä. Sai tehdä paljon, omassa tahdissa ja itsenäi­sesti. Käytännön hommia, kuten seinien maalausta, lattioiden tekoa, tapetointia ja tasoi­tuksia, oli 70–80 prosenttia opiskeluajasta.

Vielä on paljon opittavaa, mutta se tulee työelä­mästä, käytännön kautta.

Työssä­op­pi­mis­jakson hän teki ristii­na­lai­sessa raken­nus­fir­massa. Siellä ohjaus toimi ja Kilpinen pääsi hyvään ammat­tiop­piin firman pääpin­ta­kä­sit­te­lijän kanssa.

Kilpi­sellä ei ollut harha­kä­si­tystä siitä, että koulusta valmis­tuisi täydel­li­seksi ammattilaiseksi.

– Koulusta sai hyvät perus­taidot, enkä olisi voinut enempää sieltä enää omaksua. Vielä on paljon opittavaa, mutta se tulee työelä­mästä, käytännön kautta.

RAKSALLE TAI MERILLE?

Vaikka oman alan töitä ei ole nyt tarjolla, Kilpinen ei pelkää, että ammat­tio­saa­minen unohtuisi. Opittu on hyvin selkä­ran­gassa ja taitoja pystyy hyöty­käyt­tä­mään omassa arjessa, pikku remon­teissa tai sukulaisia autellessa.

Mölnlycke on ollut hyvä työnan­taja, eikä Kilpinen ole tarvinnut liiton apua ongel­mien ratko­mi­seen. Hän ei hötkyile tulevai­suuden suhteen, mutta ei ole myöskään jämäh­tänyt paikoilleen.

– Olen ajatellut, että olen täällä jonkun vuoden. Sitten voisi vaikka opiskella lisää, jos oman alan töitä ei löydy.

Raken­nusala kiinnostaa edelleen, mutta suunta voi löytyä myös ihan muualta – vaikka meriltä.

– Meren­kulku on aina kiinnos­tanut. Mutta opinnot olisivat Kotkassa, eikä sinne noin vain päästä. Katso­taan nyt.

Kriisistä kriisiin – menikö amisre­formi pieleen?

Ammatil­lisen koulu­tuksen reformi vuonna 2018 muutti koulu­tuksen raken­teita, ja sen seuraukset ovat herät­tä­neet huolta niin työelä­mässä kuin koulu­tuksen kentälläkin.

”Amisre­formin” tavoit­teena oli muuttaa Suomen ammatil­lista koulu­tus­jär­jes­telmää vastaa­maan paremmin työelämän ja opiske­li­joiden yksilöl­lisiä tarpeita. Uudis­tuksen keskeisiä sisäl­töjä olivat muun muassa joustava opiskelu ja tutkin­to­jär­jes­telmän uudis­ta­minen. Käytännön oppimista halut­tiin siirtää enemmän työpai­koille ja nuorille antaa enemmän vastuuta omien opintojen suunnittelusta.

Ihan putkeen ei mennyt, ja lisää vettä ongel­mista rapor­toinnin myllyyn löi lokakuussa 2025 Ylen MOT-ohjelma, jossa nostet­tiin esille paitsi koulu­tuksen laadun heikke­ne­minen, myös vakavat puutteet opiske­li­joiden työturvallisuudessa.

Yksi syy ongel­mille on rahan puute. Reformin jälkeen ammatil­li­sesta koulu­tuk­sesta on nipis­tetty satoja miljoonia euroja. Se näkyy ja tuntuu opetta­jien, opetuksen ja opintojen tuen määrässä.

Ammat­tiin opiske­le­vien etujär­jestö SAKKIn puheen­joh­taja Kaisla Kanervan äänessä kuuluu turhautuminen.

– Ammatil­linen koulutus tuntuu olevan säästö­lipas, josta voidaan leikata aina vaan lisää. Työrauhaa sopeutua uusiin resurs­seihin ei ole, ja se hanka­loittaa opetuksen suunnit­telua ja arkea.

Ammatil­linen koulutus tuntuu olevan säästö­lipas, josta voidaan leikata aina vaan lisää.

Tutkija Maarit Virolaisen mukaan kritiikki on paikal­laan – mutta osin kyse on myös vääri­nym­mär­ryk­sistä ja siitä, että nuori­sosta on aina oltu huolissaan.

– Ei ole reilua verrata tämän päivän valmis­tu­neita siihen, millaisia osaajia koulutus tuotti vaikkapa 20 vuotta sitten. Koko järjes­telmä on muuttunut, sanoo Virolainen, joka työsken­telee Jyväs­kylän yliopiston Koulu­tuksen tutkimuslaitoksessa.

Keskeinen muutos on työpai­kalla oppimisen roolin kasvu. Aiemmin opiske­lijat tekivät suurimman osan opinnois­taan koulussa. Nyt työssä­op­pi­mis­jak­soja on useita ja jo opintojen alkuvai­heessa, jolloin työelämän säännöt ja taidot eivät ole välttä­mättä vielä hallussa.

– Silloin, kun opiske­lijat menivät yhteen harjoit­te­luun opintojen loppu­puo­lella, he olivat varmaankin valmiimpia. Nykyinen koulutus ei ole yksise­lit­tei­sesti huonompaa tai parempaa, vaan toisenlaista.

Hyvällä työssä­op­pi­mis­jak­solla tarvi­taan yhteis­työtä: motivoi­tunut opiske­lija, aktii­vinen opettaja sekä työpaikka, jossa on mahdol­li­suus pereh­dyttää. Työpaik­kojen mahdol­li­suudet sitoutua vaihte­levat. Virolaisen mukaan Opetus­hal­li­tuksen ohjeet tavoit­teista ja opiske­lijan arvioin­nista olivat aiemmin raskaita, ja rajal­liset resurssit voivat vähentää intoa ottaa harjoittelijoita.

