Pörriäis­puu­tar­han haltiakummi

Mäki­mei­ra­missa soit­taa pörriäis­ten orkes­teri, pela­kuut eivät ole helle­ke­sästä kärsi­neet ja kivik­ko­rin­teen ötök­kä­baari on aina auki. Pesusie­ni­kurkku pitäisi saada vielä kukki­maan, mutta yleensä tämä on vain muka­vaa, sanoo Anna-Mari Eloranta luomupuutarhastaan.

15.9.2021

ANNA-MARI ELORANTA

Operaat­tori
Neste Oyj, Porvoon tutkimuskeskus
Askola

– Pienelle puna­tuk­kai­selle pojalle piti ryhtyä näyt­tä­mään, miten siemen laite­taan purk­kiin tai maahan ja miten siemen alkaa siitä kasvaa.

Näin Anna-Mari Eloranta kuvai­lee, miten vuonna 2007 synty­nyttä poikaa piti ryhtyä vihki­mään puutar­han saloi­hin asko­la­lai­sessa omako­ti­ta­lossa. Siitä on sitten harras­tus ryöp­säh­tä­nyt. Poika pitää edel­leen­kin huolta siitä, että aina­kin aurin­gon­kuk­kaa ja päivän­kak­ka­raa puutar­hassa kasvaa.

Puutar­han­hoito alkoi porvoo­lai­sen kerros­ta­lon parvek­keella. Eloranta kertoo asuneensa kaupun­gissa vuodet 1993–2006.

– Chilit tuli­vat kuvioi­hin, ja kokei­lin kaik­kea, mitä parvek­keella vaan voi kasvattaa.

Eloranta muutti vanhaan koti­kun­taansa Asko­laan – siis takai­sin maalle – vuonna 2007. Yrteille, kasvik­sille, kukille, perho­sille ja pörriäi­sille on nyt entistä isom­mat läänit.

– Ennen olin sellaista Round-up ‑tyyp­piä, Eloranta tunnustaa.

Mieli on muut­tu­nut koko­naan. Eloranta pysäh­tyy taka­pi­halla kasva­van nokkos­pus­kan viereen. Kun joskus taan­noin hän olisi suih­kut­ta­nut myrk­kyä pääs­täk­seen vihu­lai­sista eroon, nyt puutar­huri näkee niissä lettu­jen ja pesto­jen ainek­sia. Paitsi että tänä vuonna, tavat­to­mana helle­ke­sänä, perho­set ovat syöneet nokkos­ten lehdet. Pelkät varret sieme­ni­neen ovat jäljellä. Mutta niistä vasta ytyä löytyykin.

– Kun nokko­sen siemen­ko­dat ovat ruskeita, niissä se kaik­kein väke­vin aines onkin. Niitä kannat­taa ravis­tella ja lait­taa sieme­net sitten esimer­kiksi puuroon.

Mäki­mei­rami ja iisoppi kuulu­vat Eloran­nan moni­nai­seen yrtti­tar­haan. Ruusu­papu ei ole tänä vuonna menes­ty­nyt. Samoin puutar­hu­ria harmit­taa, kun yksi toinen vakio­ko­ris­tus, revon­häntä, ei sekään jaksa kuivuu­den takia lykätä ihan ”jokai­seen jeesuk­sen” lehti­han­kaan revon­pu­naista huiskuaan.

Mäki­mei­ra­kosta Eloranta ohjaa vierai­li­jat kiipeä­mään kallioi­selle ja kivik­koi­selle metsä­töm­pä­reelle, jonka rinteellä on vanha halko­kasa eli ötök­kä­baari. Mäen kupeesta löytyy myös ihmeel­li­nen kivi­muo­dos­telma, jonka voi hyvin kuvi­tella kivi­kau­ti­seksi asumuk­seksi. Terä­viä kvart­si­ki­ven kappa­lei­ta­kin on. Ehkä niistä oli jonkun esi-isiemme heimon hyvä sommi­tella työka­luja itsel­leen. Varmaan olikin; Askola on tunnettu muinaislöydöistään.

