Ajassa
Tekemällä oppii, jos pääsee tekemään – koulutuksen ahdinko haittaa nuorten pääsyä töihin
Ammatillisen koulutuksen uudistus ja vähenevä rahoitus ovat syösseet ammatillisen koulutuksen kriisiin. Ongelmat liittyvät lähiopetuksen määrän kutistumiseen ja työssäoppimispaikkojen niukkuuteen, ja siksi kiinnittyminen työelämään ontuu. Teollisuusliiton nuorilla jäsenillä on kuitenkin myös hyviä kokemuksia amiksesta ja astumisesta työelämään.
Tehdassalissa on lähes kliinisen siistiä. Linjastoilla odottaa komponentteja viivasuorissa riveissä ja hiljaisuutta rikkoo vain ruuvinvääntimien tasainen surahtelu.
Yksi noin kolmestakymmenestä työhönsä syventyneestä tekijästä on Arttu Miettinen. Hän kasaa pöydällään sähkökeskusta, johon kymmenet metrit sinistä ja mustaa johdotusta asettuvat kauniisti paikoilleen.
Miettinen on löytänyt paikkansa sähkökeskuksia ja ‑järjestelmäratkaisuja valmistavan POK Group Oy:n tehtaalta Iisalmessa. Sähköalan ammattilainen pääsee tekemään juuri sitä, mistä innostus alalle aikoinaan syttyi.
– Ammatillisessa koulutuksessa veti puoleensa se, että työssä pääsee konkreettisesti tekemään, näkee työnsä jäljen ja tietää, että se oikeasti toimii ja jää käyttöön.
Ammattitaito syntyy vain työtä tekemällä.
Miettinen, 22, valmistui vuonna 2023 Ylä-Savon ammattiopistosta (YSAO), kun kouraan lyötiin sähkö- ja automaatioalan perustutkinnon todistus. Opinnot osuivat haastavaan ajankohtaan, sillä korona-aikana suuri osa opetuksesta siirtyi etämoodiin.
Tilanne hankaloitti oppimista: kotona oli häiriötekijöitä ja opettajilta ei saanut tukea samaan tapaan kuin lähiopetuksessa. Opintojen toisena ja kolmantena vuonna päästiin kuitenkin kunnolla käsiksi tekemiseen.
Suurin osa käytännön opista hankittiin koululla, mutta kesäisin Miettinen pääsi tekemään töitä perheyritys POK:n tehtaalle. Valmistumisen ja armeijan jälkeen siirtyminen työelämään kävi luontevasti, koska yhteys työnantajaan oli rakennettu ja työpaikka tiedossa. Miettinen kuitenkin ymmärsi, että täysverinen ammattilainen hän ei heti ollut.
– Tuntui, että osaan, mutta tiesin samalla, että en hallitse kaikkea ja pystyn oppimaan tosi paljon lisää. Ammattitaito syntyy vain työtä tekemällä.
UUTEEN ALKUUN AMIKSESSA
Miettisen opintie ei ole ollut mutkaton. Hän oli alakoulussa pahasti koulukiusattu, ja se jätti jälkensä.
– Oli syrjintää ja yksin jättämistä. Mutta kun pääsin amikseen, tuli täyskäännös uuden ympäristön ja uusien ihmisten myötä.
Myös muutto silloiselta kotipaikkakunnalta Kuopiosta Lapinlahdelle auttoi aloittamaan puhtaalta pöydältä.
YSAO:ssa Miettinen sai otteen tulevaisuuteensa. Tekemällä oppiminen tuntui omalta, ja se näkyi myös tuloksissa: keväällä 2023 hän nappasi pronssia Taitaja-kisoissa kiinteistöautomaatioasennuksessa.
– Siellä ohjelmoitiin ja asennettiin valoja, pistorasioita ja autolatauspiste. Se oli kiva kokemus, eikä siinä oikeastaan ehtinyt edes jännittää tai miettiä aikapainetta – oli pakko vaan tehdä parhaansa mukaan.
TARKKA JA MOTIVOITUNUT TEKIJÄ
Miettinen on nyt POK:lla vakituisessa työsuhteessa. Hän tulkitsee suunnittelijoiden piirustukset ja kokoaa sähkökeskuksia projekteittain. Työ on itsenäistä, mutta tarvittaessa tiimikavereilta saa apua.
