Yritysvastuudirektiivi suojaa ihmisoikeuksia ja ympäristöä

– Yritystoimintaa ei voi enää tehdä ihmisoikeuksista ja ympäristöstä piittaamatta, iloitsee kansalaisjärjestö Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér.

Yritysvastuudirektiivissä edellytetään yritysten estävän, lopettavan tai lieventävän kielteisiä ihmisoikeus- ja ympäristövaikutuksiaan. Vaikutuksia tarkastellaan koko liiketoiminnassa: toimitus-, tuotanto- ja jakeluketjuissa.

Säännöt kattavat muun muassa orjuuden, lapsityövoiman, työvoiman hyväksikäytön, luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen sekä luonnonperinnön saastumisen tai tuhoamisen.

– Lisäksi yritysten on otettava käyttöön ilmastoa koskeva siirtymäsuunnitelma. Liiketoimintamallit ja strategiat on saatettava yhteensopiviksi Pariisin sopimuksessa määrätyn puolentoista asteen lämpenemisrajan kanssa, Finér muistuttaa.

Euroopan komission alkuperäiseen esitykseen ja parlamentin kantaan tehdyt heikennykset laimentavat direktiivin suotuisia vaikutuksia. Finérille suurimmat pettymykset liittyivät soveltamisalan rajaamiseen ja ryhmäkanneoikeuden hylkäämiseen.

Yritystoimintaa ei voi enää tehdä ihmisoikeuksista ja ympäristöstä piittaamatta.

Direktiiviä sovelletaan yrityksiin, joissa on vähintään 1 000 työntekijää ja joiden liikevaihto on 450 miljoonaa euroa. Komission ehdotuksessa kyseiset rajat olisivat olleet 500 työntekijää ja 150 miljoonaa euroa. Mukaan piti tulla myös pienempiä tiettyjen riskialojen yrityksiä, mutta neuvottelujen kuluessa siitä luovuttiin.

– Yritysten määrä supistui merkittävästi. Arvioiden mukaan koko direktiivin piiriin tulee suoraan vain noin 5 400 ja Suomessa 139 yritystä, Finér valittelee.

Teollisuusliiton kansainvälisen edunvalvonnan erityisasiantuntija Arto Helenius painottaa, että pienemmätkin yritykset, jotka ovat esimerkiksi suurempien yritysten alihankkijoita tai asiakkaita, tulevat epäsuorasti säännösten kohteeksi soveltamisalaan kuuluvien yritysten asettaessa niille kestävyysvaatimuksia.

Helenius muistuttaa myös, että kansainvälistä yritystoimintaa ovat jo aiemmin ohjanneet YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat periaatteet sekä OECD:n toimintaohjeet valtioiden esittämistä suosituksista monikansallisille yrityksille.

– Monet määräyksistä olivat jääneet tyhjiksi kirjaimiksi. Yritysvastuudirektiivin kautta suosituksiin toimintamalleista tulee pakottavuutta, kun laiminlyönneistä koituu seuraamuksia, Helenius kiittelee.

RYHMÄKANNEOIKEUS POISTETTIIN

Yritysvastuudirektiivin kaltaisen sääntelyn tarpeellisuus kävi räikeimmin ilmi vuonna 2013, kun Bangladeshissa sortui Rana Plazan tekstiilitehdas. Kahdeksankerroksisessa rakennuksessa toimi useita vaatealan yrityksiä. Ne valmistivat vaatteita kansainvälisille tuotemerkeille. Onnettomuudessa menehtyi yli 1 100 ihmistä ja 2 500 ihmistä loukkaantui.

Katastrofi paljasti tehtaan vaaralliset työolot ja työntekijöiden hyväksikäytön. Tähän tapahtumaan on julkisessa keskustelussa usein viitattu. Nyt voimaan saatetun direktiivin tavoitteena on estää Rana Plazan kaltaisten tapahtumien toistuminen.

Helenius kertoo Suomen olleen vastuukysymyksissä edelläkävijöitä. Syksyllä 2018 ennen eduskuntavaaleja käynnistynyt Ykkösketjuun-kampanja kokosi yhteen ay-liikkeen, kansalaisjärjestöt ja eturivin yritykset vaatimaan kunnianhimoista yritysvastuulakia.

Voi miettiä sitäkin, että oliko hallituksen linjassa sisäpolitiikkaa.

Heleniukselle jäi kampanjasta mieleen innostuneisuus ja hyvä yhteishenki.

– Saimme selvän enemmistön uusista kansanedustajista tukemaan yritysvastuulakia. Hallitusohjelmaan kirjattiin tavoite lain säätämisestä, Helenius muistelee.

Finnwatch toimi kampanjassa kokoajana ja myöhemmin perustetun työryhmän jäsenenä. Hallituksen aloitettua toimintansa työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) teetti yritysvastuulaista selvityksen, minkä jälkeen koottiin työryhmä tukemaan lain jatkovalmistelua. Kansallinen yritysvastuulaki jumittui lopulta poliittiseen vastustukseen.

– Hallituspuolueista SDP, vasemmisto ja vihreät kannattivat lain säätämistä, mutta keskusta ja RKP vastustivat sitä vedoten valmistelussa olleeseen EU-sääntelyyn, Finér tarkentaa.

Yritysvastuudirektiivistä neuvoteltiin yli kahden vuoden ajan. Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisissä trilogineuvotteluissa saavutettiin poliittinen sopu viime joulukuussa. Valmiiksi neuvoteltu direktiivi piti hyväksyä tämän vuoden helmikuussa, mutta joidenkin jäsenmaiden, muun muassa Saksan ja Suomen, vastustuksen takia asian käsittelyä jouduttiin lykkäämään.

