”Pyörän päällä koen vapauden”

Kun Sari Raita­vuo osti moot­to­ri­pyö­ränsä, ei hän uskal­ta­nut edes koea­jaa sitä, vaan pyörä nostet­tiin puoli­son kanssa suoraan paket­ti­au­toon. Nyt mitta­riin on kart­tu­nut jo lähes 50 000 ajokilometriä.

21.10.2021

SARI RAITAVUO

Katkon­ta­koor­di­naat­tori
Lapp Connecto Oy
Vieremä

Oli vuosi 2018, kun Sari Raita­vuo päätti, että nyt olisi aika hank­kia oma moot­to­ri­pyörä. Silloin voisi päät­tää itse ajami­sesta ja pysäh­ty­mi­sistä, vaikka liik­kui­si­kin muiden kanssa samassa porukassa.

– Olin suorit­ta­nut 16-vuoti­aana kevyt­moot­to­ri­pyö­rä­kor­tin, samoin kuin vanhempi sisko­ni­kin. Sitten isäni, todel­li­nen moot­to­ri­pyö­rä­har­ras­taja, osti itsel­leen pyörän reilut kymme­nen vuotta sitten. Kesällä 2013 lähdin isän kyydissä ensim­mäi­selle pitem­mälle ajoreis­sulle Norjaan, Raita­vuo muistelee.

– Pari vuotta myöhem­min suun­ta­simme Euroop­paan. Sillä ajoreis­sulla kier­simme kahdek­san­toista Euroo­pan maata vajaassa kolmessa viikossa. Matka­mit­ta­riin kertyi yli 9 000 kilometriä.

KÄYNNISTYS PUISTATTI

Raita­vuo ajaa 600-kuutioi­sella Hondalla, joka on vuosi­mal­lia 1994. Sopi­van näköi­nen ja kokoi­nen pyörä löytyi Oulusta inter­ne­tin kaup­pa­pai­kan kautta.

– Sinne mennessä minulla ei ollut kilo­met­riä­kään alla enkä uskal­ta­nut edes koea­jaa pyörää, kun myyjä sitä ehdotti. Nostimme vaan pyörän suoraan paket­ti­au­toon mieheni kanssa. Hänellä ei ole moot­to­ri­pyö­rää eikä moot­to­ri­pyö­rä­kort­tia­kaan, mutta siitä on ollut kyllä puhetta, Raita­vuo sanoo.

– Kun pyörä sitten pudo­tet­tiin Viere­mällä koti­pi­haan paket­ti­au­tosta, aloin jo kauhis­tella ostosta, että näin­kö­hän tulen ajamaan sillä metriä­kään. Kävin istu­massa pyörän selässä ja kun laitoin koneen käyn­tiin, minua ihan puis­tatti. Siitä sitten kaar­sin piha­tielle harjoit­te­le­maan naapu­rien seura­tessa ajoani.

Ensim­mäi­nen pitempi ajomatka suun­tau­tui Puolan­galle. Heti matkan alussa, koti­tieltä asfalt­ti­tielle kään­tyes­sään Raita­vuo käänsi pyörää liikaa, jolloin hän kupsahti pyöri­neen maan­tien ojaan.

– Siinä vaiheessa olin valmis kään­ty­mään takai­sin kotiin, mutta peräs­säni tullut mieheni nousi autosta ja kannusti, että noste­taan vaan pyörä ylös ja jatke­taan matkaa. Ja niin tehtiin. Olen­kin ajatel­lut, että on olemassa kahden­lai­sia moto­ris­teja: niitä, jotka ovat kaatu­neet ja niitä, jotka tule­vat kaatumaan.

VASTAPAINO TYÖLLE

Keski­mää­rin Raita­vuo ajaa pyöräl­lään 15 000 kilo­met­riä vuodessa. Tois­sa­ke­sänä matka­mit­ta­riin kertyi jopa 28 000 kilo­met­riä, mihin sisäl­tyi kaksi Norjan matkaa. Työpäi­vän jälkeen­kin Raita­vuo saat­taa lähteä tien päälle ja ajaa vaikka 500 kilo­met­rin pitui­sen kierroksen.

