Nykyi­nen yhteis­kun­tamme kers­kai­lee olevansa teho­kas. Se ei näytä olevan alkuun­kaan totta. Työpai­koilla tehok­kuus ei voi olla aina­kaan vauh­din kiihdyttämistä.

19.2.2021

– Tehok­kuus ei ole nopeutta. Tehok­kuus ei lähde siitä, että otetaan työsuo­ri­tuk­sesta aikaa pois, vaan että kehi­te­tään tekemistä.

– Työn­tut­ki­muk­sen puolella puhu­taan siitä, että asiat suori­te­taan sovi­tun mukai­sesti, sovit­tua menet­te­ly­ta­paa noudattaen.

Näin toteaa Teol­li­suus­lii­ton sopi­mus­asian­tun­tija Petri Ahokas, joka on ollut mukana työn­tut­ki­muk­sen yhteis­työ­hank­keissa työnan­ta­ja­puo­len kanssa.

OSALLISTAMINEN PÄIHITTÄÄ KELLOKALLET

– Kaikki lähtee yhteis­työstä työn­te­ki­jöi­den ja työnan­ta­jan välillä. Sane­lu­po­li­tiikka ei ole toimiva tapa nostaa työpai­kan tuot­ta­vuutta ja tehok­kuutta. Työn­te­ki­jöi­den on oltava vahvasti mukana.

Tehok­kuus ei ole kello­kal­le­jen paikalle kutsumista.

– Jos työnan­taja aset­taa yksi­puo­li­sesti teke­mi­sen tavoit­teet, työil­ma­piiri vain huono­nee, sillä työn­te­ki­jöi­den selkä­na­hasta on jo revitty kaikki. Työnan­taja menet­tää moti­voi­tu­neet työn­te­ki­jät. Syväl­li­sin tieto työn teke­mi­sestä löytyy työn­te­ki­jöiltä, heidät on osal­lis­tet­tava. Silloin työn­te­ki­jät voivat puhua ylpeinä ”meidän työpai­kas­tamme”, jossa asiat ovat hyvin.

Työpai­kalla on aina heitä, jotka huomaa­vat, miten asiat voidaan tehdä paremmin.

Ahokas alle­vii­vaa, että on mahdo­tonta luoda yhden mitan tuot­ta­vuus­oh­jel­maa kaikille työpai­koille. Yrityk­sessä on omin voimin löydet­tävä juuri sinne sopi­vat tavat ja muutok­sen kohteet. Useim­mi­ten luon­te­vinta on hyödyn­tää luot­ta­mus­mies­ten osaa­mi­nen ja tietotaito.

– Näki­sin luot­ta­mus­mies­ten ja työsuo­je­lu­val­tuu­tet­tu­jen roolin hyvin merkit­tä­vänä. He ovat työn­te­ki­jöi­den sanan­saat­ta­jia työnan­ta­jaan päin. Ja jos yrityk­sessä ei ole esimer­kiksi aloi­te­toi­min­taa tai jos kehit­tä­mi­si­deat eivät etene esimie­hen kautta, luot­ta­mus­mie­het voivat olla viemässä niitä ylem­piin portaisiin.

Luot­ta­mus­mie­hillä on useim­mi­ten hyvät kontak­tit kaik­kiin työpai­kan osas­toi­hin. He tunte­vat työpai­kan laajasti ja osaa­vat nähdä myös mahdol­li­set osas­to­jen väli­set kitka­koh­dat, Ahokas arvioi.

– Ja vaikka luot­ta­mus­mies ei ihan kaik­kia teke­mi­sen tapoja tunti­si­kaan, tuntee hän yrityk­sen avain­hen­ki­löt työn­te­ki­jöi­den joukosta. Työpai­kalla on aina heitä, jotka huomaa­vat, miten asiat voidaan tehdä paremmin.

VUOKRATYÖ TUHLAA TYÖTÄ

– Minun näkö­kul­mas­tani omien työn­te­ki­jöi­den pitä­mi­nen on teho­kasta. Vuokra­työssä osaa­van ja koke­neen työn­tekijän työai­kaa ja osaa­mista uhra­taan lyhy­tai­kai­siin työsuh­tei­siin tule­vien työn­te­ki­jöi­den pereh­dyt­tä­mi­seen. Tässä huka­taan ihan hirveästi niitä voima­va­roja, jotka voitai­siin käyt­tää toimin­nan kehittämiseen.