EU:n neuvoston pysyvien edustajien komitea Coreper käsitteli asiaa kahdesti, ja lopulta muutettu direktiiviehdotus sai jäsenvaltioiden määräenemmistön tuen toisessa käsittelyssä maaliskuussa. Euroopan parlamentti hyväksyi neuvoston kanssa sovitun uuden huolellisuusvelvoitetta koskevan yritysvastuudirektiivin huhtikuussa.

Direktiivin myötä yritys voidaan saattaa vastuuseen luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle aiheutuneesta vahingosta edellyttäen, että yhtiö on tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyönyt huolellisuusvelvoitteen noudattamisen. Suomi vastusti Euroopan parlamentin jo kertaalleen hyväksymää ryhmäkanneoikeuden laajentamista ja sai tahtonsa läpi.

– Suomen vaatimuksesta artiklasta jätettiin pois sanat in its own capacity, mikä olisi tarkoittanut järjestöille mahdollisuutta ajaa kanteita uhrien puolesta omissa nimissään, selittää Finér.

– Nyt sekä henkinen että taloudellinen taakka oikeudenkäynnin läpiviennistä lepää uhrien harteilla. Direktiivi ei tältä osin edistä uhrien aseman parantamista, vaikka järjestöt voivatkin tarttua asiaan uhrin valtuuttamina.

RAHOITUSALA SÄÄTELYN ULKOPUOLELLE

EU-neuvotteluihin osallistunut TEM:n hallitussihteeri Sami Teräväinen korostaa Suomen vastustaneen ryhmäkanneoikeutta johdonmukaisesti, jo neuvoston ottaessa kantaa parlamentin näkemykseen, vaikka siinä keskustelussa Suomen kanta jäikin lopulta vähemmistöön. Takkia ei käännetty.

– Ryhmäkanneoikeutta vastustettiin, koska sen ei katsottu sopivan suomalaiseen oikeusjärjestelmään. Järjestöistähän olisi tullut oikeudenkäynneissä asianosaisia. Ne olisivat voineet nostaa Suomen tuomioistuimessa ryhmäkanteita kolmansista maista olevien ihmisoikeusloukkausten uhrien puolesta.

Petteri Orpon hallituksen kielteinen linjaus sai kritiikkiä muun muassa kansalaisjärjestöiltä, oikeustieteilijöiltä ja jopa osalta liike-elämää. Teknologiateollisuus, toisin kuin sen oma etujärjestö EK, kannatti ryhmäkanneoikeuden laajentamista.

– Voi miettiä sitäkin, että oliko hallituksen linjassa sisäpolitiikkaa. Kun oltiin oltu lakkokevään ajan sotajalalla ay-liikkeen kanssa, ammattiliitoille ei ehkä haluttu antaa uutta työvälinettä käyttöön, Finér pohtii.

Direktiivin huolellisuusvelvoite koskee “toimintaketjua”, joka terminä rajaa osan yritysten arvoketjuista ulkopuolelle. Kansainvälisissä yritysvastuustandardeissa käytetään huomattavasti laajempaa termiä ”arvoketju”, joka kattaa myös yritysten tuotteiden käytön vaikutukset.

– Toimintaketjun määrittely jättää direktiivin ulkopuolelle tuotteiden varsinaisen käytön aikaista osuutta, kun se on osa esimerkiksi jotain palvelua. Pois jää myös tuotteiden hävittämiseen ja kierrättämiseen liittyviä asioita, Teräväinen listaa.

Yritysvastuudirektiivin kautta suosituksiin toimintamalleista tulee pakottavuutta.

Finérin mielestä suuri ongelma on, että määrittelyn vuoksi myös rahoitusala on jäämässä ainakin osittain direktiivin ulkopuolelle. Näin eurooppalaiset pankit voivat jatkossakin rahoittaa ympäristön ja ihmisoikeuksien kannalta haitallisia hankkeita ilman, että niiden täytyy tunnistaa ja minimoida toiminnan haitalliset vaikutukset ihmisille ja ympäristölle.

– Meillä on vielä kesken kansallinen analyysi siitä, mitä direktiivi tämän osalta tarkoittaa, toteaa Teräväinen.

EU:n jäsenvaltioiden ministerit hyväksyivät yritysvastuudirektiivin kilpailukykyneuvostossa 24. toukokuuta. Sen jälkeen se allekirjoitetaan ja julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä. Direktiivi tulee voimaan 20 päivää myöhemmin. Jäsenmailla on kaksi vuotta aikaa saattaa uudet säännöt osaksi kansallista lainsäädäntöään. Asiantuntijat ovat olleet yhtä mieltä siitä, että Suomessa säädetään erikseen yritysvastuulaki, eikä sitä pyritä sisällyttämään aiempaan lainsäädäntöömme.

Jäsenmaat perustavat tai nimeävät valvontaviranomaisen, joka tutkii ja määrää seuraamuksia yrityksille, jotka eivät noudata direktiivin mukaisia vaatimuksia. Seuraamuksia ovat muun muassa mainehaitta sekä sakot, joiden suuruus on enintään viisi prosenttia yrityksen maailmanlaajuisesta nettoliikevaihdosta. Komissio perustaa valvontaviranomaisten eurooppalaisen verkoston, joka tukee yhteistyötä ja mahdollistaa parhaiden käytäntöjen vaihdon.