Henna Hänninen: ”Milloin minusta tuli ei-ujo?”

Ujoudessa ei tieten­kään ole mitään pahek­sut­tavaa eikä se ole vika, joka pitäisi ihmisessä korjata. Pääluot­ta­mus­mie­helle se ei ehkä kuiten­kaan ole kaikkein toivot­tavin ominaisuus.

– Olen saanut itsevar­muutta ja hyviä kaveri­suh­teita. Olen saanut apua ja tukea ja tuntenut suurta yhtei­söl­li­syyttä, kuvaa ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen merki­tystä lähet­tä­mö­työn­te­kijä, pääluot­ta­mus­mies Henna Hänninen.

Akaassa, Fläkt Group Finland Oy:ssä työsken­te­levä Hänninen kertoo, että nuorena hän haaveili lentoe­männän urasta.

– Kävinkin Finnai­rilla pääsy­ko­keissa, mutta se taisi tyssätä siihen, etten osannut vastata ruotsiksi, kun vaihdet­tiin lennosta suomesta ruotsiksi. Jännitti niin hirveästi.

– Ja luokan edessä puhuminen oli ihan kauheaa, Hänninen kuvailee omaa nuoruu­den­ai­kaista itseään.

Lukion papereilla ei olisi varmaan­kaan päässyt ammat­ti­kor­kea­kou­luun, joten Hänninen luki itsensä ensin merko­no­miksi Valkea­kosken ammat­tio­pis­tossa. Sieltä hankittu mainio todistus aukaisi Hämeen­linnan ammat­ti­kor­kean ovet. Hänestä piti tulla tieto­jen­kä­sit­telyn ammattilainen.

– IT-alasta puhut­tiin, että se on tulevai­suutta. Että sillä ihmiset tienaa ihan hirveästi ja että aina tulee riittä­mään töitä, Hänninen kuvaa 2000-luvun taitteen hypetystä.

Sittenhän IT-kupla puhkesi. Hännisen trade­nomi-opinnot vielä vähän venyivät, kun piti opiskelun ohessa olla aina tilai­suuden tullen tienaa­massa rahaa. Työpaikka oli samainen Fläkt Group, ilman­vaih­to­lait­teita valmis­tava yritys, joka aiemmin tunnet­tiin perhey­ritys Lapinleimuna.

KESÄTÖISTÄ LOPULTA ”TETRIKSENPELAAJAKSI”

– Tulin isän siivellä kesätöihin 15-vuoti­aana. Isäni oli yrityk­sessä melkein 40 vuotta remont­ti­mie­henä, Hänninen kertoo veren­pe­rin­nöstä ja polus­taan töihin Fläktille, synty­mä­kunnan tärkeälle työnantajalle.

Yrityksen palve­luk­sessa tuli joulu­kuussa täyteen 15 vuotta, Hänninen kertoo.

– Olen tehnyt vuosien mittaan kaiken­laista. Olen opetellut monen tiimin työt, sekä kehotuk­sesta että omasta halusta.

Kokemusta on kertynyt niin pakko­tah­ti­sesta kokoon­pa­no­työstä kuin kiirea­pu­lai­suu­desta maalaa­mossa. Mielui­sinta on kuitenkin itsenäinen ja vastuul­linen työ lähet­tämön ainoana työntekijänä.

– Kaikkein eniten olen tykännyt tästä nykyi­sestä työstäni. Minusta on ihanaa ”pelata tetristä” joka päivä! Miten saan kaiken mahtu­maan nätisti rekkaan? Minkä­laisen lavan voi laittaa toisen päälle ja mikä laite­taan alimmaiseksi?

Rekka lähtee joka päivä yrityksen logis­tiik­ka­kes­kuk­seen Turkuun, mutta Hänninen vastaa siitäkin, että suoraan asiak­kaalle matkaavat lähetykset pääsevät perille. Hänen tontil­laan ovat myös sekä Suomeen että ulkomaille lähtevät postit.

MIKÄ SAI AY-AKTIIVIKSI?

– Sipilän hallitus.

Hänninen oli liittynyt heti keväällä 2007 liiton jäseneksi, kun hänet oli vakinais­tettu edeltä­vänä joulu­kuuna. Mutta varsi­nai­seen ay-toimin­taan Hännisen sai lähte­mään vasta Juha Sipilän hallitus. Sipilän niin sanot­tuja pakko­la­keja vastus­tet­tiin suuressa miele­no­soi­tuk­sessa Helsin­gissä syyskuussa 2015.

– Oli hienoa olla mukana. Siellä tunsi yhtei­söl­li­syyttä tosi paljon. Tuli olo, että kyllä me teille vielä näyte­tään, Hänninen kuvailee.

