Nykyinen yhteis­kun­tamme kerskailee olevansa tehokas. Se ei näytä olevan alkuun­kaan totta. Työpai­koilla tehok­kuus ei voi olla ainakaan vauhdin kiihdyttämistä.

19.2.2021

– Tehok­kuus ei ole nopeutta. Tehok­kuus ei lähde siitä, että otetaan työsuo­ri­tuk­sesta aikaa pois, vaan että kehite­tään tekemistä.

– Työntut­ki­muksen puolella puhutaan siitä, että asiat suori­te­taan sovitun mukai­sesti, sovittua menet­te­ly­tapaa noudattaen.

Näin toteaa Teolli­suus­liiton sopimus­asian­tun­tija Petri Ahokas, joka on ollut mukana työntut­ki­muksen yhteis­työ­hank­keissa työnan­ta­ja­puolen kanssa.

OSALLISTAMINEN PÄIHITTÄÄ KELLOKALLET

– Kaikki lähtee yhteis­työstä työnte­ki­jöiden ja työnan­tajan välillä. Sanelu­po­li­tiikka ei ole toimiva tapa nostaa työpaikan tuotta­vuutta ja tehok­kuutta. Työnte­ki­jöiden on oltava vahvasti mukana.

Tehok­kuus ei ole kello­kal­lejen paikalle kutsumista.

– Jos työnan­taja asettaa yksipuo­li­sesti tekemisen tavoit­teet, työil­ma­piiri vain huononee, sillä työnte­ki­jöiden selkä­na­hasta on jo revitty kaikki. Työnan­taja menettää motivoi­tu­neet työnte­kijät. Syväl­lisin tieto työn tekemi­sestä löytyy työnte­ki­jöiltä, heidät on osallis­tet­tava. Silloin työnte­kijät voivat puhua ylpeinä ”meidän työpai­kas­tamme”, jossa asiat ovat hyvin.

Työpai­kalla on aina heitä, jotka huomaavat, miten asiat voidaan tehdä paremmin.

Ahokas alleviivaa, että on mahdo­tonta luoda yhden mitan tuotta­vuus­oh­jelmaa kaikille työpai­koille. Yrityk­sessä on omin voimin löydet­tävä juuri sinne sopivat tavat ja muutoksen kohteet. Useim­miten luonte­vinta on hyödyntää luotta­mus­miesten osaaminen ja tietotaito.

– Näkisin luotta­mus­miesten ja työsuo­je­lu­val­tuu­tet­tujen roolin hyvin merkit­tä­vänä. He ovat työnte­ki­jöiden sanan­saat­tajia työnan­ta­jaan päin. Ja jos yrityk­sessä ei ole esimer­kiksi aloite­toi­mintaa tai jos kehit­tä­mi­si­deat eivät etene esimiehen kautta, luotta­mus­miehet voivat olla viemässä niitä ylempiin portaisiin.

Luotta­mus­mie­hillä on useim­miten hyvät kontaktit kaikkiin työpaikan osastoihin. He tuntevat työpaikan laajasti ja osaavat nähdä myös mahdol­liset osastojen väliset kitka­kohdat, Ahokas arvioi.

– Ja vaikka luotta­mus­mies ei ihan kaikkia tekemisen tapoja tunti­si­kaan, tuntee hän yrityksen avain­hen­kilöt työnte­ki­jöiden joukosta. Työpai­kalla on aina heitä, jotka huomaavat, miten asiat voidaan tehdä paremmin.

VUOKRATYÖ TUHLAA TYÖTÄ

– Minun näkökul­mas­tani omien työnte­ki­jöiden pitäminen on tehokasta. Vuokra­työssä osaavan ja kokeneen työntekijän työaikaa ja osaamista uhrataan lyhytai­kai­siin työsuh­tei­siin tulevien työnte­ki­jöiden pereh­dyt­tä­mi­seen. Tässä hukataan ihan hirveästi niitä voima­va­roja, jotka voitai­siin käyttää toiminnan kehittämiseen.