Ahokas kertoo kuul­leensa työpai­koilta vies­tiä myös siitä, että lähie­si­mies­ten verkosto on käynyt jo liian­kin ohueksi. Esimie­het eivät ehdi tutus­tua alai­siinsa tai oppia tunte­maan alais­tensa töitä niin paljon, että voisi­vat – tehok­kaasti – hoitaa uuden työn­tekijän pereh­dyt­tä­mistä, jotta ammat­ti­lai­nen saisi rauhassa jatkaa omia töitään.

Sopi­mus­asian­tun­tija toteaa, että on paljon fiksuja työnan­ta­jia, jotka ovat ymmär­tä­neet työn­te­ki­jöi­den osaa­mi­sen ja osal­lis­ta­mi­sen arvon.

– En ymmärrä, miksi edel­leen löytyy kuiten­kin sitä vanhaa isän­nän asen­netta torp­pa­riinsa, jonka mukaan työn­tekijä on vält­tä­mä­tön paha. Osal­lis­ta­mi­nen ja yhteis­työ olisi­vat kuiten­kin myös yrit­tä­jän etu, ja tehokasta.

Tehok­kuu­den kult­tuuri uuvut­taa ja uhkaa kaikkea

Auto­ma­ti­saa­tion ja robo­tii­kan piti tehos­taa ja inhi­mil­lis­tää teol­lista yhteis­kun­taa. 1960-luvulla suoma­lais­ten uumoil­tiin saavan runsaasti lisää vapaa-aikaa. Samalla työväes­tön mielen­ter­vey­destä huoles­tut­tiin. Mitä jos kansa­lai­set olisi­vat suuren osan päivästä luovasti jouten? Niin­hän alku­pe­räis­kan­sat tapa­si­vat olla ennen kuin siir­to­maa­isän­nät saapui­vat heitä valis­ta­maan tehok­kuu­desta. Noh, tähän jamaan ei ole pudottu. Työaika näyt­tää pidentyvän.

Tutki­ja­toh­tori Mona Manne­vuon tuore kirja Ihmis­kone töissä. Sotien jälkei­nen Suomi tehok­kuutta tavoit­te­le­massa on läpi­leik­kaus siitä, miten lähinnä yhdys­val­ta­lai­sia, fordis­min ja taylo­ris­min ryydit­tä­miä teorioita tehok­kuu­desta sovel­let­tiin suoma­lai­seen työelä­mään. Turun yliopis­ton ihmis­tie­tei­den kolle­giu­missa työs­ken­te­le­vän Manne­vuon kirja on täynnä tyrmis­tyt­tä­viä, mutta nyky­sil­min myös huvit­ta­via lainauk­sia vanhoista työnjohto-oppaista.

Toisen maail­man­so­dan jälkei­sessä työhy­gie­niassa ja mitä ihmeel­li­sim­missä ”luon­neo­peissa” suun­ni­tel­tiin sitä, miten ihmis­ko­neen ener­gia­vir­rat saatai­siin ohjat­tua ja opti­moi­tua tehok­kaasti. Työtä järkeis­tet­tiin tieteel­li­sesti lasket­tu­jen kaavioi­den mukaan, mate­maat­ti­sella tark­kuu­della. Pään­vai­vaa ”sosi­aa­li­sille insi­nöö­reille” kuiten­kin aiheutti suoma­lais­ten työläis­ten ”epäplas­til­li­suus”. Nämä kun eivät aina ilomie­lin alis­tu­neet sota­kor­vaus­teol­li­suu­den vaati­maan työtah­tiin tai pirul­li­siksi kuvat­tui­hin työskentelyolosuhteisiin.

Tehok­kuusa­jat­telu on juur­tu­nut meihin, se on osa meidän kult­tuu­riamme. Aina voi tehdä kaiken paremmin.

Manne­vuon mielestä nyky­ajan resi­lienssi-hoke­mat ja vaati­muk­set itsensä tauot­to­masta kehit­tä­mi­sesta ovat osa tätä histo­rial­lista jatkumoa.

– Tehok­kuusa­jat­telu on juur­tu­nut meihin, se on osa meidän kult­tuu­riamme. Aina voi tehdä kaiken paremmin.

