Miten koulutus ja tarpeet kohtaavat?

teollisuusliitto

Miten ammatillisen koulutuksen aloituspaikat ja valmistujat kohtaavat työmarkkinoiden tarpeiden kanssa? Tekijä luotasi tilannetta työvoimapulasta kärsivillä kone- ja metallialalla sekä tekstiili- ja muotialalla.

– Koko valtakunnan alueella kone- ja metallialan teollisuudella on suurin pula hitsareista ja toiseksi CNC-koneistajista, sanoo koulutuskeskus Salpauksen opetusalajohtaja Risto Salmela.

Koulutuskeskus Salpaus on toisen asteen oppilaitos, joka järjestää ammatillista koulutusta aikuisille ja nuorille. Oppilaitos toimii Päijät-Hämeen alueella Lahdessa, Asikkalassa ja Heinolassa viidellä kampuksella. Salpauksessa opiskelee vuosittain noin 14 000 opiskelijaa.

Salmelan mukaan Päijät-Hämeen kone- ja metallialan teollisuudella on tarvetta motivoituneista työntekijöistä, joilla on perusosaaminen kunnossa. Salpauksen leipälajeja ovat levytyö, hitsaus, koneistus ja koneasennus.

– Hitsareiden puutteeseen pystytään vastaamaan aika hyvin. Koulutusta järjestetään Heinolassa ja Lahdessa. Yhteishaussa oli viime vuona kone- ja tuotantotekniikkaan Heinolassa kolme ensisijaista hakijaa ja tänä vuonna 13, Salmela kertoo.

– Heinolassa iso merkitys on ollut yhteistyö peruskoulujen ja konepajojen kanssa. Kolmikantainen yhteistyö on tuonut houkuttelevuutta ja hakijoita. Työpaikat ovat luvanneet työssäoppimis- ja kesätyöpaikkoja. Hitsareita on kysytty Turkua myöten laivateollisuuteen.

PERUSTAIDOT RIITTÄVÄT, ALANVAIHTAJIA ENEMMÄN

Yritykset eivät välttämättä tarvitse erityistaitoja hallitsevia työntekijöitä, vaan perustaidot riittävät. Tärkeinä pidetään työelämävalmiuksia, työaikojen noudattamista ja piirustusten lukutaitoa. Erityistaidot voidaan opiskella yrityksissä.

Salpauksessa koulutukseen hakijoiden ikä on vähitellen nousussa.

– Esimerkiksi Lahdesta oli 27 ensisijaista hakijaa kone- ja tuotantotekniikkaan. Paikkoja oli kaikkiaan 40. Keväällä jatkuvan haun kautta on ollut 35 hakijaa, Salmela sanoo.

– Vanhemmat hakijat ovat hyvin monenlaisia. Koneistuspuolella on enemmän alanvaihtajia. Hitsauspuolelle on hakijoina entistä enemmän lähihoitajia ja kaupan alalla työskenteleviä naisia. Kone- ja tuotantotekniikan vetovoima näkyy siinä, että on mahdollisuus päästä paremmin palkattuihin töihin. Lisäksi työtavat ja laitteet ovat muuttuneet tavattomasti. Enää ei ole nokisia työpajoja, ja hitsauslaitteet ovat hallittavuudeltaan kehittyneet.

TYÖN PERÄSSÄ MUUTTAMINEN HANKALOITUNUT

Salmelan mukaan uusi ilmiö on se, että opiskelijat eivät enää halua niin helposti muuttaa työn perässä kuin menneinä vuosikymmeninä.

– Nykyään ihmiset suhtautuvat työpaikan tai paikkakunnan vaihtoon nihkeästi. Meillä on alkamassa projekti Länsi-Suomen telakoiden auttamiseksi. Monelle on vaikea lähteä. Perheellisillä se on ymmärrettävää, mutta samaa ilmenee sinkuillakin.

Yhteenvetona nykymuotoinen oppi- ja koulutussopimusopiskelu toimivat Salmelan mielestä kohtuullisen hyvin.

– Oppisopimuskoulutus on lähtenyt rullaamaan ja tuonut uutta draivia. Nykyinen laki sallii lähiopintoihin tulevan opiskelijan siirtämisen jossain vaiheessa oppisopimuspuolelle. Yritykset voivat katsella oppilasta ensin koulutussopimuksen ja myöhemmin oppisopimuksen aikana. Näin yritykset saavat haluamaansa työvoimaa, Salmela kuvailee.

