Parempi tuot­ta­vuus luo talous­kas­vua – palkan­ko­ro­tuk­set ovat työn­te­ki­jöi­den ja työnan­ta­jien kaupankäyntiä

– Tuot­ta­vuu­dessa on kyse siitä, paljonko ja kuinka laadu­kasta tava­raa tehtaassa saadaan valmiiksi työtun­nin aikana. Talous­kas­vua syntyy siitä, jos saadaan tehtyä enem­män tai parem­pi­laa­tuista tava­raa, määrit­te­lee Teol­li­suus­lii­ton erikois­tut­kija Timo Eklund.

Jos tehdas onnis­tuu paran­ta­maan tuot­ta­vuutta, seurauk­sena on tuotan­non jalos­tusar­von nousu. Tällöin on ratkais­tava kysy­mys, miten arvon­nousu jaetaan yrityk­sen omis­ta­jien ja tehtaan työn­te­ki­jöi­den kesken, eli nouse­vatko palkat samaan tahtiin kuin tuot­ta­vuus. Suomessa on ollut vallalla niin sanottu palkkanormiajattelu.

– Tapana on ollut, että arvon­nousu pannaan puoliksi omis­ta­jien ja palkan­saa­jien välillä. Näin ei vält­tä­mättä tehdä joka vuonna, mutta siihen on pyritty pitkällä aikavälillä.

Oikeaa jako­suh­detta ei sanele mikään talous­tie­teen oppi­kirja tai teoria, vaan palkoista sovit­taessa kysy­mys on kaupan­käyn­nistä, jossa työn­te­ki­jät myyvät työpa­nos­taan työnantajalle.

– Viime vuosina varsin­kin työnan­ta­jat tuntu­vat etään­ty­neen palk­ka­nor­mia­jat­te­lusta ja koros­ta­vat kilpai­lu­ky­kyä entistä enemmän.

”PALKKATASOA EI TARVITSE SOVITTAA NIIN, ETTÄ HEIKOIMPIA YRITYKSIÄ TUETAAN”

Eklund on havain­nut julki­sessa keskus­te­lussa esiin­ty­vän usein väärin­kä­si­tyk­siä siitä, mistä tuot­ta­vuus koos­tuu. Eten­kin työn­te­ki­jöi­den ominai­suuk­sien vaiku­tusta siihen yliar­vioi­daan. Se on kyllä yksi tuot­ta­vuu­teen vaikut­tava tekijä, muttei ainoa.

– Esimer­kiksi tuotan­to­vä­li­neet vaikut­ta­vat paljon. Uusilla ja hyvillä koneilla pysty­tään teke­mään tava­raa tehok­kaam­min kuin vanhoilla, usein myös parem­paa laatua.

Myös työn­joh­don laatu on merkit­tävä tuot­ta­vuus­te­kijä. Ja tieten­kin yrityk­sen on kyet­tävä myymään valmis­ta­mansa tavara.

– Kun tuot­teita saadaan hyvin kaupaksi ja tilaus­ten määrä kasvaa, tehtaan käyt­tö­aste on korkeampi. Tämä tarkoit­taa, että työn­te­ki­jät teke­vät työtun­nin aikana enem­män sitä, mitä varten heidät on palkattu. Eli tuot­ta­vuus para­nee, kun tehtaalla ei tule niin paljon tyhjä­käyn­tiä, Eklund selittää.

Uusilla ja hyvillä koneilla pysty­tään teke­mään tava­raa tehok­kaam­min kuin vanhoilla, usein myös parem­paa laatua.

Tuot­ta­vuus­kes­kus­telu koskee yleensä sitä, miten Suomen kansan­ta­lou­den tuot­ta­vuus suhteessa palk­koi­hin on kehit­ty­nyt. Yksit­täi­sessä yrityk­sessä kehi­tyk­sen suunta voi luon­nol­li­sesti olla mitä tahansa, muis­tut­taa SAK:n pääe­ko­no­misti Ilkka Kauko­ranta.

– Jos koko talou­den tuot­ta­vuus kasvaa prosen­tin vuodessa, se ei tarkoita, että jokai­sessa yrityk­sessä jokai­sen työn­tekijän tuot­ta­vuus kasvaa prosen­tin. Eri alojen tuot­ta­vuus voi olla hyvin erilai­nen, ja alojen sisällä on isoja eroja. Hyvän tuot­ta­vuu­den yrityk­set valtaa­vat lisää mark­ki­noita, heikon tuot­ta­vuu­den firmat pienentyvät.

Kun yrit­tä­jät vaati­vat palk­ko­jen paikal­lista sopi­mista, perus­te­luna käyte­tään­kin monesti juuri ahdin­gossa olevia heikon tuot­ta­vuu­den yrityk­siä. Niiden palkan­mak­su­kyky jää jälkeen ylei­sestä tuot­ta­vuus­ke­hi­tyk­sestä, joka määrit­tää pitkälti sitä, paljonko yleis­si­to­vissa työeh­to­so­pi­muk­sissa koro­te­taan palkkoja.

