Balet­tia taivaan rajalla

Katto­pel­ti­seppä on erikois­osaaja, jonka työ on käsi­työtä ja se luoki­tel­laan olosuh­tei­den mukaan vaaral­li­seksi amma­tiksi. Työpo­ru­kan jäse­net pitä­vät huolta toisis­taan ja huumo­rilla selvi­tään vaikeit­ten asioi­den yli. Myös seppien työnan­ta­jaa, Luja­pelti Oy:tä arvostetaan.

24.11.2021

POHJAT

Katolle mennään toteut­ta­maan suun­ni­tel­maa. Kuka suun­ni­tel­man tekee?

– Arkki­tehti, raken­ne­suun­nit­te­lija, katto­pel­ti­seppä, työhön osal­lis­tuva työn­joh­taja…, Mika Korpela alkaa luetella ja jatkaa:

– Mutta esimer­kiksi vanhoissa sanee­raus­koh­teissa katto­tor­nien ja muiden moni­mut­kai­sem­pien ulok­kei­den määrä­tessä peltien liit­ty­mät ja saumat, suun­nit­te­lun teemme käytän­nössä me pelti­se­pät itse.

Nämä vaikeat kohdat näky­vät työpii­rus­tuk­sissa tyhjinä alueina. Niistä katto­pel­ti­se­pät teke­vät omat versionsa niin sano­tusti malli­työnä. Raken­nus­suun­nit­te­lusta vastaa­vat hyväk­sy­vät ne tai esit­tä­vät niistä omia mielipiteitään.

– Useim­mi­ten eivät, kuit­taa Korpela.

Kun esimer­kiksi raken­ne­taan koko­naan uutta tai sanee­ra­taan vanhaa kattoa suoraan asunto-osakeyh­tiön toimek­sian­nosta, teke­vät katto­pel­ti­se­pät kaiken, pohja­töistä alkaen. Työ käsit­tää vanhan pelti­ka­ton purka­mi­sen, mahdol­li­set pohja­työt alus­pui­den katto­ra­ken­teissa ja siitä eteen­päin uuteen valmii­seen kattoon. Vanhoissa Museo­vi­ras­ton valvo­missa kiin­teis­töissä on tärkeää, että uusi katto on tehty kaikilta osin saman­lai­seksi kuin vanha oli.

PELTI KIINNI

Pohja­töi­den eli pellin alla olevien puutöi­den jälkeen aloi­te­taan katon pellit­tä­mi­nen. Pelti on litis­tet­tyä rauta­le­vyä, stan­dar­di­le­veää 610-millistä rainaa. Saumat vievät osansa jättäen hyöty­le­vey­deksi noin 535 milliä. Tämä mitta luo stan­dar­din, jota joskus tarvit­taessa joudu­taan kaventamaan.

– Esimer­kiksi kun tullaan kahden katto­tor­nin väliin keskelle kahdesta suun­nasta, Korpela selventää.

Katolle käyte­tään kahta pellin­pak­suutta, 0,5 ja 0,6 milli­met­riä. Niissä on millin kymme­nyk­sen ero, mutta käsit­te­lyssä ero korostuu.

– Olen tykän­nyt käyt­tää tuota paksum­paa peltiä. Aina. Siihen ei niin helposti tule käsi­työn jälkeä. Tosin se on raskaam­paa käsi­tellä, Korpela avaa.

Tässä kohden on hyvä muis­tut­taa pellin ominai­suu­desta: vaikka sitä käytet­täi­siin paksum­pa­na­kin, se ei koskaan peitä tasai­sesti huoli­mat­to­masti tehtyjä pohja­töitä. Kaikki teke­mättä jäte­tyt asiat pellin alla näky­vät ja tule­vat jäämään näkyville.

Uuden pelti­ka­ton asen­nuk­sessa on huomioi­tava todella monta seik­kaa. Sääsuo­jauk­set ovat nyky­ra­ken­nus­työ­mailla stan­dardi ja ne mahdol­lis­ta­vat suurien pinta-alojen yhtai­kai­sen purka­mi­sen. Ennen kattoa puret­tiin pres­su­jen alta sen verran, kun päivässä pystyi uutta sään­pi­tä­vää tekemään.

