Arja Salo: Mitä on suvaitsevaisuus?

Suvait­se­vuutta on sivuttu kulu­vana kesänä monella taholla. On hyvä, että puhu­taan ja noste­taan esille erilai­sia näkemyksiä.

Unescon yleis­ko­kouk­sen julis­tus 16.11.1995 artikla 1.4. sanoo suvait­se­vai­suu­desta seuraavaa:

”Ihmi­soi­keuk­sien kunnioit­ta­mi­sen peri­aat­teen mukai­sesti suvait­se­vai­suu­den osoit­ta­mi­nen ei merkitse yhteis­kun­nal­li­sen epäoi­keu­den­mu­kai­suu­den sietä­mistä eikä omasta vakau­muk­sesta luopu­mista eikä sen heiken­tä­mistä. Se merkit­see, että ihmi­nen saa vapaasti pitää kiinni vakau­muk­ses­taan ja hyväk­syy sen, että toiset pitä­vät kiinni omas­taan. Se merkit­see sen tosi­asian hyväk­sy­mistä, että ihmi­sillä, jotka ovat luon­nos­taan erilai­sia ulko­muo­tonsa, asemansa, puhe­ta­pansa, käyt­täy­ty­mis­muo­to­jensa ja arvo­jensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellai­sia kuin ovat. Se merkit­see myös, ettei kukaan saa väki­sin tyrkyt­tää näke­myk­si­ään toisille.”

Kasva­tus ja kotona tai koulussa opitut mallit ohjaa­vat meitä läpi elämän, eikä ole aivan sama mitä nämä mallit ovat. Kysy­mys on hyvin yksin­ker­tai­nen: mitä yhtei­siä oikeuk­sia ja vapauk­sia meillä on, miten näitä voi kunnioit­taa ja kuinka toisen oikeuk­sia ja vapauk­sia voi suojella.

Kasva­tus ja kotona tai koulussa opitut mallit ohjaa­vat meitä läpi elämän.

Vietin lapsena paljon aikaa mummo­lassa ja sain siellä oppia suvait­se­vai­suu­desta, vaikka en tuol­loin asiaa sen kummem­min miet­ti­nyt­kään. Jo kauan sitten edes­men­nyt mummuni osoitti suvait­se­vai­suut­taan hyvin arki­sesti: kun pihaan ajoi kaupus­te­lija, ei mummu häätä­nyt häntä pois, vaan kutsui kahville ja juttuseu­raksi. Ei hänellä ollut rahaa mitään ostaa, mutta ei se haitan­nut. Hän osoitti vieraan­va­rai­suutta ja päästi kulku­kaup­pi­aan kotiinsa.

Mietin aihetta myös Teol­li­suus­lii­ton jäsen­ten näkö­kul­masta. Olin elokuussa vetä­jänä eläke­läis­toi­min­nan kurs­silla Muri­kassa. Paikalla oli 55 osal­lis­tu­jaa. Kurs­si­lai­sista nuorin oli synty­nyt vuonna 1949. Samaan aikaan Murikka-opis­tolla opis­keli myös työi­käi­siä kurs­si­lai­sia ja eri-ikäi­set jäse­net kohta­si­vat.  Alku­vii­kolla joku ehkä ihmet­teli, miksi eläke­läi­set täyt­tä­vät Murikka-opis­toa, mutta viikon lopulla kuulin jo kiitosta siitä, kuinka hienoja kohtaa­mi­sia eläkei­käis­ten ja työelä­mässä olevien jäsen­ten kesken oli syntynyt.

Näihin saman­kal­tai­siin tilan­tei­siin ja tois­temme suvait­se­mi­seen törmä­tään varmasti myös ammat­tio­sas­toissa, sen vuoksi asiasta on hyvä keskus­tella avoimesti.

Kirjoit­taja on Teol­li­suus­lii­ton järjes­tö­toi­mit­sija, joka vastaa kult­tuuri- ja vapaa-ajan toimin­nasta sekä eläkeläistoiminnasta.