Annika Kangas: Metsä­kes­kus­telu nousee poterois­taan vain faktatiedolla

ANNIKA KANGAS

Luonnon­va­ra­kes­kuksen tutki­mus­pro­fes­sori, jonka asian­tun­te­musa­lueet ovat metsän arviointi, metsien inven­tointi, metsä­varat, tiedon arvo ja metsä­suun­nit­telu. Kangas on lähes koko työuransa keskit­tynyt tietoon ja tiedon­ke­ruuseen metsistä. Puut ja puumäärät ovat vain pieni osa tietoa, jota metsistä kerätään. Laaja-alaisella tiedolla on suuri merkitys, jotta pystyt­täi­siin tekemään oikean­suun­taisia päätöksiä metsistä ja niiden käytöstä.

Kuinka metsiä tulisi käyttää? Kuinka paljon puuta pitäisi hakata ja kuinka paljon metsiä pitäisi suojella? Suomessa keskus­telu metsistä ja niiden käytöstä jakautuu helposti eri leireihin. Niillä mieli­pi­teitä on vain kaksi: puolesta ja vastaan.

Lähes 40 vuotta metsiä tutkinut Luonnon­va­ra­kes­kuksen (Luke) tutki­mus­pro­fes­sori Annika Kangas sanoo Suomen metsä­kes­kus­telun juupas eipäs ‑taiston jatku­neen jo vuosikymmeniä.

– Olen aloit­tanut opinnot vuonna 1984. Jo ennen kuin aloitin opiske­li­jana, keskus­te­lussa oli olemassa juopa. Se on vain pahen­tunut. Koko ajan vain kaivau­du­taan syvem­piin poteroihin, Kangas tuhahtaa.

Hän ottaa esimerkin käydystä keskus­te­lusta metsän jatku­vasta kasva­tuk­sesta. Siinä metsässä pyritään kasvat­ta­maan monen kokoisia ja eri ikäisiä puita. Toisille jatkuva kasvatus on taika­keino, joka poistaa kaikki ongelmat. Toiset taas näkevät jatku­vassa kasva­tuk­sessa vain huonoja puolia.

Kankaan mielestä keskus­telun asetelmia on vaikea kääntää. Negatii­vi­suus herättää enemmän huomiota ja siksi siitä halutaan pitää kiinni. Kangas kuitenkin toivoisi, että keskus­telua käytäi­siin enemmän faktapohjalta.

– Jos kaikki keskus­te­lijat noudat­tai­sivat tätä ohjetta, meillä olisi kaikilla paljon helpompaa. Pyrit­täi­siin neutraa­listi kerto­maan faktat. Esimer­kiksi monimuo­toi­suu­desta kerrot­tai­siin, mitkä asiat ovat hyvin ja mitä huonosti ja jätetään sormen heris­tely ja toisten tuomit­se­minen vähemmälle.

SÄÄSTYVÄTKÖ HIILINIELUT HAKKUURAJOITUKSILLA?

Viime vuonna suoma­lainen metsän­käyt­tö­kes­kus­telu sai uusia kierroksia hiili­nie­luista. Luken ja Tilas­to­kes­kuksen kasvi­huo­ne­kaa­suin­ven­toin­neissa selvisi, että vuonna 2021 Suomen maankäyt­tö­sek­tori eli maa- ja metsä­ta­lous­a­lueet olivat ensim­mäistä kertaa käänty­neet hiiltä sitovista nieluista hiilen päästö­läh­teiksi. Tästä roihah­tivat vaati­mukset metsän hakkuiden rajoittamiseksi.

Asioilla on sekä hyviä että huonoja puolia ja meidän on otettava molemmat huomioon.

Kankaan mielestä hakkuiden rajaus­vaa­ti­mukset ovat turhia. Hiili­nie­lu­kes­kus­te­lussa helposti unohtuu, että nielut joka tapauk­sessa sahaavat ylös ja alas eri vuosina. On myös vääjää­mätön tosiasia, että metsiemme nielut ovat pienen­ty­mässä koko Euroo­passa, ei vain Suomessa.

