Sähkö­pyö­rä­buumi siivit­tää Hangossa Helka­man tehtaan kasvua

Helkama on yli sata­vuo­tias perhey­ri­tys, joka on valmis­ta­nut Hangossa pyöriä jo lähes seit­se­män vuosi­kym­me­nen ajan. Välillä osa yrityk­sen tuotan­nosta ehti siir­tyä Aasi­aan, mutta nyky­ään kaikki sähkö­pyö­rät, jopot ja vakio­pyö­rät kootaan taas Suomessa.

Jopo­jen valmis­tus siir­tyi Taiwa­nilta takai­sin Suomeen vuonna 2010, mikä kaksin­ker­taisti tuol­loin jopo­jen myyn­nin. Kaik­kien sähkö­pyö­rien valmis­tus palasi Suomeen vuonna 2019. Avain­lippu Helka­man pyörille myön­net­tiin tämän vuoden huhtikuussa.

– Suurin osa pyörien kompo­nen­teista tulee meille ulko­mailta, lähinnä Keski-Euroo­pasta ja Aasiasta, mutta pyörien maalaus ja kokoon­pano tapah­tuu täällä. Esimer­kiksi jokai­nen sähkö­pyörä kulkee parin­kym­me­nen käsi­pa­rin kautta ennen kuin se on valmis, kertoo Helkama Veloxin tuotan­to­pääl­likkö Dennis Karls­son.

– Monelle tehtaalla käyneelle on yllä­tys se, että työ on pitkälle käsi­työtä. Meillä on käytössä kokoon­pa­nossa oikeas­taan vain yksi auto­ma­ti­soitu kone. Se on irto­pyö­rien rihtaus­kone, joka tarkis­taa, että vanteen sivut ovat suorassa ja puolat oikeassa kireydessä.

Helkama Veloxin tehtaalta valmis­tuu vuodessa noin 25 000 pyörää. Niistä reilusti yli puolet on sähkö­pyö­riä, jotka edus­ta­vat paria­kym­mentä eri mallia. Lisäksi tuotan­nossa on vakio­pyö­rä­mal­leja, kuten Aino, Aino­tar, Saana, Oiva ja Sena­tor sekä erilai­sia jopoja.

Monelle tehtaalla käyneelle on yllä­tys se, että työ on pitkälle käsityötä.

– Sähkö­pyö­rien osuus on kasva­nut koko ajan. Silloin kun tulin taloon seit­se­män vuotta sitten, oli sähkö­pyö­rien vuosi­tuo­tanto pienempi kuin mitä se on nyt kuukau­dessa, vertaa Karls­son. Työn­te­ki­jöi­den­kin määrä on tuplaan­tu­nut niistä ajoista.

Viimei­sen vuoden aikana tehtaalla on inves­toitu tuotan­toon voimak­kaasti, kun sinne on raken­nettu uudet tuotan­to­lin­jat ja maalaamo.

SAMPPANJAN VÄRINEN JOPO

Maalari Tom Harjanne on työs­ken­nel­lyt Helka­man palve­luk­sessa jo yhdek­sän vuoden ajan, ensin Helkama Bica Oy:ssa kaape­li­tuo­tan­nossa ja sitten Helkama Veloxilla sähkö­pyö­rä­tuo­tan­nossa. Viimei­sen vuoden ajan hän on opetel­lut maala­rin työtä maalaa­mossa. Alun perin Harjanne valmis­tui kokiksi, mutta on tehnyt työuraa teollisuudessa.

– Emme oikein löytä­neet maalaa­moon sopi­vaa, koulu­tet­tua työn­te­ki­jää, mutta sitten kun Tom kiin­nos­tui työstä, tuimme häntä koulut­tau­tu­maan tähän työhön, kertoo Dennis Karlsson.

Pinta­kä­sit­te­ly­alan koulu­tusta ei järjes­tetä Länsi-Uudel­la­maalla, joten Harjanne haki Keudan eli Keski-Uuden­maan koulu­tus­kun­tayh­ty­män järjes­tä­mään koulu­tuk­seen. Kyseessä on oppi­so­pi­mus­kou­lu­tus, jossa oppi­mi­nen tapah­tui suurelta osin käytän­nön työssä.

– Maalaus­työ kiin­nosti minua todella paljon ja olen erit­täin tyyty­väi­nen saamaani koulu­tuk­seen Keudassa. He ovat pysty­neet räätä­löi­mään opetuk­sen ihan nappiin. Siitä ei ole muuta kuin hyvää sanot­ta­vaa, kiit­tää Harjanne, joka on suoriu­tu­nut opin­nois­taan vähän suun­ni­tel­tua nopeammin.

– Käyn Järven­päässä viikon oppi­jak­soilla työn lomassa. Siellä opis­kel­laan sekä teoriaa että tehdään töitä käytän­nössä. Eniten on hyödyt­tä­nyt oppi ruis­ku­maa­lauk­sesta. Olen voinut viedä pyörien runkoja myös kouluun työstettäväksi.

