Eetu Kinnunen: Hallitus käy kiinni perusasioihin

TEKSTI EETU KINNUNEN
KUVA KITI HAILA

Hallitus on ollut vallassa vasta muutaman kuukauden, mutta siihen on tarttunut jo kaksi ikävää termiä: sairaussakko ja potkulaki. Jatkossa ensimmäinen sairaspoissaolopäivä on palkaton ja potkut voi saada ilman painavaa syytä. Ikäviä toimia selitellään talouden kuntoon laittamisella, mutta kummallakaan näistä toimista ei ole mitään vaikutusta julkisen talouden tasapainoon. Ne vain heikentävät suomalaista työelämää työntekijöiden näkökulmasta ja vähentävät työnantajan vastuuta.

Heikennysten päälle tulevat leikkaukset. Lomautusten kautta työttömyysturvan heikennys koskee monia teollisuusliittolaisia. Jatkossa palkanmaksu voi alle 50 duunarin työpaikalla katketa lomautuksen vuoksi viikossa työnantajan yksipuolisella ilmoituksella ja koko ensimmäinen viikko lusitaan ilman päivärahoja. Nykytilaan verrattuna menetys on helposti parisataa euroa. Lapsikorotusten poiston vaikutus on kahden lapsen perheessä yli 200 euroa kuussa.

Työttömyysturvan leikkauksista esillä ollut lapsikorotusten poistamisen lisäksi lähinnä porrastus. Tyypilliselle teollisuusliittolaiselle se tarkoittaisi 350 euron leikkausta, jos työttömyys kestää yli kaksi kuukautta. Helsingin Sanomat kertoi maanantaina 18.9., että tämän päälle tuleva indeksijäädytys leikkaa asumistuen ja työmarkkinatuen lisäksi ansiosidonnaisen ostovoimaa vuoteen 2027 mennessä 10,2 prosenttia. Yhteisvaikutus on mykistävä.

Hallituksen kurjistuslinja kiihdyttää laskusuhdannetta heikentämällä kotimaista kulutuskysyntää ja työllisyysastetta.

Teollisuusliiton jäsentutkimuksessa kävi jo viime vuoden lopussa ilmi, että hintojen jyrkkä nousu on syönyt jäsenten kotitalouksien puskurit ja edessä on tavallisista elämisen menoista tinkiminen. Heikkenevässä suhdannetilanteessa uhka lomautuksesta ja jopa satojen eurojen menetyksestä leikkausten vuoksi on pahinta myrkkyä duunarin tulevaisuudenuskolle. Veronalennuksia jaettaessa luvassa on kuitenkin kymppi kuussa työntekijöille, samalla kun toimitusjohtaja nettoaa yli tonnin vuodessa.

Päälle tulee työmatkavähennyksen leikkaaminen omavastuuta nostamalla ja vähennettävää enimmäismäärää leikkaamalla. Yli 60 prosenttia Teollisuusliiton jäsenistä käyttää autoa päivittäin työmatkoihin, ja useat ovat matkan pituuden vuoksi oikeutettuja työmatkavähennykseen. Töissä käymisestä sakotetaan jatkossa satasia enemmän samalla, kun hinnat nousevat. 4,4 sentin veronalennus bensalitran hintaan on tähän verrattuna surullinen vitsi.

Ennusteeni on, että hallituksen kurjistuslinja kiihdyttää laskusuhdannetta heikentämällä kotimaista kulutuskysyntää ja työllisyysastetta. Valtion velkaantuminen kiihtyy. Heikennyksiä ja leikkauksia tehdään, mutta julkisen talouden tasapainotavoite karkaa yhä kauemmas. Siksi nyt on painava syy näyttää hallitukselle, ettei tämä käy!

 

Kirjoittaja on Teollisuusliiton yhteiskuntasuhteiden asiantuntija.