Blogi
Suvi Sajaniemi: Käteni, halko
Sairaanhoitaja kysyy, millä sanalla nyt kuvailisin kättäni. ”Halko”, vastaan rehellisesti. Käteni on syväpuudutettu uudelleen, kun olen herännyt nukutuksesta. Olin ripustanut ranneleikkauksen jälkeisen kipuni empimättä kouluasteikolla numeroon 10. Ja olen sentään lapsenkin synnyttänyt. Kivun takia käytetään halko-terapiaa.
Tapahtumat ovat nyt sitten vieneet minut Peijaksen sairaalan heräämöön. Varsinaisesti ne alkoivat pohjoisella Vantaalla maaliskuun ensimmäisenä päivänä 2019 heti kello 8:n jälkeen aamulla…
Taivallan iloisena ja tyytyväisenä kohti Björkbyn rautatieasemaa noustakseni aivan tavanomaiseen K-junaani mennäkseni töihin. En juokse, en hypi, en kompuroi.
Puuterilumi peittää peilijään. Kyllä Vantaan kaupungin pätevät puistotyöntekijät ovat kaiken hiekoittaneet, mutta jalkani tapaa sen ainoan kohdan, johon hiekkaa ei ole tupsahtanut. Liukastun. Pyllähdän. Ranteeni murtuu.
Olen onnistunut siirtymään omin ja taksin voimin Peijaksen päivystykseen. Kaksi lääkäriä vetää toisistaan erkaantuneet värttinäluun palat paikoilleen. Noh, kunhan lääkärit ennättävät irtautua Apotista, joka äksyilee tavanomaiseen tapaansa. (Vantaa 0 – konsulttitoimistot ja ohjelmistoyritykset 200 miljoonaa euroa.) Kipsaus. Särkylääkkeet. Taksi. Kotiin. Sairauslomaa noin alkupaloiksi kuusi viikkoa.
Mutta luut lipsahtavat salaa paikoiltaan kipsin alla. Siksi minun on viikon kuluttua tapaturmasta mentävä sairaalaan ihmisenä, mutta lähdettävä kyborgina. Ranteeseeni on tintattu titaanilevy. Kun ortopedi näyttää leikkauksen jälkeisenä päivänä suurennettua kuvaa luistani ja titaanilevystä, muistuttaa konstruktio haravaa. Varsi näyttää haravan varrelta, nastat harottavilta haravan piikeiltä.
Nyt, runsas puolitoista vuotta myöhemmin, käteni toimii loistavasti. Työtapaturmani takia tiedän kokemuksesta sen, mistä aina kirjoitan: hyvinvointivaltio on ihmiskunnan nerokkain keksintö silloin, kun se toimii niin kuin sen on tarkoitus toimia!
Kunpa saisimme sen kaikki edut myös heille, jotka raatavat silppu-, pätkä- ja kaikissa turvattomissa alustatöissä!
Koska tapaturmani sattuu työmatkalla, en maksa mistään mitään. Vakuutus korvaa, kunhan sairaalan respassa kerron asian heti. Lääkärit ja sairaanhoitajat kohtelevat minua hyvin ja ystävällisesti, vaikka olen aivan tavis. Ei vaan Amerikoissa näin olisi. Enhän siellä edes pääsisi mihinkään huippukoulutettujen erikoislääkäreiden hoiviin!
Saan palkkaa sairauslomalla. Minun ei siis tarvitse valvoa öitäni miettien, miten tulen toimeen tämän käteni kelvottoman kauden aikana.
Pääsen fysioterapeutille, joka neuvoo, miten minun pitää kättäni jumpata. Fyssari näyttää sananmukaisesti kädestä pitäen, miten rannettani on käänneltävä ja väänneltävä. Opastaa, kuinka monta kertaa päivässä tätä kääntelyä on harjoitettava. Todella monta, huh! Mutta kerrankin on viisasta esittää tottelevaisuuteen nöyristyvää, kilttiä suomalaista. Jumppaan ihan hulluna ohjeiden mukaan.
Ortopedit ovat tietenkin samoja Peijaksessa kuin yksityisillä lääkäriasemilla. Kukapa yksityinen sijoittaja viitsisi tavisten lääkäreille koulutusta maksaa? On paljon kätevämpää tahkota rahaa niin, että veronmaksajat vastaavat lääkäreiden huippukalliista koulutuksesta, mutta voitot virtautetaan yksityisten lääkäriasemien osakkeenomistajille.
Pientä valuvikaa siis järjestelmässä vielä on…
Muutoin tämä toimii hyvin. Vaadin, että soteuudistus ei uudista tai yksityistä terveydenhoitoamme jenkkiläisellä tavalla kalliiksi ja pätemättömäksi. Valuviat voitaisiin poistaa ja terveyskeskukset tervehdyttää, mutta muutoin asiat voisivat minun mielestäni toimia edelleen näin: Taviksella olisi joku, joka kysyy, miltä käsi nyt tuntuu.
SUVI SAJANIEMI
Teollisuusliiton Tekijä-lehden toimittaja
J.K. Tämän ohella tavis voisi suosiolla uskoa tytärtään, joka kehottaa hankkimaan kitkakengät ennen talven liukkaiden tuloa.
KUVA KITI HAILA
