Työt­tö­mien palve­lui­hin tarvi­taan lisää laatua

Kun ihmi­nen jää työt­tö­mäksi, ei hänen ammat­ti­tai­tonsa yhtäk­kiä katoa. Silti muiden ihmis­ten tulkinta työt­tö­mäksi jääneestä ja hänen ammat­ti­tai­dos­taan saat­taa muut­tua. Se on yksi kiusal­li­sim­mista ongel­mista, jonka työt­tö­mät kohtaa­vat. Heidän pitäisi pystyä toimi­maan vakuut­ta­vasti ympä­ris­tössä, jossa työt­tö­myy­den syyksi nähdään työt­tö­myy­den aiheut­ta­nei­den olosuh­tei­den sijaan työt­tö­mäksi jäänyt yksilö.

Toinen työt­tö­mien kohtaama pulma on ryhtyä toimi­maan yhteis­kun­nan edel­lyt­tä­mällä tavalla uuden työn hake­mi­sessa. Tällaista taitoa ensim­mäistä kertaa työt­tö­mäksi jäävillä ihmi­sillä ei taval­li­sesti ole. Ja vaikka koke­mus kart­tuisi, ei auko­tonta osaa­mista byro­kra­tian kanssa asioi­mi­seen vält­tä­mättä kerry.

Touko­kuun alussa voimaan tullut työt­tö­mien tuki­pal­ve­lu­jen uudis­tus sisäl­tää perus­tel­tuja toimin­ta­mal­leja työt­tö­mien tilan­tee­seen vaikut­ta­mi­sessa. Ensim­mäi­nen tapaa­mi­nen työvoi­ma­pal­ve­luja tarjoa­van viran­omai­sen kanssa toteu­te­taan nopeasti työt­tö­myy­den alet­tua, mitä seuraa tapaa­mis­ten jatkumo, kunnes uusi työ on löytynyt.

Työt­tö­myy­den alussa tapah­tuva työmark­ki­noi­den tilan­teen kartoit­ta­mi­nen sekä ihmis­ten osaa­mi­sen, vahvuuk­sien ja kehit­tä­mis­tar­pei­den selvit­tä­mi­nen on tehok­kai­den jatko­toi­men­pi­tei­den suun­nit­te­lun olen­nai­nen lähtö­kohta. Samalla pitäisi tulla selko myös siitä, miten byro­kra­tian kanssa toimi­taan niin, että valin­to­jen sosi­aa­li­set ja talou­del­li­set seurauk­set ovat etukä­teen tiedossa esimer­kiksi koulut­tau­tu­mista harkit­taessa. Työt­tö­mien ja viran­omais­ten tapaa­mi­sissa palve­lun laatu on pääasia. Tapaa­mis­ten määrä on ainoas­taan alusta laadun tuottamiseksi.

Työt­tö­mien ja viran­omais­ten tapaa­mi­sissa palve­lun laatu on pääasia. Tapaa­mis­ten määrä on ainoas­taan alusta laadun tuottamiseksi.

Pitkä­ai­kais­työt­tö­myys on piinal­li­nen ongelma. Se vähe­nee vain siten, että pitkä­ai­kais­työt­tö­mät työl­lis­ty­vät pysy­västi. Toinen riesa on, että pitkä­ai­kais­työt­tö­mien asema on työpai­koista kilpail­taessa vaikeu­tu­nut. Juuri tässä pitäisi pystyä vaikut­ta­maan työn tarjoa­jiin, että he tarkas­te­li­si­vat saami­aan työha­ke­muk­sia tasa­ver­tai­sesti haki­joi­den osaa­mis­po­ten­ti­aa­lin ja yrityk­sen tarpei­den pohjalta riip­pu­matta haki­joi­den asemasta työmark­ki­noilla. Yksi tapa voisi olla se, että työhaas­tat­te­lui­hin kutsu­taan sään­nön­mu­kai­sesti myös työt­tö­miä työn­ha­ki­joita. Vaikka rikko­nai­nen työhis­to­ria ei pape­rei­den perus­teella niin vakuut­ta­valta vaikut­tai­si­kaan, voi haas­tat­te­lun perus­teella parem­min arvioida, minkä­lai­nen ihmi­nen hake­muk­sen on jättä­nyt, mikä hänen amma­til­li­sen osaa­mi­sen koko­nai­suu­tensa on, ja minkä­lai­nen asenne ja ote hänellä tarjolla olevaan työhön ja työn teke­mi­seen on.

Pohjois­mai­nen työvoi­ma­pal­ve­lu­malli keven­tää työt­tö­mien sank­tioin­tia aikai­sem­paan verrat­tuna. Sitä voidaan pitää myön­tei­senä kehi­tyk­senä. Samalla säädös­ten taus­talla edel­leen on ajat­te­lu­malli, jonka mukaan työt­tö­mien kait­se­mi­seksi tarvi­taan uhka kaik­kiin kohdis­tu­vista sank­tioista. Mahdol­li­siin väärin­käy­tök­siin täytyy tietysti puut­tua, mutta työmark­ki­noilla suuren enem­mis­tön muodos­ta­vien työn­ha­ki­joi­den pääta­voite on löytää uusi työpaikka ja ansaita itse­näi­seen elämi­seen tarvit­ta­vat tulot. Ei siinä sank­tioita tai niiden uhkia tarvita, vaan tukea, väli­neitä ja kannustusta.

Kirjoit­taja on Tekijä-lehden päätoimittaja.