– Nykyi­nen uupu­mus­kes­kus­telu kytkey­tyy tehok­kuusa­jat­te­luun. Kautta teol­li­sen histo­rian on pohdittu sitä, mitä ihmi­seltä voi vaatia, ja mitä seurauk­sia vaati­muk­silla on?

Manne­vuon mielestä työuu­pu­mus­ta­paus­ten ja sairause­läk­keelle johta­vien masen­nus­ten yleis­ty­mi­sen takana piilee paitsi kult­tuu­riimme pesiy­ty­nyt tehok­kuu­den vaati­mus myös yksi­lö­kes­kei­syy­den kasvu. Työn­te­ki­jää vaadi­taan kehit­tä­mään aina vain parem­pia versioita itsestään.

– Yksit­täi­nen reip­paus ei kuiten­kaan ratkaise raken­teel­li­sia ongel­mia. Eikä niitä liioin ratkaise työnan­ta­jan tarjoama mind­ful­ness-appi. Jos työyh­tei­sössä on ongelma, se on usein monen teki­jän summa. Tarvi­taan kollek­tii­vista ajat­te­lua, kuten ammat­ti­liit­toa tai vastaa­vaa, Manne­vuo alleviivaa.

On epäto­den­nä­köistä, että ylhäältä käsin suun­ni­tel­lut projek­tit osoit­tau­tu­vat tehokkaaksi.

Tutkija toteaa, että myös työelä­män tutki­muk­sessa on aina valta-asetelma: lääkä­rit ja yhteis­kun­ta­tie­tei­li­jät ovat aina katso­neet kohtei­taan ylhäältä alas­päin. Tutki­jat ovat asian­tun­ti­joina kerto­neet, miten tutki­mus­koh­tei­den – kuten työt­tö­mien, pieni­tu­lois­ten tai muuten ahtaalle joutu­nei­den ihmis­ten – tulisi elää ja toimia. Siinä missä kuulu suoma­lai­nen työp­sy­ko­logi ja työläi­siä liuku­hih­na­työ­hön sopeut­ta­nut guru Ohto Oksala ei ollut koskaan tehnyt töitä liuku­hih­nalla, eivät aktii­vi­mal­lien kehit­te­li­jät­kään ole usein­kaan kokeil­leet akti­voi­tu­mi­sen ihanuutta.

– Moni­tie­tei­sin voimin laske­taan, mitä työläis­ten ja työt­tö­mien akti­voi­mi­seksi pitäisi tehdä. On epäto­den­nä­köistä, että ylhäältä käsin suun­ni­tel­lut projek­tit osoit­tau­tu­vat tehok­kaaksi, Manne­vuo toteaa.

– Työky­vystä kanne­taan huolta, mutta harvem­min ehdo­te­taan, että liikunta- ja kult­tuu­ri­se­te­lit kuului­si­vat pieni­tu­loi­sille tai työt­tö­mille. Juuri heidän on vaikea yllä­pi­tää työky­kyä rahan­puut­teen takia, Manne­vuo huomaut­taa pohtien keinoja, joilla tukea vaik­kapa työttömiä.

Tutkija kavah­taa sitä, että tehok­kuu­den mittaa­mi­seen käyte­tään aina vain pahem­min yksi­tyi­syy­teen kajoa­vaa tieto­tek­niik­kaa, ja että työhy­vin­voin­nissa on lopulta aina kyse tuot­ta­vuu­desta. Ihmi­sen hyvin­voin­nin tulisi olla arvo sinänsä.

– En halua nähdä sellaista työelä­mää, jossa vain reip­paim­mat selviy­ty­vät ja muut saavat siir­tyä syrjään. Toivon tehok­kuus­kes­kus­te­lun siir­ty­vän raken­tei­siin, resurs­sei­hin ja siihen, miten ihmi­nen voi vaikut­taa tule­vai­suu­teensa. Ihan­teena ei pidä olla huippuyksilö.

ONKO JÄRJESTELMÄMME TEHOKAS?

Vailla esteitä toimi­via, globaa­liin kilpai­luun perus­tu­via teol­li­suusyh­teis­kun­tia on kuvattu myös sanoilla mark­ki­na­fun­da­men­ta­lismi, hyper­ka­pi­ta­lismi ja uusli­be­ra­lismi. Onko tällai­nen yhteis­kun­ta­jär­jes­telmä tehokas?