Suomessa tilanne oli pitkään hyvä, sillä sotien jälkeen metsiä uudis­tet­tiin paljon. Nuoret metsät kasvoivat hyvin ja hiili­va­ras­toja saatiin kasva­tettua myös metsän­hoi­to­toimia kehit­tä­mällä. Nyt puustomme on lähes­ty­mässä ikää, joka ei enää toimi hiili­va­raston kasvattajana.

– Asioilla on sekä hyviä että huonoja puolia ja meidän on otettava molemmat huomioon. Jos esimer­kiksi lisäämme nykyta­sosta hakkuita, tarkoittaa se työpaik­koja, rahaa, verotu­loja ja ehkä parempia palve­luita Suomeen. Kaikki nämä ovat tärkeitä asioita ihmisille. Me emme kerta kaikkiaan pärjää ilman hakkuita, Kangas sanoo.

– Toinen puoli taas on se, että kun me hakkaamme ja teemme avohak­kuita, vanhojen metsien lajit uhana­lais­tuvat. Juttu on se, että pitää löytää tasapaino.

Kangas ei pidä järke­vänä ehdotuksia, että hiili­nie­lujen suoje­le­mi­seksi metsä­no­mis­ta­jille makset­tai­siin rahaa metsiensä hakkaa­matta jättämisestä.

– Olisihan se toki metsä­no­mis­tajan kannalta parempi, jos makse­taan hakkaa­matta jättä­mi­sestä sen sijaan, että vain käsket­täi­siin olla hakkaa­matta. Mutta olisin kuitenkin taipu­vainen olemaan sitä mieltä, että rahoille olisi viisaam­piakin käyttö­koh­teita, Kangas pohtii.

– Itse laittaisin nekin rahat mieluummin siihen, että kehitet­täi­siin teknisiä nieluja. Jos Suomessa pysty­tään kehit­tä­mään tekniikkaa, jolla hiili­diok­sidi saadaan talteen suoraan tehtaan piipusta, voisimme myydä tekniikkaa ympäri maailman ja sitä kautta saisimme rahaa ja työtä ihmisille.

TOIMET METSISSÄ LÄHTEVÄT AINA IHMISEN TARPEESTA

Kankaan mukaan metsien käytössä tai käyttä­mättä jättä­mi­sessä on kyse jatku­vasta valin­nasta. Valitet­ta­vasti ei ole olemassa sellaisia toimin­ta­vaih­toeh­toja, jotka olisivat kaikkien seuraa­musten valossa vain hyviä. Jokainen metsä­no­mis­taja joutuu löytä­mään oman tasapai­nonsa rahan­tar­peensa ja suojelun väliltä.

Metsä pärjää ihan ilman ihmistä, mutta ihminen ei pärjää ilman metsää.

– Aina kun teemme metsis­sämme jotain tai jätämme tekemättä, toteu­tamme jotain ihmisen tarpeita. Jos haluamme säästää jotain lajeja, emme tee toimen­pi­teitä. Jos haluamme rahaa, teemme toimen­pi­teitä. Jos haluamme jotain kaunista, teemme taas toisia toimen­pi­teitä. Aina taustalla on joku asia, jota ihmiset tarvit­sevat. Metsä ei tarvitse yhtään mitään. Se pärjää ihan ilman ihmistä, mutta ihminen on se, joka ei pärjää ilman metsää.

Käydystä metsä­kes­kus­te­lusta ihmisille syntyy helposti luulo, että Suomen metsissä tilanne on vain huonosti. Näin ei kuiten­kaan ole, eikä suoma­laisten tarvitse olla huolissaan.

– Jos noudattaa hyvän metsän­hoidon ohjeita, se on hiili­nie­lujen näkökul­masta järkevää toimintaa. Sillä lailla pystymme pitämään pitkä­jän­tei­sesti hiili­nie­luista huolta. Kun tehdään luonnon­hoi­to­toimia, vaikka niitä säästö­puita, siitä se monimuo­toi­suus pikku­hiljaa paranee, Kangas neuvoo.

– Jos metsässä on muuta puusu­ku­polvea vanhempia puita, ne kannattaa sinne jättää. Niitä kannattaa vaalia ja varsinkin jos ne ovat lehti­puita. Mutta mitään sen ihmeel­li­sempää ei tarvita. Pikkaisen jos kääntäi­simme käytös­tämme enemmän luonnon­hoi­dol­li­seen suuntaan. Sillä se laiva kääntyy.