Matti Roitto: Hallitus nakertaa vakautta rauta­rouvan pelikirjalla

Yhdis­ty­neen kunin­gas­kunnan entisen päämi­nis­terin ja kovapin­taisen konser­va­tii­vi­puo­lueen johtajan, Margaret Thatc­herin ”pelikirja” ja strategia näyttää olevan tuttu myös nykypäivän Suomessa. Thatc­he­rista ja hänen ammat­tiyh­dis­tys­lii­ke­vas­tai­suu­des­taan on kirjoi­tettu paljon. Thatc­herin ”kipeiden uudis­tusten” pidem­piai­kaiset seuraukset ovat valitet­tavan usein jääneet erityi­sesti rauta­rouvan ihaili­joilta ja imitoi­jilta vähem­mälle huomiolle.

Jo Thatc­herin edeltäjä Edward Heath oli yrittänyt ”vakauttaa työmark­kinat” hyökkää­mällä suoraan ammat­ti­liit­toja vastaan 1974. Suunni­telma epäon­nistui. Myös vuonna 1979 valtaan nousseen Thatc­herin hallinto pyrki nitis­tä­mään ammat­tiyh­dis­tys­lii­kettä. Käsikas­sa­rana oli hiili­kai­vosten massa­sul­ke­mi­sista alkaneiden protes­tien ja niitä seuran­neen kaivos­työ­läisten lakon murta­minen näännyttämällä.

Vielä tärkeäm­pänä työka­luna olivat lakiuu­dis­tukset. Niitä käyttä­mällä poliit­tinen tahto ja ideolo­giset tavoit­teet saatiin häivy­tettyä. Kysehän ei ollut halli­tuk­sesta tallo­massa työnte­ki­jöitä, vaan hallin­nosta tekemässä ensisi­jaista työtään, lainsää­däntöä. Näennäi­sesti pieniä, erillisiä muutoksia tehtiin laajalla rinta­malla. Ne kaikki pyrkivät naker­ta­maan ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen asemaa. Esimer­kiksi tukilakko-oikeutta rajat­tiin. Uudis­tuksia oikeu­tet­tiin kilpai­lu­kyvyn paran­ta­mi­sella ja epämää­räi­sellä pakolla.

Keino on yleis­ty­mässä: Myös Ruotsissa ja Tanskassa halli­tukset hyökkä­sivät 2000-luvun ensim­mäisen vuosi­kym­menen lopulla järjes­täy­ty­nyttä työvoimaa vastaan nimeno­maan lakimuu­tok­silla. Esimer­kiksi työttö­myys­kas­sa­mak­suja korotet­tiin, mikä aiheutti jäsen­katoa ja heikensi liittojen talou­del­lisia toimintaedellytyksiä.

Orpon halli­tuksen uudis­tuk­sista on taitettu peistä paljon. Uutisoin­nissa niistä raken­tuva hätkäh­dyt­tävä kokonais­kuva on jäänyt vähem­mälle huomiolle. Tämä on ymmär­ret­tävää, koska asiat ovat hyvin monimut­kaisia. Muutos­lista on pitkä. Jopa havain­nol­lis­ta­vista esimer­keistä tulee pitkiä, koska asiat ketjuun­tuvat kuin pätkä­työt konsa­naan ja lisäävät toistensa vaikutusta.

Suomessa poliit­tisten lakkojen rajoitus lainsää­dän­nöllä oli kuin Thatc­herin pelikir­jasta. Lakko-oikeuksia rajat­tiin merkit­tä­västi. Mahdol­liset sanktiot ulotet­tiin yhtei­söjen ohella myös yksilö­ta­solle, jotta protes­toin­ti­mah­dol­li­suudet kapenivat. Esimer­kiksi tukilak­kojen järjes­tä­minen tehtiin vaikeaksi kuten sumujen saaril­lakin. Kuten siellä, myös täällä muiden heiken­nysten teko helpottui, kun järjes­täy­ty­neille vasta­toi­mille laitet­tiin suitset.

Hallitus aikoo keventää irtisa­no­misen henki­lö­koh­taisia perus­teita. Potkut olisi mahdol­lista saada ilman painavaa syytä. Protes­tointi on ensisi­jai­sesti yksilön asia. Pitkään kestä­viin kallii­siin oikeu­den­käyn­teihin on harvalla mahdol­li­suuksia. Ammat­ti­liit­tojen tarjoamaa oikeu­del­lista tukea on sentään jäsenille yhä tarjolla.

Radikaa­lien uudis­tusten vyörytys lainsää­dän­tö­työksi ja pilkko­minen palasiksi on erinomainen esimerkki hajota ja hallitse ‑toiminta­tavasta.

Ja tosiaan, jos epäsuh­tai­sessa uusli­be­raa­lissa työelä­mässä tulisikin potkut? Tai uudis­tusten jälkeen mahdol­liset, ilman erityisiä perus­teita tehdyt vuoden mittaiset sopimukset tai niiden ketju­tukset päättyi­si­vätkin? Tai jos alalla työolo­suh­teet olisivat heikot, eikä palkkaus elättäisi? Tai jos muista paina­vista syistä pitäisi miettiä alan vaihtoa? Ikävästi kävi: aikuis­kou­lu­tus­tuki lopetet­tiin. Alaa voi vaihtaa, mutta helppoa se ei ole. Hanka­lassa talous­suh­dan­teessa, etenkin yhdessä ansio­si­don­naisten päivä­ra­hojen leikkausten kanssa ”vapaasta valin­nasta” tulee viheliäisen vaikeaa, kun koulut­tau­tu­minen pitää tehdä laina­ra­halla. Kun takai­sin­ot­to­vel­voi­tet­ta­kaan ei alle 50 henkilöä työllis­tä­vällä yrityk­sellä ole, on työnte­ki­jöiden kierrät­tä­minen ja työvoi­mas­hop­pailu helpompaa.