Katon jiirit eli kulmauk­set, tornit ja muut erityis­koh­dat vaikut­ta­vat sauma­ja­koon. Pelli­tyk­sen pitää tulla niihin oikeasta suun­nasta, eli jiireissä saumo­jen pitää olla oikean suun­tai­set: vesi ei saa juosta saumoi­hin nähden vastakarvaan.

Miten pääte­tään mistä lähde­tään liikkeelle?

– Alan vanhim­mat tarjoa­vat yleensä yleis­lää­kettä: Tosta lähe­tään, siittä on aina ennen­kin lähetty! Korpela muis­te­lee pilke silmäkulmassa.

– Sitten tulee joku nuorempi ja ehdot­taa, että mitäs jos tehtäi­siin­kin näin… Siitä asiat sitten pikku­hil­jaa kehittyvät.

Yleensä seppä­po­ru­kan vetäjä kantaa vastuuta asioi­den oikeasta etene­mi­sestä. Hän opis­ke­lee raken­ne­ku­vat ja on selvillä, kuinka yksi­tyis­koh­dat toteu­te­taan. Näitä voivat olla erilai­set turval­li­suu­teen tai talo­tek­niik­kaan liit­ty­vät raken­teet, lumies­teet, katto­sil­lat ja nyky­ään myös aurin­ko­pa­nee­lit. Kaikilla näillä on omat määräyk­sensä ja tekni­set asen­nus­vaa­ti­muk­sensa, miten ne kiin­ni­te­tään katto­pel­tien saumoi­hin. Saumoja pitää olla tarpeeksi niin, että raken­nel­mista tulee tuke­via ja turvallisia.

SAUMAN VÄLIIN TAVARAA

Pellit sauma­taan yhteen lähtö­koh­tai­sesti kaksin­ker­tai­silla tupla­sau­moilla ensin katto­pin­nasta ylös- ja sitten alas­päin, pystyyn. Piip­pu­jen kylki- ja kansi­pel­li­tyk­sien saumat voivat olla yksin­ker­tai­set, puhu­taan englasaumoista.

Saumoja voidaan myös lyödä alas katto­pin­nan suun­tai­siksi niin, että vesi virtaa saumo­jen päältä. Oikein pitkiä lappeita jatke­taan vielä veivi­sau­malla. Yli kymme­nen metriä pitkissä riveissä pellin lämmön­vaih­te­lut alka­vat vaikut­taa, erityi­sesti kupa­ri­pel­lissä. Tois­tensa limiin mene­viä veivi­sau­moja käyte­tään myös vesikouruissa.

Katto­pel­ti­se­pät lisää­vät saumo­jen veden­pi­tä­vyyttä saumausai­neella, jonka tarkoi­tus on jäädä elas­ti­seksi sauman sisään ja kestää kuivu­matta koko pelti­ka­ton iän. Nyky­ään tarkoi­tuk­seen on kehi­tetty synteet­ti­nen aine, mutta ennen katto­pel­ti­se­pät sekoit­te­li­vat jäte­öl­jystä ja ruos­tee­nes­to­maa­lista jokai­nen hieman oman tököttinsä.

– Joil­lain se kuivui saumoi­hin, joil­lain taas ei, Korpela toteaa lakonisesti.

Kansan­miestä ja kadun­tal­laa­jaa ihme­tyt­tää kuinka pellistä on mahdol­lista saada niin tiivis, ettei vesi löydä tietään mistään kohdin katon läpi.

– Sade­vesi on hyvin harvoin ongelma pelti­ka­tolla, paitsi tietysti jos katossa on selkeitä reikiä, Korpela selvittää.

– Kapil­laari- ja kondens­si­vesi ovat ne ongel­mat vanhoissa vinteissä, joista tuule­tus häviää ja kondens­si­vesi ei pääse haihtumaan.

