Matti Roitto: Hallitus nakertaa vakautta rautarouvan pelikirjalla

Yhdistyneen kuningaskunnan entisen pääministerin ja kovapintaisen konservatiivipuolueen johtajan, Margaret Thatcherin ”pelikirja” ja strategia näyttää olevan tuttu myös nykypäivän Suomessa. Thatcherista ja hänen ammattiyhdistysliikevastaisuudestaan on kirjoitettu paljon. Thatcherin ”kipeiden uudistusten” pidempiaikaiset seuraukset ovat valitettavan usein jääneet erityisesti rautarouvan ihailijoilta ja imitoijilta vähemmälle huomiolle.

Jo Thatcherin edeltäjä Edward Heath oli yrittänyt ”vakauttaa työmarkkinat” hyökkäämällä suoraan ammattiliittoja vastaan 1974. Suunnitelma epäonnistui. Myös vuonna 1979 valtaan nousseen Thatcherin hallinto pyrki nitistämään ammattiyhdistysliikettä. Käsikassarana oli hiilikaivosten massasulkemisista alkaneiden protestien ja niitä seuranneen kaivostyöläisten lakon murtaminen näännyttämällä.

Vielä tärkeämpänä työkaluna olivat lakiuudistukset. Niitä käyttämällä poliittinen tahto ja ideologiset tavoitteet saatiin häivytettyä. Kysehän ei ollut hallituksesta tallomassa työntekijöitä, vaan hallinnosta tekemässä ensisijaista työtään, lainsäädäntöä. Näennäisesti pieniä, erillisiä muutoksia tehtiin laajalla rintamalla. Ne kaikki pyrkivät nakertamaan ammattiyhdistysliikkeen asemaa. Esimerkiksi tukilakko-oikeutta rajattiin. Uudistuksia oikeutettiin kilpailukyvyn parantamisella ja epämääräisellä pakolla.

Keino on yleistymässä: Myös Ruotsissa ja Tanskassa hallitukset hyökkäsivät 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla järjestäytynyttä työvoimaa vastaan nimenomaan lakimuutoksilla. Esimerkiksi työttömyyskassamaksuja korotettiin, mikä aiheutti jäsenkatoa ja heikensi liittojen taloudellisia toimintaedellytyksiä.

Orpon hallituksen uudistuksista on taitettu peistä paljon. Uutisoinnissa niistä rakentuva hätkähdyttävä kokonaiskuva on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tämä on ymmärrettävää, koska asiat ovat hyvin monimutkaisia. Muutoslista on pitkä. Jopa havainnollistavista esimerkeistä tulee pitkiä, koska asiat ketjuuntuvat kuin pätkätyöt konsanaan ja lisäävät toistensa vaikutusta.

Suomessa poliittisten lakkojen rajoitus lainsäädännöllä oli kuin Thatcherin pelikirjasta. Lakko-oikeuksia rajattiin merkittävästi. Mahdolliset sanktiot ulotettiin yhteisöjen ohella myös yksilötasolle, jotta protestointimahdollisuudet kapenivat. Esimerkiksi tukilakkojen järjestäminen tehtiin vaikeaksi kuten sumujen saarillakin. Kuten siellä, myös täällä muiden heikennysten teko helpottui, kun järjestäytyneille vastatoimille laitettiin suitset.

Hallitus aikoo keventää irtisanomisen henkilökohtaisia perusteita. Potkut olisi mahdollista saada ilman painavaa syytä. Protestointi on ensisijaisesti yksilön asia. Pitkään kestäviin kalliisiin oikeudenkäynteihin on harvalla mahdollisuuksia. Ammattiliittojen tarjoamaa oikeudellista tukea on sentään jäsenille yhä tarjolla.

Radikaalien uudistusten vyörytys lainsäädäntötyöksi ja pilkkominen palasiksi on erinomainen esimerkki hajota ja hallitse -toimintatavasta.

Ja tosiaan, jos epäsuhtaisessa uusliberaalissa työelämässä tulisikin potkut? Tai uudistusten jälkeen mahdolliset, ilman erityisiä perusteita tehdyt vuoden mittaiset sopimukset tai niiden ketjutukset päättyisivätkin? Tai jos alalla työolosuhteet olisivat heikot, eikä palkkaus elättäisi? Tai jos muista painavista syistä pitäisi miettiä alan vaihtoa? Ikävästi kävi: aikuiskoulutustuki lopetettiin. Alaa voi vaihtaa, mutta helppoa se ei ole. Hankalassa taloussuhdanteessa, etenkin yhdessä ansiosidonnaisten päivärahojen leikkausten kanssa ”vapaasta valinnasta” tulee viheliäisen vaikeaa, kun kouluttautuminen pitää tehdä lainarahalla. Kun takaisinottovelvoitettakaan ei alle 50 henkilöä työllistävällä yrityksellä ole, on työntekijöiden kierrättäminen ja työvoimashoppailu helpompaa.

