Osingot kasvavat mutta inves­toinnit junnaavat – ”Sijoit­ta­jien osinko­rak­kaus ei ole aina perusteltu”

On väitetty, että pörssiyh­tiöt jakavat vain osinkoja eivätkä investoi. Tekijä selvitti, millaisia osingon­ja­kajia Teolli­suus­liiton toimia­loilla toimivat pörssiyh­tiöt (noin 60 yhtiötä) ovat ja miten yhtiöt investoivat.

Viime vuoden tulok­ses­taan yhtiöt jakavat omista­jil­leen yhteensä yli viisi miljardia euroa. Se on jonkin verran vähemmän kuin vuosi aiemmin, jolloin osinkoja jaettiin ennätys­määrin. Ennen korona­vuosia yhtiöiden yhteen­las­kettu osinko­määrä kasvoi ja kasvu jatkui pande­mian mentyä ohi.

Pörssiyh­tiöillä, kuten millä tahansa yhtiöllä olisi osingon­jaon vaihtoeh­tona pitää voittoeurot itsel­lään ja käyttää ne tulevai­suuden kasvuai­hioiden raken­ta­mi­seen esimer­kiksi inves­toin­teihin. Päätöksen yritysten voitto­va­rojen käytöstä tekevät sen omistajat. He päättävät, paljonko jätetään yhtiöön ja paljonko jaetaan omistajille.

Monet isoista pörssiyh­tiöistä ovat hyvin avokä­tisiä osingonjakajia.

Teolli­suus­liiton toimia­loilla toimi­villa pörssiyh­tiöillä osinko­po­li­tiikat vaihte­levat, mutta enemmistö osinko­po­li­tiik­kansa kerto­neista yhtiöistä sanoo pyrki­vänsä jakamaan tulok­ses­taan vähin­tään 50 prosenttia omistajilleen.

Tavoit­teesta myös halutaan pitää kiinni. Viiden viime vuoden aikana pörssiy­ri­tykset ovat jakaneet ulos keski­määrin noin puolet voitol­li­sesta tulok­ses­taan. Yhtiöiden joukossa on ollut aina myös vähin­tään yksi, joka on jakanut osinkoja tappiol­li­sesta tulok­sesta huoli­matta. Viime keväänä niitä oli yhdeksän kappaletta.

Tappio­tulos ei rajoita voiton­jakoa. Ehtona ovat jakokel­poiset varat, joita yhtiöllä on oltava. Lisäksi yhtiöllä on oltava maksu­kykyä jakaa osinkoja.

– Monet isoista pörssiyh­tiöistä ovat hyvin avokä­tisiä osingon­ja­kajia. Sen sijaan jotkut pienistä pörssiyh­tiöistä eivät ole viime vuosina jakaneet osinkoa ollen­kaan. Vaihtelu on suurta, Teolli­suus­liiton erikois­tut­kija Mika Kärkkäinen analysoi.

Lue lisää pörssiyh­tiöiden tulos­ke­hi­tyk­sestä täältä. 

INVESTOINTIEN SUHDELUKU EI JUURI MUUTU

Samojen noin 60 pörssiyh­tiön yhteen­las­kettu inves­toin­ti­määrä vuonna 2023 oli seitsemän prosenttia suurempi kuin vuosi aiemmin. Yhteen­las­kettu inves­toin­ti­määrä oli lähes 12 miljardia euroa.

Suurista luvuista huoli­matta pörssiyh­tiöiden inves­toinnit eivät ole suuria. Jos inves­toin­teja suhteuttaa yhtiöiden liike­vaih­toon, suhde­luku jää keski­määrin neljään prosent­tiin. Tutkimus- ja tuote­ke­hi­tys­me­nojen osuus on vielä pienempi, keski­määrin pari prosenttia.

Kärkkäinen muistuttaa, että yritysten inves­toinnit voi jakaa kolmeen luokkaan: green­field-inves­toin­teihin eli täysin uuteen tuotan­toon, kone- ja laitein­ves­toin­teihin sekä yrity­sos­toihin. Pörssiyh­tiöiden uustuo­tan­nol­liset inves­toinnit erityi­sesti Suomeen ovat olleet viime vuosina liian harvassa. Yritys­kaup­poja on tehty, mutta niistäkin monet ovat menneet pieleen. Nyt yhtiöillä näyttää olevan vetäy­ty­mis­vaihe eli myydään kaikki ylimää­räinen ja käper­ry­tään tiukasti ydinliiketoimintaan.