Uusi maalaamo otet­tiin tehtaalla käyt­töön viime vuoden lopulla, joten siinä riit­tää opetel­ta­vaa. Työhön kuuluu muun muassa pyörien osien hiek­ka­pu­hal­lusta ja kuivaa­mista pesun jälkeen. Osat kuiva­taan omissa uuneis­saan sen jälkeen, kun ne ovat käyneet jauhe- tai märkä- tai lakkamaalauksessa.

Tänä keväänä Helkama Veloxilla juhlit­tiin sitä, että tehtaalta on lähte­nyt maail­malle 500 000 jopoa. Harjanne pääsi maalaa­maan maalis­kuussa tämän juhlajopon.

– Sen väriksi oli valittu ”helmei­levä samp­panja”. Tätä väriä käytet­tiin vain yhdessä ainoassa pyörässä, Harjanne kertoo.

Harjanne toimii myös vara­työ­suo­je­lu­val­tuu­tet­tuna. Työtur­val­li­suus­ris­kejä voidaan havain­noida nyky­ään Idun-kännyk­kä­so­vel­luk­sella, joka otet­tiin Veloxilla käyt­töön reilu vuosi sitten.

– Tätä sovel­lusta on helppo käyt­tää. Voi vaikka ottaa valo­ku­van, jos esimer­kiksi varau­los­käy­tävä on tukittu laati­koilla, ja ilmoit­taa siitä eteen­päin. Käymme näitä tilan­teita sitten läpi työsuo­je­lu­ko­kouk­sissa, Harjanne sanoo.

OSAANKO KÄYTTÄÄ TYÖKALUJA?

Kokoon­pa­noa­sen­taja Jenniina Hotti kiin­nit­tää sähkö­pyö­rään akkuis­tuk­kaa, jotta akku saadaan mene­mään paikoil­leen. Alun perin matkai­lua opis­kel­lut Hotti on työs­ken­nel­lyt Veloxilla puolen­toista vuoden ajan. Työs­sään hän tarvit­see muun muassa akku­ko­netta, räik­kää ja lenkkiavainta.

– Aluksi jännitti, osaanko käyt­tää kaik­kia työka­luja. Tässä saa myös olla tark­kana, ettei kadota ruuveja, Hotti toteaa.

Työn oppii tois­to­jen kautta, jolloin se sujuu nopeam­min. Hyvänä bonuk­sena ovat muka­vat työka­ve­rit, jotka näyt­tä­vät ja opas­ta­vat tarvittaessa.

Hotti kuuluu Teol­li­suus­liit­toon, kuten lähes kaikki Veloxin tuotan­non työntekijät.

– Liit­ty­mi­nen ei ollut mikään itses­tään­sel­vyys, sillä minulla ei ollut näistä asioista kovin paljon tietoa entuu­des­taan. Mutta sain sitä tietoa sitten työka­ve­reilta. Lakon aikana saatu lakkoa­vus­tus oli jo sekin tärkeä syy kuulua liittoon.

Suuri osa Helkama Veloxin työn­te­ki­jöistä kulkee töihin pyörällä. Niin myös Hotti. Hän ajaa Helka­man valkoi­sella manuaalipyörällä.

”OPIN PARHAITEN TEKEMÄLLÄ”

Kokoon­pa­noa­sen­taja Saku Heino­nen löytyy uudelta ilma­kul­je­tin­lin­jalta, jossa hän tekee vaihetyötä.

Ilma­kul­je­tin helpot­taa työtä, koska siinä pystyy kään­te­le­mään pyörää vaivat­to­masti, mikä on hyvä työn ergo­no­mian ja tehok­kuu­den kannalta. Kään­tö­puo­lena on se, että työ on yksi­toik­koi­sem­paa kuin aiem­min, jolloin yksi työn­tekijä kokosi koko pyörän alusta loppuun. Toki kokoon­pa­nos­sa­kin voi vaih­taa aina tehtäviä.

– Laitan tässä pyörän ketjuja paikoil­leen, minkä jälkeen otan vaih­de­vai­je­ris­ton ja vedän sen vaih­de­vai­je­ri­kuo­ren läpi, joka kulkee rungon sisällä moot­to­rin alta. Sen jälkeen säädän vielä vaih­teet, Heino­nen selittää.

– Olen ropail­lut kaiken­laista pennusta saakka, joten työka­lut ovat minulle tuttuja ja tiedän, miten niitä käyte­tään. Siitä­kin on hyötyä, että olen koulut­tau­tu­nut aiem­min ajoneuvoasentajaksi.

Heino­nen asui välillä Tampe­reella, mutta palasi takai­sin Hankoon ja on työs­ken­nel­lyt Veloxilla nyt kaksi vuotta. Nyky­ään hän toimii myös Helkama Veloxin pääluot­ta­mus­mie­henä, kun tehtä­vässä aiem­min ollut vaih­toi työpaikkaa.

