Ihanaa, läsnä työympäristöseminaarissa!

TYÖYMPÄRISTÖSEMINAARI 24.–25.5.2022

Lähemmäs 80 liiton työsuo­je­lu­toi­mijaa oli alkuvii­kosta koolla työym­pä­ris­tö­se­mi­naa­rissa Murikka-opistossa Tampereella.

Ensim­mäisen päivän antiin kuului työym­pä­ris­tö­pääl­likkö Vesa Kotaviidan katsaus ajankoh­tai­siin asioihin.

– Alle 25-vuotiailla työnte­ki­jöillä on kahdek­san­ker­tainen riski joutua työta­pa­tur­maan. Taustalla on huono pereh­dytys ja se, että heidät laite­taan tekemään työteh­tä­viään taitoi­hinsa nähden liian aikaisin.

Tätä koko salia hätkäh­dyt­tä­nyttä tilas­to­tietoa seurasi pyyntö siitä, että työsuo­je­lu­val­tuu­tetut pitäi­sivät huolen siitä, että kesätyön­te­kijät pereh­dy­te­tään kunnolla ja että heistä pidetään muutenkin hyvää huolta.

Murikan rehtori Juha Vasara puoles­taan muistutti, että valtuu­tet­tujen kannattaa aktii­vi­sesti ehdottaa ja antaa palau­tetta työsuo­je­lu­kurs­seista. Hän myös vakuutti, että Murikka ei ole lähte­mässä verkko-opetuksen tielle.

– Haluamme pitää kiinni siitä, että on mahdol­li­suus ja oikeus läsnä­kou­lu­tuk­seen, Vasara totesi.

Rehtori yllytti myös Next Step ‑kurssille tulevia konka­reita kunnioit­ta­maan sitä opiston toivetta, että he houkut­te­li­sivat mukaan jonkun toisen, joka osallis­tuisi First Step ‑kurssille.

Aamupäivän session jälkeen jakau­dut­tiin työsken­te­le­mään neljässä, kiertä­vässä työpa­jassa, joiden aiheina olivat: Vanhem­muus työelä­mässä – kohti uudis­tuvaa lakia, Liikkuva aikuinen – palau­tu­minen, Mieli työssä ja Jotain pientä kemikaaleista.

HYVÄ, ETTÄ TASAN

– Minusta uusi perhe­va­paa­laki on periaat­teessa parempi kuin vanha. Olisi hyvä, että molemmat vanhemmat olisivat yhtä paljon lapsen kanssa, sanoo automaa­lari, työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Janne Helenius K Autosta Tampereelta.

Tämän vuoden elokuussa voimaan astuva uudistus säätää, että kumpikin vanhempi pitää 320 päivän vapaista 160 päivää. Toiselle vanhem­malle tuosta satsista saa kuitenkin vapaasti siirtää 63 päivää. Kuviossa voi olla myös joku muu huoltaja.

Helenius kertoo itse käyttä­neensä kaikki mahdol­liset vanhan mallin sallimat vapaat.

– Olen ymmär­tänyt, että on ollut miehiä, jotka eivät ole halun­neet pitää kuin vain ne pakol­liset, Helenius ihmettelee.

Valtuu­tettu kertoo lähet­tä­neensä heti seminaa­rista vinkit ja asiaa koskevat netti­linkin työka­ve­ril­leen, jonka perhee­seen odote­taan lasta. Seminaa­rista haettu tiedon­jano tuli siis sammu­tettua. Tuore valtuu­tettu tammi­kuulta kertoo pitävänsä työpaikan kaapissa myös työsuo­jelun perus­kurs­silta saatua liiton kassia. Siihen on hyvä täydentää tästä ja kaikista muistakin, start­ti­kurssin kautta alkaneen työsuo­jelun opinpolun tilai­suuk­sista saatu materiaali.

– Näin on tarvit­taessa töissä nopeasti tietoa saatavilla.

Heleniuk­selle seminaarin oleel­li­sinta antia on ollut sekin, että Murikan isossa salissa ”näki yhteyshenkilöt”.