Kärkkäisen mielestä monilta pörssiyh­tiöiltä ideat ovat hieman lopussa. Yhtiöt ovat enemmän rahan­te­ko­ko­neita pörssissä.

– Meillä tuntuu olevan huutava pula pitkä­jän­tei­sistä omista­jista, jotka keskit­tyvät yrityksen pitkän aikavälin arvon kasvat­ta­mi­seen yrityksen kasvun ja kehit­ty­misen kautta. Lisäksi meillä tuntuu olevan huutava pula johta­jista, joilla olisi kansain­vä­lisen tason liike­toi­min­tao­saa­mista. Tämä johtaa siihen, että uskoa yritysten kasvuun ja kehit­ty­mi­seen jää uupumaan.

OSINKORAKKAUS EI OLE AINA PERUSTELTUA

Pörssiyh­tiöiden halu pitää osingon­jaos­taan kiinni on vahva ja usein siitä puhutaan osake­si­joit­tajan palkin­tona. Aalto-yliopiston rahoi­tuksen profes­sori Peter Nybergin mielestä näin ei ole: osinko ei ole mikään palkinto osakkee­no­mis­ta­jille. Omista­jien olisi aidosti pohdit­tava sitä, millä tavoin heidän varal­li­suu­tensa kasvaa parhaiten. Jos he tietävät osingoille yritystä paremman tuotto­koh­teen, silloin osinko on perusteltu.

– Jos taas yritys ja sen johto pystyvät käyttä­mään rahan paremmin kuin osakkee­no­mis­tajat, osinkoeurot kannat­taisi jättää yhtiöön, Nyberg sanoo.

Sijoit­ta­jien käyttäy­ty­mi­sestä kuitenkin tiede­tään se, että he rakas­tavat osinkoja. Esimer­kiksi Yhdys­val­loissa on havaittu useiden kymme­nien vuosien ajalta, että pörssiy­ri­tykset pitävät tiukasti kiinni jakamansa osingon tasosta ja vain pakon edessä ovat valmiita laske­maan sitä.

Anonyy­meissä kysely­tut­ki­muk­sissa amerik­ka­laisten pörssiyh­tiöiden johta­jille on havaittu, että johdolle osingot ovat tärkeys­jär­jes­tyk­sessä ensim­mäi­senä. Osinkoja halutaan maksaa, vaikka se tarkoit­taisi kannat­ta­vien inves­toin­tien hylkäämistä.

Sijoit­tajat yleensä reagoivat negatii­vi­sesti, jos osinkoa lasketaan.

Nybergin mukaan on esimerk­kejä Suomes­takin, että yritykset ottavat jopa lainaa maksaak­seen osinkoja.

– Syy tähän toimin­taan on se, että sijoit­tajat yleensä reagoivat negatii­vi­sesti, jos osinkoa lasketaan.

Voimak­kaan kurssi­laskun välttä­mi­seksi voi olla yrityksen kannalta osittain parempi, että se maksaa osinkoja jopa inves­toin­tien kustannuksella.

Nyberg kuitenkin kritisoi sijoit­ta­jien osinko­rak­kautta. Toiminta voi olla jopa haital­lista sijoit­ta­jalle, jos osingon­maksu tarkoittaa, että sen vuoksi jäädään paitsi hyvistä liike­toi­min­ta­mah­dol­li­suuk­sista ja sijoit­tajan varal­li­suuden arvo jää näin kasvamatta.

Nybergin mielestä on myös inhimil­listä, että monissa yrityk­sissä johto mieluummin pitää kiinni osingon­jaosta kuin ottaisi investointiriskin.

– Suomes­sakin yritys­joh­tajia syyte­tään yleensä riskin­ot­to­ha­lut­to­muu­desta. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että johto harkitsee tarkkaan, ottaako se inves­toin­ti­riskin vai ei. Jos inves­tointi menee pieleen, sen vaikutus yritysten johta­jiin ja heidän tulevai­suu­tensa on usein suurempi kuin esimer­kiksi osakkeenomistajiin.

ROHKEUS INVESTOIDA PUUTTUU

Osinkojen kasvu ja vähäinen halu inves­toin­teihin ei ole ainoas­taan pörssiyh­tiöiden haaste. Sama näkyy koko kansan­ta­louden tasolla. Suomessa brutto­kan­san­tuot­tee­seen suhteu­tetut inves­toinnit eli inves­toin­tiaste on laskenut seitsemän vuosi­nel­jän­nestä peräk­käin. Samalla yritysten osingon­jako on kasvanut selvästi.