– Työilmapiiri on rento ja apua saa kun tarvitsee. Jos nostellaan isompia keskuksia, tarvitaan aina pari kättä lisää.
Sähkön kanssa työskennellessä tarvitaan tarkkuutta ja huolellisuutta. Miettinen tuntee vahvuutensa.
– Teen tarkkaa ja siistiä työtä, ja valmiit keskukset läpikäyvä tarkastajakaan ei ole montaa kertaa tarvinnut pyytää korjaamaan kytkentöjä. Jos joku virhe on tullut, siitä on oppinut ja tehnyt seuraavalla kerralla eri tavalla.
INTOHIMONA MEDIA-ALA
– Mun unelmahomma olisi suunnitella paperisia juttuja: julisteita, flaijereita, kirjoja. Paperi on konkreettinen ja jättää jäljen. Mitä enemmän kaikki on digiä ja näytöillä, sitä tehokkaampi paperi jatkossa on, pohtii Cazu Kropsu.
Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa Forssan ammatti-instituutissa opiskeleva Kropsu, 20, on erikoistunut graafiseen suunnitteluun ja valokuvaukseen. Valmistuminen on viimeistä kurssia vaille, ja hän neuvottelee vakituisesta työsopimuksesta työpaikassaan Aste Finland Oy:llä.
Ammatillisessa koulutuksessa keskeisessä roolissa on työelämän ja koulutuksen kiinteä yhteys. Kropsulla tämä on toiminut mallikkaasti.
– Ensimmäisen vuoden lopulla sain hyvin verkostoituneen opettajani kautta työssäoppimispaikan. Siitä tuli kesätyö, sitten nollatuntisopimus ja nyt mahdollisesti vakipaikka. Opettajan kanssa suunniteltiin myös se, miten työt opinnollistetaan eli saadaan hyödynnettyä niiden sisältö oppimisessa.
Työpaikan saamisessa ja säilyttämisessä on varmasti auttanut myös se, että Kropsulla on työelämän perustaidot hallussa. Tätä ymmärrystä ovat osaltaan lisänneet myös Teollisuusliiton koulutukset.
OPETTAJAT PAHASSA VÄLIKÄDESSÄ
Kun seuraa keskustelua nuorten vaikeasta työllistymisestä, Kropsun esimerkki kuulostaa poikkeukselliselle.
– Olen ollut todella onnekas.
Ehkä onnen lisäksi mukana on myös osaamista?
– No, voi se olla vähän molempia, hän hymähtää.
Jatkuvat säästöt eivät ainakaan helpota amisten tilannetta. Myös Kropsu on huomannut huolestuttavia merkkejä, vaikka omalla kohdalla ei ole ollut isoja ongelmia.
– Opettajat ovat kuormittuneita, eikä heillä ole aikaa opiskelijoille.
Se on tosi raskasta yrityksille, kun kaikki pitää opettaa alusta alkaen.
Kropsu viittaa kuuden viikon kiertueeseen, jonka aikana hän markkinoi Ammattiin Opiskelevien Liiton SAKKIn opiskelijakortteja ja ammattiliiton jäsenyyttä eri oppilaitoksissa. Kymmenien keskustelujen kautta muodostui kuva opetuksen arjesta.
– Jossain resurssit ovat niin tiukilla, että vastuuopettajiksi joutuu myös opettajia, jotka eivät tunne koulutusalaa. Se vaikeuttaa ohjaamista ja opintojen suunnittelua todella paljon. Myös opettajat ovat tilanteesta stressaantuneita.
Jos opetus ei anna riittävää osaamista, opiskelijat lähtevät työssäoppimisjaksoille työpaikoille vajavaisin taidoin.
– Se on tosi raskasta yrityksille, kun kaikki pitää opettaa alusta alkaen, sanoo Kropsu, joka tuntee koulutuksen arkea myös SAKKIn hallituksen jäsenenä.