– On hyvä, että kaikki työym­pä­ris­töyk­sikön työnte­kijät esitel­tiin. Näki, ketkä liitossa mitäkin asiaa hoitavat.

IKÄÄNTYMINEN HUOLETTAA

Vitrulan Compo­sites Oy:stä Mikke­listä saapunut koneen­hoi­taja Riitta Vilja­kainen on yksi heistä, jotka ovat tavat­toman tyyty­väisiä päästyään ”näkemään taas ihmisiä livenä”.

Vilja­kainen toimii työsuo­je­lu­val­tuu­tetun pestin jätet­tyään työsuo­je­lu­toi­mi­kunnan asian­tun­ti­ja­jä­se­nenä. Hän haki seminaa­rista vinkkejä siihen, miten ikään­tyvä, raskasta kaksi­vuoro- tai yötyötä tekevä työnte­ki­jä­po­rukka saadaan jaksa­maan eläkkeelle asti. Tehdas valmistaa lasikuitu- ja hiili­kui­tu­lu­jit­teita. Työ on fyysi­sesti raskasta aiheut­taen tuki- ja liikun­tae­linten vaivoja.

– Itse olen ollut töissä tehtaassa 23 vuotta, ja suurella osalla työto­ve­reista on takana yli 20 vuotta. Eihän tästä enää kette­räm­miksi tulla, Vilja­kainen miettii.

Työnan­taja on ”tullut vastaan” asiassa siinä, että tehtaalla käy neljästi vuodessa työfy­sio­te­ra­peutti katsas­ta­massa kaikkien työnte­ki­jöiden työpis­teet ja etsimässä helpo­tusta kuormi­tuk­seen. Vilja­kainen uskoo, että työn raskaus osaltaan kiristää työyh­teisön ilmapiiriä, kun väsymys kaivertaa mieltä.

– Tämänkin takia mieli­asiat kiinnos­tavat, Vilja­kainen toteaa.

Omaa jaksa­mis­taan Vilja­kainen aikoo nyt helpottaa sillä, että suunnit­telee ”vakavasti” hyppää­vänsä niille vertais­tuen kanaville, joita seminaa­rissa mainos­tet­tiin. Työsuo­je­lu­toi­mijat muiden muassa kahvi­te­taan virtu­aa­li­sesti joka kuun viimei­senä torstai­aa­muna Turval­li­sesti työpai­kalla -tuokioissa. Kahveille pääsee Teolli­suus­liiton sivujen kautta, ja kesätauon jälkeen seuraava sessio on 25. elokuuta.

– Vaatii totut­telua, mutta perhe­va­paa­uu­distus on hyvä. On ilo katsella nykyajan nuoria isiä. He osallis­tuvat niin luonte­vasti perheen arkeen, Vilja­kainen kuvaa.

Perhe­va­paan käytännön toteut­ta­mi­sesta työpai­koilla Vilja­kainen toivoisi alueel­lisia tai ammat­tio­sas­to­koh­taisia koulutustilaisuuksia.

TIETOKONE OHENTAA KESKUSTELUN

– Tieto­ko­neen välityk­sellä käyty keskus­telu on ylipäänsä ohutta. Asiat piste­tään halki, poikki ja pinoon, ja sitten paine­taan punaista luuria. Mutta entäs sitten?

Borealis Polymers Oy:n päätoi­minen työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Petri Taanila Porvoosta kavahtaa ajatusta, että työsuo­je­lu­kou­lu­tuksia siirret­täi­siin enemmän verkkoon. Työnan­ta­ja­puo­lella tästä haaveil­laan. Taani­lalla on riittä­västi kokemusta Teams-palave­reista tietääk­seen, mikä netti­poh­jai­suu­dessa kiikastaa.

– Ei voida olettaa, että kaikilla on tieto­taito asiaan. Yhteydet eivät aina toimi. Verkos­toi­tu­minen jää kokonaan pois. Ja ennen kaikkea se on raskasta. En osallis­tuisi mielel­läni tieto­ko­neella edes yhden päivän seminaa­riin, Taanila sanoo.