Teolli­suus­liiton pääeko­no­mistin, erikois­tut­kija Timo Eklundin mukaan inves­toin­tien lasku kertoo yritysten vaisusta uskosta tulevaan.

– Yrityk­sillä näyttää olevan epäselvä näkemys tulevai­suu­desta ja siitä, millä inves­toin­nilla saadaan mahdol­li­suuksia pärjätä markkinoilla.

Eklund puhuu pääosin teolli­suuden yrityk­sistä. Hän muistuttaa, että Suomessa teolli­suus tekee hyviä tuotteita, mikä näkyy muun muassa yritysten hyvästä kannattavuudesta.

– Monelta suoma­lais­yri­tyk­seltä puuttuu kuitenkin rohkeus inves­toida. Toki täytyy muistaa, että inves­toin­teja voi rajoittaa myös työvoiman saata­vuus, Eklund arvioi.

– Lisäksi yleinen tappio­mie­lialan lietso­minen on mennyt yli. Ilmapiiri ei rohkaise investoimaan.

Monelta suoma­lais­yri­tyk­seltä puuttuu kuitenkin rohkeus investoida.

Tilanne ei ole kuiten­kaan uusi. Inves­toin­tien kanssa on Suomessa tuskailtu jo vuosia. Yli kymmenen vuotta sitten epäil­tiin, ettei suoma­lainen teolli­suus voi miten­kään pärjätä, kun se ei investoi.

– Vuodet ovat menneet, eikä tämä ole ainakaan vielä näkynyt juuri­kaan. Teolli­suuden henki­lös­tö­määrä on pikem­minkin kasvanut viimeisten vuosien aikana. Teolli­suuden tuotan­to­kaan ei ole laskenut. Yritysten kannat­ta­vuus on pysynyt hyvällä tasolla, vaikka tämän­het­kinen suhdan­ne­kuoppa tosin heijastuu kannattavuuteen.

Kehityk­sestä voi Eklundin mielestä olla hieman huolis­saan ja toki se on myös kohtalon kysymys, että Suomeen inves­toi­daan. Eklundin mukaan voi perus­tel­lusti kysyä, onko kuitenkin niin, että Suomeen tehdyt inves­toinnit ovat olleet harkit­tuja ja onnistuneita.

– Maail­malla inves­toi­daan voimak­kaasti teolli­suu­teen tällä hetkellä ja monet valtiot tukevat inves­toin­teja. Ei toimi pitkän päälle se, että Suomessa tehdään hyviä tuotteita vanhoilla koneilla.

KASVUNÄKYMÄT OVAT LUPAAVAT

Suoma­lai­sille yrityk­sille, niiden työnte­ki­jöille ja koko Suomen kansan­ta­lou­delle on elinehto, että yritykset inves­toivat ja erityi­sesti Suomeen. Tuska Suomen aneemi­sesta talous­kas­vusta ei poistu, jos yritykset eivät löydä tulevai­suuden kasvuai­hioita inves­toin­neilla eivätkä rohkene tehdä niitä.

SAK:n pääeko­no­misti Ilkka Kauko­ranta sanoo, ettei ole kovin huolis­saan inves­toin­tias­teen laskusta. Kone- ja laitein­ves­toin­teja on ollut ja merkkejä niiden kasvusta on olemassa. Ongelmat ovat olleet enemmänkin rakentamisessa.

– Ennus­teet näyttävät, että raken­ta­mi­ses­sakin kuoppa olisi nyt ohitettu.

Argumentit lisäävät uskoa, että hyvää kasvua voisi olla tulossa.

Kauko­ranta muistuttaa, että inves­toinnit eivät ole vain kasvun aihioita vaan ne ovat suuressa määrin myös seurausta aiemmasta kasvusta. Yrityksen hyvä menestys ei johdu siitä, että se on inves­toinut menneisyydessä.

– Ensin yrityk­sellä pitää olla idea ja markki­na­rako. Sen tuotteilla pitää olla kysyntää, jotta sen inves­toinnit muuttuvat kannat­ta­viksi ja niitä syntyy.

Kauko­ranta on inves­toin­tien ja Suomen kasvun suhteen toiveikas. Kuten Työn ja talouden tutki­mus­laitos Laboren johtaja Mika Maliranta kertoo uudessa kirjas­saan Pinnan alta, että Suomessa on useita poten­ti­aa­lisia kasvu­yri­tyksiä, joista voisi olla tulevan kasvun vetureiksi.

– Nämä argumentit lisäävät uskoa, että hyvää kasvua voisi olla tulossa.