Sähkö­pyö­rä­buumi siivittää Hangossa Helkaman tehtaan kasvua

Helkama on yli satavuo­tias perhey­ritys, joka on valmis­tanut Hangossa pyöriä jo lähes seitsemän vuosi­kym­menen ajan. Välillä osa yrityksen tuotan­nosta ehti siirtyä Aasiaan, mutta nykyään kaikki sähkö­pyörät, jopot ja vakio­pyörät kootaan taas Suomessa.

Jopojen valmistus siirtyi Taiwa­nilta takaisin Suomeen vuonna 2010, mikä kaksin­ker­taisti tuolloin jopojen myynnin. Kaikkien sähkö­pyö­rien valmistus palasi Suomeen vuonna 2019. Avain­lippu Helkaman pyörille myönnet­tiin tämän vuoden huhtikuussa.

– Suurin osa pyörien kompo­nen­teista tulee meille ulkomailta, lähinnä Keski-Euroo­pasta ja Aasiasta, mutta pyörien maalaus ja kokoon­pano tapahtuu täällä. Esimer­kiksi jokainen sähkö­pyörä kulkee parin­kym­menen käsiparin kautta ennen kuin se on valmis, kertoo Helkama Veloxin tuotan­to­pääl­likkö Dennis Karlsson.

– Monelle tehtaalla käyneelle on yllätys se, että työ on pitkälle käsityötä. Meillä on käytössä kokoon­pa­nossa oikeas­taan vain yksi automa­ti­soitu kone. Se on irtopyö­rien rihtaus­kone, joka tarkistaa, että vanteen sivut ovat suorassa ja puolat oikeassa kireydessä.

Helkama Veloxin tehtaalta valmistuu vuodessa noin 25 000 pyörää. Niistä reilusti yli puolet on sähkö­pyöriä, jotka edustavat paria­kym­mentä eri mallia. Lisäksi tuotan­nossa on vakio­pyö­rä­mal­leja, kuten Aino, Ainotar, Saana, Oiva ja Senator sekä erilaisia jopoja.

Monelle tehtaalla käyneelle on yllätys se, että työ on pitkälle käsityötä.

– Sähkö­pyö­rien osuus on kasvanut koko ajan. Silloin kun tulin taloon seitsemän vuotta sitten, oli sähkö­pyö­rien vuosi­tuo­tanto pienempi kuin mitä se on nyt kuukau­dessa, vertaa Karlsson. Työnte­ki­jöi­denkin määrä on tuplaan­tunut niistä ajoista.

Viimeisen vuoden aikana tehtaalla on inves­toitu tuotan­toon voimak­kaasti, kun sinne on raken­nettu uudet tuotan­to­linjat ja maalaamo.

SAMPPANJAN VÄRINEN JOPO

Maalari Tom Harjanne on työsken­nellyt Helkaman palve­luk­sessa jo yhdeksän vuoden ajan, ensin Helkama Bica Oy:ssa kaape­li­tuo­tan­nossa ja sitten Helkama Veloxilla sähkö­pyö­rä­tuo­tan­nossa. Viimeisen vuoden ajan hän on opetellut maalarin työtä maalaa­mossa. Alun perin Harjanne valmistui kokiksi, mutta on tehnyt työuraa teollisuudessa.

– Emme oikein löytä­neet maalaa­moon sopivaa, koulu­tettua työnte­kijää, mutta sitten kun Tom kiinnostui työstä, tuimme häntä koulut­tau­tu­maan tähän työhön, kertoo Dennis Karlsson.

Pinta­kä­sit­te­ly­alan koulu­tusta ei järjes­tetä Länsi-Uudel­la­maalla, joten Harjanne haki Keudan eli Keski-Uuden­maan koulu­tus­kun­tayh­tymän järjes­tä­mään koulu­tuk­seen. Kyseessä on oppiso­pi­mus­kou­lutus, jossa oppiminen tapahtui suurelta osin käytännön työssä.

– Maalaustyö kiinnosti minua todella paljon ja olen erittäin tyyty­väinen saamaani koulu­tuk­seen Keudassa. He ovat pysty­neet räätä­löi­mään opetuksen ihan nappiin. Siitä ei ole muuta kuin hyvää sanot­tavaa, kiittää Harjanne, joka on suoriu­tunut opinnois­taan vähän suunni­teltua nopeammin.

– Käyn Järven­päässä viikon oppijak­soilla työn lomassa. Siellä opiskel­laan sekä teoriaa että tehdään töitä käytän­nössä. Eniten on hyödyt­tänyt oppi ruisku­maa­lauk­sesta. Olen voinut viedä pyörien runkoja myös kouluun työstettäväksi.

