Kaikki Pilkington Automotive Finlandin Tampereen-tehtaan tuotannon työntekijät lähtivät keskiviikkona 11.10.2023 kotiin tuntia ennen aamuvuoron päättymistä.

Ulosmarssi Tampereen Pilkington Automotivella: ”Tämä ei jää tähän”

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN

KUVAT JYRKI LUUKKONEN

Maan hallituksen aikeet leikata työttömyysturvaa ja rajata lakko-oikeutta vetivät ilmeet vakaviksi Pilkingtonilla. Kiky oli pieni ammus tähän verrattuna, sanoo pääluottamusmies Sari Uusivirta.

Suomen hallituksen suunnittelemia leikkaustoimia vastustavat Teollisuusliiton ulosmarssit jatkuivat keskiviikkona 11.10.2023 Pirkanmaan vaalipiirin alueella. Ulosmarssit ovat osa SAK:laisten liittojen yhteistä Painava syy -kampanjaa.

Kun kello lyö yksi, Pilkington Automotive Finland Oy:n Tampereen-tehtaan portista marssivat ulos kaikki aamuvuorossa olleet tuotannon työntekijät. Heitä on kaikkiaan noin 50.

– Emme osoita mieltä työnantajaa, vaan hallitusta vastaan. Enää ei ole aikaa odottaa. On pakko toimia, sanoo työsuojeluvaltuutettu, lasityöntekijä Raine Karukka.

Fiilikset eivät ole häävit, summasi tuntojaan ulosmarssiin osallistunut työsuojeluvaltuutettu, lasityöntekijä Raine Karukka.

Teollisuusliiton tunnin kestävät ulosmarssit jatkuvat nyt kolmatta viikkoa. Pilkingtonin väen lisäksi Amerplastin ja Avant Tecnon tuotannon työntekijät poistuivat työpaikaltaan tuntia ennen työvuoron päättymistä.

Karukka vastustaa erityisesti työttömyysturvan kiristyksiä. Hän ei usko, että ne saisivat työttömät palaamaan nykyistä nopeammin työelämään kuten maan hallitus toivoo.

Sateinen sää saa monet ulosmarssijoista kiirehtimään kotiin, mutta Karukalla on aikaa. Hän on päivävuorossa ja menee jatkamaan vielä töitä ulosmarssin päätyttyä.

– Voin seistä tunnin vesisateessa hyvän asian puolesta. Tämä ei jää tähän. Kyllä kentältä taistelutahtoa löytyy.

IKÄÄNTYNEET AHTAALLA

Elinkeinoelämän keskusliitto on saanut läpi märän päiväunensa, toteaa Pilkingtonin Tampereen tehtaan pääluottamusmies Sari Uusivirta hallitusohjelmasta.

– Sipilän hallitus kokeili myös leikkauksia, mutta kiky oli pieni ammus verrattuna siihen, mitä nyt on tapahtumassa. Minun mielestäni nyt kasvatetaan ideologisesti luokka- ja tuloeroja.

Taistelutahtoa on ja sitä pitäisi hyödyntää juuri nyt, sanoo pääluottamusmies Sari Uusivirta.

Pilkingtonin Tampereen-tehtaalla työntekijät karkaisevat laseja maa- ja metsätalouden koneisiin. Lisäksi siellä valmistetaan sivulaseja turistibusseihin. Tehdas työllistää noin 160 tuotannon työntekijää, joista yli 90 prosenttia kuuluu Teollisuusliittoon.

Uusivirta on toiminut Tampereen-tehtaan pääluottamusmiehenä vuodesta 2010. Hän on huolissaan erityisesti eläkeiän kynnyksellä olevien työntekijöiden asemasta, jos pääministeri Petteri Orpon (kok.) johtaman hallituksen suunnitelmat toteutuvat.

– Kaikki ikääntyneiden turvaverkot ovat hallituksen leikkauslistalla. Jos tästä talosta joudutaan irtisanomaan työntekijöitä, niin vanhimmasta päästä heitä pistetään pihalle, Uusivirta huokaa.

Minulle kelpaisi se todellinen Ruotsin malli.

Työministeri Arto Satonen (kok.) tarjosi elokuussa keskusjärjestöille ratkaisuksi Ruotsin mallia. Se passaisi myös Uusivirralle.

– Minulle kelpaisi se todellinen Ruotsin malli. Ei tämä Satosen versio, jossa on otettu vain rusinat pullasta. Ruotsissa esimerkiksi irtisanomisjärjestys on laissa, Uusivirta kertoo.

