Kauluspaitaan pukeutunut mies katsoo kameraan. Kuvassa on teksti "Petteri Raito, päätoimittaja".

Tästä maail­masta

TEKSTI PETTERI RAITO

On sanottu, että työn­te­ki­jöi­den 10 prosen­tin palkan­ko­ro­tus­vaa­ti­mus kahdelle vuodelle jaet­tuna ei ole tästä maail­masta, että se on utopia eli haave- tai harha­kuva. Tällai­set arviot kerto­vat lähinnä yhdestä asiasta. Erkaan­tu­mi­sesta työn­te­ki­jöi­den arjesta.

Viime vuosien aikana toteu­tu­nut osto­voi­man heiken­ty­mi­nen on tosia­sia. Se tuntuu työn­te­ki­jöi­den arjessa jokai­sella kaup­pa­reis­sulla, asumis­kus­tan­nuk­sissa ja lääke­ku­luissa, ja listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkäksi, mutta olen­naista on havaita, että rahalla saa nyt kaik­kea vähem­män kuin vielä viisi vuotta sitten.

Osto­voi­man heiken­ty­mi­seen vaikut­ta­vat keskei­set teki­jät ovat aikai­sem­min kiivaana laukan­nut inflaa­tio eli tava­roi­den ja palve­lu­jen hinto­jen nousu ja sen kanssa saman­ai­kai­sesti toteu­te­tut maltil­li­set palk­ka­rat­kai­sut. Vallit­seva hitaampi inflaa­tio ei tästä aiheu­tu­nutta ongel­maa poista, vaan kasau­tuu jo aikai­sem­min toteu­tu­neen hinta­ta­son nousun päälle. Elämi­nen on ja tulee olemaan yhä kalliim­paa, joskin kustan­nuk­sil­taan hitaam­min koho­ten kuin vielä muutama vuosi sitten.

Se on ihan oikein, että työn­te­ki­jöi­den elin­taso nousee.

Kun työn­te­ki­jöi­den palkan­ko­ro­tus­vaa­ti­musta vertai­lee Suomen keskeis­ten kilpai­li­ja­mai­den palkan­ko­ro­tuk­siin, pitää sekin tehdä takau­tu­vana pidem­män aika­vä­lin tarkas­te­luna. Edel­lis­ten sopi­mus­kier­ros­ten palkan­ko­ro­tuk­set ja niiden kustan­nus­vai­ku­tuk­set yrityk­sille ovat olleet Suomessa maltil­li­sia ja mata­lam­mat kuin kilpai­li­ja­maissa. Tämä kier­ros ei punt­teja toiseen asen­toon heilauta. Palkat nouse­vat edel­leen myös muissa maissa, eivätkä Suomessa nyt vaadi­tut palkan­ko­ro­tuk­set muiden maiden kehi­tyk­sestä merkit­tä­västi poikkea.

SAK:laiset ammat­ti­lii­tot ilmoit­ti­vat palkan­ko­ro­tus­vaa­ti­muk­sesta yhte­näi­sesti. Se saat­toi tulla joil­le­kin yllä­tyk­senä. Nume­rot tietysti ovat suurem­mat kuin edel­li­sillä neuvot­te­lu­kier­rok­silla, mutta tämän suhteen on hyvä havaita, että kahdelle vuodelle jakau­tu­van palkan­ko­ro­tuk­sen tarkoi­tuk­sena on paikata työn­te­ki­jöi­den osto­voi­maan synty­nyttä aukkoa. Tavoit­teena ei ole palk­ka­ta­son nosta­mi­nen jolle­kin aivan uudelle aikai­sem­paa korkeam­malle tasolle. Tiivis­te­tysti asetelma on se, että tavoi­teltu palkan­ko­ro­tus täyt­tää osto­voi­man aukon suurim­malta osin, ja mahdol­li­sesti, mutta ei vält­tä­mättä paik­kaa sitä kokonaan.

Työn­te­ki­jät ovat palkan­ko­ro­tus­vaa­ti­muk­sensa kanssa oikealla ja oikeu­te­tulla asialla. Ahneu­desta ei ole kysy­mys, vaan arki­sesta pärjää­mi­sestä tässä maail­massa. Siinä suhteessa tarkas­tel­tuna se on ihan oikein, että työn­te­ki­jöi­den elin­taso nousee.