Kansainvälisen työjärjestö ILO:n apulaispääjohtajan Mia Sepon mukaan järjestöllä riittää yhä haasteita maailmassa.

Mia Seppo: ”ILOn tehtävä on tässä ajassa entistä tärkeämpi”

TEKSTI RIITTA SAARINEN

KUVA PETTERI KOKKONEN

Kansain­vä­li­nen työjär­jestö ILO perus­tet­tiin yli sata vuotta sitten. Apulais­pää­joh­taja Mia Sepon mukaan järjes­töllä riit­tää – edis­ty­sas­ke­lista huoli­matta – yhä haas­teita maail­massa, jossa kansa­lai­syh­teis­kun­nan tila kutis­tuu jatkuvasti.

Mia Sepon Gene­ven kodin seinällä oleva taide­ju­liste kuvaa Bangla­des­hin Cox Baza­ria telt­toi­neen. Para­tii­si­mai­sesta palmu­ran­nasta tuli vuonna 2018 maail­man suurin pako­lais­leiri, jossa asui yli miljoona Myan­ma­rista paen­nutta Rohinga-pako­laista. Kuva muis­tut­taa Seppoa hänen neljästä työvuo­des­taan ennen nykyistä työtä Genevessä.

– Aloi­tin työni YK:n maaedus­ta­jana Bangla­des­hissa juuri, kun pako­lais­kriisi oli pahim­mil­laan. Siellä kävi silloin paljon väkeä presi­den­teistä ja päämi­nis­te­reistä eloku­va­täh­tiin. Sitten käy usein niin, että krii­sit unoh­tu­vat, kun median huomio siir­tyy muualle, Seppo toteaa.

– Krii­sit kestä­vät nyky­ään entistä pitem­pään, mikä tarkoit­taa sitä, että ihmis­ten väliai­kai­seksi tarkoi­tettu oles­kelu pako­lais­lei­rillä voi kestää hyvin pitkään. Huma­ni­taa­ri­nen apu ei ole silloin ratkaisu, jos sinne jäädään viidek­si­toista vuodeksi. Bangla­des­hin lisäksi Seppo on työs­ken­nel­lyt pitkään Afri­kassa ja Keski-Aasiassa. Hän ei ole kaih­ta­nut koskaan haas­teita eikä vaikeita paik­koja, mikä vaatii toisi­naan myös veronsa. Korona-aikana hän ei pääs­syt tapaa­maan kahteen vuoteen aikui­sia lapsi­aan, jotka asuvat Yhdysvalloissa.

SUOMEN TILANNE TARKASTELUUN

Kansain­vä­li­nen työjär­jestö ILO on YK:n erikois­jär­jestö, jonka pääta­voit­teena on ihmi­sar­voi­sen työn toteu­tu­mi­nen maail­man­laa­jui­sesti. Se tarkoit­taa sitä, että työoi­keuk­sia kunnioi­te­taan, ihmi­sille taataan sosi­aa­li­turva ja että heillä on kokoon­tu­mis- ja liittymisvapaus.

ILOlla on yli kolme­tu­hatta työn­te­ki­jää. Pääjoh­ta­jan alai­suu­dessa työs­ken­te­lee Gene­vessä neljä apulais­pää­joh­ta­jaa, joista Mia Sepon vastuulla ovat työl­li­syy­teen, sosi­aa­li­tur­vaan ja yrityk­siin liit­ty­vät kysymykset.

ILO piti lakko­lain valmis­te­lun kolmi­kan­tai­suutta puutteellisena.

Suomea on yleensä pidetty demo­kra­tian, sanan­va­pau­den ja ihmi­soi­keuk­sien malli­maana, mutta kuva on nyt muuttunut.

Keväällä ILO vetosi Suomen halli­tuk­seen, joka vei eteen­päin lakko-oikeutta rajoit­ta­vaa lain­sää­dän­töä. Halli­tus muun muassa lyhensi poliit­tis­ten lakko­jen kestoa ja rajoitti tuki­lak­koja. ILO piti lain valmis­te­lun kolmi­kan­tai­suutta puutteellisena.

– ILOn puut­tu­mi­nen asiaan on hyvin, hyvin harvi­naista Suomelle. Miten tässä tulee käymään, se on käyn­nissä oleva prosessi, jonka tulosta ei vielä tiedetä. Asian­tun­ti­ja­ko­mi­tea katsoo erilai­sia näkö­kul­mia, Seppo toteaa.

Vain kahdesti aiem­min, 1920-luvulla ja 1960-luvulla, on ILO ollut yhtey­dessä Suomeen ammat­ti­liit­to­jen toimin­ta­oi­keuk­sista. Molem­milla kerroilla asioi­hin löydet­tiin ratkaisu ennen kuin ILO ehti viedä niitä eteen­päin käsittelyissään.

