Vakau­delle on jälleen kysyntää

Hyvät asiat raken­ne­taan tehok­kaimmin yhdessä ja hukataan herkimmin hajau­tu­neena. Tämä kaksi­ja­koi­suus on määrit­tänyt ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen toimintaa koko sen olemas­saolon ajan. Järjes­täy­ty­neet työnte­kijät ajavat etujansa yhdis­tä­mällä voimansa. Työnan­tajat puoles­taan edistävät omia intres­se­jään. Yhtenä mahdol­li­sena keinona heillä on työka­lu­pa­kis­saan työnte­ki­jöiden edunval­vonnan ja neuvot­te­lu­voiman purka­minen tai jopa suora­nainen hajot­ta­minen niin, että työnan­ta­jaan kohdis­tuvaa painetta ei työnte­ki­jöiden puolelta enää pystyt­täisi tuottamaan.

Toisaalta on hyvä pitää mielessä, että työmark­ki­noiden iso kuva on muodos­tunut ja edelleen muodostuu molempia osapuolia hyödyt­tä­västä sopimi­sesta ja sopimusten noudat­ta­mi­sesta. Se on tuottanut työnte­ki­jöille hyvin­vointia, yrityk­sille menes­tystä ja yhteis­kun­taan vakautta.

Edellä kuvatun mukaisia asetelmia ja niistä seuran­neita tapah­tu­ma­ket­juja on viimeisen vuoden aikana koettu työmark­ki­noilla runsaasti. Teolli­suus­liiton sopimus­aloista esimerk­kinä käy mekaa­ninen metsä­teol­li­suus. Yritys­koh­tainen työeh­to­so­pi­muk­sista neuvot­te­le­minen johti suurim­maksi osaksi sopimuk­siin ilman ongelmia, mutta osassa yrityksiä tilanne kärjistyi. Mihin vastak­kai­na­set­telut sitten ovat johta­neet? Toistai­seksi näyttää siltä, että Teolli­suus­liiton neuvot­te­le­miin yritys­koh­tai­siin työeh­to­so­pi­muk­siin, ennemmin tai myöhemmin.

Työmark­kinat on suoma­lai­sit­tain omissa käsissä oleva foorumi, jossa vakautta voidaan tuottaa.

Yritys­koh­tainen sopiminen on palaut­tanut Teolli­suus­liiton toiminnan saman­kal­tai­seen tilan­tee­seen, mikä vallitsi 1960- ja 1970-luvuilla ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen voimak­kaan kasvun vuosina. Järjes­tä­mis­työtä ja jäsen­han­kintaa tehtiin syste­maat­ti­sesti yritys kerral­laan. Työnte­ki­jöiltä kysyt­tiin, mitä ongelmia olet työpai­kal­lasi tai työsuh­tees­sasi kohdannut ja mitä asioita haluat parantaa? Jos ongelmia tai paran­ta­misen varaa havait­tiin, asioita ruvet­tiin edistä­mään yhdessä liittoon järjes­täy­ty­mällä. Tämä on pelkistys, mutta samat lähtö­kohdat vaikut­tavat edunval­von­nassa edelleen. Pyörää ei ole keksitty uudel­leen. Sen käyttä­mi­selle on syntynyt uusi tarve.

Työmark­ki­noiden osin ohdak­keinen tilanne on ollut Teolli­suus­lii­tolle opin ahjo. Melko lyhyessä ajassa saavu­tetut toimin­nal­liset tulokset ovat olleet hyviä. Työnte­ki­jöiden järjes­täy­ty­mi­saste on mekaa­ni­sessa metsä­teol­li­suu­dessa noussut 15 prosent­tiyk­si­köllä. Sopimusa­lalla työsken­te­le­vistä liiton jäsenistä yli 95 prosenttia on työeh­to­so­pi­musten piirissä. Liiton jäsen­määrän vähen­ty­minen on taittunut. Käänne kasvuun on mahdol­linen. Tämä ei kuiten­kaan tarkoita sitä, että asiat olisivat nyt kaikki­nensa kauniisti järjes­tyk­sessä. Mutta se tarkoittaa, että Teolli­suus­liitto on yhdessä aktii­visten jäsen­tensä kanssa osoit­tanut toimin­ta­ky­kynsä ja kehit­tänyt valmiuk­siaan. Samalla liitto on uudessa ja muuttu­vassa tilan­teessa pystynyt kartoit­ta­maan, missä kehit­ty­misen tarpeet ja mahdol­li­suudet ovat.

Vakauden raken­ta­mi­selle on aina tarve, ja kriisien keskellä erityinen tarve. Työmark­kinat on suoma­lai­sit­tain omissa käsissä oleva foorumi, jossa vakautta voidaan tuottaa. Se mahdol­li­suus kannattaa nyt käyttää työnte­ki­jöitä, yrityksiä ja yhteis­kuntaa hyödyt­tä­vällä tavalla.

Kirjoit­taja on Tekijä-lehden päätoimittaja.