”Täytyy olla siellä mukana, missä suoma­laisen palkan­saajan asioista pääte­tään” – Aika ei nyt suosi ay-liikkeen asioita EU:ssa

Neljättä vuottaan FinUnionsin johta­jana toimiva johtaja Susanna Salovaara muistelee melkein kaiholla menneitä parempia aikoja.

– Voi sanoa, että kymmenen viime vuotta on ollut hyvää aikaa palkan­saa­ja­liik­keen näkökul­masta. Voisi kai sanoa, että edellinen [5 vuoden] parla­ment­ti­kausi oli suoras­taan unelma­kausi. Saatiin esimer­kiksi direk­tiivit palkka-avoimuu­desta ja alustataloudesta.

– Nyt näitä vielä toimeen­pan­tavia direk­tii­vejä ollaan osittain perumassa, Salovaara huokaa.

EI OMNIBUSILLE, YRITYSVASTUUDIREKTIIVI VAARASSA

Helmi­kuussa EU-päätök­sen­teon keskei­sim­mässä paikassa komis­sion edessä oli miele­no­soitus Omnibus-pakettia vastaan. Mieltään osoit­tivat European Trade Union Confe­de­ra­tionin, ETUC:n alaiset yhdis­tykset, joihin myös FinUnions kuuluu jäsen­tensä SAK:n ja STTK:n kautta.

Omnibus-nimellä tunnettu paketti käsit­telee lainsää­dännön yksin­ker­tais­ta­mista. Siihen kuuluu myös direk­tiivi yritys­vas­tuusta, joka nykyisen Ursula von der Leyenin johtaman komis­sion mukaan haittaa yritysten kilpai­lu­kykyä ja tuo turhaa byrokratiaa.

Miksi yritys­vas­tuu­di­rek­tii­vistä kiinni pitäminen on ay-liikkeelle niin tärkeää?

– No, ensin­näkin EU olisi purka­massa säätä­määnsä direk­tiiviä, jota ei ole vielä toimeen­pantu. Se olisi ensim­mäinen kerta EU-päätök­sen­teon histo­riassa, puuskahtaa Salovaara.

– Ay-liikkeen kannalta paketissa ei ole kyse turhasta byrokra­tiasta, vaan työnte­ki­jöiden oikeuk­sista ja ihmisoi­keuk­sista. Sitä paitsi paketin purka­minen tai vesit­tä­minen kohte­lisi yrityk­siäkin eriarvoisesti.

Salovaaran mukaan EU:n pohjoi­sissa maissa monet firmat ovat tehneet jo paljon yritys­vas­tuun eteen. Niiden panos­tukset menisivät hukkaan, ja pakot­tavaa lainsää­däntöä odotta­neet yritykset pääsi­sivät helpommalla.

– Omnibus-paketin suunnit­te­luun ei ole pyydetty ay-liikettä eikä kansa­lais­jär­jes­töjä lainkaan mukaan, vaikka asia koskee varmasti palkansaajiakin.

– Työnan­ta­jien keskus­jär­jestö ei ole myöskään ollut pääneu­vot­te­li­jana, vaan suury­ri­tykset ovat päässeet suoraan vaikut­ta­maan paketin sisäl­töön. Varsin outoa toimintaa normien­purun nimissä, toteaa Salovaara.

EU:SSA ISO MUUTOS 30 VUODESSA

Mutta palataanpa perus­asioihin: mitä suoma­lainen duunari, vaikkapa metalli‑, kemian tai puunja­los­tuksen alalla työsken­te­levä, hyötyy siitä, että sillä on FinUnions edusta­ja­naan Brysselissä?

– Suurin syy jokaisen suoma­laisen työntekijän kannalta on EU:n suuri muutos 30 vuoden aikana, Salovaara aloittaa.

– Entisestä talous­u­nio­nista on tullut vähän joka asiasta lausuva ja päättävä unioni. Talous­u­nioni on nyt myös sosiaali‑, ympäristö- ja koulu­tusu­nioni. EU:ssa pääte­tään yhä enemmän kaikkia palkan­saajia koske­vista työelämän asioista. Siksi meidän on oltava täällä mukana, missä suoma­laisen palkan­saajan asioista päätetään.

EU:ssa pääte­tään yhä enemmän kaikkia palkan­saajia koske­vista työelämän asioista.

