Harri Järvi­nen: Perus­tus­laki suoje­lee myös työvoimaa

Työnan­ta­jan nykyi­nen kylty­mä­tön halu ahdis­taa työn­te­ki­jät entistä alis­te­tum­paan asemaan työmark­ki­noilla näyt­tää olevan vahva valta­virta. Vai mitä mieltä pitäisi olla siitä, että valta­kun­nal­li­sista työeh­to­so­pi­muk­sista halu­taan eroon, paikal­lista sopi­mista halu­taan lisätä kerto­matta varsi­naista tavoi­tetta, palkka-avoi­muutta kammok­su­taan ja tieten­kin työt­tö­myys­tur­vaa halu­taan kaiken kukku­raksi heiken­tää. Vain muuta­mia esimerk­kejä mainitakseni.

Kyllä tulee ikävä enti­sai­ko­jen hete­mä­kejä, pekka­sia, kahreja, somer­toja, laatusia ja kump­pa­neita, jotka varmasti olivat porva­reita, mutta ymmär­si­vät, miten Suomen ja suoma­lais­ten hyvin­vointi niin työnan­ta­jille kuin työn­te­ki­jöille ja koko yhteis­kun­nalle syntyy. Yhdessä sopien.

Nyky­ään näyt­tää siltä, että työnan­ta­ja­lin­nak­keissa tietyn­lai­sella ideo­lo­gialla, jopa puolue­po­li­tii­kalla, on suurempi merki­tys kuin työmark­ki­na­po­li­tii­kalla, sen osaa­mi­sella. Seli­tyk­seksi ei riitä, että ajat ovat muut­tu­neet. Ei kai aiko­jen muut­tu­mi­nen voi tarkoit­taa sitä, että ennen suhteel­li­sen tasa-arvoi­set kump­pa­nit olisi­vat jatkossa kuin kahden kerrok­sen väkeä: työnan­ta­jan valta kasvaisi ja työn­tekijän asema heikkenisi.

Kaiken työnan­ta­ja­myl­ly­tyk­sen loppu­tu­le­mana voi olla työeh­to­so­pi­mus­ten yleis­si­to­vuu­den romut­tu­mi­nen, mikä tarkoit­taisi enti­ses­tään työn­te­ki­jöi­den aseman heiken­ty­mistä ja yritys­ten väli­sen epäter­veen kilpai­lun lisään­ty­mistä. Työnan­ta­jat ovat usein perus­tel­lusti olleet huolis­saan epäter­veestä kilpai­lusta, mutta miksi yleis­si­to­vuu­den mahdol­lista pois­tu­mista ei nähdä sellai­sena? Vai onko tavoit­teena saada todel­li­nen yliote työn­te­ki­jöistä – maksoi mitä maksoi?

Työnan­ta­jat ovat huolis­saan epäter­veestä kilpai­lusta, mutta miksi yleis­si­to­vuu­den pois­tu­mista ei nähdä sellaisena?

Työeh­to­so­pi­mus­ten yleis­si­to­vuu­della on monia hyviä puolia. Se turvaa työn­teon vähim­mäi­seh­dot, se ei mahdol­lista työsuhde-ehto­jen polke­mista kilpai­lu­valt­tina, se tekee työmark­ki­noista enna­koi­ta­vam­mat, se sääs­tää yrityk­siä hallin­nol­li­selta taakalta ja niin edel­leen. Eikö tämä kaikki ole juuri sitä, mitä työnan­ta­jat ovat aina aina­kin julki­sesti halun­neet. Miksi siis yrit­tää luopua yleis­si­to­vuu­desta, kun se mahdol­lis­taa kaiken edellä maini­tun hyvän.

Kuten SAK:n puheen­joh­taja Jarkko Eloranta on toden­nut, yleis­si­to­vuu­den purka­mi­nen ja paikal­li­sen sopi­mi­sen hallit­se­ma­ton lisää­mi­nen eivät ole ratkai­suja Suomen talou­den ongel­miin. Ei vaikka amerik­ka­lai­sessa todel­li­suu­dessa pitkään elänyt Nobel-palkin­non­kin pokan­nut Bengt Holm­ström muuta väittäisi.

Kansain­vä­li­siin vertai­lui­hin kannat­taa yleen­sä­kin suhtau­tua vähin­tään varoen, ellei sitten peräti epäil­len. Jokai­nen valtio, jokai­nen yhteis­kunta on raken­tu­nut oman histo­riansa ja kult­tuu­rinsa yhtei­sesti päätet­ty­jen ja sovit­tu­jen asioi­den summana. Maail­malta haet­tu­jen yksit­täis­ten toimien toimi­vuutta Suomessa ei takaa mikään. Vaikka Ruot­sissa tehtäi­siin noin ja USA:ssa näin, se ei vält­tä­mättä toimi Suomessa.

Nyky­hal­li­tuk­sen – kuten tule­vien­kin – pitäisi muis­taa, että työlain­sää­dän­nön lähtö­kohta on työmark­ki­noi­den heikom­man osapuo­len, työn­te­ki­jöi­den, suoje­le­mi­nen. Ymmär­rystä tähän voisi hakea nyky­ään niin suosi­tusta, kaiken mahdol­lis­ta­vasta perus­tus­laista, jossa muun muassa tode­taan: julki­sen vallan on huoleh­dit­tava työvoi­man suojelusta.

HARRI JÄRVINEN
Kirjoit­taja on SAK:n yhteyspäällikkö.

26.5.2021