”Pyörän päällä koen vapauden”

Kun Sari Raitavuo osti mootto­ri­pyö­ränsä, ei hän uskal­tanut edes koeajaa sitä, vaan pyörä nostet­tiin puolison kanssa suoraan paket­ti­au­toon. Nyt mitta­riin on karttunut jo lähes 50 000 ajokilometriä.

21.10.2021

SARI RAITAVUO

Katkon­ta­koor­di­naat­tori
Lapp Connecto Oy
Vieremä

Oli vuosi 2018, kun Sari Raitavuo päätti, että nyt olisi aika hankkia oma mootto­ri­pyörä. Silloin voisi päättää itse ajami­sesta ja pysäh­ty­mi­sistä, vaikka liikkui­sikin muiden kanssa samassa porukassa.

– Olin suorit­tanut 16-vuoti­aana kevyt­moot­to­ri­pyö­rä­kortin, samoin kuin vanhempi sisko­nikin. Sitten isäni, todel­linen mootto­ri­pyö­rä­har­ras­taja, osti itsel­leen pyörän reilut kymmenen vuotta sitten. Kesällä 2013 lähdin isän kyydissä ensim­mäi­selle pitem­mälle ajoreis­sulle Norjaan, Raitavuo muistelee.

– Pari vuotta myöhemmin suunta­simme Euroop­paan. Sillä ajoreis­sulla kiersimme kahdek­san­toista Euroopan maata vajaassa kolmessa viikossa. Matka­mit­ta­riin kertyi yli 9 000 kilometriä.

KÄYNNISTYS PUISTATTI

Raitavuo ajaa 600-kuutioi­sella Hondalla, joka on vuosi­mallia 1994. Sopivan näköinen ja kokoinen pyörä löytyi Oulusta inter­netin kauppa­paikan kautta.

– Sinne mennessä minulla ei ollut kilomet­riä­kään alla enkä uskal­tanut edes koeajaa pyörää, kun myyjä sitä ehdotti. Nostimme vaan pyörän suoraan paket­ti­au­toon mieheni kanssa. Hänellä ei ole mootto­ri­pyörää eikä mootto­ri­pyö­rä­kort­tia­kaan, mutta siitä on ollut kyllä puhetta, Raitavuo sanoo.

– Kun pyörä sitten pudotet­tiin Viere­mällä kotipi­haan paket­ti­au­tosta, aloin jo kauhis­tella ostosta, että näinköhän tulen ajamaan sillä metriä­kään. Kävin istumassa pyörän selässä ja kun laitoin koneen käyntiin, minua ihan puistatti. Siitä sitten kaarsin pihatielle harjoit­te­le­maan naapu­rien seura­tessa ajoani.

Ensim­mäinen pitempi ajomatka suuntautui Puolan­galle. Heti matkan alussa, kotitieltä asfalt­ti­tielle kääntyes­sään Raitavuo käänsi pyörää liikaa, jolloin hän kupsahti pyöri­neen maantien ojaan.

– Siinä vaiheessa olin valmis käänty­mään takaisin kotiin, mutta peräs­säni tullut mieheni nousi autosta ja kannusti, että noste­taan vaan pyörä ylös ja jatke­taan matkaa. Ja niin tehtiin. Olenkin ajatellut, että on olemassa kahden­laisia motoris­teja: niitä, jotka ovat kaatu­neet ja niitä, jotka tulevat kaatumaan.

VASTAPAINO TYÖLLE

Keski­määrin Raitavuo ajaa pyöräl­lään 15 000 kilometriä vuodessa. Toissa­ke­sänä matka­mit­ta­riin kertyi jopa 28 000 kilometriä, mihin sisältyi kaksi Norjan matkaa. Työpäivän jälkeenkin Raitavuo saattaa lähteä tien päälle ja ajaa vaikka 500 kilometrin pituisen kierroksen.