Salovaaran mukaan aikai­semmin EU-säännökset olivat tasol­taan niin paljon Suomen työeh­to­so­pi­musten ja lakienkin alapuo­lella, ettei vaiku­tusta juuri duunarin elämään ollut. Mutta nyt on toinen ääni kellossa.

– EU-säännökset saattavat jopa parantaa tilan­netta Suomessa, kun vertaa viime vuosien muutosta ay-liikkeelle tärkeissä asioissa kuten lakko-oikeu­dessa, Salovaara sanoo.

Hän ottaa esimer­kiksi palkka-avoimuuden, joka toimeen­pan­taessa vähen­täisi miesten ja naisten palkkae­pä­tasa-arvoa. Myös alusta­ta­louden kohta­lon­ky­symys – onko Wolt-kuski yrittäjä vai työntekijä – voi vaikuttaa valtao­saan työnte­ki­jöistä koko Euroo­passa. Euroopan unionissa on jo yli 30 miljoonaa alustataloustyöntekijää.

– Tämä ei koske vain epäsään­nöl­lisiä polku­pyö­rä­kuskin kaltaisia palve­luam­mat­teja, vaan taval­lisia työnte­ki­jöitä, joita esimer­kiksi Teolli­suus­liitto edustaa. Lisäksi myös akatee­misten ammat­tien kuten arkki­teh­tien työnkuvat ovat vaarassa joutua samaan kiertee­seen. Arkki­tehdit joutuvat tekemään ilmais­työtä, jos kilpailut eivät tuota tulosta, Salovaara havainnollistaa.

EU:SSA KOKEILUJA, EI SUOMESSA

EU-parla­mentin ja komis­sion nykyinen 5‑vuotiskausi on alkanut takkui­sesti. Susanna Salovaaran mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana EU-maissa on ollut useam­piakin työelämän kokei­luja, joissa on testattu palkan­saa­jille tärkeitä asioita, haettu uusia aloitteita.

– Nelipäi­väinen työviikko on hyvä esimerkki. Sitä on testattu muun muassa Isossa-Britan­niassa, Ranskassa, Belgiassa ja Espan­jassa. Kärjessä ovat olleet Ruotsi ja Islanti. Suomessa korkein­taan on naures­keltu, kun Sanna Marin pohdis­keli sitä 2019.

Pari vuotta sitten tuloksia saatiin Britan­nian nelipäi­väisen työviikon kokeilusta.

– Kokeilun tulokset olivat paljon rohkai­se­vampia kuin oli etukä­teen ajateltu. Alettiin vaatia, että tätä kokeilua pitäisi soveltaa useam­mal­lakin taholla, toteaa Salovaara.

YLI 55 VUODEN HILJAISUUS

On kulunut yli 55 vuotta siitä, kun Suomessa viimeksi lyhen­net­tiin työaikaa. Maassamme siirryt­tiin tekemään töitä viitenä päivänä viikossa 1960-luvulla ja lauan­tain koulu lopetet­tiin 1970-luvun alussa.

– Työajan muutosten osalta on ollut hiljaista, vaikka työ on muuttunut monella tavalla ja olemme saaneet avuksemme lukuisia laitteita ja koneita, jotka ovat paran­ta­neet tuotta­vuutta. Voisiko siis miettiä, olisiko aika uudistaa työelämää jälleen ihmisten elämän­laadun paran­ta­mi­seksi, Salovaara kysyy.

Erilaiset tiekartat ja suosi­tukset eivät työelämää kehitä, tarvi­taan lakihankkeita.

Britan­nian kokei­lussa oli mukana 61 yritystä ja yli 3 300 työnte­kijää. Tämä puoli­vuo­tinen kokeilu loi niin positii­visia kokemuksia, että 92 prosenttia yrityk­sistä päätti jatkaa nelipäi­väistä viikkoa vastai­suu­des­sakin. Kokeilun ”100–80–100-malli” tarjoaa täyden palkan 80 prosentin panok­sella luoden täyden 100 prosentin tuottavuuden.

Ruotsi ja Islanti ovat olleet uranuur­tajia lyhen­net­tyjen työviik­kojen kokei­luissa, maat ovat aloit­ta­neet ne jo 2015. Islan­nissa lyhen­ne­tystä työajasta tuli pysyvä tila 90 prosen­tille työvoi­masta, ja maassa on tehty merkit­täviä huomioita työstressin ja burnou­tien vähenemisestä.