– Kansan­ta­lou­den näkö­kul­masta palk­ko­jen neuvot­te­lu­jär­jes­tel­mää ja palk­ka­ta­soa ei tarvitse sovit­taa niin, että heikoim­pia yrityk­siä tuetaan. Se on mark­ki­na­ta­loutta, että jotkut putoa­vat pois ja teke­vät konkurs­seja, ja niiden tilalle sitten tulee uusia yrityk­siä. Tämä on niin sanot­tua luovaa tuhoa.

Kauko­ranta huomaut­taa, että ”luovaa tuhoa” on toki syytä hillitä yhteis­kun­nan toimilla siten, ettei talou­den raken­ne­muu­tok­sista aiheudu työt­tö­myyttä kohtuut­to­man paljon.

SUOMEN TUOTTAVUUS LAAHAA RUOTSIN PERÄSSÄ

Suomea vertail­laan usein niin sanot­tui­hin luon­nol­li­siin verrok­ki­mai­hin, kuten Ruot­siin, Tans­kaan ja Saksaan. Näissä maissa tuotan­to­ra­kenne on saman­kal­tai­nen kuin Suomessa, ja yrityk­set kilpai­le­vat usein samoilla mark­ki­noilla samoista asiakkaista.

Tuot­ta­vuus vaikut­taa merkit­tä­västi siihen, mikä on kunkin maan kilpai­lu­kyky, ja 2000-luvulla tuot­ta­vuu­den kehi­tys on ollut Suomessa heikom­paa kuin Ruot­sissa ja Tans­kassa. Timo Eklund näkee seli­tyk­seksi sen, että kilpai­li­jat ovat kyen­neet luomaan kansain­vä­li­sille mark­ki­noille kehit­ty­neem­piä ja arvok­kaam­pia tuot­teita, joista asiak­kaat ovat valmiita maksa­maan hyvää hintaa. Uusien digi­taa­lis­ten palve­lui­den kohdalla ero on erityi­sen selvä.

– Ruot­silla on Klar­nat, Spoti­fyt ja kukois­tava viihde- ja kult­tuu­ri­vienti, sanoo Eklund.

Kun yrit­tä­jät vaati­vat palk­ko­jen paikal­lista sopi­mista, perus­te­luna käyte­tään monesti ahdin­gossa olevia heikon tuot­ta­vuu­den yrityksiä.

Klarna on maksu- ja osto­pal­velu, Spotify on musii­kin suoratoistopalvelu.

Vaikka Suomen tuot­ta­vuus­ke­hi­tys on ollut kymmen­kunta vuotta heikom­paa kuin Ruot­sissa, Ilkka Kauko­ranta uskoo, ettei ole mitään syytä, miksi asian­tila olisi pysyvä. Hänen mieles­tään kyse on satun­nais­vaih­te­lusta, jonka voi odot­taa tasaan­tu­van pitkällä aikavälillä.

– Suomi ja Ruotsi ovat hyvin saman­kal­tai­set yhteis­kun­nat. Molem­missa on korkeasti koulu­tettu väestö ja hyvin toimi­vat insti­tuu­tiot. Mutta kun pienessä kansan­ta­lou­dessa tulee sellai­sia shok­keja kuin Suomessa Nokian alamäki tai Venä­jän hyök­käys Ukrai­naan, toipu­mi­nen ja uusi nousu kestää aina aikansa. Jossain Saksassa tällai­set takais­kut hukku­vat helpom­min talou­den isoon massaan.

TAANTUMASSA PALKAT JA TUOTTAVUUS ERKAANTUIVAT

Vuonna 2008 Suomen talou­den sysäsi taan­tu­maan kansain­vä­li­nen finans­si­kriisi, joka tuli yllä­tyk­senä myös talous­tie­tei­li­jöille. Tuot­ta­vuu­den ennus­tet­tiin kehit­ty­vän suotui­sasti, joten työmark­ki­noilla käytiin palk­ka­neu­vot­te­luja opti­mis­tissa tunnel­missa ja sovit­tiin tuntu­vista koro­tuk­sista. Krii­sin isket­tyä tuot­ta­vuus heiken­tyi, kun palkat olivat nous­seet, mutta tilauk­set ja tehdyt työtun­nit lähti­vät laskuun.

– Se oli nega­tii­vi­nen tuot­ta­vuuss­hokki. Työn yksik­kö­kus­tan­nuk­set kasvoi­vat selvästi enem­män kuin tuot­ta­vuus. Eten­kin pienessä avota­lou­dessa tämä tarkoit­taa, että työpaik­koja tuhou­tuu enem­män kuin uusia syntyy, sanoo Työn ja talou­den tutki­mus­lai­tok­sen Labo­ren johtaja Mika Mali­ranta.

Taan­tu­ma­vuo­sina Suomen kustan­nus­kil­pai­lu­kyky heiken­tyi verrat­tuna kilpailijamaihin.