Ahokas kertoo kuulleensa työpai­koilta viestiä myös siitä, että lähie­si­miesten verkosto on käynyt jo liiankin ohueksi. Esimiehet eivät ehdi tutustua alaisiinsa tai oppia tunte­maan alais­tensa töitä niin paljon, että voisivat – tehok­kaasti – hoitaa uuden työntekijän pereh­dyt­tä­mistä, jotta ammat­ti­lainen saisi rauhassa jatkaa omia töitään.

Sopimus­asian­tun­tija toteaa, että on paljon fiksuja työnan­tajia, jotka ovat ymmär­tä­neet työnte­ki­jöiden osaamisen ja osallis­ta­misen arvon.

– En ymmärrä, miksi edelleen löytyy kuitenkin sitä vanhaa isännän asennetta torppa­riinsa, jonka mukaan työntekijä on välttä­mätön paha. Osallis­ta­minen ja yhteistyö olisivat kuitenkin myös yrittäjän etu, ja tehokasta.

Tehok­kuuden kulttuuri uuvuttaa ja uhkaa kaikkea

Automa­ti­saa­tion ja robotiikan piti tehostaa ja inhimil­listää teollista yhteis­kuntaa. 1960-luvulla suoma­laisten uumoil­tiin saavan runsaasti lisää vapaa-aikaa. Samalla työväestön mielen­ter­vey­destä huoles­tut­tiin. Mitä jos kansa­laiset olisivat suuren osan päivästä luovasti jouten? Niinhän alkupe­räis­kansat tapasivat olla ennen kuin siirto­maa­isännät saapuivat heitä valis­ta­maan tehok­kuu­desta. Noh, tähän jamaan ei ole pudottu. Työaika näyttää pidentyvän.

Tutki­ja­toh­tori Mona Manne­vuon tuore kirja Ihmis­kone töissä. Sotien jälkeinen Suomi tehok­kuutta tavoit­te­le­massa on läpileik­kaus siitä, miten lähinnä yhdys­val­ta­laisia, fordismin ja taylo­rismin ryydit­tämiä teorioita tehok­kuu­desta sovel­let­tiin suoma­lai­seen työelä­mään. Turun yliopiston ihmis­tie­teiden kolle­giu­missa työsken­te­levän Manne­vuon kirja on täynnä tyrmis­tyt­täviä, mutta nykysilmin myös huvit­tavia lainauksia vanhoista työnjohto-oppaista.

Toisen maail­man­sodan jälkei­sessä työhy­gie­niassa ja mitä ihmeel­li­sim­missä ”luonneo­peissa” suunni­tel­tiin sitä, miten ihmis­ko­neen energia­virrat saatai­siin ohjattua ja optimoitua tehok­kaasti. Työtä järkeis­tet­tiin tieteel­li­sesti lasket­tujen kaavioiden mukaan, matemaat­ti­sella tarkkuu­della. Päänvaivaa ”sosiaa­li­sille insinöö­reille” kuitenkin aiheutti suoma­laisten työläisten ”epäplas­til­li­suus”. Nämä kun eivät aina ilomielin alistu­neet sotakor­vaus­teol­li­suuden vaati­maan työtah­tiin tai pirul­li­siksi kuvat­tuihin työskentelyolosuhteisiin.

Tehok­kuusa­jat­telu on juurtunut meihin, se on osa meidän kulttuu­riamme. Aina voi tehdä kaiken paremmin.

Manne­vuon mielestä nykyajan resilienssi-hokemat ja vaati­mukset itsensä tauot­to­masta kehit­tä­mi­sesta ovat osa tätä histo­rial­lista jatkumoa.

– Tehok­kuusa­jat­telu on juurtunut meihin, se on osa meidän kulttuu­riamme. Aina voi tehdä kaiken paremmin.