”KASVUKAUSI ALKOI JO”

Kerta toisensa jälkeen Eloranta päivit­te­lee, että tänä vuonna ei oikein mikään ole kasva­nut ennä­tyk­sel­lis­ten heltei­den takia. Vaikea on asiaa uskoa, kun salaat­tia, basi­li­kaa, tilliä katsoo, on sitten­kin kukki­vaa revon­hän­tää, on viini­mar­ja­pen­saita, on ananas­kir­si­kan tapaista erikoi­suutta lasi­te­tulla veran­nalla, on pääry­nä­puu, on bonsai-puiksi kutsut­tuja pieniä, latvot­tuja mäntyjä, kras­sia, orvok­kia ja on aloe veraa, josta saa itse kasva­tet­tua ihon­hoi­to­voi­detta. Ja paljon, paljon muuta.

– Vuoden 2022 kasvu­kausi alkoi jo. Puutar­huri kerää nyt sieme­niä omista kasveis­taan. Kaupoissa on nyt 50–70 prosen­tin alen­nuk­set sieme­nistä. Käyn kaup­po­jen siemen­hyl­lyt läpi, kertoo Eloranta elokui­sella Teki­jän vierailulla.

Pimeim­pään aikaan sitten talve­te­taan niitä kasveja, jotka talve­tuk­sen kestä­vät. Jopa ananas­kir­si­kan on Eloranta saanut selviy­ty­mään talven yli; WC:ssä, oikeas­taan ilman kaste­lua, hyvin vähällä valolla.

Eloranta sanoo, että kokei­le­malla ja googlaa­malla hän on kerän­nyt tieto­tai­tonsa puutar­han­hoi­dosta. Haaveissa on nyt esimer­kiksi tomaa­tin talvet­ta­mi­nen. Tomaatti taita­nee tehdä talvi­sin ilmajuuria.

Talvella menee kaksi päivää suun­ni­tella aika­jana, mitä ja milloin ryhdy­tään tällä kertaa puutar­haan kasvat­ta­maan. Maalis­kuussa piste­tään tomaa­tit alulle. Huhti­kuussa kouli­taan taimia. Pelar­go­nioista Eloranta toteaa:

– Jos talvet­ta­mi­nen ei ole sattu­nut onnis­tu­maan, ostan niitä pienim­piä, jotka eivät kuki. Niille mätän hirveästi lannoi­tetta, ja ne kukki­vat hyvin nopeasti. Olin ajatel­lut pela­kuista, että ne on mummo­jen kukkia, en ikinä hanki! Mutta nyt tiedän, miksi mummot niitä kasvat­ti­vat, Eloranta kuvaa piho­jen ja ikku­na­lau­to­jen ikiai­kaista suosikkia.

”KASVATIN PERHOSIA”

Eloranta kuvaa, että tänä kuivana kesänä hän kasvatti pikem­min­kin perho­sia ja suri­se­via pörriäi­siä kuin kasve­jaan. Asko­laan julis­tet­tiin kuivuu­den takia kaste­lu­kielto, eikä Eloranta pysty­nyt käyt­tä­mään kuin ilma­läm­pö­pum­pusta tihku­vaa vettä kasteluun.

– Tässä hoksaa, että tarvi­taan vettä, valoa, lämpöä ja ravin­teita. Jos yksi­kin puut­tuu, ei tule mitään.

Mutta tavat­to­man hyvin on lepat­te­le­vien kauno­kais­ten kasva­tus onnistunut.

– En ole ikinä nähnyt tällaista perhos­ten invaa­siota, Eloranta kuvaa.

”Bulk­ki­per­ho­sia”, kuten neitoa, nokkosta ja sini­sii­piä, on tietysti hurjat määrät, vierai­lun aikana näkyy myös suru­vaippa ja amiraali, ja onpa tänä vuonna pihassa käynyt myös ritariperhonen.

– Mutta hämä­häk­kien seitit ovat olleet ihan tyhjät, puutar­huri murehtii.

