Huoli hyvin­voin­ti­val­tiosta

Kun ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen ja maan halli­tuksen edustajat puhuvat hyvin­voin­ti­val­tion säilyt­tä­mi­sestä, on taustalla kaksi toisis­taan poikkeavaa käsitystä siitä, miten hyvin­voin­ti­val­tion pitäisi kansa­laisia kohdella.

Ay-liikkeen tavoit­teena on kohtuul­lisen toimeen­tulon takaava sosiaa­li­turva tilan­teissa, joissa työttö­myys kohtaa, terveys reistailee tai elämisen edelly­tykset muista ymmär­ret­tä­vistä syistä vaikeu­tuvat. Ajatuk­sena on tuen kohden­ta­minen elämän katkos­ti­lan­tei­siin siten, että uuden työn löytä­minen, terveh­ty­minen ja ongel­mien ylittä­minen voivat toteutua.

Halli­tuksen tavoit­teena on toteuttaa valtion­ta­lou­teen säästöjä esimer­kiksi työttö­myys- ja sosiaa­li­turvaa leikkaa­malla. Taustalla on arvio siitä, että sosiaa­li­turvan taso on aikai­semmin ollut siinä määrin korkea, että se on ehkäissyt ihmisiä paran­ta­masta heiken­ty­nyttä tilan­net­taan. Kun turvan tasoa madal­le­taan, ajaa se ihmiset toimi­maan tilan­teensa korjaamiseksi.

Työmark­ki­na­ky­sy­myk­sissä halli­tuksen ja ay-liikkeen näkökulmat ovat niin ikään kaukana toisis­taan. Hallitus ajaa työnte­ki­jöiden järjes­täy­ty­mi­seen perus­tuvan neuvot­te­lu­mallin purka­mista, ja työpaik­kojen yhteis­toi­minnan vaaka­kupin kääntä­mistä työnan­ta­jien vallan kasvat­ta­mi­seksi paikal­li­sesti ja valta­kun­nal­li­sesti. Tähän liittyy tavoite palkan­ko­ro­tusten lakisää­teisen maksimin asetta­mi­sesta ja työsuh­de­turvan heiken­tä­mi­sestä. Ay-liike vastustaa tällaista politiikkaa. Se ajaa työnte­ki­jöiden järjes­täy­ty­mi­seen perus­tuvaa neuvot­te­le­misen ja sopimisen mallia, jossa työeh­to­so­pi­muksin määri­tel­lään työsuh­teen ehtojen minimi­tasot, joista voidaan yhteis­toi­min­nassa sopia paikal­li­sesti paremmin.

Parempi tulevai­suus raken­ne­taan yhteistyöllä.

Työnte­ki­jöiden vaiku­tus­mah­dol­li­suuksia ajatellen halli­tuksen pyrki­myk­senä on rajoittaa työnte­ki­jöiden poliit­tista lakko-oikeutta. Ay-liikkeen näkökul­masta se on perus­oi­keuk­sien rajoit­ta­mista, mikä ei ole hyväksyttävää.

Kaiken taustalla näyttää olevan kaksi ihmis­kä­si­tystä. Ensim­mäi­sessä tunnis­te­taan ihmisten pyrkimys selviytyä vastaan­tu­le­vista ongel­mista ja halu viettää itsel­listä elämää ilman yhteis­kunnan tukia töitä tehden tai yrittä­mällä. Se nähdään ominai­suu­deksi, jota kannattaa tukea ja jonka toteu­tu­mi­selle kannattaa antaa mahdol­li­suus. Toisessa paino­te­taan ihmisten taipu­vai­suutta päästä helpolla ja vaatia liikoja. Tämä nähdään ominai­suu­deksi, jota ainakin palkan­saa­jien ja työttö­mien keskuu­dessa pitää kaitsea. Se, että keskus­te­lu­yh­teys halli­tuksen ja ay-liikkeen välillä ei ole avautunut, voi olla yhtey­dessä näkökul­mien eroavuuteen.

Näkökul­mien eron ei kuiten­kaan pitäisi olla este keskus­telu- ja neuvot­te­lu­yh­teyden avautu­mi­selle. Jos huoli hyvin­voin­ti­val­tion tulevai­suu­desta on todel­linen, huolta ei voi huojentaa, eikä parempaa tulevai­suutta rakentaa kuin yhteis­työllä osapuolten asema ja vastuu tunnustaen.