Ilmoittajansuojelulaki kompastuu sekavuuteensa – ”Laki on täysi pettymys”

Jos työntekijä ilmoittaa työpaikalla havaitsemansa epäkohdan, ilmoittajalla pitäisi olla suoja työnantajan mahdollisilta vastatoimilta. Potkuja ei pitäisi saada, vaikka epäkohdan korjaaminen keventäisi työnantajan rahakirstua. Tämä kuulostaa oikeudenmukaiselta toimintatavalta.

Euroopan unionissa aiheesta säädettiin direktiivi, jonka pohjalta jäsenmaiden on pitänyt tuoda epäkohdan ilmoittajan suojelu kansallisiin lakeihin. Yleisesti puhutaan whistleblowing-laista, joka suomeksi tarkoittaa epäkohdan ilmoittajan eli pilliin puhaltajan suojelua.

EU:n toimivalta ei ylety kaikille yhteiskunnan osa-alueille, joten ilmoittajansuojeludirektiivi on pitänyt säätää toimivallan rajoissa. Euroopan komissio on kuitenkin samalla toivonut, että jäsenvaltiot säätäisivät kansalliset lait mahdollisimman laaja-alaisiksi ja siten selkeiksi.

TAVOITTEET EIVÄT TOTEUDU

Ilmoittajansuojelulain valmistelua läheltä seurannut SAK:n lakimies Paula Ilveskivi kertoo, että Suomessa lainsäädäntö ei palvele tarkoitustaan. Soveltamisala on jätetty repaleiseksi, joten epäkohdan ilmoittajan on hyvin vaikea tietää etukäteen, saako hän lainsuojan.

– Lainsäädännön tavoitteet eivät toteudu. Soveltamisala jää monelle juristillekin epäselväksi.

Suomessa lain virallinen nimi on Laki Euroopan unionin ja kansallisen oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta. Vuoden 2023 alussa voimaan tulleen lain toisessa pykälässä on pitkä lista lainsäädännön aloja, joilla tehdyt ilmoitukset kuuluvat lain soveltamisalaan. Pääsääntöihin on myös poikkeuksia.

Lisäksi lakia sovelletaan vain ”tekoihin ja laiminlyönteihin, jotka on säädetty rangaistavaksi, joista voi seurata rangaistusluonteinen hallinnollinen seuraamus; taikka jotka voivat vakavasti vaarantaa lainsäädännön yleisen edun mukaisten tavoitteiden toteutumista”.

– En ole saanut vakuuttavaa perustelua, miksi soveltamisala jäi tällaiseksi, Ilveskivi kertoo.

Lain soveltamisala jää monelle juristillekin epäselväksi.

Oikeusministeriön lähtökohtana oli, että ilmoittajansuojalaista tehtäisiin soveltamisalaltaan laaja. Ilveskivi kertoo, että matkan varrella elinkeinoelämä ja jotkut ministeriöt vastustivat laajaa soveltamisalaa. Reilusti myöhässä valmistuneesta laista tuli lopulta torso.

Lain soveltamisalaan kuuluvat muun muassa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen, tuoteturvallisuus, liikenneturvallisuus sekä säteily- ja ydinturvallisuus. Myös elintarvikkeiden ja rehujen turvallisuus sekä eläinten terveys ja hyvinvointi kuuluvat soveltamisalaan.

Toisaalta esimerkiksi alipalkkauksesta tai työsuojelurikkomuksista ilmoittava työntekijä ei saa lainsuojaa ilmoittajansuojelulain perusteella.

– Jos aidosti halutaan, että väärinkäytöksistä ilmoitetaan, työntekijöiden suoja pitäisi olla sillä tavalla kunnossa, ettei joutuisi miettimään lain soveltamisalaa.

VASTUUT VINKSALLAAN

Nimestään huolimatta ilmoittajansuojelulaki ei tunnu ilmoittajan kannalta erityisen suojaisalta. Jos ilmoittaja kertoo vääriä tietoja, voi hän joutua korvausvelvolliseksi ilmoituksen aiheuttamista kustannuksista. Ilmoittajalle on myös säädetty sakko ilmoittajan suojelusta annetun lain rikkomisesta.

Toisaalta jos yritys antaa potkut aiheellisen ilmoituksen tehneelle, yrityksen korvausvastuu on samanlainen kuin muissakin laittomissa irtisanomisissa: joidenkin kuukausien palkkaa vastaava summa.

– Työnantajan vastuu on rajattu työsopimuslakiin, mutta ilmoittajaan sovelletaan vahingonkorvauslakia, Ilveskivi kertoo.

Väärinkäytöksien ilmoituskanavat ovat lain mukaan lähtökohtaisesti organisaatioiden sisäisiä. Ilmoitusten jättäminen voidaan järjestää nimettömästi, mutta sitä ei vaadita.

Jos sisäisiä kanavia ei ole tai ilmoittajalla on peruste epäillä kanavan toimivuutta, voi ilmoituksen tehdä Oikeuskanslerinviraston keskitettyyn ilmoituskanavaan tai toimivaltaiselle viranomaiselle.

EPÄKOHDAT ESILLÄ JO LAUSUNNOISSA

Epäselvä laki ei ole syntynyt vahingossa, sillä esimerkiksi SAK ilmoitti epäkohdat lakiesityksestä antamassaan lausunnossa.

– Lain tekijät ovat irti todellisuudesta, jossa työntekijät elävät.

Myös esimerkiksi Helsingin käräjäoikeuden asiantuntijalausunnossa ihmetellään: ”Lakiesityksen ja sen taustadirektiivin tavoitteiden näkökulmasta on huomionarvoista, että vain ilmoittajan väärinkäytökset on sanktioitu rangaistussäännöksin”.

Lain vaikeaselkoisuus ja vahingonkorvausvastuun uhka kaikkea muuta kuin kannustavat ilmoittamaan väärinkäytöksistä.

Toisaalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK toteaa omassa lausunnossaan, että ”2 §:n mukainen soveltamisala ja 4 §:n mukaiset poikkeukset soveltamisalasta ovat perusteltuja ja kannatamme niitä sellaisenaan”.

Jos tavoitteena oli helpottaa ja lisätä väärinkäytöksistä tehtäviä ilmoituksia, laki näyttää epäonnistuneen ruhtinaallisesti.

– Vaikeaselkoisuus ja vahingonkorvausvastuun uhka kaikkea muuta kuin kannustavat ilmoittamaan väärinkäytöksistä. Laki on täysi pettymys, Ilveskivi sanoo.

Lain soveltaminen on siis hankalaa työpaikan arjessa. Epäselvissä tilanteissa työntekijän kannattaa ensin keskustella tilanteesta työpaikan luottamushenkilöiden kanssa.