Hän on myös teol­li­suus­liit­to­lais­ten Metal Riders Finland ‑moot­to­ri­pyö­rä­ker­hon jäsen. Kokoon­tu­mi­set tosin ovat olleet harvassa nyt koro­nan aikana.

– Parasta ajami­sessa on tien päällä koke­mani vapaus. Se on suuri voima­vara ja vasta­paino työl­leni. Toimin työpai­kal­lani pääluot­ta­mus­mie­henä sekä työsuo­je­lu­val­tuu­tet­tuna, minkä lisäksi olen sihtee­rinä Iisal­men Metal­li­työ­väen ammat­tio­sas­tossa. Työssä olles­sani olen koko ajan muiden saata­villa ja käytet­tä­vissä, mutta ajami­nen on koko­naan omaa aikaani.

PASSI JA HAMMASHARJA

Kaik­kein mielui­ten Raita­vuo ajaa pienem­piä teitä, joilla nopeus­ra­joi­tus on 80 kilo­met­riä tunnissa. Mutka­tiet ja kauniit maise­mat ovat mieleen. Yksi suosik­ki­rei­teistä on Punka­har­julla, missä voi ajaa pitkin veden ympä­röi­miä harjuja. Kaupun­kien keskus­tat liiken­ne­va­loi­neen ovat taas sellai­sia paik­koja, joita Raita­vuo yrit­tää vält­tää reissuillaan.

– Norjaa olen ajanut pitkin ja poikin. Se on aivan ykkö­nen, kun ajat­te­lee hienoja maise­mia ja korkeus­e­roja vuori­neen ja vuonoi­neen. Silloin kun ajan yhdessä isäni kanssa, meillä ei ole kovin tark­koja ajosuun­ni­tel­mia. Nousemme ylös aamu­vii­deltä ja lähdemme ajamaan kuuden, seit­se­män maissa. Illalla alamme etsiä sopi­vaa maja­paik­kaa. Yövymme yleensä halvoissa mökeissä leirintäalueilla.

– Ensim­mäi­selle pitem­mälle reis­sulle pakka­sin mukaan aivan liikaa tava­raa. Nyky­ään seulon taka­lau­kun ja tank­ki­lau­kun tava­rat tark­kaan. Vält­tä­mät­tö­miä ovat lähinnä passi, hammas­harja ja rahapussi.

Ajokult­tuu­rissa on huomioi­tava turval­li­suus enna­koi­malla tilanteet.

Varus­teista navi­gaat­tori on aivan ehdo­ton moto­ris­tille. Kypä­rä­pu­he­lin, jolla on muuta­man sadan metrin kantama, on Raita­vuon mielestä myös kätevä, sillä sen kautta voi olla yhtey­dessä ajopo­ru­kan kanssa ja neuvo­tella vaikka siitä, milloin pitäisi pitää taukoa tai kertoa nähtä­vyyk­sistä sekä ilmoit­taa tiellä liik­ku­vista poroista tai hirvieläimistä.

– Moto­ris­tit varoit­ta­vat toisi­aan Face­boo­kissa myös huonoista tien­pät­kistä ja tietöistä. Teiden kunto on heiken­ty­nyt viime vuosina, joten vauhti täytyy säätää sen mukaan. Ajokult­tuu­rissa on huomioi­tava turval­li­suus enna­koi­malla tilan­teet. Erityi­sesti täytyy varoa maaseu­tu­ko­neita, joiden valot ja vilkut eivät aina toimi.

Sääen­nus­teen Raita­vuo tarkis­taa etukä­teen inter­ne­tin sade­tut­kasta. Sateella ei ole kiva ajaa, mutta tuuli ei menoa haittaa.

METAL RIDERS FINLAND

• Teol­li­suus­lii­ton (silloi­sen Metal­li­lii­ton) jäsen­ten 1998 perus­tama moot­to­ri­pyö­rä­kerho, jossa on tällä hetkellä vajaa sata jäsentä
• Koti­paik­kana Tampere, mutta jäse­niä ympäri Suomea
• Järjes­tää vuosit­tain vähin­tään kaksi kokoon­tu­mista eri puolilla maata
• Lisä­tie­toa: www.metalriders.fi

TEKSTI RIITTA SAARINEN
KUVAT JYRKI LUUKKONEN