Riskit siirtyvät työntekijälle, ja näillä keinoilla sidotaan suutarit entistä tiukemmin, mieluiten määräaikaisiin työsuhteisiin ja epävarmuutta lisääviin lesteihinsä. Näitä seikkoja vastaan voisi tehdä mieli protestoida yhdessä, mutta protesti olisi poliittista lakkoilua. Ja sitä oikeutta rajoitettiinkin ensin.

Jos uudistuksista olisi ilmoitettu suoraan yhtenä kokonaisuutena, olisi vastareaktio ollut jyrkempi. Olisi välittynyt selkeämmin se kuva, että pyritään ajamaan ammattiyhdistysliikettä ja järjestäytynyttä työvoimaa maanrakoon. Kansainvälisiä sopimuksia ja velvoitteitakin olisi vaikutusarvioinnin merkeissä jouduttu jo aiemmin tarkastelemaan. Tästä kansainvälinen työjärjestö ILO hallitusta jo muistuttikin.

Radikaalien uudistusten vyörytys lainsäädäntötyöksi ja pilkkominen palasiksi on erinomainen esimerkki hajota ja hallitse -toimintatavasta. Metsän näkeminen estetään puilla. Uudistusten karmeus ja kokonaisvaikutus näkyy vasta kun pilkotut osaset kootaan uudelleen yhteen. Kyse on enemmän kuin osiensa summasta. Taitavaa ja häikäilemätöntä politikointia. Sellaista kuin Thatcherkin kuiskaajineen teki.

Entä miten rautarouvan uudistuksille lopulta kävi? Monet aikoinaan voitoiksi koetuista seikoista ovat osoittautuneet lyhytkestoisiksi. Lähivuodet toivat mukanaan poikkeuksellista epävakautta työmarkkinoille. Työttömyys ei talttunut, elinkeinoelämä sulki tuotantolaitoksia toisensa perään. Jopa 15 prosenttia yrityskannasta katosi. Inflaation kuriin laittaminen nitisti talouskasvun. Varallisuuserot kasvoivat poikkeuksellisen paljon. Teollisuuspolitiikka ajettiin alas.

Valmistavan teollisuuden tilanne ja kilpailukyky ei ole Isossa-Britanniassa edelleenkään kovin hyvä. Syitä on monia. Vähäisin syistä ei liene laaja työmarkkinoiden epävarmuus ja ailahtelevuus. Suomessa työmarkkinavakautta on perinteisesti vaalittu, mutta nyt se on uhattuna poikkeuksellisella tavalla. Jos tämä ei ilahduta, vaikuttaa voi yhä, esimerkiksi seuraavissa eduskuntavaaleissa. Niissä valitaan lakien säätäjät.

Kirjoittaja on Teollisuusliiton erikoistutkija.

Lähteet:

Dickens, Linda (1989): Learning to live with the law? The legislative attack on British trade unions since 1979. New Zealand Journal of Industrial Relations, vol. 14, No. 1.
Ketola, Eino (2007): Suomen Metallityöväen liitto 1961–1983. Otava.

Kjellberg, A., & Lyhne Ibsen, C. (2016). ”Attacks on union organizing: Reversible and irreversible changes to the Ghent-systems in Sweden and Denmark”. Teoksessa T. P. Larsen, & A. Ilsøe (Eds.), Den Danske Model set udefra – komparative perspektiver på dansk arbejdsmarkedsregulering : Et festskrif t til professor emeritus Jesper Due og og professor emeritus Jørgen Steen Madsen. Jurist- og Økonomforbundets Forlag.

O’Grady, Frances (2016): Anti trade union legislation in Britain. Theory & Struggle, Volume 117.

Onninen, Oskari: ”Orpo haluaisi tehdä thatcherit – Markku Sippolan haastattelu”, Image. Verkkoversio 26.7.2024. https://www.apu.fi/artikkelit/en-usko-etta-kyse-on-tietoisesta-jaljittelysta-mutta-orpo-haluaisi-tehda-thatcherit-sanoo-vanhempi-yliopistonlehtori-markku-sippola

SAK. Työtehtojen heikennykset. https://www.sak.fi/naista-puhutaan/painava-syy/tyoehtojen-heikennykset/

Taylor, Andrew: ”The Conservative Party and the Trade Unions”, teoksessa Mclloroy, John, Fishman Nina & Campbell Alan (toim.): British Trade Unions and Industrial Politics. Routledge. 1999.

Towers, B. (1989). Running the Gauntlet: British Trade Unions under Thatcher, 1979–1988. ILR Review, 42(2), 163-188. https://doi.org/10.1177/001979398904200201

Työväenliikkeen 100 itsenäisyyden vuotta. ”Metallin lakko”. http://www.tyovaenliike.fi/tyovaenliikkeen-vaiheita/alasivu-7/metallin-lakko/ (käyty 15.10.2024)