NUORET EPÄVARMUUDEN EDESSÄ
Amisten ongelmat ovat tuttuja SAKKIn puheenjohtaja Kaisla Kanervalle. Opetuksen laatu ja määrä vaihtelevat oppilaitoksittain ja jopa toimipisteittäin.
– Opiskelijat, jotka kokevat opetuksen laadukkaaksi, viihtyvät amiksessa tosi hyvin. Mutta vaihtelu on suurta.
Työssäoppimisen laatu määrittää sitä, millaisella varmuudella nuori loikkaa työelämään – jos työpaikkaa ylipäätään löytyy. Kanervan mukaan monilla on vaikeuksia löytää paikkaa työssäoppimisjaksoille.
– Yhtälö on huono. Kun pitäisi kiinnittyä työelämään opintojen jälkeen, kokemusta ei välttämättä ole riittävästi.
joissakin paikoissa odotukset ovat todella kovat, mikä syö itseluottamusta.
Työpaikkojen odotukset ja käytännöt myös vaihtelevat. Kanervan mukaan pahimmillaan opiskelija keittää kahvia ja vie roskia, eikä pääse tekemään oman alansa töitä.
– Toisaalta joissakin paikoissa odotukset ovat todella kovat, mikä syö itseluottamusta.
Vaikka koulutuksen tehtävä olisi rakentaa luottamusta, Kanervan mukaan valmistumisen kynnyksellä nuorilla riittää huolia. Valmistunko työttömäksi? Pääsinkö koulusta läpi liian helposti? Onko oma ammattitaito riittävä?
Huolta syventää myös yhteiskunnan ankea ilmapiiri. Nuorisobarometrin mukaan niiden nuorten osuus, jotka suhtautuvat tulevaisuuteensa erittäin myönteisesti, on parissa vuodessa laskenut 80 prosentista 61 prosenttiin.
KOHTI SÄHKÖINSINÖÖRIN TUTKINTOA
Arttu Miettisellä asiat ovat hyvin. Tulevaisuuden uskoa riittää ja ammatillinen kunnianhimo ajaa Teollisuusliiton jäsentä eteenpäin: hän on aloittanut työn ohella sähkö- ja automaatiotekniikan insinööriopinnot Savonia-ammattikorkeakoulussa Kuopiossa.
Tavoitteena on valmistua neljässä vuodessa. Työ ja opinnot lomittuvat: maanantaina ja perjantaina töitä, tiistaista torstaihin Miettinen istuu koulun penkillä.
– Onhan se välillä rankkaa, mutta jos tahti alkaa tuntua liian kovalta, on mahdollisuus ottaa opintovapaata.
Tulevaisuudessa hän toivoo pääsevänsä suunnittelijan tehtäviin, ja takaraivossa on ajatus oman yrityksen perustamisesta.
– Mutta ensin pitää kerryttää kokemusta ja oppia ala juurta jaksain.
LISÄÄ OPPIA LIITON KAUTTA
Cazu Kropsu valmistuu melkein vuoden etuajassa. Hänellä on erikoinen, osaamispisteiden ylärajaan liittyvä haaste.
– Mulla on ospit täynnä, joten en voi ottaa yhtään lisäkurssia, vaikka haluaisin. Opettajat kertoivat mahdollisuudesta syventää osaamista kurssien muodossa opintojen päätyttyä, mutta opiskelijana se ei enää onnistu, hän kertoo.
– Johtuisiko tämä siitä, että kouluilla on kiire saada opiskelijat valmistumaan? Niiden rahoitushan perustuu osin valmistuneiden opiskelijoiden määrään.
Kropsulla on edessä uusia valintoja. Työ on mielekästä, mutta Miettisen tapaan myös häntä kiinnostavat jatko-opinnot ammattikorkeassa. Henkilötunnuksen vaihtamisen myötä on tullut myös kutsu armeijaan.
– Katsotaan pääsenkö armeijaan vai mitä tapahtuu. Suunnitelmana on tehdä töitä pari vuotta ja hakea ehkä Metropoliaan. Velkaa en halua ottaa, joten nyt kerään työllä rahaa opintoja varten.
Ay-koulussa olen oppinut vielä syvemmin työelämän oikeuksista ja säännöistä.
