Mikko Hakka­rai­nen: Suuta­rin lapselle kengät eli toimit­si­jan luot­ta­muk­sel­li­nen kalibrointi

En ole ydin­osaa­mis- tai syvä­te­rä­vyy­sa­lu­eel­lani, kun luot­ta­mus­mie­s­asioista puhu­taan. En ole toki luot­ta­mus­mies­kään, mutta tämä ei riitä seli­tyk­seksi: ammat­ti­lii­ton jokai­sen palkol­li­sen on hyvä näistä asioista jotain tietää. Ja jotain sinänsä tiedän­kin, 19 vuotta töitä ammat­tiyh­dis­tys­liik­keessä on yleis­si­vis­tä­nyt monella tavalla.

Aihe­piiri ei kuiten­kaan ole ikinä kuulu­nut varsi­nai­seen työn­ku­vaani, ja siksi ymmär­ryk­seni siitä on ohuehko. Nyky­kie­li­sesti ilmais­tuna tilanne huutaa toimit­si­jan päivit­tä­mistä, vuosi­huol­toa ja kali­broin­tia tai muuten olotila on kuin sillä kuului­salla suuta­rin lapsella, joka kengittä kylillä rämpii.

Kurs­sille siis! Ja minne­käs muualle kuin Näsi­jär­ven rannalle Murik­kaan, tuohon liiton kruu­nun­ja­lo­ki­veen, johon on kymme­nien­kin kerto­jen jälkeen aina yhtä sykäh­dyt­tä­vää päätyä. Viisi­päi­väi­siä luot­ta­mus­mies­ten perus­kurs­seja järjes­te­tään monta kertaa vuodessa, minulle löytyy tilaa syys­kuun loppu­puo­len sessiosta.

Viiden­toista kurs­si­ka­ve­rin kokoon­pa­non voidaan sanoa olevan kiitet­tä­vän edus­tava: luon­tai­sista syistä suurin osa tekno­lo­gia­sek­to­rilta, mutta mukana myös autoa­lan ja mekaa­ni­sen metsä­teol­li­suu­den edus­ta­jia sekä liit­to­ra­jat ylit­tä­vänä bonuk­sena kaksi elin­tar­vi­ke­työ­läistä ja yksi paperiliittolainen.

Eri puolilta Suomea, nuoria ja ”vanhoja”, miehiä ja naisia, pitkiä ja pätkiä, oletet­tuja tai olet­ta­mat­to­mia. Kaiken kaik­ki­aan moni­puo­li­nen paketti, kuten itse kurssikin.

Joukon dyna­miikka on turva­vä­lein­kin saman­lai­nen kuin missä tahansa ihmis­ryh­mässä. Illalla Mutte­rissa on toisen­lai­nen meininki, mutta alussa on pidät­ty­väi­sem­pää ja hiljai­sem­paa, kun ei vielä tunneta: ensin on aina hyvä vähän katsella, että keitäs ne vierus­ka­ve­rit ovat. Esit­täy­ty­mis­kier­ros hiukan itseäni jännit­tää, koska siinä paljas­tuu, että olen liitossa töissä, enkä ollen­kaan luottamusmies.

Minua ei kuiten­kaan naureta pihalle tai kiusata väli­tun­neilla, mistä lausun lämpi­mät kiitok­seni. Mukava päästä osaksi porukkaa.

Opetus­oh­jel­massa on sen verran tava­raa, että tässä ei ole tilaa luetella kaik­kea. Siinä pureu­du­taan luot­ta­mus­mie­hen perus­teh­tä­viin, velvol­li­suuk­siin, oikeuk­siin sekä mahdol­li­suuk­siin. Läpi käydään työlain­sää­dän­nön pykä­liä, työaika-asioita, vuosi­lo­ma­ky­sy­myk­siä, työeh­to­so­pi­mus­ten tulkin­taa, järjes­täy­ty­mi­sen alati kasva­vaa merki­tystä ja niin edelleen.

Kurs­sin aikana pääs­tään myös puimaan osal­lis­tu­jien omia kysy­myk­siä päällä olevista tilan­teista. Luen­to­jen ja ryhmä­töi­den lisäksi meto­dina ovat neuvot­te­lu­har­joi­tuk­set, joissa hurjim­mil­laan ylite­tään arkie­lä­män raamit dramaat­ti­sin suori­tuk­sin, vaikka niissä usein onkin totta toinen puoli.

On ilah­dut­ta­vaa, että kurs­seja kyetään pitä­mään korona-aika­na­kin. Luot­ta­mus­mies on monessa mielessä liik­keen tärkein osanen, kun ay-liikettä taas vaih­teeksi syyte­tään ja syyl­lis­te­tään. Hän on eturin­ta­massa, kun työn­te­ki­jöi­den oikeuk­sia puolus­te­taan, oli työeh­to­so­pi­mus sitten sekto­rin­laa­jui­nen tai se Metsä­teol­li­suu­den himoama yrityskohtainen.

Nyky­maa­il­massa ja ‑ilma­pii­rissä käy kehnosti, jos osaa­mi­nen ei ole päivän vaati­mus­ten edel­lyt­tä­mällä tasolla: kurs­silta luot­ta­mus­mies saa vahvuutta, varmuutta ja vertais­tu­kea, eikä se pahit­teeksi meille työn­te­ki­jöi­den työn­te­ki­jöil­le­kään ole. Voin suosi­tella koke­musta: oppi ei ojaan kaada ja sen sauna on autuas aina – eten­kin jos kyseessä on Muri­kan rantasellainen.

MIKKO HAKKARAINEN
luot­ta­mus­mies­kurs­si­ko­ke­mus­asian­tun­tija keskus­toi­mis­ton kansain­vä­li­sestä yksiköstä

KUVA KITI HAILA