Kiky kylläkin tuli, kun ay-liike suostui niele­mään pakko­la­kien purka­misen ehtona olleen 24 tunnin palkat­toman työajan lisäyksen. Hänninen on tosin edelleen sitä mieltä, että ”porukat olisivat olleet valmiit tappe­le­maan ja pitkään” kiky-tunteja vastaan, jos joukko­voiman näyttä­mistä olisi jatkettu. Omalla työpai­kalla tuo ”veret kiehaut­tava” ilmaistyö muuntui kuitenkin onneksi vain 8 tunnin maalaus­hom­miksi ja hätäensiapukurssiksi.

– Virolaisen Mikko nappasi minua siellä miele­no­soi­tuk­sessa hartiasta kiinni ja pyysi, että tulisin ammat­tio­saston halli­tuksen seuraa­vaan kokouk­seen. Ihan vain katse­le­maan ja kuuntelemaan.

Heikomman puolta on pidet­tävä ja vääryy­teen on puututtava.

Hänninen muistelee, että taisipa paikal­li­sena ay-vaikut­ta­jana tunnettu Virolainen, nykyinen liiton aluetoi­mit­sija, houku­tella häntä mukaan lauseella: ”Kun olet tuollainen terrieri…”

Perää­nan­ta­mat­to­muutta ja päättä­väi­syyttä, niitä Hänni­sestä löytyy.

– Heikomman puolta on pidet­tävä ja vääryy­teen on puutut­tava. Niitä periaat­teita olen yrittänyt omassa toimin­nas­sani noudattaa.

Muut ammat­tiyh­dis­tys­liik­keessä toimivat ihmiset ovat Hännistä terrierin työssä autta­neet, sen hän auliisti toteaa. Ja sitten on vielä Murikka!

MURIKKA – IHMISEN PARAS PAIKKA

– En voi varmaan tarpeeksi kehua Murikkaa. Sinne menee kuin kotiinsa. Ja siellä tunte­mat­to­matkin ovat tuttuja.

– Rupesin kurssit­ta­maan siellä itseäni, enkä tiedä ihmiselle parempaa paikkaa kuin se, Hänninen hehkuttaa.

Pääluot­ta­mies­miehen pestiin kesken kauden varapää­luot­ta­mus­miehen paikalta syyskuussa 2019 noussut Hänninen sanoo, että Murikassa jos missä tuntee yhteisöllisyyttä.

– Kaikki ovat saman­hen­kisiä. Autetaan kaveria, tunsit hänet tai et. Siellä on todella helppo olla, sillä kaikki painivat samojen asioiden ja vaikeuk­sien kanssa. Ja jos joku toinen on jo saman asian kohdannut, häneltä voi saada hyviä neuvoja siitä, miten asia kannat­taisi hoitaa.

– Voit kysyä tyhmiäkin kysymyksiä. Tai niin no, tyhmiä kysymyksiä ei edes ole, Hänninen naurahtaa.

Rupesin kurssit­ta­maan siellä itseäni, enkä tiedä ihmiselle parempaa paikkaa kuin Murikka.

Murikan kursseilla syntyy ystävyyssuhteita.

– Siitä kertoo sekin, että voidaan jo etukä­teen sopia, mille kurssille mennään taas yhdessä.

Murikasta löytyi myös parisuhde, Hänninen paljastaa.

Hänninen haluaa muistuttaa vielä kaiken hyvän päälle siitä, että teolli­suus­liit­to­laisten ikiomassa opistossa henki­lö­kunta on osaavaa ja ottaa kaikki huomioon.

– Murikan opettajat ovat ihan tavat­toman ammat­ti­tai­toisia, pääluot­ta­mus­mies kehuu.

AMMATTIOSASTO PUNNITAAN NYT?

Etelä-Pirkan­maan teolli­suus­työ­väen ammat­tio­sasto 169:ään kuuluu myös Toijala Works. Juuri haastat­telua edeltä­vänä iltana liekit ovat alkaneet niellä paikka­kunnan suurimman työnan­tajan hallia. Haastat­te­lu­päi­vänä koko halli on jo menetetty. Hännisen asuin­ker­ros­talon lumista pihaa pilkut­tavat noki ja savun­ha­juiset, epämää­räiset roskat ja rieka­leet palon jäljiltä, vaikka matkaa hallille on runsas kilometri.

– Lieskat näkyivät puitten latvojen yli ja ikkunat helisivät, kun kaasu­pullot räjäh­te­livät, Hänninen kertoo edeltä­västä illasta.

Toijala Worksin työnte­ki­jöillä on nyt vaara jäädä työttömiksi.