Kropsu liittyi Teollisuusliittoon puolisen vuotta sitten, ja on ollut sen jälkeen aktiivinen koulutuksiin ja tapahtumiin osallistuja.
– Ay-koulussa olen oppinut vielä syvemmin työelämän oikeuksista ja säännöistä. Haluaisin jatkossa tehdä koulutiedotusta ja olla mukana vaikuttamassa ammattiosastoni kautta.
Kun yhteiskunnassa velloo monenlaista epävarmuutta, liiton merkitys on kasvanut.
– Oppilaitoskiertueella huomasin, että liian moni ei edes tiennyt liiton olemassaolosta. Kun asiaa avattiin, reaktio oli usein: ”Tottakai mä liityn!”
Rakennusala koulutti, teollisuus työllisti
Vaikka oman alan töitä ei löydy heti, ammatillinen koulutus ei mene hukkaan. Tärkeintä on kerryttää kokemusta työelämästä.
Iiro Kilpinen valmistui vuonna 2023 pintakäsittelijäksi Itä-Savon ammattiopisto Samiedusta. Koska rakennusalalla on ollut synkkää, oman alan työpaikkoja ei juuri ollut tarjolla. Armeijan jälkeen kesätöitä löytyi kuitenkin Mölnlycken laastaritehtaalta Mikkelistä, jossa myös Kilpisen vanhemmat ovat olleet töissä.
Kesätyö johti vakituiseen työsuhteeseen, ja nyt 21-vuotias Kilpinen toimii koneenhoitajana: huolehtii tuotantolinjan toimivuudesta ja siitä, että laastarikone sylkee tasalaatuista tuotetta.
– Laitan koneeseen haavatyynyrullat, laminaatit ja silikonit ja katson, että kone tekee laastareita häiriöttä. On tämä vähän erilaista hommaa kuin maalaus, mutta tähänkin oppi suhteellisen äkkiä.
TEKEMÄLLÄ OPPIMINEN MAISTUU
Pintakäsittelijän opinnot olivat Kilpiselle mieleen. Opiskeluaika oli käytännönläheistä, hänen tyyliinsä sopivaa.
– Se oli just hyvä, minä opin parhaiten tekemällä. Sai tehdä paljon, omassa tahdissa ja itsenäisesti. Käytännön hommia, kuten seinien maalausta, lattioiden tekoa, tapetointia ja tasoituksia, oli 70–80 prosenttia opiskeluajasta.
Vielä on paljon opittavaa, mutta se tulee työelämästä, käytännön kautta.
Työssäoppimisjakson hän teki ristiinalaisessa rakennusfirmassa. Siellä ohjaus toimi ja Kilpinen pääsi hyvään ammattioppiin firman pääpintakäsittelijän kanssa.
Kilpisellä ei ollut harhakäsitystä siitä, että koulusta valmistuisi täydelliseksi ammattilaiseksi.
– Koulusta sai hyvät perustaidot, enkä olisi voinut enempää sieltä enää omaksua. Vielä on paljon opittavaa, mutta se tulee työelämästä, käytännön kautta.
RAKSALLE TAI MERILLE?
Vaikka oman alan töitä ei ole nyt tarjolla, Kilpinen ei pelkää, että ammattiosaaminen unohtuisi. Opittu on hyvin selkärangassa ja taitoja pystyy hyötykäyttämään omassa arjessa, pikku remonteissa tai sukulaisia autellessa.
Mölnlycke on ollut hyvä työnantaja, eikä Kilpinen ole tarvinnut liiton apua ongelmien ratkomiseen. Hän ei hötkyile tulevaisuuden suhteen, mutta ei ole myöskään jämähtänyt paikoilleen.
– Olen ajatellut, että olen täällä jonkun vuoden. Sitten voisi vaikka opiskella lisää, jos oman alan töitä ei löydy.
Rakennusala kiinnostaa edelleen, mutta suunta voi löytyä myös ihan muualta – vaikka meriltä.
– Merenkulku on aina kiinnostanut. Mutta opinnot olisivat Kotkassa, eikä sinne noin vain päästä. Katsotaan nyt.
Kriisistä kriisiin – menikö amisreformi pieleen?
