Pörriäis­puu­tarhan haltiakummi

Mäkimei­ra­missa soittaa pörriäisten orkes­teri, pelakuut eivät ole helle­ke­sästä kärsi­neet ja kivik­ko­rin­teen ötökkä­baari on aina auki. Pesusie­ni­kurkku pitäisi saada vielä kukki­maan, mutta yleensä tämä on vain mukavaa, sanoo Anna-Mari Eloranta luomupuutarhastaan.

15.9.2021

ANNA-MARI ELORANTA

Operaat­tori
Neste Oyj, Porvoon tutkimuskeskus
Askola

– Pienelle punatuk­kai­selle pojalle piti ryhtyä näyttä­mään, miten siemen laite­taan purkkiin tai maahan ja miten siemen alkaa siitä kasvaa.

Näin Anna-Mari Eloranta kuvailee, miten vuonna 2007 synty­nyttä poikaa piti ryhtyä vihki­mään puutarhan saloihin askola­lai­sessa omako­ti­ta­lossa. Siitä on sitten harrastus ryöpsäh­tänyt. Poika pitää edelleenkin huolta siitä, että ainakin aurin­gon­kukkaa ja päivän­kak­karaa puutar­hassa kasvaa.

Puutar­han­hoito alkoi porvoo­laisen kerros­talon parvek­keella. Eloranta kertoo asuneensa kaupun­gissa vuodet 1993–2006.

– Chilit tulivat kuvioihin, ja kokeilin kaikkea, mitä parvek­keella vaan voi kasvattaa.

Eloranta muutti vanhaan kotikun­taansa Askolaan – siis takaisin maalle – vuonna 2007. Yrteille, kasvik­sille, kukille, perho­sille ja pörriäi­sille on nyt entistä isommat läänit.

– Ennen olin sellaista Round-up ‑tyyppiä, Eloranta tunnustaa.

Mieli on muuttunut kokonaan. Eloranta pysähtyy takapi­halla kasvavan nokkos­puskan viereen. Kun joskus taannoin hän olisi suihkut­tanut myrkkyä päästäk­seen vihulai­sista eroon, nyt puutar­huri näkee niissä lettujen ja pestojen aineksia. Paitsi että tänä vuonna, tavat­to­mana helle­ke­sänä, perhoset ovat syöneet nokkosten lehdet. Pelkät varret sieme­ni­neen ovat jäljellä. Mutta niistä vasta ytyä löytyykin.

– Kun nokkosen siemen­kodat ovat ruskeita, niissä se kaikkein väkevin aines onkin. Niitä kannattaa ravis­tella ja laittaa siemenet sitten esimer­kiksi puuroon.

Mäkimei­rami ja iisoppi kuuluvat Elorannan moninai­seen yrtti­tar­haan. Ruusu­papu ei ole tänä vuonna menes­tynyt. Samoin puutar­huria harmittaa, kun yksi toinen vakio­ko­ristus, revon­häntä, ei sekään jaksa kuivuuden takia lykätä ihan ”jokai­seen jeesuksen” lehti­han­kaan revon­pu­naista huiskuaan.

Mäkimei­ra­kosta Eloranta ohjaa vierai­lijat kiipeä­mään kallioi­selle ja kivik­koi­selle metsä­töm­pä­reelle, jonka rinteellä on vanha halko­kasa eli ötökkä­baari. Mäen kupeesta löytyy myös ihmeel­linen kivimuo­dos­telma, jonka voi hyvin kuvitella kivikau­ti­seksi asumuk­seksi. Teräviä kvart­si­kiven kappa­lei­takin on. Ehkä niistä oli jonkun esi-isiemme heimon hyvä sommi­tella työka­luja itsel­leen. Varmaan olikin; Askola on tunnettu muinaislöydöistään.

”KASVUKAUSI ALKOI JO”

Kerta toisensa jälkeen Eloranta päivit­telee, että tänä vuonna ei oikein mikään ole kasvanut ennätyk­sel­listen helteiden takia. Vaikea on asiaa uskoa, kun salaattia, basilikaa, tilliä katsoo, on sittenkin kukkivaa revon­häntää, on viini­mar­ja­pen­saita, on ananas­kir­sikan tapaista erikoi­suutta lasite­tulla veran­nalla, on pääry­näpuu, on bonsai-puiksi kutsut­tuja pieniä, latvot­tuja mäntyjä, krassia, orvokkia ja on aloe veraa, josta saa itse kasva­tettua ihonhoi­to­voi­detta. Ja paljon, paljon muuta.

– Vuoden 2022 kasvu­kausi alkoi jo. Puutar­huri kerää nyt siemeniä omista kasveis­taan. Kaupoissa on nyt 50–70 prosentin alennukset sieme­nistä. Käyn kauppojen siemen­hyllyt läpi, kertoo Eloranta elokui­sella Tekijän vierailulla.

Pimeim­pään aikaan sitten talve­te­taan niitä kasveja, jotka talve­tuksen kestävät. Jopa ananas­kir­sikan on Eloranta saanut selviy­ty­mään talven yli; WC:ssä, oikeas­taan ilman kastelua, hyvin vähällä valolla.

Eloranta sanoo, että kokei­le­malla ja googlaa­malla hän on kerännyt tieto­tai­tonsa puutar­han­hoi­dosta. Haaveissa on nyt esimer­kiksi tomaatin talvet­ta­minen. Tomaatti taitanee tehdä talvisin ilmajuuria.