– Koulutussopimuspuolella alku oli vaikeaa, mutta nyt näyttää jo paljon paremmalta. Paljon on satsattu yritysten ja opiskelijoiden tapaamisiin.

 

Teollisuusompelijoista huutava pula

– Sarjatuotantoon erikoistuvan ompelijan perustutkintoa voi opiskella tällä hetkellä kuudessa eri oppilaitoksessa. Kovin paljoa hakijoita ei kuitenkaan ole, sanoo Suomen Tekstiili & Muoti ry:n osaamisen ja tulevaisuuden asiantuntija Auri Kohola.

Suomen Tekstiili & Muoti ry (STJM) on tekstiili-, vaate- ja muotialan yritysten työmarkkinajärjestö. Alalla toimii Suomessa noin 3 400 yritystä, jotka työllistävät noin 22 000 ihmistä.

Koholan mukaan tekstiili- ja muotialan koulutuksen ja työvoimatarpeen kohtaamisen suurimpia ongelmia on koulutuksen vetovoiman puute.

– Suurimmissa ompelijoita kouluttavissa kaupungeissa, kuten Turku, Tampere ja Jyväskylä, saatiin viime kevään yhteishaussa hyvin hakijoita alalle. Eniten hakijoita oli Helsingissä, jossa koulutetaan paljon mittatilausompelijoita. Pienemmillä paikkakunnilla haetaan enemmän jatkuvan haun kautta ympäri vuoden, Kohola kertoo.

– Alan opiskelijoille on tyypillistä, että monet ovat ammatinvaihtajia ja aikuisopiskelijoita ja että moni haluaa erikoistua mittatilausompelijaksi. Alan työpaikkojen kannalta mittatilausompelijan koulutus on osin ongelmallinen, koska silloin tekijällä ei ole kokemusta teollisen ompelemisen tahdista ja työtehtävistä.

Kun teollisia ompelijoita ei löydy, ovat yritykset palkanneet myös mittatilausompelijoita. Aina koulutuspaikkakunnat ja yritykset eivät kohtaa myöskään alueellisesti. Esimerkiksi Itä-Suomessa yritysten on vaikea löytää ompelijoita, koska oppilaitokset ovat monesti vähintään kahden tunnin ajomatkan päässä.

OPETTAJIEN JA YRITYSTEN YHTEYKSIÄ LISÄTTÄVÄ

Tekstiili- ja muotialallakin käytetään oppisopimuskoulutusta, mutta Koholan mielestä sitä voisi hyödyntää enemmänkin.

– Ompelijat eivät ole ainoita, joista on pulaa. Tarvitaan myös esimerkiksi tekstiilien valmistajia. Ammatillisista tutkinnoista on tehty nyt niin joustavia, että pienikin ala tarjoaa mahdollisuuden kouluttaa väkeä yksilöllisesti.

– Tarvitaan oppilaitosten ja yritysten välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Opettajat, joilla on kokemusta teollisissa tekstiilialan yrityksissä työskentelystä, alkavat kadota. Opettajilla pitäisi olla enemmän kontakteja yrityksiin ja sitä kautta tietoa yritysten arjesta, Kohola arvioi.

MAAHANMUUTTAJISTA HELPOTUSTA TYÖNTEKIJÄTARPEESEEN?

Tekstiili- ja muotialan yrityksissä työntekijäpulaan on toivottu helpotusta myös maahanmuuttajista. Teollisuusliiton erityisalojen sektorin tekstiili- ja muotialasta vastaava sopimusasiantuntija Markku Aaltovirta kertoo, että hyviä esimerkkejä on, mutta vielä aivan liian vähän.

– Onnistuneita kokemuksia on esimerkiksi Ursuit Turussa, joka valmistaa raskasta tekstiiliä eli sukelluspukuja. He ovat saaneet maahanmuuttajataustaisia ompelijoita.

STJM:n Kohola kertoo, että viime vuonna työnantajaliitolla oli Maahanmuuttajat töissä tekstiili- ja muotialalla -hanke, jota tehtiin yhteistyössä maahanmuuttajien työllistymistä edistävän Startup Refugees -järjestön kanssa.

– Heillä on osaajapankki, josta etsittiin maahanmuuttajaosaajia, joilla on kokemusta alasta. Etsinnässä löytyi muun muassa vaatturi-, korjaamis- ja ompelijaosaamista. Yrityksissä suomen kieli ja englanti ovat toistaiseksi vahvassa asemassa esimerkiksi työohjeiden vuoksi. Kokeilun aikana ei kuitenkaan rekrytointeja saatu vielä tehtyä.