Hän on myös teolli­suus­liit­to­laisten Metal Riders Finland ‑mootto­ri­pyö­rä­kerhon jäsen. Kokoon­tu­miset tosin ovat olleet harvassa nyt koronan aikana.

– Parasta ajami­sessa on tien päällä kokemani vapaus. Se on suuri voima­vara ja vasta­paino työlleni. Toimin työpai­kal­lani pääluot­ta­mus­mie­henä sekä työsuo­je­lu­val­tuu­tet­tuna, minkä lisäksi olen sihtee­rinä Iisalmen Metal­li­työ­väen ammat­tio­sas­tossa. Työssä olles­sani olen koko ajan muiden saata­villa ja käytet­tä­vissä, mutta ajaminen on kokonaan omaa aikaani.

PASSI JA HAMMASHARJA

Kaikkein mieluiten Raitavuo ajaa pienempiä teitä, joilla nopeus­ra­joitus on 80 kilometriä tunnissa. Mutka­tiet ja kauniit maisemat ovat mieleen. Yksi suosik­ki­rei­teistä on Punka­har­julla, missä voi ajaa pitkin veden ympäröimiä harjuja. Kaupun­kien keskustat liiken­ne­va­loi­neen ovat taas sellaisia paikkoja, joita Raitavuo yrittää välttää reissuillaan.

– Norjaa olen ajanut pitkin ja poikin. Se on aivan ykkönen, kun ajattelee hienoja maisemia ja korkeus­e­roja vuori­neen ja vuonoi­neen. Silloin kun ajan yhdessä isäni kanssa, meillä ei ole kovin tarkkoja ajosuun­ni­telmia. Nousemme ylös aamuvii­deltä ja lähdemme ajamaan kuuden, seitsemän maissa. Illalla alamme etsiä sopivaa majapaikkaa. Yövymme yleensä halvoissa mökeissä leirintäalueilla.

– Ensim­mäi­selle pitem­mälle reissulle pakkasin mukaan aivan liikaa tavaraa. Nykyään seulon takalaukun ja tankki­laukun tavarat tarkkaan. Välttä­mät­tömiä ovat lähinnä passi, hammas­harja ja rahapussi.

Ajokult­tuu­rissa on huomioi­tava turval­li­suus ennakoi­malla tilanteet.

Varus­teista navigaat­tori on aivan ehdoton motoris­tille. Kypärä­pu­helin, jolla on muutaman sadan metrin kantama, on Raita­vuon mielestä myös kätevä, sillä sen kautta voi olla yhtey­dessä ajopo­rukan kanssa ja neuvo­tella vaikka siitä, milloin pitäisi pitää taukoa tai kertoa nähtä­vyyk­sistä sekä ilmoittaa tiellä liikku­vista poroista tai hirvieläimistä.

– Motoristit varoit­tavat toisiaan Faceboo­kissa myös huonoista tienpät­kistä ja tietöistä. Teiden kunto on heiken­tynyt viime vuosina, joten vauhti täytyy säätää sen mukaan. Ajokult­tuu­rissa on huomioi­tava turval­li­suus ennakoi­malla tilan­teet. Erityi­sesti täytyy varoa maaseu­tu­ko­neita, joiden valot ja vilkut eivät aina toimi.

Sääen­nus­teen Raitavuo tarkistaa etukä­teen inter­netin sadetut­kasta. Sateella ei ole kiva ajaa, mutta tuuli ei menoa haittaa.

METAL RIDERS FINLAND

• Teolli­suus­liiton (silloisen Metal­li­liiton) jäsenten 1998 perus­tama mootto­ri­pyö­rä­kerho, jossa on tällä hetkellä vajaa sata jäsentä
• Kotipaik­kana Tampere, mutta jäseniä ympäri Suomea
• Järjestää vuosit­tain vähin­tään kaksi kokoon­tu­mista eri puolilla maata
• Lisätietoa: www.metalriders.fi

TEKSTI RIITTA SAARINEN
KUVAT JYRKI LUUKKONEN