– Tähän saakka Suomi on toimi­nut Euroo­passa mallina muille maille. Sen maine on nyt muut­tu­massa, mikä on huoles­tut­ta­vaa. Suomen kolmi­kan­ta­jär­jes­tel­män raken­ta­mi­nen on kestä­nyt vuosi­kym­me­niä. On helpompi purkaa kuin raken­taa, vaikka pitäisi kehit­tää osaa­mista ja raken­taa luot­ta­musta, Seppo esittää.

– Käydäänkö Suomessa tarpeeksi keskus­te­lua siitä, minkä­lai­sia seurauk­sia työelä­män heiken­nyk­set tuovat muka­naan pitem­mällä tähtäi­mellä, kun yhteis­kun­nan heikom­pia ei tueta?

IHMISKUNTA MURROSKOHDASSA

ILOn päämaja sijait­see Gene­vessä. Omia maatoi­mis­toja sillä on neljäs­sä­kym­me­nessä maassa. Suurim­mat maaoh­jel­mat ovat Bangla­des­hissa, Turkissa, Jorda­niassa, Liba­no­nissa ja Vietnamissa.

– Julkai­simme äsket­täin nuori­so­työl­li­syy­den tren­deistä kerto­van rapor­tin. Se nosti esiin, että nuoret eri puolella maail­maa koke­vat toivot­to­muutta, koska eivät löydä sellaista työtä, joka heitä kiin­nos­taisi. Yhä useam­mat syrjäy­ty­vät koko­naan ja jäävät paitsi koulu­tusta ja työtä. ILO yrit­tää auttaa enna­koin­nissa, mitkä ovat työmark­ki­noi­den vaati­muk­set, mitä tulee osaa­mi­seen ja kykyi­hin, Seppo sanoo.

– Ihmis­kunta on tällä hetkellä monin tavoin murros­koh­dassa, koska muutok­set ovat niin isoja. Kuinka uusi tekno­lo­gia, digi­ta­li­saa­tio ja teko­äly tule­vat vaikut­ta­maan työelä­mään? Entä vihreä siir­tymä? Puhu­mat­ta­kaan väes­tön ikään­ty­mi­sestä. Vuonna 2050 Afrikka on maail­man ainoa nuori manner, kun muu maailma vanhe­nee kovaa vauhtia.

MIA SEPPO

• Työs­ken­te­lee apulais­pää­joh­ta­jana Kansain­vä­li­sessä työjär­jes­tössä ILOssa (Inter­na­tio­nal Labour Orga­niza­tion) Gene­vessä. Aloitti tehtä­väs­sään ILOssa keväällä 2023. 
• Toimi sitä ennen neljä vuotta YK:n maaedus­ta­jana Bangladeshissa. 
• Aloitti YK-uransa vuonna 1995. 
• Työs­ken­nel­lyt erilai­sissa tehtä­vissä YK:n palve­luk­sessa New Yorkissa sekä Tadži­kis­ta­nissa, Sierra Leonessa, Malawissa ja Zimbabwessa. 
• Kotoi­sin Perna­jasta Uudeltamaalta.

SOLIDAARISUUS KOETUKSELLA

– Globaali soli­daa­ri­suus on juuri nyt koetuk­sella, sillä talou­del­li­nen tilanne on hyvin tiukka monissa maissa. Elin­kus­tan­nuk­set ovat nous­seet, ja ihmis­ten luot­ta­mus insti­tuu­tioi­hin on mure­ne­massa. Pola­ri­soi­tu­mi­nen on jatku­nut enti­ses­tään. Kansa­lai­syh­teis­kun­nan tila on kutis­tu­nut jatku­vasti. Kansa­lais­jär­jes­tö­jen, median ja ammat­ti­liit­to­jen toimin­tae­del­ly­tyk­set ovat heiken­ty­neet monissa maissa.

– Tärkeintä olisi hoitaa asioita niin, ettei eriar­voi­suus pääsisi kasva­maan maiden sisällä eikä niiden välillä. Sosi­aa­li­set epäkoh­dat johta­vat helposti konflik­tei­hin. Oikeu­den­mu­kai­nen siir­tymä, siihen pitää panos­taa. Näen siksi ILOn tehtä­vän tässä ajassa entistä tärkeämpänä.

Nyt pitäisi saada visio uuden­lai­sesta, globaa­lista yhteiskuntasopimuksesta.

ILO eroaa työs­ken­te­ly­ta­val­taan kaikista muista YK-järjes­töistä siinä, että kolmi­kan­tai­suus on raken­nettu sisään sen toimin­taan. Työnan­taja- ja työn­te­ki­jä­jär­jes­tö­jen edus­ta­jat osal­lis­tu­vat järjes­tön työhön tasa­ver­tai­sina valtioi­den halli­tus­ten edus­ta­jien kanssa.

– Se muut­taa keskus­te­lua ratkai­se­vasti. Yhtei­sen mieli­pi­teen raken­ta­mi­nen vaatii työtä, mutta sitten kun sopi­mus saadaan aikaan, on se vahvempi ja sitä on helpompi lähteä toteut­ta­maan. Työmark­ki­na­jär­jes­töt ovat mukana ILOn toimin­nassa myös kentällä.