– Jos mieti­tään, että järjes­tel­män pitäisi pystyä uusin­ta­maan itsensä niin, että sen pitäisi pysyä näkö­pii­rissä olevan tule­vai­suu­den mittaan yhtä hyvänä tai mielel­lään kehit­tyä vähän parem­maksi, niin silloin voidaan todeta: ei, tämä järjes­telmä ei ole tehokas.

Matti Ylönen on maail­man­po­li­tii­kan yliopis­ton­leh­tori Helsin­gin yliopis­tosta. Edellä olevassa lainauk­sessa hän viit­taa ilmas­ton­muu­tok­sen ja luon­non moni­muo­toi­suu­den katoa­mi­sen kaltai­siin, koko ihmis­kun­nan elon­jää­mistä uhkaa­viin asioihin.

Usein puhu­taan tehok­kuu­desta niin, että asiaa tarkas­tel­laan vain liike­voi­ton ja yksit­täi­sen yrityk­sen kannalta.

Suoma­lais­me­dia keskit­tyy usein pohti­maan, millai­sia bisnes­ti­lai­suuk­sia mahdol­li­nen maail­man­loppu voisi suoma­lai­sille yrityk­sille synnyt­tää. Kansain­vä­li­sessä lehdis­tössä pääse­vät ääneen myös he, jotka haluai­si­vat pureu­tua koko järjes­tel­män raken­tei­den purka­mi­seen. Näin eloon­jää­mi­semme toden­nä­köi­syys kohoaisi.

”Ongel­man ratkai­se­mi­nen vaatii syväl­li­siä muutok­sia globaa­liin kapi­ta­lis­miin. Tämä tarkoit­taa kerta­kaik­kista luopu­mista jatku­van kasvun vaati­muk­sesta, ulkois­tet­tu­jen ympä­ris­tö­vai­ku­tus­ten toden­mu­kaista hinnoit­te­lua, fossii­lis­ten polt­toai­nei­den käytön lopet­ta­mista, yritys­ten lobbaus­val­lan taltut­ta­mista ja nais­ten voimaan­nut­ta­mista”. Näin sitee­rasi tammi­kuussa esimer­kiksi brit­ti­läi­nen Guar­dian-lehti maail­man johta­vien tieteen­te­ki­jöi­den tuoretta tutki­musta. (Top scien­tists warn of ’ghastly future of mass extinc­tion’ and ´climate disrup­tion´, Guar­dian 13.1.2021).

ONGELMAT ULKOISTETAAN TEHOKKAASTI

– Usein puhu­taan tehok­kuu­desta niin, että asiaa tarkas­tel­laan vain liike­voi­ton ja yksit­täi­sen yrityk­sen kannalta. Mikä näyt­täy­tyy näin tehok­kaana, ei ole sitä laajem­man yhtei­sön kannalta paikal­li­sesti tai kansal­li­sesti, puhu­mat­ta­kaan nyt globaa­lista näkö­kul­masta, Ylönen sanoo.

Suomen kaltai­nen, ekolo­gi­silla pyrki­myk­sil­lään rehvas­te­leva maa ulkois­taa tois­ten kulu­tusyh­teis­kun­tien tavoin suuren osan saas­te­pääs­töis­tään halpa­työ­mai­hin. Järjes­tel­män tehot­to­muu­desta kielii myös kapi­ta­lis­missa kukois­tava työt­tö­myys, joka osal­taan pitää palk­ka­ta­soa alhaalla. Samalla se suuren­taa palk­ka­työl­lään elävien ja kevyesti vero­te­tuista pääoma- ja varal­li­suus­tu­loista naut­ti­vien välistä kiilaa.

– 1990-luvulta lähtien Suomessa on ollut alityöl­li­syys. Ihmi­set, jotka haluai­si­vat tehdä töitä tai enem­män töitä, eivät voi niin tehdä.

Edes työssä olevien palkit­se­mista ei voida pitää tehok­kaana, Ylönen alleviivaa.

– Yksit­täi­sen työn­tekijän saama korvaus ei millään lailla heijas­tele työn tuot­ta­maa todel­lista hyötyä. Päin­vas­toin, tava­taan palkita heitä, joiden työ liit­tyy ympä­ris­tön tuhou­tu­mi­seen. Kun taas sitten täysin vält­tä­mä­tön työ, kuten hoiva­työ, on huonosti palkattua.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVITUS TUOMAS IKONEN