– Lähdin mukaan, kun moni ehdotti ja kannusti. Vähän pelon­se­kai­sin mielin tässä ollaan, mutta myös uteli­aana otta­massa selvää, mitä tämä homma oikein on, kun ei ole asioista aiem­paa koke­musta tai tietä­mystä, kertoo Heinonen.

Menen elokuussa Murik­kaan viiden päivän luot­ta­mus­mies­ten perus­kurs­sille, mikä varmasti myös helpot­taa asioi­den ymmärtämistä.

– Eteen­päin mennään askel kerral­laan, sillä asioi­den sisäis­tä­mi­nen vie oman aikansa. Tähän mennessä olen soit­ta­nut liit­toon ja saanut sieltä aina apua, jos on ollut jotain kysyt­tä­vää. Menen elokuussa Murik­kaan viiden päivän luot­ta­mus­mies­ten perus­kurs­sille, mikä varmasti myös helpot­taa asioi­den ymmärtämistä.

Vapaa-aikana Heino­nen viih­tyy englan­ti­lai­sen tikan­hei­ton dart­sin sekä fris­been parissa.

– Dart­sissa uusia haas­teita tarjoaa se, kun liityn seuraa­valla kaudella mukaan jouk­ku­ee­seen, joka kisaa SM-liigassa.

PYÖRÄLLÄ TÖIHIN JOKA SÄÄLLÄ

Tarkas­taja Seija Kank­kuselle on kerty­nyt koke­musta pyöristä jo lähes kolmen vuosi­kym­me­nen ajalta, sillä hän aloitti työt talossa vuonna 1995. Hän polkee töihin vanhalla, punai­sella Ainot­ta­rel­laan säällä kuin säällä.

– Huol­lan myös itse oman pyöräni. Vaih­dan renkaat, paik­kaan kumit, rasvaan ketjut ja vaih­dan vaih­de­vai­je­rit, Kank­ku­nen luet­te­lee. Hän tuntee erilai­set pyörät perin pohjin.

Nyt Kank­ku­nen on juuri aloit­ta­nut uudessa tehtä­vässä, jossa hän tarkas­taa, että pyörät ovat valmiita lähte­mään maail­malle, ja kirjoit­taa niiden mukaan takuutodistukset.

– Tässä työssä näkee, jos jolla­kin on huonosti nukuttu yö taka­naan. Varsin­kin jos samalta teki­jältä tulee useampi pyörä, jossa on puut­teita. Silloin kiiku­tan pyörän takai­sin teki­jälle. Tarkis­tan pyörästä esimer­kiksi sen, että mitkään ruuvit ei ole jääneet auki ja että lukko toimii kunnolla.

– Olen viih­ty­nyt täällä hyvin ja koen sen rikkau­tena, että ympä­rillä on eri-ikäi­siä työka­ve­reita ja että heitä on eri maista, kuten Virosta, Ukrai­nasta ja Turkista.

Kank­ku­nen on käynyt myös Muri­kan työsuo­je­lu­kou­lu­tuk­sissa ja toimii työpai­kalla toisena varatyösuojeluvaltuutettuna.

– Liiton kautta saa tietoa ajan­koh­tai­sista asioista, ja erilais­ten lakko­här­del­lien aikana on mukava kuulua liit­toon. Luen myös mielel­läni Tekijä-lehteä. Erityi­sesti minua kiin­nos­ta­vat työpai­koista kerto­vat jutut.

Vapaa-aikana Kank­ku­nen harras­taa itämaista vatsa­tans­sia. Laji­va­linta oli helppo.

– Koska saan tehdä työssä töitä käsillä, niin vapaa-ajalla haluan käyt­tää koko kroppaa.

Miten joposta tuli jokai­sen polkupyörä?

Uutta oli pyörän muotoilu ja sen kirk­kaat värit. Joposta tuli pian legenda, klas­sikko ja ikoni, joka vaikutti koko Helka­man yritys­ku­vaan. Mainok­sissa jopon selkään nousi­vat niin Katri Helena kuin Pirkko Mannola.

Vuosien saatossa jopo-perhe laajeni, kun mark­ki­noille tuli erilai­sia versioita, kuten jopo­ma­tic-vaih­de­pyörä, jopo­nen lapsille, isojopo isoille sekä rahti­jopo, posti­jopo ja kunto­jopo. Nyky­ään jopoa valmis­te­taan myös E‑jopo-sähkö­pyö­ränä.

Jopo oli tuotan­nossa alun perin vuosina 1965–1976. Uusi, retro­hen­ki­nen jopo tuli tuotan­toon 2000-luvun alussa. Se erosi rungol­taan alku­pe­räi­sestä mallista, mutta pyörän ajogeo­met­ria oli sama.

Jos pelkäs­tään kaikki Hangossa valmis­te­tut jopot laitet­tai­siin peräk­käin, ylet­tyisi jono Hangosta Ouluun.