KESKEYTTÄMINEN EI AINA ONGELMA

Reformin jälkeen koulutus muuttui vahvemmin osaamis­pe­rus­tai­seksi. Oppivel­vol­li­suuden laaje­ne­misen myötä koulu­tuk­seen myös hakeutuu nuoria erilaisin motii­vein ja taustoin.

– On yrittä­jä­hen­kisiä nuoria, jotka tietävät mitä haluavat, ja niitä, jotka etsivät vielä suuntaansa. Lisäksi joillakin on oppimis­vai­keuksia tai muita haasteita. Tämä kirjo on koulu­tuksen vahvuus, mutta myös haaste. Moni tarvitsee aikuisen läsnä­oloa, mutta vaarana on, että osa jää vaille tarvit­tavaa tukea.

Pääasiassa ammat­tiin opiske­levat kuitenkin pitävät koulun­käyn­nistä, Virolainen sanoo viitaten THL:n Kouluterveyskyselyyn.

Moni tarvitsee aikuisen läsnä­oloa, mutta vaarana on, että osa jää vaille tarvit­tavaa tukea.

Yksi huoles­tut­ta­vim­mista ilmiöistä on keskeyt­tä­misten määrä, vaikka oppilai­tokset pyrki­vätkin seuraa­maan opiske­li­joiden etene­mistä yhä tarkemmin.

– Poissaolot ja oppimis­vai­keudet ovat tyypil­lisiä varoi­tus­merk­kejä. Lisäksi väärin valitut työssä­op­pi­mis­paikat tai suuntau­tu­mis­vaih­toehdot voivat aiheuttaa katkoksia opinnoissa.

Opetus­hal­li­tuksen Vipunen-tilas­tojen mukaan noin 60 prosenttia ammatil­lisen koulu­tuksen aloit­ta­neista suorittaa tutkinnon loppuun kolmen vuoden sisällä. Vaikka luku tuntuu pieneltä, Virolainen muistuttaa, että myös korkea­kou­luissa on keskeyttämisiä.

– Ammatil­li­sessa koulu­tuk­sessa osa vaihtaa alaa tai jatkaa opintoja toisaalla. Luvuissa ei ole kyse aina epäon­nis­tu­mi­sesta, vaan yksilöl­li­sestä polusta.

JOUSTAVUUS PARANTAISI LOPPUTULOSTA

SAKKIn Kaisla Kanerva tuntee alanvaihdon omakoh­tai­sesti. Hän opiskelee nuoriso- ja yhtei­sö­oh­jaa­jaksi Stadin ammat­tio­pis­tossa ja tekee työssä­op­pi­mis­jak­soaan SAKKIssa. Hän on opiskellut aiemmin myös tekstiili- ja muotialaa.

– Suosit­te­lisin oppilai­toksia mahdol­lis­ta­maan sisäisen alanvaihdon. Minulle se tehtiin yksin­ker­tai­sesti ja sain vaihdettua kuukau­dessa toiseen tutkin­toon. Sen jälkeen kiinni­tyin opintoihin ja nautin opiskelusta.

Kanervan toimen­pide-ehdotukset laaduk­kaam­paan ammatil­li­seen koulu­tuk­seen ovat simppe­leitä: työrauhaa, lisää lähio­pe­tusta, yhteistyö työelämän kanssa ja matalan kynnyksen alanvaihto. Näiden myötä kiinnit­ty­minen työelä­mään paranee.

Vaikka ongelmia onkin, kaikki ei ole amiksissa rikki. Kanerva nostaa viime aikojen valopil­kuksi myös virkis­ty­neen opiskelijakuntatoiminnan.

– Oppilai­tokset ovat alkaneet tarjota opiske­li­joille vaikut­ta­misen paikkoja. Se rakentaa osalli­suutta ja yhteisöä.

PIKKUHILJAA AMMATTILAISEKSI

Jos töitä vain löytyy, moni suuntaa amiksesta suoraan työelä­mään. Mutta missä vaiheessa ihminen on “valmis” ammattilainen?

– Jos tähdä­tään itsenäi­siin esimies­teh­tä­viin, työpro­ses­sien kehit­tä­mi­seen ja laajem­paan näkemyk­seen alasta, siihen voi mennä kymme­nenkin vuotta. Mutta 3–4 vuoden työko­kemus tuo jo varmuutta ja syvempää osaamista, Virolainen arvioi.

– Monet valmis­tuvat ammatil­li­sesta koulu­tuk­sesta jo 18–19-vuotiaana, eli hyvin nuorina. Siinä on vielä matkaa 25 vuoteen, johon asti kypsy­tään muutenkin nuoreksi aikuiseksi.

Hän muistuttaa, että osa nuorista löytää opiske­lu­mo­ti­vaa­tion vasta myöhemmin. Avoimet koulu­tus­väylät, kuten mahdol­li­suus jatkaa ammat­ti­kor­kea­koulu- tai yliopisto-opintoihin, ovat tärkeitä.

Hallitus tavoit­telee, että Suomessa 50 prosenttia ikäluo­kasta olisi korkeasti koulutettuja.

– Absoluut­tisen prosent­ti­luvun määrit­tely on hankalaa. Pitäisi tarkas­tella ihmisen elämän­kulkua muutenkin ja ymmärtää ammatil­lisen koulu­tuksen merkitys yhteis­kun­nalle. Ei raken­tajia, lähihoi­tajia ja muita ammat­ti­laisia koulu­teta yliopis­toissa. Amis tuottaa osaajia, joita ilman yhteis­kunta ei toimi.