– Nykyinen uupumus­kes­kus­telu kytkeytyy tehok­kuusa­jat­te­luun. Kautta teollisen histo­rian on pohdittu sitä, mitä ihmiseltä voi vaatia, ja mitä seurauksia vaati­muk­silla on?

Manne­vuon mielestä työuu­pu­mus­ta­pausten ja sairause­läk­keelle johta­vien masen­nusten yleis­ty­misen takana piilee paitsi kulttuu­riimme pesiy­tynyt tehok­kuuden vaatimus myös yksilö­kes­kei­syyden kasvu. Työnte­kijää vaadi­taan kehit­tä­mään aina vain parempia versioita itsestään.

– Yksit­täinen reippaus ei kuiten­kaan ratkaise raken­teel­lisia ongelmia. Eikä niitä liioin ratkaise työnan­tajan tarjoama mindful­ness-appi. Jos työyh­tei­sössä on ongelma, se on usein monen tekijän summa. Tarvi­taan kollek­tii­vista ajattelua, kuten ammat­ti­liittoa tai vastaavaa, Mannevuo alleviivaa.

On epäto­den­nä­köistä, että ylhäältä käsin suunni­tellut projektit osoit­tau­tuvat tehokkaaksi.

Tutkija toteaa, että myös työelämän tutki­muk­sessa on aina valta-asetelma: lääkärit ja yhteis­kun­ta­tie­tei­lijät ovat aina katso­neet kohtei­taan ylhäältä alaspäin. Tutkijat ovat asian­tun­ti­joina kerto­neet, miten tutki­mus­koh­teiden – kuten työttö­mien, pieni­tu­loisten tai muuten ahtaalle joutu­neiden ihmisten – tulisi elää ja toimia. Siinä missä kuulu suoma­lainen työpsy­ko­logi ja työläisiä liuku­hih­na­työhön sopeut­tanut guru Ohto Oksala ei ollut koskaan tehnyt töitä liuku­hih­nalla, eivät aktii­vi­mal­lien kehit­te­li­jät­kään ole usein­kaan kokeil­leet aktivoi­tu­misen ihanuutta.

– Monitie­teisin voimin laske­taan, mitä työläisten ja työttö­mien aktivoi­mi­seksi pitäisi tehdä. On epäto­den­nä­köistä, että ylhäältä käsin suunni­tellut projektit osoit­tau­tuvat tehok­kaaksi, Mannevuo toteaa.

– Työky­vystä kanne­taan huolta, mutta harvemmin ehdote­taan, että liikunta- ja kulttuu­ri­se­telit kuului­sivat pieni­tu­loi­sille tai työttö­mille. Juuri heidän on vaikea ylläpitää työkykyä rahan­puut­teen takia, Mannevuo huomauttaa pohtien keinoja, joilla tukea vaikkapa työttömiä.

Tutkija kavahtaa sitä, että tehok­kuuden mittaa­mi­seen käyte­tään aina vain pahemmin yksityi­syy­teen kajoavaa tieto­tek­niikkaa, ja että työhy­vin­voin­nissa on lopulta aina kyse tuotta­vuu­desta. Ihmisen hyvin­voinnin tulisi olla arvo sinänsä.

– En halua nähdä sellaista työelämää, jossa vain reippaimmat selviy­tyvät ja muut saavat siirtyä syrjään. Toivon tehok­kuus­kes­kus­telun siirtyvän raken­tei­siin, resurs­seihin ja siihen, miten ihminen voi vaikuttaa tulevai­suu­teensa. Ihanteena ei pidä olla huippuyksilö.

ONKO JÄRJESTELMÄMME TEHOKAS?

Vailla esteitä toimivia, globaa­liin kilpai­luun perus­tuvia teolli­suusyh­teis­kuntia on kuvattu myös sanoilla markki­na­fun­da­men­ta­lismi, hyper­ka­pi­ta­lismi ja uusli­be­ra­lismi. Onko tällainen yhteis­kun­ta­jär­jes­telmä tehokas?

