Annika Kangas ja Metu metsäpolulla.

Annika Kangas: Metsä­kes­kus­telu nousee pote­rois­taan vain faktatiedolla

TEKSTI TIIA KYYNÄRÄINEN
KUVA JARNO ARTIKA

Suomessa keskus­telu metsästä on jakau­tu­nut voimak­kaasti eri leirei­hin. Luon­non­va­ra­kes­kuk­sen tutki­ja­pro­fes­sori Annika Kankaan mielestä keskus­te­lua pitäisi käydä fakta­poh­jalta eikä sormea heris­tel­len ja toisia syytellen.

ANNIKA KANGAS

Luon­non­va­ra­kes­kuk­sen tutki­mus­pro­fes­sori, jonka asian­tun­te­musa­lu­eet ovat metsän arviointi, metsien inven­tointi, metsä­va­rat, tiedon arvo ja metsä­suun­nit­telu. Kangas on lähes koko työuransa keskit­ty­nyt tietoon ja tiedon­ke­ruuseen metsistä. Puut ja puumää­rät ovat vain pieni osa tietoa, jota metsistä kerä­tään. Laaja-alai­sella tiedolla on suuri merki­tys, jotta pystyt­täi­siin teke­mään oikean­suun­tai­sia päätök­siä metsistä ja niiden käytöstä.

Kuinka metsiä tulisi käyt­tää? Kuinka paljon puuta pitäisi hakata ja kuinka paljon metsiä pitäisi suojella? Suomessa keskus­telu metsistä ja niiden käytöstä jakau­tuu helposti eri leirei­hin. Niillä mieli­pi­teitä on vain kaksi: puolesta ja vastaan.

Lähes 40 vuotta metsiä tutki­nut Luon­non­va­ra­kes­kuk­sen (Luke) tutki­mus­pro­fes­sori Annika Kangas sanoo Suomen metsä­kes­kus­te­lun juupas eipäs ‑tais­ton jatku­neen jo vuosikymmeniä.

– Olen aloit­ta­nut opin­not vuonna 1984. Jo ennen kuin aloi­tin opis­ke­li­jana, keskus­te­lussa oli olemassa juopa. Se on vain pahen­tu­nut. Koko ajan vain kaivau­du­taan syvem­piin pote­roi­hin, Kangas tuhahtaa.

Hän ottaa esimer­kin käydystä keskus­te­lusta metsän jatku­vasta kasva­tuk­sesta. Siinä metsässä pyri­tään kasvat­ta­maan monen kokoi­sia ja eri ikäi­siä puita. Toisille jatkuva kasva­tus on taika­keino, joka pois­taa kaikki ongel­mat. Toiset taas näke­vät jatku­vassa kasva­tuk­sessa vain huonoja puolia.

Kankaan mielestä keskus­te­lun asetel­mia on vaikea kään­tää. Nega­tii­vi­suus herät­tää enem­män huomiota ja siksi siitä halu­taan pitää kiinni. Kangas kuiten­kin toivoisi, että keskus­te­lua käytäi­siin enem­män faktapohjalta.

– Jos kaikki keskus­te­li­jat noudat­tai­si­vat tätä ohjetta, meillä olisi kaikilla paljon helpom­paa. Pyrit­täi­siin neut­raa­listi kerto­maan faktat. Esimer­kiksi moni­muo­toi­suu­desta kerrot­tai­siin, mitkä asiat ovat hyvin ja mitä huonosti ja jäte­tään sormen heris­tely ja tois­ten tuomit­se­mi­nen vähemmälle.

SÄÄSTYVÄTKÖ HIILINIELUT HAKKUURAJOITUKSILLA?

Viime vuonna suoma­lai­nen metsän­käyt­tö­kes­kus­telu sai uusia kier­rok­sia hiili­nie­luista. Luken ja Tilas­to­kes­kuk­sen kasvi­huo­ne­kaa­suin­ven­toin­neissa selvisi, että vuonna 2021 Suomen maan­käyt­tö­sek­tori eli maa- ja metsä­ta­lous­a­lu­eet olivat ensim­mäistä kertaa kään­ty­neet hiiltä sito­vista nieluista hiilen pääs­tö­läh­teiksi. Tästä roihah­ti­vat vaati­muk­set metsän hakkui­den rajoittamiseksi.

Asioilla on sekä hyviä että huonoja puolia ja meidän on otet­tava molem­mat huomioon.

Kankaan mielestä hakkui­den rajaus­vaa­ti­muk­set ovat turhia. Hiili­nie­lu­kes­kus­te­lussa helposti unoh­tuu, että nielut joka tapauk­sessa sahaa­vat ylös ja alas eri vuosina. On myös vääjää­mä­tön tosia­sia, että metsiemme nielut ovat pienen­ty­mässä koko Euroo­passa, ei vain Suomessa.

