Uppopallo vei syvään päähän

ILONA HÄSÄNEN

Keramiikka-artesaa­nio­pis­ke­lija, yrittäjä
Pöytyä

Kymmenen vuotta kestänyt kilpauin­ti­har­rastus loppui kuin seinään. Ilona Häsänen oli palannut ulkomai­sesta opiske­lu­vaih­dosta takaisin silloi­seen kotikau­pun­kiinsa Raumalle, ja sai todeta entisen uinti­jouk­ku­eensa käytän­nössä kadon­neen hänen poissao­lonsa aikana.

Useat joukkue­to­ve­reista olivat lähte­neet toisaalle opiske­le­maan. Se oli luonnol­lista siinä ikävai­heessa, mutta silti harmitti. Häsänen jäi Raumalle suorit­ta­maan lukio-opintonsa loppuun ja kaipasi veteen.

Samassa uimahal­lissa kilpaui­ma­reiden kanssa – tosin eri altaassa – olivat pitkään pärski­neet myös uppopal­loi­lijat. Häsänen tunsi muutamia pelaa­jista ja päätti uskal­tautua mukaan kokeilemaan.

– Olenkin sitten aina todennut, että olin kymmenen vuotta väärässä altaassa. Uppopal­loallas tuntui heti kodilta ja pelaa­minen oli aivan ihanaa, todel­lakin rakas­tuin siihen lajiin. Ja sillä tiellä ollaan.

KIIVAS KAMPPAILU PINNAN ALLA

Uppopallo on lajina paljon tunte­mat­to­mampi kuin esimer­kiksi kaukainen serkkunsa vesipallo. Lajin englan­nin­kie­linen nimi underwater rugby paljastaa sen luonteesta paljon. Ensin­näkin peli tapahtuu täysin veden alla. Ja toisek­seen tyylinä todel­lakin on rugby: kontaktia, osumia ja mustelmia.

Räpylät ja snork­kelit viuhuvat pinnan alla sähäk­känä parvena. Peli on nopea­tem­poista ja vaatii urhei­li­joilta muutamia aivan erityisiä taitoja. Pitää pystyä hahmot­ta­maan kolmiu­lot­teinen pelikenttä. Ja pidättää hengi­tystä. Sukeltaa, kamppailla, hakea happea, sukeltaa jälleen. Pumppailla edesta­kaisin hengi­tys­het­kien ja pelin tuoksinan välillä.

Myös taktiikkaa vaadi­taan. Pelaa­ja­parit – kaksi hyökkääjää, kaksi puolus­tajaa ja kaksi maali­vahtia – sukel­tavat vuoro­tellen. Penkillä odottavat vastaavat lisäparit, jotka hyppäävät mukaan lentävin vaihdoin.

Häsänen pelaa nykyisin etupäässä maali­vah­tina, vaikka lajia aloit­taes­saan hän ei ikinä olisi uskonut siihen rooliin pääty­vänsä. Pitkät sukel­lus­päi­vys­tykset korin edessä hirvittivät.

– Muistan, että katsoin että nuo [maali­vahdit] vaan on tuolla, sukelluksissa.

Maali­vahdin roolia helpottaa oman parin ja hänen pelityy­linsä tunte­minen. Yhteistyö on tiivistä ja luotta­musta tarvi­taan. Ennen kaikkea rytmillä on iso merkitys.

– Meillä on kuin yhteiset keuhkot sen parin kanssa.

Maali­vahdin vedessä olo on erilaista kuin muiden pelaa­jien, mutta lopulta vain osittain. Sukel­lusajat ovat kyllä pidempiä aina silloin, kun oleskelu pinnan alla on staat­ti­sempaa. Monista muista pallo­pe­leistä poiketen uppopal­lo­maa­li­vahti nousee usein myös hyökkäys­päähän siinä missä muutkin pelaajat. Ja silloin sukel­lukset käyvät taas nopeammiksi.

UUDET HARRASTAJAT TERVETULLEITA

Innostus lajia kohtaan on kuljet­tanut Häsäsen pelaa­maan maajouk­kue­ta­solle asti. Kesällä on edessä EM-kisat Norjassa, ja ensi vuonna pelataan maail­man­mes­ta­ruu­desta Kanadassa. Arvokasta treeniaikaa naisten maajouk­kue­rinki saa tänä vuonna miesten SM-sarjasta, jonne se karsin­ta­pe­leistä selviytyi.

– Se on tosi hienoa, vaikka siellä on kyllä sitten voimaa ja kokoeroa, ja kyllä tasoe­roakin. Tulee hyviä pelejä, mutta kyllä sitten niitäkin, että otetaan reilusti pataan.

Uppopal­lossa tarvi­taan voimaa, näppä­ryyttä, tekniikkaa ja strate­giaa. Se on maailman ainoa aidosti kolmiu­lot­teinen pallopeli.

Ennen naisten maajouk­kue­ringin siirty­mistä SM-sarjaan omana joukku­ee­naan Häsänen pelasi pitkään SM-pelejä West Coast UWR ‑yhteis­jouk­ku­eessa, joka yhdis­telee länsi­ran­nikon kaupun­kien pelaajia. Yhdis­tely on tärkeää, sillä pienehkö määrä harras­tajia ei muuten aina riittäisi joka pelikierrokselle.

Myös Häsäsen treeni­rin­gissä Turussa olisi tilaa uusille pelaa­jille. Uppopallo on margi­naa­linen laji, eikä harras­tajia meinaa riittää.

– Se on tosi harmi juttu.

Myös korona­pan­demia on osaltaan vaikut­tanut, eikä osa entisistä harras­ta­jista ole halunnut käydä treeneissä. Lisäksi Häsänen tunnistaa muita lajissa mahdol­li­sesti vierok­sut­tavia tekijöitä: täytyy pitää vedestä ja sukel­ta­mi­sesta, ja lisäksi kyseessä on kontaktilaji.

– Esimer­kiksi jalka­palloa voi olla matalampi kynnys kokeilla.

Häsänen painottaa, että kaikki kiinnos­tu­neet ovat terve­tul­leita kokei­le­maan, olisiko uppopallo itselle sopiva harrastus. Lajia pelataan ympäri maan, ja erityi­sesti pääkau­pun­ki­seu­dulla harjoi­tuksia löytyy melkein joka päivä jostakin hallista.

– Kaikkiin treeneihin saa tulla mukaan kokei­le­maan kaikissa kaupun­geissa, laina­ka­mo­jakin löytyy.

RAKKAUS, JOKA KESTÄÄ

Maajouk­ku­eessa pelaa­minen on tehnyt Häsäsen harras­ta­mi­sesta kokonais­val­taista. Kisat ja leirit menevät kalen­te­riin ensim­mäi­senä, ja muu elämä sovite­taan niiden mukaan. Mutta kyse on totta tosiaan syvästä rakkau­desta lajiin. Edelleen – yli kymmenen vuotta ensim­mäisen uppopal­lo­ko­kei­lunsa jälkeen – Häsäsen silmät syttyvät, kun hän alkaa listata lajin parhaita puolia.

– Vesi on element­tinä ihana. Ja uppopal­lossa tarvi­taan voimaa, näppä­ryyttä, tekniikkaa ja strate­giaa. Se on maailman ainoa aidosti kolmiu­lot­teinen pallo­peli. Ja parasta on kuitenkin porukka, niin kuin kaikissa harras­tuk­sissa. Joukkue­ka­ve­rei­tahan näkee välillä enemmän kuin parhaita ystäviä!