Ruot­sa­lai­nen työmark­ki­na­malli nojaa vahvasti sopi­mi­sen kulttuuriin

Kesällä toimin­tansa aloit­ta­nut Petteri Orpon johtama halli­tus on aset­ta­nut tavoit­teek­seen nostaa työl­li­syyttä 100 000 työl­li­sellä halli­tus­kau­den aikana. Halli­tuk­sen mielestä tavoit­teen saavut­ta­mi­seksi myös työmark­ki­noita on muutet­tava ja vieläpä merkittävästi.

Minis­te­rei­den puheissa vilah­te­lee tämän tästä viitauk­sia Ruot­sin työmark­ki­na­mal­liin. Sitä halli­tus pitää uudis­tus­tensa esiku­vana. Mutta mikä oikeas­taan on tuo länsi­naa­pu­rin malli, josta halli­tus haluaa poimia osia Suomen työmarkkinoille?

Ruot­sissa on kattava ja yksi­tyis­koh­tai­nen työlain­sää­däntö, mutta työn­te­ki­jöi­den ja työnan­ta­jien väli­seen neuvot­te­luun perus­tu­valla työeh­to­so­pi­mus­jär­jes­tel­mällä on tunnus­tettu asema lainsäädännössä.

Työeh­doista sovi­taan ammat­ti­liit­to­jen ja työnan­ta­jien kesken. Keskus­jär­jes­töillä on työeh­to­so­pi­mus­neu­vot­te­luissa koor­di­noiva rooli. Valtio pysyy tiukasti työmark­ki­na­pöy­tien ulkopuolella.

– Työnan­ta­jat on velvoi­tettu lain­sää­dän­nön kautta neuvot­te­le­maan työn­te­ki­jöi­den kanssa. Neuvot­te­luos­a­puoli on ammat­ti­lii­ton edus­taja, Teol­li­suus­lii­ton kansain­vä­li­sen toimin­nan pääl­likkö Jari Hakka­rai­nen selit­tää Ruot­sin mallia.

Ruot­sin mallissa on annettu paljon painoar­voa työnan­ta­jan ja työn­te­ki­jöi­den väli­selle neuvot­te­lun ja sopi­mi­sen kulttuurille.

– Ruot­sin edis­tyk­sel­li­nen yhteis­toi­min­ta­me­net­tely ennal­taeh­käi­see esimer­kiksi suurim­man osan lakoista tällä hetkellä, Hakka­rai­nen sanoo.

– Ruot­sissa sekä työnan­ta­jat että työn­te­ki­jät ovat korkeasti järjes­täy­ty­neitä. Heidän järjes­tel­mänsä edel­lyt­tää heidät neuvot­te­le­maan keske­nään. Sitä kautta työnan­ta­jat ja työn­te­ki­jät ovat kyen­neet raken­ta­maan keski­näi­sen luottamuksen.

Ruot­sissa työeh­to­so­pi­muk­set katta­vat lähes 90 prosent­tia palkansaajista.

RIITATILANTEISSA LAKI ON TYÖNTEKIJÄN PUOLELLA

Palkan­muo­dos­tuk­sen erityis­piirre Ruot­sissa on teol­li­suus­so­pi­mus, joka solmit­tiin ensim­mäi­sen kerran vuonna 1997. Sopi­muk­sen mukaan ylei­sen palkan­ko­ro­tus­va­ran eli märke­tin aset­ta­vat kilpai­lulle alttiit teollisuusalat.

Työn­te­ki­jöi­den palkan­mää­räy­ty­mi­seen on Ruot­sissa käytössä jopa seit­se­män erilaista mallia. Mutta märke­tin aset­ta­mista raameista ei käytän­nössä poik­kea yksi­kään työeh­to­so­pi­mus­ten piirissä oleva ala, eivät myös­kään julki­sen sekto­rin alat.

Työeh­to­so­pi­mus­ten voimassa ollessa työrau­ha­vel­voite on tiukka ja se koskee myös yksit­täistä työn­te­ki­jää järjes­täy­ty­mi­sestä riippumatta.

– Ennen 1990-luvun alkua Ruot­sissa mene­tet­tiin lähes miljoona työpäi­vää vuodessa lakkoi­hin ja työsul­kui­hin, pahim­pana vuonna 1980 yli 4 miljoo­naa työpäi­vää. Tämä huoletti sekä työn­tekijä- että työnan­ta­jaos­a­puolta. Kun osapuo­let löysi­vät toisensa teol­li­suus­so­pi­muk­sen kautta, sen järjes­tel­män voimaan­tu­lon jälkeen lakot ovat käytän­nössä loppu­neet, Hakka­rai­nen kertoo.

Ruot­sin edis­tyk­sel­li­nen yhteis­toi­min­ta­me­net­tely ennal­taeh­käi­see esimer­kiksi suurim­man osan lakoista.

Aivan ilman työrii­toja ei Ruot­sissa selvitä nyky­mal­lis­sa­kaan. Riito­jen ratko­mi­sessa on kuiten­kin selkeä mars­si­jär­jes­tys, ensi­si­jai­sesti riidat pyri­tään ratko­maan paikal­li­sesti tai tarpeen vaatiessa liit­to­ta­solla työeh­to­so­pi­muk­sen neuvot­te­lu­jär­jes­tyk­sen mukaisesti.

Ruot­sissa palkan­saa­jien tukena riita­ti­lan­teissa on myös laki. Ruot­sa­lais­ten työeh­to­so­pi­muk­sia­kin sitova myötä­mää­rää­mis­laki antaa palkan­saa­ja­puo­lelle tulkin­tae­tuoi­keu­den tietyissä yhteis­toi­min­ta­so­pi­musta tai työn­te­ko­vel­voi­tetta koske­vissa riidoissa.

Ensi­si­jai­sesti tulkin­tae­tuoi­keutta käyt­tää ammat­ti­lii­ton paikal­li­nen elin. Tulkinta on voimassa niin kauan kuin oikeus toisin päättää.

HALLITUSEDUSTUS LISÄÄ LUOTTAMUSTA JA TIEDONVAIHTOA

Ruot­sa­lais­ten toimi­vaa työmark­ki­na­mal­lia edis­tää myös työn­te­ki­jöi­den vahva asema yhtiöi­den hallin­nossa. Laki määrää, että yli 25 työn­te­ki­jää työl­lis­tä­vien yhtiöi­den halli­tuk­siin on valit­tava vähin­tään kaksi työn­te­ki­jöi­den edustajaa.

– Näin henki­lös­töllä on siis keskus­te­lu­yh­teys yhtiön korkeinta päätän­tä­val­taa käyt­tä­vässä instans­sissa. Näin myös ajan­ta­sai­nen tieto yhtiöstä ja sen tilan­teesta kulkee koko ajan työn­te­ki­jöille, Hakka­rai­nen selostaa.

Ruot­sissa sekä työnan­ta­jat että työn­te­ki­jät ovat korkeasti järjestäytyneitä.

Hakka­rai­nen muis­tut­taa, että toki yhtiöi­den halli­tuk­sissa istu­vat työn­te­ki­jöi­den edus­ta­jat tarkas­te­le­vat asioita yhtiön menes­ty­mi­sen kannalta. Tärkeää on, että he pysty­vät kuiten­kin nosta­maan työn­te­ki­jöi­den näkö­kul­maa esille.

–Tätä kautta raken­ne­taan luot­ta­musta henki­lös­tön ja työnan­ta­jan välille.