HARRASTAJA: Kirsi Oinonen: ”Mehiläisten hoita­minen on minun juttuni”

Lusikal­linen suuhun ennen kuuman teen hörppää­mistä. Sauna­reis­sulla ylelli­seksi naamioksi kasvoja hoita­maan. Kombucha-juoman hiili­hap­pojen herät­te­li­jäksi. Siinä joensuu­laisen Kirsi Oinosen oival­liset hunaja­re­septit omista mehiläis­pe­sistä saadulle sadolle.

KIRSI OINONEN

Kokoon­pa­nija
Abloy Oy
Joensuu

Juuan Otravaa­rassa Pohjois-Karja­lassa mehiläisten pörinä on syksyn tullen hiljen­tynyt. Kirsi Oinosen mehiläis­pe­sissä on siirrytty talvi­ruo­kin­taan. Kuluneen kesän sato jäi vähän­lai­seksi, oman perheen tarpeiksi hunaja­herkkua toki riittää.

– Talvi oli haasteel­linen, lunta ei riittänyt pesien suojaksi. Kevät oli kylmä, kesäkin vaihte­leva ja tuulinen. Sato jäi pieneksi, muille myytävää ei riittänyt, Oinonen kuvailee satokautta.

Huolta kauden aikana aiheutti myös ostoemo.

– Eivät tykän­neet työläiset ostoe­mosta, niitta­sivat hengiltä. Rupesivat sitten omaa emoa kasvat­ta­maan. Jää nähtä­väksi, onnis­tuiko kasvatus ja rupesiko emo munimaan.

Emo eli kunin­gatar on mehiläi­syh­teis­kunnan äiti. Matriarkka, joka voi elää jopa 5‑vuotiaaksi saakka. Työläiset puoles­taan tekevät mehiläis­tenkin maail­massa ne raskaimmat hommat – siivoavat, raken­tavat, ruokkivat, puolus­tavat pesää sekä keräävät ja käsit­te­levät hunajaa ja siite­pölyä. Raskas työ on kulut­tavaa; työmää­rästä riippuen virkeitä elinpäiviä saattaa riittää vain muuta­miksi viikoiksi. Syksyllä synty­neet työläiset sentään sinnit­te­levät seuraa­vaan kevääseen.

Kuhnu­reiden elämän­kaari on sekin lyhyt, joskin auvoi­sampi – ne ovat olemassa vain lisään­ty­mistä varten. Sekin ihana lopahtaa ennemmin kuin myöhemmin. Parit­telun jälkeen kuhnurin takaruumis repeytyy kunin­gat­taren mukaan ja kuhnuri kuolee.

VAKITUINEN JA SÄÄNNÖLLINEN ARVOSSAAN

Kirsi Oinonen työsken­telee Joensuussa Abloyn tehtaalla sähkö­luk­kojen kokoon­pa­ni­jana. Ennen sähkö­luk­koja tutuiksi ehtivät tulla niin ammoiset AVA-lukot kuin Abloyn ovensul­ki­jatkin. Abloylla työsken­te­lyssä Oinonen näkee monia hyviä puolia.

– Ensin­näkin työ on nyt jo vakinainen ja säännöl­listä päivä­työtä. Plussaa on sekin, että saan työn lomassa rauhassa kuunnella musiikkia, podcas­teja ja äänikir­joja. Ja kun vanhem­pain­va­paalta jälleen palasin töihin, niin ihanuutta on myös pyörällä taittuva työmatka. Nautin!

Säännöl­li­syys ja pätkät­tö­myys – niitä asioita Oinonen oppi arvos­ta­maan varhain. Aikanaan konein­si­nöörin opinnot vaihtuivat resto­no­mio­pin­toihin. Suurta­lous­puolen esimies­lin­jalta valmis­tu­neena tutuiksi tulivat sijai­suudet ja pätkät päivä­ko­ti­keit­tiössä, sairaalan suurkeit­tiössä ja kahvilassa.

– Kylläs­tyin pätkä­hom­miin ja otin yhteyttä Abloylle. Siellä olivat työuransa tehneet myös jo eläköi­ty­neet vanhempani.

