Jari Nilo­saari: Ystä­vät tukena

Istuimme aika­naan iltaa erään liiton toimit­si­jan kotona. Hän silitti koiraansa ja totesi, että tämä kaveri taitaa olla hänen ainoa oikea ystä­vänsä. Ihmet­te­lin tätä.

Keskus­te­limme pitkään ystä­vistä ja heidän merki­tyk­ses­tään. Olemme siitä lähtien olleet hyviä ystä­viä. Pidämme yhteyttä toisiimme ja jutte­lemme kun siltä tuntuu.

Yhdys­val­tain presi­dentti Truman totesi aikoi­naan: ”Jos polii­tikko haluaa ystä­vän, hänen on ostet­tava koira.”

Miten oikeassa hän olikaan. Myös me ay-aktii­vit joudumme monesti risti­tu­leen julki­suu­dessa, työpai­koilla ja yksityiselämässäkin.

Tuntuu, että todel­li­set ystä­vät ja tuki­jat ovat vähissä silloin kun olemme eniten sen tarpeessa. En itse­kään ole puhdas pulmu­nen, kun olen suivaan­tu­nut, milloin Keskus­kaup­pa­ka­ma­rin, milloin yrit­tä­jien tai EK:n ulos­tu­loi­hin Twit­te­rissä tai eri tiedotusvälineissä.

Olen otta­nut kantaa voimak­kaasti näihin sano­mi­siin, ja puolus­ta­nut heitä, jotka tarvit­se­vat apua ja tukea työelämässä.

Ay-liike ja sen aktii­vit ovat työn­te­ki­jöi­den tuki­joita ja ystä­viä, jotka usko­vat heihin ja heidän unelmiinsa.

Kuulun ylpeänä joukkoon.

Luot­ta­mus­mies­ten, ammat­tio­sas­to­jen ja koko ay-liik­keen osoit­tama tuki on tärkeää niille työn­te­ki­jöille, jotka tarvit­se­vat tukea ja apua. Tuke­mi­sen taus­taksi tarvi­taan lakeja, työeh­to­so­pi­muk­sia ja paikal­li­sia sopimuksia.

Miksi tätä tukea halu­taan heiken­tää, on aiheel­li­nen kysymys. 

Halu­taanko palata vuosi­sata taak­se­päin, jolloin työpai­kan port­tien ulko­puo­lella jono­tet­tiin, josko tänään pääsisi töihin ja josko saisi edes pientä palkkaa.

Vai halu­taanko palata yhteis­kun­taan, jossa vain ylem­piin yhteis­kun­ta­luok­kiin kuulu­vat pärjää­vät, mutta muista ei ole niin väliä. En lähde enem­pää arve­le­maan syitä, miksi jotkut halua­vat romut­taa sopimusyhteiskunnan.

Halusin kuiten­kin jälleen kerran nostaa esille, mihin romut­ta­mi­nen voi johtaa työpai­koilla ja laajem­min koko yhteis­kun­nassa, joka edel­leen on hyvin­voin­tiyh­teis­kunta, kun sitä haluamme ylläpitää.

Julki­suu­dessa on hyökätty ay-liikettä vastaan, on kehuttu yksi­tyi­siä työt­tö­myys­kas­soja ja annettu ymmär­tää, että ne ovat liit­toja ja että ne tuke­vat työtekijöitä.

Eräät työnan­ta­jat ja järjes­töt ovat lähte­neet omille teil­leen ja väit­tä­vät, että vain yritys­koh­tai­silla sopi­muk­silla voi pärjätä.

Saman­ai­kai­sesti he kirk­kain silmin väit­tä­vät, että halua­vat vain työn­te­ki­jöi­den parasta kääries­sään yhä isom­pia voit­toja muutok­sien keskellä ja jopa osin meneil­lään olevaa pande­miaa hyväksikäyttäen.

Vain otsi­koita tai lyhyitä some­päi­vi­tyk­siä seuraa­ville työn­te­ki­jöille voi osa näistä väit­teistä näyt­tää totuudelta.

Siksi meidän pitää kertoa siitä, että yksi­tyi­set työt­tö­myys­kas­sat eivät aja työn­te­ki­jöi­den etua.

Vain liit­ty­mällä liit­toon saa myös paikal­li­sesti tukea ja neuvot­te­lua­pua sekä tarvit­taessa oikeus­a­pua tilan­teissa, joissa työn­te­ki­jöitä kohdel­laan lakien ja sopi­muk­sien vastaisesti.

Toivo­tan kaikille jaksa­mista hygie­nian, turva­vä­lien, kokoon­tu­mis­ten ja ohjei­den noudat­ta­mis­ten suhteen, että pääsemme eroon koro­na­pan­de­miasta. Itse aion ottaa rokot­teen, heti kun se on mahdollista.

Haluan suojella, en pelkäs­tään itseäni vaan myös lähim­mäi­siäni sekä kaik­kia, joita tapaan.

Yhdessä me voitamme tämän­kin taistelun.

JARI NILOSAARI
Teol­li­suus­lii­ton 2. varapuheenjohtaja

KUVA KITI HAILA