Kondens­si­ve­deksi kutsu­taan fysi­kaa­lista ilmiötä, jossa lämpö­ti­la­vaih­te­lui­den takia kaasu eli vesi­höyry tiivis­tyy pinnoille muut­tuen suoras­taan lori­se­viksi vesi­no­roiksi. Kolmas katoilla vaaniva vesi­vaara on paineel­li­nen vesi, jota muodos­tuu katolle talvella kerään­ty­vän lumen ja jään alle. Kevä­tau­rinko lämmit­tää kinosta päältä ja sisä­puo­lelta vintistä johtuva pieni lämpi­män ilman vuoto sulat­taa pellin päällä makaa­vaa lumi­paak­kua muodos­taen vettä ja koko lumen paino työn­tää tätä sula­mis­vettä edel­lään kaik­kiin mahdol­li­siin koloi­hin mitä vain katto­pel­listä voi löytyä.

Sade­vesi on hyvin harvoin ongelma pelti­ka­tolla, paitsi tietysti jos katossa on selkeitä reikiä.

– On hyvin tärkeää käyt­tää saumausai­netta eikä ohen­taa saumoja liikaa, Korpela selvit­tää. Suomessa pelti­ka­tolle asetet­ta­vat kritee­rit ovat maail­man huip­pua. Siksi suoma­laista katto­pel­ti­sep­pää arvos­te­taan liki kaikkialla.

PORUKAT

Tatu Hako­virta on seppä­po­ru­kan nuorin.

– Vanha alani alkoi olla semmoi­nen, ettei kiin­nosta yhtään. Mietin, että lähden raken­nusa­lalle, Hako­virta muistelee.

– Tuttuni oli katto­töissä ja se oli yksi vaih­toehto. Vähän tuurilla löytyi tämä nykyi­nen firma.

Hako­virta aloitti puoli vuotta sitten Luja­pelti Oy:n vers­taalla tutus­tu­malla pellin käsit­te­lyyn sisä­ti­loissa, mutta pääsi pian katto­pel­ti­seppä ja mestari Miro Laineen mukana katoille. Hako­virta kiipeää notkeasti ja varmasti teli­neillä ja liik­kuu viet­tä­vällä katonlappeella.

– Ehkä raskainta on kiipeä­mi­nen, se tuntuu jaloissa. Samoin joskus hanka­lat työasennot.

Pelot­ta­vatko korkeat paikat?

– Ei sieltä ylhäältä näe alas, Hako­virta kuit­taa ja toteaa, että tässä työssä voisi olla tulevaisuus.

Kauanko katto­pel­ti­seppä kestää? Eläkei­kään? Vastaa­jaksi saamme koke­neen katto­pel­ti­se­pän, työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Laineen.

Hyvä­kun­toi­sen ja huumo­rin­ta­jui­sen oloi­nen Laine on tehnyt pelti­kat­toja reilun kolme­toista vuotta ja sanoo pärjän­neensä yllät­tä­vän hyvin. Hän uskoo, että työn vaih­te­le­vuus ja moni­puo­li­suus autta­vat kehoa ja miel­tä­kin kestä­mään työn rasit­ta­vuu­den. Laine painot­taa myös terveel­lis­ten elämän­ta­po­jen ja liikun­ta­har­ras­tuk­sen lisää­vän työviih­ty­vyyttä, joka johtaa varmasti myös pitem­pään työuraan.

– Jos asen­nus­puo­lella ei ihan eläkei­kään asti pystyi­si­kään olemaan, niin sitten jossain muussa alaan liit­ty­vässä työteh­tä­vässä ehkä kuiten­kin, Laine miettii.

Vanhem­malle mesta­rille uusien työta­po­jen oppi­mi­nen voi olla vaikeaa, nuorille alalle tuli­joille se on itsestäänselvyys.

Molem­mat koke­neet katto­pel­ti­se­pät, Laine ja Korpela painot­ta­vat työn­tekijän omien työta­po­jen merki­tystä kehon rasi­tuk­sien jakaan­tu­mi­seen. Heidän mieles­tään olisi hyvä opetella käyt­tä­mään vasa­raa sekä oikeassa että vasem­massa kädessä. Siten iskut eivät rasit­taisi vain yksi­puo­li­sesti toisen käden ranteita. Nime­no­maan rantei­den onte­lo­ka­na­vat ja nive­let ovat pelti­se­pän työssä kovilla.