OMA PALSTA, OMAT PÖLYTTÄJÄT

Kun Oinonen vuonna 2014 kohtasi nykyisen puoli­sonsa, elämän­piiri laajeni Joensuusta Juukaan puolison syntymäseudulle.

– Se on pieni­muo­toinen maatila Juuassa. On maapalsta kotitar­ve­vil­je­lyyn, kasvi­maat, mansikat ja herukat. Kun sitten näin kansa­lais­opiston kurssi­tar­jon­nassa mehiläis­hoi­ta­ja­kurssin, niin ajattelin, että sinnepä varmis­ta­maan pölyt­täjät omalle palstalle!

Idea pörriäisten pelas­tajan taidoista muhi vuoden eteen­päin, kun käsivar­silla oli vielä vasta­syn­tynyt nuorin tytär. Nyt Oinonen on jo neljän mehiläis­pesän neuvokas hoitaja, sittemmin myös mehiläis­hoi­tajan ammat­ti­tut­kin­nonkin suorittanut.

– Mehiläisten hoita­minen on minun juttuni, omaa aikaa puuhailla. Kiireet­tö­mästi ja hitaasti.

HIMO-OPISKELIJA

Niin kiireet­tö­myyttä kuin Oinonen harras­tuk­ses­saan arvos­taakin, naisen aktii­vi­suus ja opinhalu hämmäs­tyt­tävät kuulijaa. Ensin­näkin Oinonen on viiden lapsen äiti. Vanhimmat lapsista ovat ehtineet jo aikui­si­kään, nuorim­mainen tytär syntyi vuonna 2017. Uusio­per­heen koko katras kun laske­taan yhteen, lapsia on kaikkiaan kymmenen.

Uteliai­suus, itsensä kehit­tä­misen ja uuden oppimisen halu on kaiken aikaa vienyt Oinosta eteen­päin. Abloyn päivä­työn ohessa Oinonen opiskeli aikoi­naan lähihoi­ta­jaksi. Vuosien varrella hän on opiskellut myös avoimessa yliopis­tossa ravit­se­mus­tie­dettä, koulut­tau­tunut vyöhy­ke­te­ra­peu­tiksi ja suorit­tanut myös kiina­laisen lääke­tie­teen opinnot.

– Kyllähän opiskelu kiinnostaa jatkos­sakin. Pyörit­telen mieles­säni uusiakin ideoita, päivä­kou­luun tuskin lähden. Vaan parempi olla olematta kovin ehdoton, aika näyttää.

Juuri nyt Oinosen ja ohjel­moi­jana työsken­te­levän puoli­sonsa elämän­ryt­miin sopii parhaiten päivätyö.

– Päivätyö ja nykyisen työnan­tajan jousta­vuus sopivat paljon paremmin pienten lasten äidin arkeen, kuin vaikkapa hoitoalan vaihte­levat vuorot.

HYÖTYÄ HOIVAN TAIDOISTA

Tervey­teen ja hoivaan liitty­vistä opinnoista on eittä­mättä hyötyä myös mehiläis­tar­hauk­sessa. Homma ei nimit­täin ole ihan vaara­tonta. Mehiläiset pistävät, Oinos­takin joka vuosi.

Mehiläisen myrkyssä on feromonia, joka puoles­taan houkut­telee paikalle lisää mehiläisiä. Lievän piston reaktio hoituu kylmä­kää­reellä ja korti­so­ni­voi­teella. Pahim­massa tapauk­sessa ihminen voi saada anafy­lak­tisen reaktion, silloin tarvi­taan adrena­lii­ni­piikkiä. Myrkylle voi myös aller­gi­soitua, toisaalta itseään voi pistoja vastaan myös siedätyshoitaa.

– Mitään pahempaa ei ole sattunut, mitä nyt kerran mehiläinen pääsi pujah­ta­maan suoja­puvun alle. Pistihän se.

TEKSTI SIRKKA-LIISA AALTONEN
KUVAT JARNO ARTIKA