Uusi maalaamo otettiin tehtaalla käyttöön viime vuoden lopulla, joten siinä riittää opetel­tavaa. Työhön kuuluu muun muassa pyörien osien hiekka­pu­hal­lusta ja kuivaa­mista pesun jälkeen. Osat kuiva­taan omissa uuneis­saan sen jälkeen, kun ne ovat käyneet jauhe- tai märkä- tai lakkamaalauksessa.

Tänä keväänä Helkama Veloxilla juhlit­tiin sitä, että tehtaalta on lähtenyt maail­malle 500 000 jopoa. Harjanne pääsi maalaa­maan maalis­kuussa tämän juhlajopon.

– Sen väriksi oli valittu ”helmei­levä samppanja”. Tätä väriä käytet­tiin vain yhdessä ainoassa pyörässä, Harjanne kertoo.

Harjanne toimii myös varatyö­suo­je­lu­val­tuu­tet­tuna. Työtur­val­li­suus­ris­kejä voidaan havain­noida nykyään Idun-kännyk­kä­so­vel­luk­sella, joka otettiin Veloxilla käyttöön reilu vuosi sitten.

– Tätä sovel­lusta on helppo käyttää. Voi vaikka ottaa valokuvan, jos esimer­kiksi varau­los­käy­tävä on tukittu laati­koilla, ja ilmoittaa siitä eteen­päin. Käymme näitä tilan­teita sitten läpi työsuo­je­lu­ko­kouk­sissa, Harjanne sanoo.

OSAANKO KÄYTTÄÄ TYÖKALUJA?

Kokoon­pa­noa­sen­taja Jenniina Hotti kiinnittää sähkö­pyö­rään akkuis­tukkaa, jotta akku saadaan menemään paikoil­leen. Alun perin matkailua opiskellut Hotti on työsken­nellyt Veloxilla puolen­toista vuoden ajan. Työssään hän tarvitsee muun muassa akkuko­netta, räikkää ja lenkkiavainta.

– Aluksi jännitti, osaanko käyttää kaikkia työka­luja. Tässä saa myös olla tarkkana, ettei kadota ruuveja, Hotti toteaa.

Työn oppii toistojen kautta, jolloin se sujuu nopeammin. Hyvänä bonuk­sena ovat mukavat työka­verit, jotka näyttävät ja opastavat tarvittaessa.

Hotti kuuluu Teolli­suus­liit­toon, kuten lähes kaikki Veloxin tuotannon työntekijät.

– Liitty­minen ei ollut mikään itses­tään­sel­vyys, sillä minulla ei ollut näistä asioista kovin paljon tietoa entuu­des­taan. Mutta sain sitä tietoa sitten työka­ve­reilta. Lakon aikana saatu lakkoa­vustus oli jo sekin tärkeä syy kuulua liittoon.

Suuri osa Helkama Veloxin työnte­ki­jöistä kulkee töihin pyörällä. Niin myös Hotti. Hän ajaa Helkaman valkoi­sella manuaalipyörällä.

”OPIN PARHAITEN TEKEMÄLLÄ”

Kokoon­pa­noa­sen­taja Saku Heinonen löytyy uudelta ilmakul­je­tin­lin­jalta, jossa hän tekee vaihetyötä.

Ilmakul­jetin helpottaa työtä, koska siinä pystyy käänte­le­mään pyörää vaivat­to­masti, mikä on hyvä työn ergono­mian ja tehok­kuuden kannalta. Kääntö­puo­lena on se, että työ on yksitoik­koi­sempaa kuin aiemmin, jolloin yksi työntekijä kokosi koko pyörän alusta loppuun. Toki kokoon­pa­nos­sakin voi vaihtaa aina tehtäviä.

– Laitan tässä pyörän ketjuja paikoil­leen, minkä jälkeen otan vaihde­vai­je­riston ja vedän sen vaihde­vai­je­ri­kuoren läpi, joka kulkee rungon sisällä moottorin alta. Sen jälkeen säädän vielä vaihteet, Heinonen selittää.

– Olen ropaillut kaiken­laista pennusta saakka, joten työkalut ovat minulle tuttuja ja tiedän, miten niitä käyte­tään. Siitäkin on hyötyä, että olen koulut­tau­tunut aiemmin ajoneuvoasentajaksi.

Heinonen asui välillä Tampe­reella, mutta palasi takaisin Hankoon ja on työsken­nellyt Veloxilla nyt kaksi vuotta. Nykyään hän toimii myös Helkama Veloxin pääluot­ta­mus­mie­henä, kun tehtä­vässä aiemmin ollut vaihtoi työpaikkaa.