NUORILLA VANHENTUNEITA KÄSITYKSIÄ ALAN TÖISTÄ

Myös tekstiili- ja muotialalla työntekijöiden muuttaminen paikkakunnalta toiselle työn perässä on haasteellista.

– Esimerkiksi Helsingissä ei ole alan tuotantoa, vaan työt ovat pienemmillä paikkakunnilla, joille ihmisten on usein vaikea siirtyä, Auri Kohola sanoo.

– Positiivisiakin tapauksia on, joissa hakijoita on ollut satojen kilometrien päästä. Usein kyse on silloin myös brändin tunnettuudesta ja työnantajan vetovoimasta.

Ompelun lisäksi tekstiilien teollisessa tuotannossa on monenlaisia muitakin tarpeita.

– Alan osaamistarpeissa kannetaan huolta myös esimerkiksi laboranteista ja prosessityöntekijöistä. Nuorilla on aika vanhentuneita käsityksiä siitä, millaista työskentely teollisessa ympäristössä on. Haluamme saada mielikuvat muuttumaan. Nykyään esimerkiksi prosessityöntekijän työ on modernia, eikä fyysisesti niin raskasta kuin ennen.

– Tekstiili- ja muotialan perustutkinnon tekstiilin valmistajia voisi kouluttaa oppisopimuksella, mutta koulutuksen järjestäjiä ei juuri ole. Monet yritykset kouluttavatkin virallisten tutkintojen sijaan uusia osaajia itse työn ohessa, Kohola sanoo.

KORONA MUISTUTTANUT HUOLTOVARMUUDESTA

Koronapandemia on tuottanut tekstiili- ja muotialalle toisaalta yllättäviä onnia onnettomuudessa, toisaalta huolta huoltovarmuudesta.

– Suodatinkankaita valmistavalla Ahlstrom-Munksjöllä siirryttiin 12-tuntiseen työaikaan, kun siellä alettiin valmistaa koronasuojaukseen sopivaa materiaalia suuressa määrin. Valmistajia, jotka jalostavat tämän materiaalin suojamaskeiksi, on jo tiedossa. Moni pienempi yritys pelastuu, kun kakkostuotteesta tuleekin ykköstuote, Teollisuusliiton Aaltovirta uskoo.

STJM:n Koholan viesti on, että kotimaisten tekstiiliyritysten rooli Suomen huoltovarmuudessa olisi taattava.

– Esimerkiksi puolustusvoimien kannalta on tärkeää, että huoltovarmuus toimii. Toivottavasti valtio tukee kotimaisia yrityksiä esimerkiksi taisteluasuhankinnoissa. Poikkeuksellinen aika on avannut silmät sille, kuinka tärkeää kotimainen osaaminen ja tuotanto on. Nuoretkin ovat koronakriisin aikana huomanneet tekstiilialan mahdollisena työllistäjänä.

Samalla STJM on halunnut tuoda esille myös sitä, miten kotimaisen tuotteen hinta muodostuu.

– Valitettavasti yli puolet suomalaisista pitää 50 euroa maksavia paitoja liian kalliina. Jos paita tehtäisiin alle 50 eurolla, siinä ei jää paljoa jaettavaa tuotannontekijöille, Kohola muistuttaa.

KOHTAANTO RATKAISTAAN YHTEISTYÖLLÄ

Mistä sitten apu tekstiili- ja muotialan työn ja koulutuksen kohtaanto-ongelmaan? STJM:n Kohola ja Teollisuusliiton Aaltovirta vannovat yhteistyön nimiin.

– Kohtaanto-ongelmat ratkaistaan muun muassa osaamiskeskittymillä. Oppilaitokset voisivat erikoistua voimakkaammin. Oppilaitoksilla olisi omia profiileja, omaa erityisosaamista, ja lisäksi yhteistyössä kehiteltäisiin asioita yritysten kanssa. Herkällä korvalla on kuunneltava eri osapuolia, Kohola näkee.

– Tämä ala pitää saada mediaseksikkääksi, jotta nuoret voivat pitää alaa kiinnostavana. Palkkaukseen pitäisi pystyä satsaamaan, eli porkkanoita sinnekin. Oppilaitokset ja yritykset entistä tiiviimpään yhteistyöhön, Aaltovirta summaa.

TEKSTI HANNU SILTALA JA ASKO-MATTI KOSKELAINEN
KUVITUS TUOMAS IKONEN