Riskit siirtyvät työnte­ki­jälle, ja näillä keinoilla sidotaan suutarit entistä tiukemmin, mieluiten määrä­ai­kai­siin työsuh­tei­siin ja epävar­muutta lisää­viin lestei­hinsä. Näitä seikkoja vastaan voisi tehdä mieli protes­toida yhdessä, mutta protesti olisi poliit­tista lakkoilua. Ja sitä oikeutta rajoi­tet­tiinkin ensin.

Jos uudis­tuk­sista olisi ilmoi­tettu suoraan yhtenä kokonai­suu­tena, olisi vasta­reaktio ollut jyrkempi. Olisi välit­tynyt selkeämmin se kuva, että pyritään ajamaan ammat­tiyh­dis­tys­lii­kettä ja järjes­täy­ty­nyttä työvoimaa maanra­koon. Kansain­vä­lisiä sopimuksia ja velvoit­tei­takin olisi vaiku­tusar­vioinnin merkeissä jouduttu jo aiemmin tarkas­te­le­maan. Tästä kansain­vä­linen työjär­jestö ILO halli­tusta jo muistuttikin.

Radikaa­lien uudis­tusten vyörytys lainsää­dän­tö­työksi ja pilkko­minen palasiksi on erinomainen esimerkki hajota ja hallitse ‑toiminta­tavasta. Metsän näkeminen estetään puilla. Uudis­tusten karmeus ja kokonais­vai­kutus näkyy vasta kun pilkotut osaset kootaan uudel­leen yhteen. Kyse on enemmän kuin osiensa summasta. Taitavaa ja häikäi­le­mä­töntä politi­kointia. Sellaista kuin Thatc­herkin kuiskaa­ji­neen teki.

Entä miten rauta­rouvan uudis­tuk­sille lopulta kävi? Monet aikoi­naan voitoiksi koetuista seikoista ovat osoit­tau­tu­neet lyhyt­kes­toi­siksi. Lähivuodet toivat mukanaan poikkeuk­sel­lista epäva­kautta työmark­ki­noille. Työttö­myys ei talttunut, elinkei­noe­lämä sulki tuotan­to­lai­toksia toisensa perään. Jopa 15 prosenttia yritys­kan­nasta katosi. Inflaa­tion kuriin laitta­minen nitisti talous­kasvun. Varal­li­suuserot kasvoivat poikkeuk­sel­lisen paljon. Teolli­suus­po­li­tiikka ajettiin alas.

Valmis­tavan teolli­suuden tilanne ja kilpai­lu­kyky ei ole Isossa-Britan­niassa edelleen­kään kovin hyvä. Syitä on monia. Vähäisin syistä ei liene laaja työmark­ki­noiden epävar­muus ja ailah­te­le­vuus. Suomessa työmark­ki­na­va­kautta on perin­tei­sesti vaalittu, mutta nyt se on uhattuna poikkeuk­sel­li­sella tavalla. Jos tämä ei ilahduta, vaikuttaa voi yhä, esimer­kiksi seuraa­vissa eduskun­ta­vaa­leissa. Niissä valitaan lakien säätäjät.

Kirjoit­taja on Teolli­suus­liiton erikoistutkija.

Lähteet:

Dickens, Linda (1989): Learning to live with the law? The legis­la­tive attack on British trade unions since 1979. New Zealand Journal of Industrial Relations, vol. 14, No. 1.
Ketola, Eino (2007): Suomen Metal­li­työ­väen liitto 1961–1983. Otava.

Kjell­berg, A., & Lyhne Ibsen, C. (2016). ”Attacks on union organizing: Rever­sible and irrever­sible changes to the Ghent-systems in Sweden and Denmark”. Teoksessa T. P. Larsen, & A. Ilsøe (Eds.), Den Danske Model set udefra – kompa­ra­tive perspek­tiver på dansk arbejds­mar­keds­re­gu­le­ring : Et fests­krif t til professor emeritus Jesper Due og og professor emeritus Jørgen Steen Madsen. Jurist- og Økonom­for­bun­dets Forlag.

O’Grady, Frances (2016): Anti trade union legis­la­tion in Britain. Theory & Struggle, Volume 117.

Onninen, Oskari: ”Orpo haluaisi tehdä thatc­herit – Markku Sippolan haastat­telu”, Image. Verkko­versio 26.7.2024. https://www.apu.fi/artikkelit/en-usko-etta-kyse-on-tietoisesta-jaljittelysta-mutta-orpo-haluaisi-tehda-thatcherit-sanoo-vanhempi-yliopistonlehtori-markku-sippola

SAK. Työteh­tojen heiken­nykset. https://www.sak.fi/naista-puhutaan/painava-syy/tyoehtojen-heikennykset/

Taylor, Andrew: ”The Conser­va­tive Party and the Trade Unions”, teoksessa Mclloroy, John, Fishman Nina & Campbell Alan (toim.): British Trade Unions and Industrial Politics. Routledge. 1999.

Towers, B. (1989). Running the Gauntlet: British Trade Unions under Thatcher, 1979–1988. ILR Review, 42(2), 163–188. https://doi.org/10.1177/001979398904200201

Työväen­liik­keen 100 itsenäi­syyden vuotta. ”Metallin lakko”. http://www.tyovaenliike.fi/tyovaenliikkeen-vaiheita/alasivu‑7/metallin-lakko/ (käyty 15.10.2024)