Ammatillisen koulutuksen laadusta on keskusteltu viime vuodet vilkkaasti. Onko muutos luonnollista kehitystä vai surkea epäonnistuminen?
Ammatillisen koulutuksen reformi vuonna 2018 muutti koulutuksen rakenteita, ja sen seuraukset ovat herättäneet huolta niin työelämässä kuin koulutuksen kentälläkin.
”Amisreformin” tavoitteena oli muuttaa Suomen ammatillista koulutusjärjestelmää vastaamaan paremmin työelämän ja opiskelijoiden yksilöllisiä tarpeita. Uudistuksen keskeisiä sisältöjä olivat muun muassa joustava opiskelu ja tutkintojärjestelmän uudistaminen. Käytännön oppimista haluttiin siirtää enemmän työpaikoille ja nuorille antaa enemmän vastuuta omien opintojen suunnittelusta.
Ihan putkeen ei mennyt, ja lisää vettä ongelmista raportoinnin myllyyn löi lokakuussa 2025 Ylen MOT-ohjelma, jossa nostettiin esille paitsi koulutuksen laadun heikkeneminen, myös vakavat puutteet opiskelijoiden työturvallisuudessa.
Yksi syy ongelmille on rahan puute. Reformin jälkeen ammatillisesta koulutuksesta on nipistetty satoja miljoonia euroja. Se näkyy ja tuntuu opettajien, opetuksen ja opintojen tuen määrässä.
Ammattiin opiskelevien etujärjestö SAKKIn puheenjohtaja Kaisla Kanervan äänessä kuuluu turhautuminen.
– Ammatillinen koulutus tuntuu olevan säästölipas, josta voidaan leikata aina vaan lisää. Työrauhaa sopeutua uusiin resursseihin ei ole, ja se hankaloittaa opetuksen suunnittelua ja arkea.
Ammatillinen koulutus tuntuu olevan säästölipas, josta voidaan leikata aina vaan lisää.
Tutkija Maarit Virolaisen mukaan kritiikki on paikallaan – mutta osin kyse on myös väärinymmärryksistä ja siitä, että nuorisosta on aina oltu huolissaan.
– Ei ole reilua verrata tämän päivän valmistuneita siihen, millaisia osaajia koulutus tuotti vaikkapa 20 vuotta sitten. Koko järjestelmä on muuttunut, sanoo Virolainen, joka työskentelee Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksessa.
Keskeinen muutos on työpaikalla oppimisen roolin kasvu. Aiemmin opiskelijat tekivät suurimman osan opinnoistaan koulussa. Nyt työssäoppimisjaksoja on useita ja jo opintojen alkuvaiheessa, jolloin työelämän säännöt ja taidot eivät ole välttämättä vielä hallussa.
– Silloin, kun opiskelijat menivät yhteen harjoitteluun opintojen loppupuolella, he olivat varmaankin valmiimpia. Nykyinen koulutus ei ole yksiselitteisesti huonompaa tai parempaa, vaan toisenlaista.
Hyvällä työssäoppimisjaksolla tarvitaan yhteistyötä: motivoitunut opiskelija, aktiivinen opettaja sekä työpaikka, jossa on mahdollisuus perehdyttää. Työpaikkojen mahdollisuudet sitoutua vaihtelevat. Virolaisen mukaan Opetushallituksen ohjeet tavoitteista ja opiskelijan arvioinnista olivat aiemmin raskaita, ja rajalliset resurssit voivat vähentää intoa ottaa harjoittelijoita.
KESKEYTTÄMINEN EI AINA ONGELMA
Reformin jälkeen koulutus muuttui vahvemmin osaamisperustaiseksi. Oppivelvollisuuden laajenemisen myötä koulutukseen myös hakeutuu nuoria erilaisin motiivein ja taustoin.
– On yrittäjähenkisiä nuoria, jotka tietävät mitä haluavat, ja niitä, jotka etsivät vielä suuntaansa. Lisäksi joillakin on oppimisvaikeuksia tai muita haasteita. Tämä kirjo on koulutuksen vahvuus, mutta myös haaste. Moni tarvitsee aikuisen läsnäoloa, mutta vaarana on, että osa jää vaille tarvittavaa tukea.