– Jos mieti­tään, että järjes­telmän pitäisi pystyä uusin­ta­maan itsensä niin, että sen pitäisi pysyä näköpii­rissä olevan tulevai­suuden mittaan yhtä hyvänä tai mielel­lään kehittyä vähän parem­maksi, niin silloin voidaan todeta: ei, tämä järjes­telmä ei ole tehokas.

Matti Ylönen on maail­man­po­li­tiikan yliopis­ton­leh­tori Helsingin yliopis­tosta. Edellä olevassa lainauk­sessa hän viittaa ilmas­ton­muu­toksen ja luonnon monimuo­toi­suuden katoa­misen kaltai­siin, koko ihmis­kunnan elonjää­mistä uhkaa­viin asioihin.

Usein puhutaan tehok­kuu­desta niin, että asiaa tarkas­tel­laan vain liike­voiton ja yksit­täisen yrityksen kannalta.

Suoma­lais­media keskittyy usein pohti­maan, millaisia bisnes­ti­lai­suuksia mahdol­linen maail­man­loppu voisi suoma­lai­sille yrityk­sille synnyttää. Kansain­vä­li­sessä lehdis­tössä pääsevät ääneen myös he, jotka haluai­sivat pureutua koko järjes­telmän raken­teiden purka­mi­seen. Näin eloon­jää­mi­semme toden­nä­köi­syys kohoaisi.

”Ongelman ratkai­se­minen vaatii syväl­lisiä muutoksia globaa­liin kapita­lis­miin. Tämä tarkoittaa kerta­kaik­kista luopu­mista jatkuvan kasvun vaati­muk­sesta, ulkois­tet­tujen ympäris­tö­vai­ku­tusten toden­mu­kaista hinnoit­telua, fossii­listen polttoai­neiden käytön lopet­ta­mista, yritysten lobbaus­vallan taltut­ta­mista ja naisten voimaan­nut­ta­mista”. Näin sitee­rasi tammi­kuussa esimer­kiksi britti­läinen Guardian-lehti maailman johta­vien tieteen­te­ki­jöiden tuoretta tutki­musta. (Top scien­tists warn of ’ghastly future of mass extinc­tion’ and ´climate disrup­tion´, Guardian 13.1.2021).

ONGELMAT ULKOISTETAAN TEHOKKAASTI

– Usein puhutaan tehok­kuu­desta niin, että asiaa tarkas­tel­laan vain liike­voiton ja yksit­täisen yrityksen kannalta. Mikä näyttäytyy näin tehok­kaana, ei ole sitä laajemman yhteisön kannalta paikal­li­sesti tai kansal­li­sesti, puhumat­ta­kaan nyt globaa­lista näkökul­masta, Ylönen sanoo.

Suomen kaltainen, ekolo­gi­silla pyrki­myk­sil­lään rehvas­te­leva maa ulkoistaa toisten kulutusyh­teis­kun­tien tavoin suuren osan saaste­pääs­töis­tään halpa­työ­maihin. Järjes­telmän tehot­to­muu­desta kielii myös kapita­lis­missa kukois­tava työttö­myys, joka osaltaan pitää palkka­tasoa alhaalla. Samalla se suurentaa palkka­työl­lään elävien ja kevyesti verote­tuista pääoma- ja varal­li­suus­tu­loista nautti­vien välistä kiilaa.

– 1990-luvulta lähtien Suomessa on ollut alityöl­li­syys. Ihmiset, jotka haluai­sivat tehdä töitä tai enemmän töitä, eivät voi niin tehdä.

Edes työssä olevien palkit­se­mista ei voida pitää tehok­kaana, Ylönen alleviivaa.

– Yksit­täisen työntekijän saama korvaus ei millään lailla heijas­tele työn tuottamaa todel­lista hyötyä. Päinvas­toin, tavataan palkita heitä, joiden työ liittyy ympäristön tuhou­tu­mi­seen. Kun taas sitten täysin välttä­mätön työ, kuten hoivatyö, on huonosti palkattua.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVITUS TUOMAS IKONEN