Runsaasti alkoholia käyttävistä noin 85 prosenttia ja alkoholiriippuvaisistakin noin 70 prosenttia on työelämässä.

Päihdeohjelma lisää työturvallisuutta

TEKSTI TIIA KYYNÄRÄINEN

KUVITUS EMILIE UGGLA/ISTOCK

Päihteiden käyttö on työturvallisuusriski. Päihdeohjelma auttaa ennaltaehkäisemään riskikäytön haittoja.

Vuonna 2022 Suomessa sattui Tapaturmavakuutuskeskuksen mukaan 92 000 työtapaturmaa. Varsinaista tilastotietoa siitä, millainen osuus alkoholilla tai muilla päihteillä on ollut tapaturmissa ei ole. Aalto-yliopistossa on kuitenkin arvioitu ulkomailta saadun tilastotiedon ja matematiikan perusteella, että Suomessa esimerkiksi alkoholi olisi osatekijänä vähintään 5 000 ja enimmillään yli 10 000 työtapaturmassa vuosittain.

On arvioitu, että esimerkiksi niin sanotuista alkoholin riskikuluttajista eli runsaasti alkoholia käyttävistä noin 85 prosenttia ja alkoholiriippuvaisistakin noin 70 prosenttia on työelämässä.

Työtapaturmat ovat vain pieni osa alkoholin ja muiden päihteiden runsaan käytön aiheuttamista ongelmista työelämässä. Sairauspoissaolojen kasvu, työtehon lasku, riistoriitojen lisääntyminen työpaikalla sekä mielenterveysongelmat ovat vain muutamia esimerkkejä päihteiden käytön haitoista työelämässä.

– Alkoholin suurkuluttajilla toki ongelmia näkyy, kuten sairauspoissaolojen suuri määrä ja myös työkyvyttömyyseläkkeen riski kasvaa, Työterveyslaitoksen tutkija Mirkka Vuorento kertoo päihteiden käytön ongelmista työelämässä.

PÄIHDEOHJELMA JOKA ORGANISAATIOON

Lain mukaan työnantajalla on oltava käytössä työterveyshuoltolaissa tarkoitettu kirjallinen päihdeohjelma, mikäli hän teettää työntekijöillään huumausainetestin. Työterveyslaitos kuitenkin suosittaa yrityksiä laatimaan ohjelman ilman huumetestaustakin.

Päihdeohjelma on ohjeistus, jossa organisaatio määrittelee, miten henkilöstön päihteiden käyttöön, tupakointiin ja rahapelaamiseen suhtaudutaan ja miten niihin liittyvät ongelmat käytännössä pyritään ratkaisemaan rakentavasti sekä työntekijän että organisaation eduksi.

– Työterveyslaitoksella on tarjolla työpaikkojen tueksi päihdeohjelmatyökalu, jonka avulla organisaatiot voivat laatia itselleen sopivan päihdeohjelman, Vuorento sanoo.

– Tarjolla on yksinkertainen perusmalli, johon yritys lisää vain nimen ja päivämäärän ja sen jälkeen paperin voi tulostaa. Mutta kannustamme organisaatioita räätälöimään itselleen sopivan mallin.

Vuorento korostaa, että päihdeohjelma olisi hyvä laatia yhdessä työnantajan, henkilöstön tai heidän edustajiensa sekä työterveyshuollon asiantuntijoiden kanssa.

Yksinkertaisessa mallissa käydään läpi työpaikan päihteiden käytön ja rahapelaamisen ongelmien ennaltaehkäisevät toimet riskiarvioinnista, ongelmien tunnistamiseen ja puheeksi ottamiseen. Lisäksi siinä käydään läpi työnantajan, esihenkilöiden, työsuojelun, terveydenhuollon sekä työntekijöiden vastuut. Ohjelmassa annetaan myös ohjeet päihteiden, tupakkatuotteiden ja rahapelaamisen haittojen ennaltaehkäisyyn.

– Päihdeohjelma auttaa ennaltaehkäisemään päihteistä ja rahapelaamisesta aiheutuvia haittoja sekä vähentämään niistä aiheutuvia riskejä. Ohjelma pyrkii myös alentamaan päihde- ja rahapelaamisesta aiheutuvia kustannuksia.

LUE LISÄÄ

Päihdeohjelmatyökalu: hyvatyo.ttl.fi/mielenterveyden-tyokalupakki/tyokalut/paihdeohjelmatyokalu