Pääasiassa ammattiin opiskelevat kuitenkin pitävät koulunkäynnistä, Virolainen sanoo viitaten THL:n Kouluterveyskyselyyn.
Moni tarvitsee aikuisen läsnäoloa, mutta vaarana on, että osa jää vaille tarvittavaa tukea.
Yksi huolestuttavimmista ilmiöistä on keskeyttämisten määrä, vaikka oppilaitokset pyrkivätkin seuraamaan opiskelijoiden etenemistä yhä tarkemmin.
– Poissaolot ja oppimisvaikeudet ovat tyypillisiä varoitusmerkkejä. Lisäksi väärin valitut työssäoppimispaikat tai suuntautumisvaihtoehdot voivat aiheuttaa katkoksia opinnoissa.
Opetushallituksen Vipunen-tilastojen mukaan noin 60 prosenttia ammatillisen koulutuksen aloittaneista suorittaa tutkinnon loppuun kolmen vuoden sisällä. Vaikka luku tuntuu pieneltä, Virolainen muistuttaa, että myös korkeakouluissa on keskeyttämisiä.
– Ammatillisessa koulutuksessa osa vaihtaa alaa tai jatkaa opintoja toisaalla. Luvuissa ei ole kyse aina epäonnistumisesta, vaan yksilöllisestä polusta.
JOUSTAVUUS PARANTAISI LOPPUTULOSTA
SAKKIn Kaisla Kanerva tuntee alanvaihdon omakohtaisesti. Hän opiskelee nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi Stadin ammattiopistossa ja tekee työssäoppimisjaksoaan SAKKIssa. Hän on opiskellut aiemmin myös tekstiili- ja muotialaa.
– Suosittelisin oppilaitoksia mahdollistamaan sisäisen alanvaihdon. Minulle se tehtiin yksinkertaisesti ja sain vaihdettua kuukaudessa toiseen tutkintoon. Sen jälkeen kiinnityin opintoihin ja nautin opiskelusta.
Kanervan toimenpide-ehdotukset laadukkaampaan ammatilliseen koulutukseen ovat simppeleitä: työrauhaa, lisää lähiopetusta, yhteistyö työelämän kanssa ja matalan kynnyksen alanvaihto. Näiden myötä kiinnittyminen työelämään paranee.
Vaikka ongelmia onkin, kaikki ei ole amiksissa rikki. Kanerva nostaa viime aikojen valopilkuksi myös virkistyneen opiskelijakuntatoiminnan.
– Oppilaitokset ovat alkaneet tarjota opiskelijoille vaikuttamisen paikkoja. Se rakentaa osallisuutta ja yhteisöä.
PIKKUHILJAA AMMATTILAISEKSI
Jos töitä vain löytyy, moni suuntaa amiksesta suoraan työelämään. Mutta missä vaiheessa ihminen on “valmis” ammattilainen?
– Jos tähdätään itsenäisiin esimiestehtäviin, työprosessien kehittämiseen ja laajempaan näkemykseen alasta, siihen voi mennä kymmenenkin vuotta. Mutta 3–4 vuoden työkokemus tuo jo varmuutta ja syvempää osaamista, Virolainen arvioi.
– Monet valmistuvat ammatillisesta koulutuksesta jo 18–19-vuotiaana, eli hyvin nuorina. Siinä on vielä matkaa 25 vuoteen, johon asti kypsytään muutenkin nuoreksi aikuiseksi.
Hän muistuttaa, että osa nuorista löytää opiskelumotivaation vasta myöhemmin. Avoimet koulutusväylät, kuten mahdollisuus jatkaa ammattikorkeakoulu- tai yliopisto-opintoihin, ovat tärkeitä.
Hallitus tavoittelee, että Suomessa 50 prosenttia ikäluokasta olisi korkeasti koulutettuja.
– Absoluuttisen prosenttiluvun määrittely on hankalaa. Pitäisi tarkastella ihmisen elämänkulkua muutenkin ja ymmärtää ammatillisen koulutuksen merkitys yhteiskunnalle. Ei rakentajia, lähihoitajia ja muita ammattilaisia kouluteta yliopistoissa. Amis tuottaa osaajia, joita ilman yhteiskunta ei toimi.