Työsuo­je­lu­val­tuu­tet­tuna jaksaa, kun tapaa tieto­ko­neiden sijasta ihmisiä.

– Tässä työssä parasta on ihmisten kohtaa­minen. Se on työsuo­je­lu­val­tuu­tet­tuna olemisen siistein juttu.

Seminaarin työpa­joissa Taanila pääsi ”peilaa­maan” osaamis­taan ja tieto­jaan tämän hetken tasoon työsuo­je­lu­asioissa. Palau­tu­mi­seen keskit­ty­neessä työpa­jassa Taanila sai vahvis­tuksen sille, että oikealla polulla ollaan.

– Kaikki lähtee hengi­tyk­sestä, ihan kuten vaikka munkit tai mindful­nessin tai aivan taval­lisen rentou­tu­misen opit sanovat. Valla­taan ajatukset, kuunnel­laan omaa hengi­tystä. Ei ajatella eilistä eikä huomista vaan vain tätä hetkeä; mitä kuulen, mitä tunnen.

Psyko­so­si­aa­lista kuormaa näyttää kertyvän työnte­ki­jöille yhä vain enemmän. Taani­lasta on hyvä, että asiaa avataan. Itse hän toivoo, että joka ikisellä olisi työn vasta­pai­non­ajokin asia, johon on ”sydämen palo ja tekemisen polte”. Hänelle itsel­leen se on sakso­fonin soittaminen.

– Sakso­fonia soite­taan koko keholla. Siinä on täysillä mukana.

– Jokai­sella pitäisi olla niitä hetkiä, että keskittyy silmät kiinni vain siihen tekemi­seen. Lajilla ei ole väliä.

LISÄÄ KEMIKAALIKOULUTUSTA

– Myrkky­kou­lu­tuksia haluaisin lisää. Olen työsuo­je­lua­sia­mies, ja työsuo­je­lul­li­sesti edustan 60–70 työnte­kijää. Esimer­kiksi hioma­nes­teiden takia meidän pitäisi nyt käydä pitkä­ai­kaisten altis­tusten kimppuun. Vaiku­tet­tai­siin siihen, että meillä olisi laadu­kasta elinaikaa työuran jälkeenkin.

Viimeis­te­ly­vals­saaja Jouni Kaivola Outokumpu Stain­less Oy:stä Torniosta tietää, ettei isossa talossa uudis­tukset etene ihan ”naps ja kops”. Vaikka paljon on jo tehtykin, on esimer­kiksi saatu koneik­koihin parempia suojauksia ja tehok­kaampia kohde­pois­toja ja kolhu- ja ruhje­tyyp­piset tapaturmat on painettu minimiin, työsuo­jelu on pitkien linjojen puurtamisesta.

– Tämä on vähän kuin minun harras­tuk­seni. Kerään ja kunnostan mootto­ri­pyöriä. Ensin saan vihiä jostain pyörästä, ja sitten voin mennä vuosia, että sen löydän ja pääsen keskus­te­le­maan ostami­sesta myyjän kanssa, Kaivola kuvailee pitkä­jän­tei­syyden ja sitkeyden merki­tystä niin työsuo­je­lu­teh­tä­vissä kuin harrastuksessaankin.

”Kun näette tämän merkin, juoskaa pakoon ja ottakaa selvää ennen kuin palaatte.” Näin oli kemikaa­li­työ­pa­jassa todettu räväk­kään tapaan siitä, miten jonkin kemikaalin syöpä­vaa­ral­li­suus­merk­kiin pitää suhtautua.

Kaivola komppaa sitä, että työsuo­je­lu­työssä on otettava jatku­vasti selvää ja pidet­tävä itsensä ajan tasalla, vaikkapa juuri työym­pä­ris­tö­se­mi­naa­riin osallis­tu­malla. Hän luottaa siihen, että seminaa­rissa esitellyt yksikön asian­tun­tijat nousevat kyllä mieleen, kun työpai­kalla tulee vastaan jokin tietyn aiheinen ongelma. Kaivolan toiveissa on vielä, että Pohjois-Suomessa asuville liiton jäsenille järjes­tet­täi­siin lisää paikal­lisia koulutuksia.