Hyön­teis­ten puut­teessa tali­tin­tit ja muut piha­lin­nut alkoi­vat syök­syillä metsäs­tys­ret­kil­lään puutar­hu­rin perhos­tar­haan. Oli ryhdyt­tävä toimiin.

– Aloi­tin lintu­jen talvi­ruo­kin­nan akkain viikolla, Eloranta kertoo perhos­ten pelas­ta­mi­so­pe­raa­tios­taan tarkoit­taen 18. heinä­kuuta alka­nutta viikkoa.

– Heinä­sirk­ko­jen mete­liä et saa kirjoi­tet­tua lehteen. Mutta niillä on niin paljon eväitä, eivät ne minun salaat­tei­hini tule, puutar­huri naurahtaa.

Otököistä on myös hyötyä.

– Aloe vera on täynnä hämä­häk­kejä, Eloranta kertoo alle­vii­va­ten samalla sitä, että myrk­kyjä ei tarvita, kun peto­hyön­tei­set pyydys­tä­vät tuho­hyön­tei­set pois puutarhsta.

– En ollut samet­ti­ruusuih­mi­nen, mutta huoma­sin, että jos niitä iskee vaikka sinne missä on chilejä, elukat ei tykkää niistä, Eloranta kertoo lisää luon­non­mu­kai­sen tuho­lais­tor­jun­nan keinoistaan.

Jopa luomu­puu­tar­huri Eloranta joutui suoras­taan seisah­ta­maan tänä kesänä 2021.

– Ei ole Asko­lassa ikinä ollut näin kuivaa. Mikä meni pieleen?

Kysy­myk­sel­lään hän tarkoit­taa koko nykyistä elämän­me­noamme. Se on Eloran­nan­kin elämän aikana muut­tu­nut kult­tuu­riksi, jossa kerran käytetty viedään kaato­pai­kalle. Puutar­huri kuvai­lee, että kaiken on lopulta muututtava.

Omien puutar­ha­ko­ke­mus­tensa myötä Eloranta toivoo myös, että jokai­nen kokei­lisi edes kerran hyöty­kas­vien kasvat­ta­mista. Ajatuk­set ruoan hinnasta ja maan­vil­je­lyn arvos­tuk­sesta voisi­vat muuttua.

– Minä nostan hattua niille, jotka tällai­sena kesänä hoita­vat luon­non­mu­kai­sesti tai biody­naa­mi­sesti viljelyksensä.

ÄLÄ ODOTA MITÄÄN!

Eloranta yllyt­tää kaik­kia kokei­le­maan vaikka siellä omalla parvek­keella keit­tiö­puu­tar­han hoivaa­mista. Hänkään ei ole maalla asumi­sesta huoli­matta hylän­nyt kaik­kia kaupun­ki­lais­kons­teja. Tänä­kin kesänä puutar­ha­pa­tion pöydän vieressä on laji­telma ruuk­kuja, joissa on salaat­teja, tilliä ja basilikaa.

– Salaa­tista on helppo aloit­taa, Eloranta neuvoo.

Neuvo­mi­sesta puhee­nol­len, Eloranta summaa koke­muk­sensa rävä­källä taval­laan, naura­maan houkuttaen:

– Paskat puutar­hu­rit osaa­vat naut­tia epäon­nis­tu­mi­sis­taan. Älä odota mitään!

Puutar­han­hoito vaatii pitkä­jän­tei­syyttä eikä epäon­nis­tu­mi­sia kannata kavahtaa.

Pitkin päivää vierai­lija on saanut kuulla puhetta pesusie­ni­kur­kusta. Se ei ole kaikesta ylen­palt­ti­sesta huolen­pi­dosta piitan­nut. Se on jättä­nyt kukki­matta eikä kurkuista saa joulu­lah­joja. Lopulta on puhuttu kuin karhua kier­täen ”nimeltä mainit­se­mat­to­masta” kasvista.

Mutta Eloranta ottaa vaarin omista lannis­tu­mat­to­muu­den opeistaan.

– Ehkä saan sen kukki­maan ensi vuonna. Tulee lahjoja vuoden 2025 jouluksi. Ja yleensä tämä on vain mukavaa.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT PEKKA ELOMAA