Huoli hyvinvointivaltiosta

Kun ammattiyhdistysliikkeen ja maan hallituksen edustajat puhuvat hyvinvointivaltion säilyttämisestä, on taustalla kaksi toisistaan poikkeavaa käsitystä siitä, miten hyvinvointivaltion pitäisi kansalaisia kohdella.

Ay-liikkeen tavoitteena on kohtuullisen toimeentulon takaava sosiaaliturva tilanteissa, joissa työttömyys kohtaa, terveys reistailee tai elämisen edellytykset muista ymmärrettävistä syistä vaikeutuvat. Ajatuksena on tuen kohdentaminen elämän katkostilanteisiin siten, että uuden työn löytäminen, tervehtyminen ja ongelmien ylittäminen voivat toteutua.

Hallituksen tavoitteena on toteuttaa valtiontalouteen säästöjä esimerkiksi työttömyys- ja sosiaaliturvaa leikkaamalla. Taustalla on arvio siitä, että sosiaaliturvan taso on aikaisemmin ollut siinä määrin korkea, että se on ehkäissyt ihmisiä parantamasta heikentynyttä tilannettaan. Kun turvan tasoa madalletaan, ajaa se ihmiset toimimaan tilanteensa korjaamiseksi.

Työmarkkinakysymyksissä hallituksen ja ay-liikkeen näkökulmat ovat niin ikään kaukana toisistaan. Hallitus ajaa työntekijöiden järjestäytymiseen perustuvan neuvottelumallin purkamista, ja työpaikkojen yhteistoiminnan vaakakupin kääntämistä työnantajien vallan kasvattamiseksi paikallisesti ja valtakunnallisesti. Tähän liittyy tavoite palkankorotusten lakisääteisen maksimin asettamisesta ja työsuhdeturvan heikentämisestä. Ay-liike vastustaa tällaista politiikkaa. Se ajaa työntekijöiden järjestäytymiseen perustuvaa neuvottelemisen ja sopimisen mallia, jossa työehtosopimuksin määritellään työsuhteen ehtojen minimitasot, joista voidaan yhteistoiminnassa sopia paikallisesti paremmin.

Parempi tulevaisuus rakennetaan yhteistyöllä.

Työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia ajatellen hallituksen pyrkimyksenä on rajoittaa työntekijöiden poliittista lakko-oikeutta. Ay-liikkeen näkökulmasta se on perusoikeuksien rajoittamista, mikä ei ole hyväksyttävää.

Kaiken taustalla näyttää olevan kaksi ihmiskäsitystä. Ensimmäisessä tunnistetaan ihmisten pyrkimys selviytyä vastaantulevista ongelmista ja halu viettää itsellistä elämää ilman yhteiskunnan tukia töitä tehden tai yrittämällä. Se nähdään ominaisuudeksi, jota kannattaa tukea ja jonka toteutumiselle kannattaa antaa mahdollisuus. Toisessa painotetaan ihmisten taipuvaisuutta päästä helpolla ja vaatia liikoja. Tämä nähdään ominaisuudeksi, jota ainakin palkansaajien ja työttömien keskuudessa pitää kaitsea. Se, että keskusteluyhteys hallituksen ja ay-liikkeen välillä ei ole avautunut, voi olla yhteydessä näkökulmien eroavuuteen.

Näkökulmien eron ei kuitenkaan pitäisi olla este keskustelu- ja neuvotteluyhteyden avautumiselle. Jos huoli hyvinvointivaltion tulevaisuudesta on todellinen, huolta ei voi huojentaa, eikä parempaa tulevaisuutta rakentaa kuin yhteistyöllä osapuolten asema ja vastuu tunnustaen.