Suomessa tilanne oli pitkään hyvä, sillä sotien jälkeen metsiä uudis­tet­tiin paljon. Nuoret metsät kasvoi­vat hyvin ja hiili­va­ras­toja saatiin kasva­tet­tua myös metsän­hoi­to­toi­mia kehit­tä­mällä. Nyt puus­tomme on lähes­ty­mässä ikää, joka ei enää toimi hiili­va­ras­ton kasvattajana.

– Asioilla on sekä hyviä että huonoja puolia ja meidän on otet­tava molem­mat huomioon. Jos esimer­kiksi lisäämme nyky­ta­sosta hakkuita, tarkoit­taa se työpaik­koja, rahaa, vero­tu­loja ja ehkä parem­pia palve­luita Suomeen. Kaikki nämä ovat tärkeitä asioita ihmi­sille. Me emme kerta kaik­ki­aan pärjää ilman hakkuita, Kangas sanoo.

– Toinen puoli taas on se, että kun me hakkaamme ja teemme avohak­kuita, vanho­jen metsien lajit uhana­lais­tu­vat. Juttu on se, että pitää löytää tasapaino.

Kangas ei pidä järke­vänä ehdo­tuk­sia, että hiili­nie­lu­jen suoje­le­mi­seksi metsä­no­mis­ta­jille makset­tai­siin rahaa metsiensä hakkaa­matta jättämisestä.

– Olisi­han se toki metsä­no­mis­ta­jan kannalta parempi, jos makse­taan hakkaa­matta jättä­mi­sestä sen sijaan, että vain käsket­täi­siin olla hakkaa­matta. Mutta olisin kuiten­kin taipu­vai­nen olemaan sitä mieltä, että rahoille olisi viisaam­pia­kin käyt­tö­koh­teita, Kangas pohtii.

– Itse lait­tai­sin nekin rahat mieluum­min siihen, että kehi­tet­täi­siin tekni­siä nieluja. Jos Suomessa pysty­tään kehit­tä­mään tekniik­kaa, jolla hiili­diok­sidi saadaan talteen suoraan tehtaan piipusta, voisimme myydä tekniik­kaa ympäri maail­man ja sitä kautta saisimme rahaa ja työtä ihmisille.

TOIMET METSISSÄ LÄHTEVÄT AINA IHMISEN TARPEESTA

Kankaan mukaan metsien käytössä tai käyt­tä­mättä jättä­mi­sessä on kyse jatku­vasta valin­nasta. Vali­tet­ta­vasti ei ole olemassa sellai­sia toimin­ta­vaih­toeh­toja, jotka olisi­vat kaik­kien seuraa­mus­ten valossa vain hyviä. Jokai­nen metsä­no­mis­taja joutuu löytä­mään oman tasa­pai­nonsa rahan­tar­peensa ja suoje­lun väliltä.

Metsä pärjää ihan ilman ihmistä, mutta ihmi­nen ei pärjää ilman metsää.

– Aina kun teemme metsis­sämme jotain tai jätämme teke­mättä, toteu­tamme jotain ihmi­sen tarpeita. Jos haluamme sääs­tää jotain lajeja, emme tee toimen­pi­teitä. Jos haluamme rahaa, teemme toimen­pi­teitä. Jos haluamme jotain kaunista, teemme taas toisia toimen­pi­teitä. Aina taus­talla on joku asia, jota ihmi­set tarvit­se­vat. Metsä ei tarvitse yhtään mitään. Se pärjää ihan ilman ihmistä, mutta ihmi­nen on se, joka ei pärjää ilman metsää.

Käydystä metsä­kes­kus­te­lusta ihmi­sille syntyy helposti luulo, että Suomen metsissä tilanne on vain huonosti. Näin ei kuiten­kaan ole, eikä suoma­lais­ten tarvitse olla huolissaan.

– Jos noudat­taa hyvän metsän­hoi­don ohjeita, se on hiili­nie­lu­jen näkö­kul­masta järke­vää toimin­taa. Sillä lailla pystymme pitä­mään pitkä­jän­tei­sesti hiili­nie­luista huolta. Kun tehdään luon­non­hoi­to­toi­mia, vaikka niitä sääs­tö­puita, siitä se moni­muo­toi­suus pikku­hil­jaa para­nee, Kangas neuvoo.

– Jos metsässä on muuta puusu­ku­pol­vea vanhem­pia puita, ne kannat­taa sinne jättää. Niitä kannat­taa vaalia ja varsin­kin jos ne ovat lehti­puita. Mutta mitään sen ihmeel­li­sem­pää ei tarvita. Pikkai­sen jos kään­täi­simme käytös­tämme enem­män luon­non­hoi­dol­li­seen suun­taan. Sillä se laiva kääntyy.