Mikä liikuttaa suomalaista?

Kunto­lu­kujen karuu­desta ei voi olla kuiten­kaan kuin yhtä mieltä, vaikka kaihtai­sikin eri kunto­la­jeista kiiste­le­mistä: Suoma­laiset eivät liiku tarpeeksi.

– 80 prosenttia Suomen työikäi­sistä liikkuu tervey­tensä kannalta liian vähän, Malvela täsmentää asian prosenttiluvuiksi.

Liikkuva työelämä on osa Liikkuva aikuinen ‑ohjelmaa. Malvela alleviivaa, että liikunta kelpaa työka­luksi ”aika moneen asiaan”.

– Liikunta palauttaa, liikunta estää tuki- ja liikun­tae­li­mistön vaivojen synty­mistä, liikunta sujuvoittaa työn tekemistä.

Liikku­minen olisi tärkeää niin työnte­ki­jöiden itsensä kuin työnan­ta­jien kannalta. Mistä pitäisi lähteä?

SUORITTAMISTA VAI KÄVELYÄ?

Malve­lasta suoma­laisten valta­kun­nan­laa­juisen kunto­kuurin voisi aloittaa siitä, että arkilii­kunta kohotet­tai­siin sille kuulu­vaan arvoon.

– Heität jumppa­kamat kassiin ja menet kolme kertaa viikossa treenaa­maan puoleksi tunniksi urhei­lu­paik­kaan. Ajat sinne autolla ja loput ajat istut. Tätä pidetään oikeana liikun­tana. Asiahan ei ole näin.

Malvela korostaa, että jokapäi­väinen, vaikka vartti­tun­ninkin pätkissä harjoi­tettu ahkera kävele­minen, eli arkinen aktii­vi­suus, voi tuoda jumppa­kas­sit­ree­nejä isommat terveys­hyödyt. Eikä tässä vielä kaikki.

– Nykyisin ihmisillä on arjes­saan paljon psyyk­kistä kuormaa. Matalan tason liikunta vähentää ahdis­tusta ja masen­nusta. Se lievittää nopeasti mielen kuormitusta.

– Ja onhan se ­kuuluisa juttu, että filosofit ja ajatte­lijat ovat aina keksi­neet syväl­lisiä ajatuksia kävel­les­sään, Malvela muistuttaa.

Matalan tason liikunta vähentää ahdis­tusta ja masennusta.

Kirjai­lija-filosofi Friedrich Nietzsche on jopa lausunut, että vain kävel­lessä synty­neet ajatukset ovat ylipäänsä minkään arvoisia.

Kaikkialla Suomessa ei suinkaan pystyisi työmat­ko­jaan tekemään kävellen tai pyöräillen. Mutta suurissa kaupun­geissa voisi. Malve­lalla ei olekaan selitystä sille, miksi aivan kaikilla työpai­koilla ei edistetä pyöräilyä, eli tuota kävelyn ohella toista arkilii­kunnan kuningaslajia.

– Ihmet­telen, miksei perus­ku­vioita saada kuntoon. Työpai­koilla olisi kuitenkin helppo hoitaa kolme asiaa: saada pyöräi­li­jöille puku- ja pesutilat ja turval­linen pyörä­talli. Siis tila, josta fillari ei heti katoa, Malvela opastaa.

LIIKUNTA KUULUU HYVÄÄN JOHTAMISEEN

Tutki­mukset ovat osoit­ta­neet, että liikunta lisää työn tuotta­vuutta. Kyse ei ole vain siitä, että hyväkun­toi­silla työnte­ki­jöillä voi olla vähemmän sairaus­lomia. Liikun­ta­mah­dol­li­suuksia tarjoavat työnan­tajat luovat myös yhtei­söl­li­syyttä ja hyvää yrityskuvaa.

– On osoitettu, että liikunta on pala hyvää henki­lös­tö­joh­ta­mista. Se kuuluu johdon ja esihen­ki­löiden arvos­ta­vassa puheessa. Se on kuuntelua. Mitä henki­löstö haluaa?