– Minun työpaik­kani ihmiset ovat todella huolis­saan ja toiste­levat, että kunpa voisimme jotenkin auttaa.

Ammat­tio­sasto 169:n yhteen­kuu­lu­vuus ja keski­näinen tuki tulevat ehkä koetel­luiksi juurikin tällä hädän hetkellä. Toimiin on jo ryhdytty ja siinä keskiössä on ammat­tio­saston toimisto, Metallikellari.

– Toijala Worksin pääluot­ta­mus­mies voi perustaa sinne väliai­kaisen vastaan­oton, jonne ihmiset voivat tulla. Kysymyksiä on nyt varmasti niin monta kuin on työnte­kijää, Hänninen kertoo ammat­tio­saston ensia­vuksi tarkoi­te­tuista suunnitelmista.

Ammat­tio­sasto ja sen Metal­li­kel­lari ovat myös Hänni­selle itsel­leen tärkeitä. Kellari on ”päämaja”. Se on entinen pieni teatteri, jossa on joskus toiminut myös vapaa­eh­toisten pyörit­tämä selviä­mis­a­sema. Nyt se on luotta­mus­miesten vaikeuk­sista-selviy­ty­misen-asema, jossa työpaik­kojen kiperiin kysymyk­siin ja taiste­luihin saa välit­tö­mästi vertaistukea.

– Siellä on meidän omalta työpai­kal­tamme kaksi muuta, mutta käymme halli­tuksen kokouk­sissa aina kaikkien työpaik­kojen kuulu­miset läpi.

Hänninen toteaa, että halli­tuksen jäsenten yhtey­den­pito on tiivistä. Yhteiset illan­vietot tai juhan­nus­juhlat eivät ole harvi­nai­suus. Tuhannen jäsenen ammat­tio­sasto on muutenkin todella virkeä. On kaikille jäsenille avoimia perhe­päiviä, ay-koulua, pilkki­ki­soja ja pikkujouluja.

Ei tarvitse olla tietyn­lainen ihminen, jotta voisi osallistua ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen toimin­taan. Tätä Hänninen tähdentää ja kehottaa olemaan uskomatta valta­vir­ta­leh­distön luomaa kuvaa ammattiyhdistystoiminnasta.

– Iltapäi­vä­lehdet kirjoit­tavat ihan hirveää roskaa. Näkökulma on aina työnan­tajan, Hänninen puuskahtaa.

Pääluot­ta­mus­mies kuvaa, että ”kauhu ja pelko” oli valtava, kun työnte­ki­jöille alkoi tällä neuvot­te­lu­kier­rok­sella valjeta, mitä kaikkea tapah­tuisi, jos työeh­to­so­pi­musta ei lainkaan solmit­taisi. Kyse kun ei ole vain palkan­ko­ro­tuk­sista, vaan pekka­sista, äitiys- ja isyys­va­paista, palkal­li­sesta sairaus­lo­masta, arkipy­hä­kor­vauk­sista… Aina vain jatkuvan listan etuudet taataan nykymuo­dos­saan vain työeh­to­so­pi­muk­sissa, ei laeissa.

KOKEMUS JA KIITOS KANTAVAT

– Kokemus tuo kovuutta. Taisi aikoi­naan olla [silloinen Metal­li­liiton toimit­sija] Holapan Heikki, joka minulle niin sanoi. Ja totta se on. Enää minua ei niin helposti lyödä maihin, Hänninen toteaa ja jatkaa, että nykyisin hän uskaltaa muistuttaa insinöö­rejä siitä, että kaikkiin töiden muutok­siin ja suunni­tel­miin kannat­taisi ottaa mukaan ne aidot asian­tun­tijat, kyseisen työn tekijät.

Ei kissa kiitok­sella elä, väittää vanha sanonta. Mutta meidän muidenkin ihmisten tavoin, kyllä pääluot­ta­mus­mies kiitok­sella aika pitkään elää. Hänninen sanoo, että ohimennen kuultu lause ”ton teit hyvin” tai ”pidä toi” auttaa jaksa­maan. Hän kertoo myös lähes liikut­tu­neena, miten eräs töistä irtisa­nou­tunut nuori mies kävi jättä­mässä hänelle lähet­tämön koppiin suklaata ja pienen post-it-lapun, jossa luki ”Kiitos”.

Ja sitten ovat tietysti ne toiset ay-aktiivit. He ovat osaltaan kanta­neet ujoa Hennaa sinne Murikan isoon auditorioon.

– En tiedä, missä vaiheessa minusta tuli ei-ujo. Mutta viimeisin esimerkki on se, kun nousin siellä luotta­mus­miesten seminaa­rissa ylös ja esittelin itseni koko porukalle. Eikä minua jännit­tänyt yhtään.