– Vanhem­malle mesta­rille uusien työta­po­jen oppi­mi­nen voi olla vaikeaa, nuorille alalle tuli­joille se on itses­tään­sel­vyys, Korpela näkee.

Laine mainit­see myös, että nyky­ai­kai­set työka­lut ovat usein ergo­no­mi­sem­pia. Niitä pitäisi tuoda katoille enem­män helpot­ta­maan vanhoja työta­poja. Perin­tei­sissä käsi­työ­am­ma­teissa työka­lut ovat olleet usein teki­jöi­den itsensä muok­kaa­mia, jopa itse valmis­tet­tuja. Vasta viimei­sen kymme­nen vuoden aikana valmiit työka­lut ovat alka­neet kehittyä.

Työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Laine kertoo, että työky­kyä yllä­pi­tä­vää toimin­taa on kehit­teillä. Myös työnan­taja Luja­pelti Oy on tässä mukana. Hyvä­kun­toi­set työn­te­ki­jät ovat sille tieten­kin kilpailuetu.

PIDETÄÄN HUOLTA

Pidät­tekö te huolta toisis­tanne tässä vaaral­li­seksi luoki­tel­lussa amma­tissa? Kaikki nyökyt­te­le­vät. Mika Korpela muotoilee:

– Jos työka­ve­rik­seni tulee uusi ihmi­nen, minulla menee aina­kin se ensim­mäi­nen päivä koko­naan katsoessa miten henkilö pärjää. On saatava luot­ta­mus siihen, että toinen pärjää varmasti!

Myös työryh­män nuorin Tatu Hako­virta sanoo tunte­vansa, että hänestä väli­te­tään ja pide­tään huolta koke­neim­pien työto­ve­rei­den puolelta.

– Vauvan aske­lin eteen­päin ja tiukassa valvon­nassa jo senkin takia, että pienen­kin virheen takia voidaan joutua purka­maan aivan älyt­tö­män suuret määrät jo tehtyä työtä, Korpela summaa.

KATTOPELTISEPPIEN TYÖRYHMÄSSÄ MUKANA:

MIKA KORPELA Katto­pel­ti­seppä ja työhön osal­lis­tuva työnjohtaja
JOUNI KORTE Katto­pel­ti­seppä ja nokka­mies tällä työmaalla
MIRO LAINE Katto­pel­ti­seppä, työsuojeluvaltuutettu
LINNEA KANKURI Katto­pel­ti­seppä
SVEN KÕPMANN Katto­pel­ti­seppä
TATU HAKOVIRTA Katto­pel­ti­sep­pä­op­pi­las

Sepän paja

Pajalta koko taika lähtee. Siellä tehdään vaikeam­mat raken­teet ja malli­pel­li­tyk­set. Pajalla on käytän­nössä vähin­tään yksi pelti­seppä töissä. Hän valmis­taa, jos mahdol­lista, yksin tai toisen teke­män mallin mukaan kappa­leita, jotka sitten asen­ne­taan kohteisiin.

Katto­pel­ti­se­pät liik­ku­vat paljon, muuten­kin kuin vain pajan ja työmaan välillä. Useim­mat asuvat kaukana työkoh­teista ja ovat tottu­neet lähte­mään liik­keelle aikai­sin. Työ on erityi­sa­laa, jossa kohteet vaih­tu­vat ja teki­jät mene­vät sinne missä työ sillä hetkellä on.

LUJAPELTI OY

PERUSTETTU 2019
KOTIPAIKKA Kouvola
TUOTANTO Konesaumakatto‑, julki­sivu- ja rakennuspeltityöt
HENKILÖSTÖ 19, josta tuotan­nossa 17
OMISTUS Pääomis­taja Ville Mikkola
LIIKEVAIHTO 1,9 milj. euroa (2020)

TEKSTI PETRI PUROMIES
KUVAT PEKKA ELOMAA