– Nämä hyvät kokeilut kiertävät Suomea. Palkka­tasa-arvo miesten ja naisten välillä on toteu­tunut vain pienessä Luxem­bur­gissa, joten tilaa EU-lainsää­dän­nölle on, Salovaara tiivistää.

LEYENIN ALKU PETTYMYS

Von der Leyenin komis­sion ensim­mäiset kuukaudet ovat olleet Salovaa­ralle ja FinUnion­sille pettymys. Luvattua sosiaa­lista lainsää­däntöä ei ole valmis­te­lussa lainkaan.

– No, alku ei näytä hyvältä. Mutta onhan tässä vuosia jäljellä. Mutta erilaiset tiekartat ja suosi­tukset eivät työelämää kehitä, tarvi­taan lakihank­keita, sanoo Salovaara.

Hänen mukaansa tällainen EU-tason hanke voisi olla esimer­kiksi henkinen työsuo­jelu. Psyko­so­si­aa­listen stres­si­te­ki­jöiden torjuntaa – kuten työntekijän oikeutta olla tavoit­ta­mat­to­missa vapaa-aikanaan – pitäisi nostaa EU:n lainsää­dän­töön. Silloin vältyt­täi­siin turhilta loppuun­pa­la­mi­silta sekä sairaus­lo­milta ja työkyvyttömyyseläkkeiltä.

30 vuotta edunval­vontaa Brysselissä

Yli kolme vuosi­kym­mentä sitten vuonna 1990 Suomen ay-liikkeen keskus­jär­jestöt SAK, STTK, TVK (joka meni konkurs­siin 1992) ja Akava aloit­te­livat Eurooppa-tason vaikut­ta­misen. Brysse­liin palkat­tiin yhteinen asiamies, toiminnan nimi oli alkuun KEY (Keskus­jär­jes­töjen Eurooppa-yhteistyö).

Varsi­nainen toimisto perus­tet­tiin nimellä KEY-Finland, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin 1995. Johtajan lisäksi toimis­tossa työsken­telee tiedot­taja-assis­tentti. Toimisto avasi ovensa helmi­kuun alussa 1995 Kansain­vä­lisen ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen talossa.

Vuonna 1998 KEY-Finland seurasi työlli­syyttä ja sosiaa­lista dialogia koskevia direk­tii­vejä ja järjesti 56 ryhmälle ohjelmat Brysselissä.

Amster­damin sopimus tuli voimaan ja Suomi toimi ensim­mäistä kertaa EU:n puheen­joh­ta­jana 1999. Vuonna 2002 EMU:n kolmas vaihe toi yhteisen valuutan, euron.

Vuonna 2004 EU laajeni kymme­nellä valtiolla. KEY-Finlandin nimi vaihtui ja käyttöön otettiin nimi FinUnions 2007. Seuraa­vana vuonna alkoi finans­si­kriisi. EU:hun liittyi kaksi uutta jäsen­maata Bulgaria ja Romania. FinUnions ahkeroi työai­ka­di­rek­tiivin paran­ta­mi­seksi vuonna 2012.

Vuonna 2016 Akava jättäytyi pois FinUnionsista.

Vuonna 2022 FinUnionsin johta­jana aloitti Susanna Salovaara. Edunval­von­tatyö parla­ment­tiin päin tiivistyi, kun vähim­mäis­palk­koja koske­vasta direk­tii­vistä käytiin kolmi­kan­ta­neu­vot­te­luja. Direk­tiivi hyväk­syt­tiin syksyllä 2022.

2024 FinUnions muutti City Centerin tiloihin Rogierin aukion toiselle puolelle. Ursula von der Leyenin toinen komissio aloitti työnsä joulu­kuussa 2024. Suomen komis­saa­riksi valit­tiin europar­la­men­taa­rikko Henna Virkkunen.

Vuonna 2025 FinUnions jatkaa toimin­taansa suoma­laisten palkan­saa­jien etujen ajajana ja sosiaa­lisen Euroopan puolus­ta­jana Brysselissä.

FinUnionsin historia äänikir­jana (linkki aukeaa uuteen välilehteen)