Talvella menee kaksi päivää suunni­tella aikajana, mitä ja milloin ryhdy­tään tällä kertaa puutar­haan kasvat­ta­maan. Maalis­kuussa piste­tään tomaatit alulle. Huhti­kuussa kouli­taan taimia. Pelar­go­nioista Eloranta toteaa:

– Jos talvet­ta­minen ei ole sattunut onnis­tu­maan, ostan niitä pienimpiä, jotka eivät kuki. Niille mätän hirveästi lannoi­tetta, ja ne kukkivat hyvin nopeasti. Olin ajatellut pelakuista, että ne on mummojen kukkia, en ikinä hanki! Mutta nyt tiedän, miksi mummot niitä kasvat­tivat, Eloranta kuvaa pihojen ja ikkuna­lau­tojen ikiai­kaista suosikkia.

”KASVATIN PERHOSIA”

Eloranta kuvaa, että tänä kuivana kesänä hän kasvatti pikem­minkin perhosia ja surisevia pörriäisiä kuin kasve­jaan. Askolaan julis­tet­tiin kuivuuden takia kaste­lu­kielto, eikä Eloranta pystynyt käyttä­mään kuin ilmaläm­pö­pum­pusta tihkuvaa vettä kasteluun.

– Tässä hoksaa, että tarvi­taan vettä, valoa, lämpöä ja ravin­teita. Jos yksikin puuttuu, ei tule mitään.

Mutta tavat­toman hyvin on lepat­te­le­vien kauno­kaisten kasvatus onnistunut.

– En ole ikinä nähnyt tällaista perhosten invaa­siota, Eloranta kuvaa.

”Bulkki­per­hosia”, kuten neitoa, nokkosta ja sinisiipiä, on tietysti hurjat määrät, vierailun aikana näkyy myös suruvaippa ja amiraali, ja onpa tänä vuonna pihassa käynyt myös ritariperhonen.

– Mutta hämähäk­kien seitit ovat olleet ihan tyhjät, puutar­huri murehtii.

Hyönteisten puutteessa talitintit ja muut pihalinnut alkoivat syöksyillä metsäs­tys­ret­kil­lään puutar­hurin perhos­tar­haan. Oli ryhdyt­tävä toimiin.

– Aloitin lintujen talvi­ruo­kinnan akkain viikolla, Eloranta kertoo perhosten pelas­ta­mi­so­pe­raa­tios­taan tarkoit­taen 18. heinä­kuuta alkanutta viikkoa.

– Heinä­sirk­kojen meteliä et saa kirjoi­tettua lehteen. Mutta niillä on niin paljon eväitä, eivät ne minun salaat­tei­hini tule, puutar­huri naurahtaa.

Otököistä on myös hyötyä.

– Aloe vera on täynnä hämähäk­kejä, Eloranta kertoo allevii­vaten samalla sitä, että myrkkyjä ei tarvita, kun petohyön­teiset pyydys­tävät tuhohyön­teiset pois puutarhsta.

– En ollut samet­ti­ruusuih­minen, mutta huomasin, että jos niitä iskee vaikka sinne missä on chilejä, elukat ei tykkää niistä, Eloranta kertoo lisää luonnon­mu­kaisen tuholais­tor­junnan keinoistaan.

Jopa luomu­puu­tar­huri Eloranta joutui suoras­taan seisah­ta­maan tänä kesänä 2021.

– Ei ole Askolassa ikinä ollut näin kuivaa. Mikä meni pieleen?

Kysymyk­sel­lään hän tarkoittaa koko nykyistä elämän­me­noamme. Se on Eloran­nankin elämän aikana muuttunut kulttuu­riksi, jossa kerran käytetty viedään kaato­pai­kalle. Puutar­huri kuvailee, että kaiken on lopulta muututtava.

Omien puutar­ha­ko­ke­mus­tensa myötä Eloranta toivoo myös, että jokainen kokei­lisi edes kerran hyöty­kas­vien kasvat­ta­mista. Ajatukset ruoan hinnasta ja maanvil­jelyn arvos­tuk­sesta voisivat muuttua.

– Minä nostan hattua niille, jotka tällai­sena kesänä hoitavat luonnon­mu­kai­sesti tai biody­naa­mi­sesti viljelyksensä.

ÄLÄ ODOTA MITÄÄN!

Eloranta yllyttää kaikkia kokei­le­maan vaikka siellä omalla parvek­keella keittiö­puu­tarhan hoivaa­mista. Hänkään ei ole maalla asumi­sesta huoli­matta hylännyt kaikkia kaupun­ki­lais­kons­teja. Tänäkin kesänä puutar­ha­pa­tion pöydän vieressä on lajitelma ruukkuja, joissa on salaat­teja, tilliä ja basilikaa.

– Salaa­tista on helppo aloittaa, Eloranta neuvoo.

Neuvo­mi­sesta puhee­nollen, Eloranta summaa kokemuk­sensa räväkällä taval­laan, naura­maan houkuttaen:

– Paskat puutar­hurit osaavat nauttia epäon­nis­tu­mi­sis­taan. Älä odota mitään!

Puutar­han­hoito vaatii pitkä­jän­tei­syyttä eikä epäon­nis­tu­misia kannata kavahtaa.

Pitkin päivää vierai­lija on saanut kuulla puhetta pesusie­ni­kur­kusta. Se ei ole kaikesta ylenpalt­ti­sesta huolen­pi­dosta piitannut. Se on jättänyt kukki­matta eikä kurkuista saa joulu­lah­joja. Lopulta on puhuttu kuin karhua kiertäen ”nimeltä mainit­se­mat­to­masta” kasvista.

Mutta Eloranta ottaa vaarin omista lannis­tu­mat­to­muuden opeistaan.

– Ehkä saan sen kukki­maan ensi vuonna. Tulee lahjoja vuoden 2025 jouluksi. Ja yleensä tämä on vain mukavaa.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT PEKKA ELOMAA