– Tällaista tilan­netta voi ratkoa kahdella tavalla. Voi joko tavoi­tella sitä, että palkat kasva­vat hitaam­min kuin muualla tai tuot­ta­vuus kasvaa paremmin.

Palk­ko­jen ja tuot­ta­vuu­den suhde on kymme­nen vuoden takai­sesta tilan­teesta korjautunut.

Suomi käytti ensim­mäistä keinoa, koska tuot­ta­vuus oli takkuil­lut jo vuosien ajan: vuonna 2016 solmit­tiin kilpai­lu­ky­ky­so­pi­mus, jota Juha Sipi­län (kesk) halli­tus ajoi voimak­kaasti. Sen kivi­jal­kana oli nolla­linja, eli palk­koja ei millään alalla koro­tettu. Vaikka kiky-sopi­mus oli palkan­saa­jille kova pala muun muassa siksi, että työai­kaa piden­net­tiin ilman palk­ka­vai­ku­tusta, Suomen suhteel­li­nen kustan­nus­kil­pai­lu­kyky kuiten­kin parani; kilpai­li­ja­maat eivät käyt­tä­neet vastaa­via keski­tet­tyjä ratkaisuja.

– Palk­ko­jen ja tuot­ta­vuu­den suhde on kymme­nen vuoden takai­sesta tilan­teesta korjau­tu­nut. Vuosina 2005-10 Suomen kilpai­lu­kyky oli poik­keuk­sel­li­sen hyvä, nyt ollaan lähellä 2000-luvun alun tasoa ja lähellä pitkän aika­vä­lin keskiar­voa, kuvai­lee Maliranta.

Vuoden 2016 jälkeen näyt­tää tapah­tu­neen pysyvä siir­tymä maltil­li­sem­paan palk­ka­ke­hi­tyk­seen. Tästä kerto­vat Labo­ren tilas­toa­na­lyy­sit saman työnan­ta­jan palve­luk­sessa ja samoissa tehtä­vissä jatka­vien työn­te­ki­jöi­den palkoista.

– Tämä on sikäli mielen­kiin­toi­nen ryhmä, että heidän palk­ka­ke­hi­tyk­sensä kertoo, miten paljon samasta työstä milloin­kin maksetaan.

LAADUN MUUTOKSET JA JULKINEN SEKTORI VAIKEITA MITATTAVIA

Tuot­ta­vuu­den mittaa­mi­nen ja tilas­tointi voi olla moni­mut­kaista. Kun matka­pu­he­li­mia valmis­tava yritys kehit­tää uuden mallin, jossa on älyk­kääm­piä ominai­suuk­sia kuin vanhassa luurissa, tuotan­non laatu on paran­tu­nut, mutta miten paljon? Valmis­tet­tu­jen puhe­lin­ten kappa­le­määrä ei tieten­kään ole riit­tävä mittari.

– Peri­aat­teessa tuot­ta­vuus­las­kel­missa samoin kuin tilin­pi­dossa muuten­kin pyri­tään otta­maan tuotok­sen ja arvon­li­säyk­sen laatu huomioon. Se tapah­tuu hintain­dek­sin kautta. Hintain­dek­sit erit­te­le­vät, mikä osa hinnan noususta on tapah­tu­nut laadun para­ne­mi­sesta, selvit­tää Tilas­to­kes­kuk­sen yliak­tu­aari Tapio Kuusisto.

Toisin sanoen tilas­toissa mita­taan uuden puhe­lin­mal­lin myyn­nin arvo ja erote­taan hinnan muutok­sesta se osa, jonka voi arvioida selit­ty­vän uusilla ominaisuuksilla.

Kansan­ta­lou­den tuot­ta­vuus­lu­kui­hin vaikut­taa myös julki­sen sekto­rin tuot­ta­vuus, jonka mittaa­mi­nen on erityi­sen haas­ta­vaa, koska julki­sen sekto­rin tuotok­silla ei ole mark­ki­na­hin­taa. Siihen­kin on kuiten­kin mene­tel­mänsä. Suomen työmark­ki­na­jär­jes­tel­mässä julki­sen sekto­rin palk­ka­taso on perin­tei­sesti ollut riip­pu­vai­nen yksi­tyi­sen sekto­rin palkoista. Teol­li­suus­lii­ton Timo Eklund pitää tätä lähtö­koh­taa perusteltuna.

– Koska julki­sen puolen tuot­ta­vuus on vaikeam­min määri­tel­tä­vissä, on luon­te­vaa ajatella, että palkat siellä noudat­te­le­vat yksi­tyi­sen sekto­rin tasoa. Mutta jos työn­te­ki­jöi­den määrä kasvaa paljon julki­sella sekto­rilla ja pysyy samana yksi­tyi­sellä sekto­rilla, julki­sen sekto­rin rahoit­ta­mi­nen yksi­tyi­sen sekto­rin palk­ka­ve­ro­tu­loilla vaikeu­tuu, sanoo Eklund.