”HEIKENNYKSET RANKAISEVAT LAAJASTI”

Pilkington Automotive Finlandin työntekijöiden ulosmarssia Tampereen Myllypurossa seurasi myös Teollisuusliiton Sisä-Suomen toiminta-alueen päällikkö Jan Laine.

– Eniten jäseniä kuulemani mukaan harmittaa työttömyysturvaan kaavaillut heikennykset. Toteutuessaan ne koskevat laajaa porukkaa, sillä ne rankaisevat myös lomautettuja, Laine sanoo.

Työtaistelutoimet ovat palkansaajien ainoa keino puolustaa omaa ja perheensä toimeentuloa hallituksen kaavailemia heikennyksiä vastaan, sanoo Teollisuusliiton Sisä-Suomen toiminta-alueen päällikkö Jan Laine.

Hallitus suunnittelee muun muassa ansiosidonnaisen päivärahan porrastamista. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että kahdeksan viikon kuluttua päivärahasta leikattaisiin viidennes.

Teollisuusliitossa on laskettu, että porrastus veisi yli kaksi kuukautta työttömänä tai lomautettuna olleelta teollisuuden työntekijältä keskimäärin 350 euroa kuukaudessa.

– Lomautuksia on jo nyt tulossa, sillä pelkästään Pirkanmaalla on käynnissä useammat kymmenet yt-neuvottelut teollisuuden työpaikoilla, ja uusia on alkamassa, Laine kertoo.

Ihmiset yritetään hiljentää.

Porrastuksen lisäksi hallitus aikoo esimerkiksi nostaa ansiosidonnaisen päivärahan työssäoloehdon puolesta vuodesta vuoteen ja poistaa lapsikorotukset kokonaan.

– Jos työläisiltä lyödään niin sanottu lakkoase käsistä, voi oikeistohallitus toteuttaa kaavailemansa leikkaukset helposti.

”AINOA KEINO VAIKUTTAA”

Osa Pilkingtonilta ulosmarssivista työntekijöistä kantaa mukanaan kylttiä, jossa lukee mustalla pohjalla #PainavaSyy. Yksi heistä on osaston luottamusmies, lasityöntekijä Tuomo Ojala.

– Minua ehkä eniten silittää vastakarvaan lakko-oikeuden rajoittaminen. Se on jo melkein sama kuin puututtaisiin ilmaisun- tai sananvapauteen, Ojala pohtii.

”Ei me hallituksen esityksiä purematta niellä”, toteaa osaston luottamusmies, lasityöntekijä Tuomo Ojala.

Häntä kismittää myös hallituksen kaavailema 200 euron henkilökohtainen sakko laittomaan lakkoon osallistuville työntekijöille.

– Ihmiset yritetään hiljentää, Ojala toteaa.

Turha puhua samasta veneestä, jos vain puolet soutaa.

Ulosmarssit ovat ainoa keino vaikuttaa, sanoo puolestaan lasityöntekijä Meerit Heimlander.

Hän kritisoi muun muassa hallituksen suunnitelmaa työttömyysturvan suojaosan poistamisesta. Suojaosan turvin työtön voi toistaiseksi tienata 300 euroa kuussa tai 275 euroa neljässä viikossa ilman, että palkka vaikuttaa päivärahaan.

– Jos suojaosa poistetaan, työttömän ei enää kannata ottaa vastaan lyhytaikaisia töitä tai keikkatöitä. Miten se helpottaa ihmisten työllistymistä, Heimlander kysyy.

Hallituksen esittämät heikennykset iskevät työntekijöihin todella kovaa, sanoo lasityöntekijä Meerit Heimlander.

Heimlander sanoo ymmärtävänsä Suomen tiukan taloustilanteen, mutta hämmästelee sitä, miksi koko kansakunta ei kanna korttaan kekoon.

– Nämä ovat paskat talkoot, koska näihin osallistuvat työntekijät, opiskelijat, pienituloiset ja työttömät. Missä on paremman tuloluokan osuus? Turha puhua samasta veneestä, jos vain puolet soutaa.

Teollisuusliitto järjestää syys–lokakuussa kolmen viikon ajan kolmena päivänä viikossa alueellisia tunnin ulosmarsseja valikoiduilla työpaikoilla vastalauseena Suomen hallituksen ajamalle leikkauspolitiikalle ja työehtojen heikennyksille. Lue tästä lisää Teollisuusliiton toimista.