– Lähdin mukaan, kun moni ehdotti ja kannusti. Vähän pelon­se­kaisin mielin tässä ollaan, mutta myös uteli­aana ottamassa selvää, mitä tämä homma oikein on, kun ei ole asioista aiempaa kokemusta tai tietä­mystä, kertoo Heinonen.

Menen elokuussa Murik­kaan viiden päivän luotta­mus­miesten perus­kurs­sille, mikä varmasti myös helpottaa asioiden ymmärtämistä.

– Eteen­päin mennään askel kerral­laan, sillä asioiden sisäis­tä­minen vie oman aikansa. Tähän mennessä olen soittanut liittoon ja saanut sieltä aina apua, jos on ollut jotain kysyt­tävää. Menen elokuussa Murik­kaan viiden päivän luotta­mus­miesten perus­kurs­sille, mikä varmasti myös helpottaa asioiden ymmärtämistä.

Vapaa-aikana Heinonen viihtyy englan­ti­laisen tikan­heiton dartsin sekä frisbeen parissa.

– Dartsissa uusia haasteita tarjoaa se, kun liityn seuraa­valla kaudella mukaan joukku­ee­seen, joka kisaa SM-liigassa.

PYÖRÄLLÄ TÖIHIN JOKA SÄÄLLÄ

Tarkas­taja Seija Kankkuselle on kertynyt kokemusta pyöristä jo lähes kolmen vuosi­kym­menen ajalta, sillä hän aloitti työt talossa vuonna 1995. Hän polkee töihin vanhalla, punai­sella Ainot­ta­rel­laan säällä kuin säällä.

– Huollan myös itse oman pyöräni. Vaihdan renkaat, paikkaan kumit, rasvaan ketjut ja vaihdan vaihde­vai­jerit, Kankkunen luettelee. Hän tuntee erilaiset pyörät perin pohjin.

Nyt Kankkunen on juuri aloit­tanut uudessa tehtä­vässä, jossa hän tarkastaa, että pyörät ovat valmiita lähte­mään maail­malle, ja kirjoittaa niiden mukaan takuutodistukset.

– Tässä työssä näkee, jos jollakin on huonosti nukuttu yö takanaan. Varsinkin jos samalta tekijältä tulee useampi pyörä, jossa on puutteita. Silloin kiikutan pyörän takaisin tekijälle. Tarkistan pyörästä esimer­kiksi sen, että mitkään ruuvit ei ole jääneet auki ja että lukko toimii kunnolla.

– Olen viihtynyt täällä hyvin ja koen sen rikkau­tena, että ympärillä on eri-ikäisiä työka­ve­reita ja että heitä on eri maista, kuten Virosta, Ukrai­nasta ja Turkista.

Kankkunen on käynyt myös Murikan työsuo­je­lu­kou­lu­tuk­sissa ja toimii työpai­kalla toisena varatyösuojeluvaltuutettuna.

– Liiton kautta saa tietoa ajankoh­tai­sista asioista, ja erilaisten lakko­här­del­lien aikana on mukava kuulua liittoon. Luen myös mielel­läni Tekijä-lehteä. Erityi­sesti minua kiinnos­tavat työpai­koista kertovat jutut.

Vapaa-aikana Kankkunen harrastaa itämaista vatsa­tanssia. Lajiva­linta oli helppo.

– Koska saan tehdä työssä töitä käsillä, niin vapaa-ajalla haluan käyttää koko kroppaa.

Miten joposta tuli jokaisen polkupyörä?

Uutta oli pyörän muotoilu ja sen kirkkaat värit. Joposta tuli pian legenda, klassikko ja ikoni, joka vaikutti koko Helkaman yritys­ku­vaan. Mainok­sissa jopon selkään nousivat niin Katri Helena kuin Pirkko Mannola.

Vuosien saatossa jopo-perhe laajeni, kun markki­noille tuli erilaisia versioita, kuten jopomatic-vaihde­pyörä, joponen lapsille, isojopo isoille sekä rahti­jopo, posti­jopo ja kunto­jopo. Nykyään jopoa valmis­te­taan myös E‑jopo-sähkö­pyö­ränä.

Jopo oli tuotan­nossa alun perin vuosina 1965–1976. Uusi, retro­hen­kinen jopo tuli tuotan­toon 2000-luvun alussa. Se erosi rungol­taan alkupe­räi­sestä mallista, mutta pyörän ajogeo­metria oli sama.

Jos pelkäs­tään kaikki Hangossa valmis­tetut jopot laitet­tai­siin peräk­käin, ylettyisi jono Hangosta Ouluun.