Palkan­saa­jista useampi kuin neljä viidestä olisi valmis liikku­maan enemmän, mikäli saisi työnan­ta­jalta lisää tukea. Poten­ti­aa­lisia liikunnan lisääjiä on kaikissa ammatti- ja ikäryh­missä. Tieto selviää Liikkuva aikuinen ‑ohjelman teettä­mästä Henki­lös­tö­lii­kunnan barometrista.

Malve­lasta liikunta voisi vielä paremmin olla mukana henki­lös­tö­joh­ta­misen kokonai­suu­dessa, jottei se olisi vain rahal­linen seteli tai vastaava. Esimer­kiksi fyysi­sesti kuormit­ta­vissa töissä liikun­nal­liset keinot nopeut­tavat palautumista.

Työter­veys­huollon rooli voisi olla isompi. Siellä pitäisi ottaa liikku­minen puheeksi.

– Reper­tu­aari on kaven­tunut. Liikun­ta­se­te­leillä korva­taan tarjonnan kirjoa. Ja kaikki eivät edes käytä seteleitä, sillä 30 prosenttia jättää setelit käyttä­mättä, Malvela muistuttaa.

– Barometrin mukaan työnte­kijät kuitenkin lisäi­sivät liikuntaa, jos työnan­taja tukisi enemmän. Ja tämä pätee kaikkiin aloihin ja koulu­tus­ta­soihin kaikkialla Suomessa.

Kehit­tä­mis­pääl­likkö sanoo, että baromet­ri­ky­se­lyssä työter­veys­huollon rooli näyttäytyy yllät­tävän vaati­mat­to­mana liikku­misen edistämisessä.

– Työter­veys­huollon rooli voisi olla isompi. Siellä pitäisi ottaa liikku­minen puheeksi. Jos työter­veys­huol­lolla itsel­lään ei ole sopimuk­sessa mahdol­li­suuksia, voisi se ainakin ohjata työnte­kijää eteen­päin, Malvela vaatii.

Suomessa on esimer­kiksi jo 170 kunnassa maksuton liikuntaneuvontapalvelu.

– Se on nimeno­maan asiakas­läh­töinen ja räätä­löity. Asioita ei kaadeta yksilön niskaan, Malvela painottaa ja kertoo, että tavoit­teena on saada palvelu laajen­nettua kaikkiin kuntiin.

YKSILÖN VAI SYSTEEMIN VASTUULLA?

– Työelämä muuttuu. Yhä useampi on yksiny­rit­täjä. Ja vaikka työsken­te­lisi jossain organi­saa­tiossa, yhä useammin omasta kunnosta huoleh­ti­minen on omalla vastuulla.

Näin Malvela asian näkee ja huomauttaa, että ”on itse valit­tava”, lähteekö vaikka sinne kunnal­li­seen liikun­ta­pal­ve­luun. Hän painottaa, että tietenkin on tärkeää panostaa myös työolojen paran­ta­mi­seen kuten muuhunkin ”systee­mi­tason” toimintaan.

– Raha puhuu. Vaikut­ta­mistyö on tärkeää. Liikun­ta­se­teli on suosittu varmasti siksi, että siinä on verotuksen tuki mukana.

Malvelan mielestä myös työter­veys­huollon ”liikun­ta­re­septit” pitäisi hyväksyä yhtä lailla kuluksi siinä missä lääke­tie­teel­linen hoitokin.

Työmark­ki­na­jär­jes­töille Malvela heittää pohdit­ta­vaksi sen, että palaut­ta­vista tauoista ja työajoista keskus­tel­tai­siin entistä useammin osana työehtosopimusneuvotteluja.

Tästä kaikesta liikun­ta­pu­heesta mahdol­li­sesti ahdis­tu­neelle lukijalle Malve­lalla on vielä erittäin lohdul­linen viesti.

– Itsel­lensä kannattaa olla armol­linen. Ei kannata väheksyä mitään, mikä lataa akkuja, olisi se sitten mielekäs harrastus tai vaikka Netflixin katselu.