HARRASTAJA: Jousiampuja Mika Laaksonen: ”Jos ajatukset ovat jossain muualla, menevät nuolet minne sattuu”

teollisuusliitto

Mika Laaksonen oli haaveillut jousiammunnasta ihan pikkupojasta. Viisikymppisenä hän viimein kokeili lajia, ja se vei mukanaan.

MIKA LAAKSONEN

Kokoonpanotyöntekijä, työsuojeluvaltuutettu
Fincoil LU-VE Oy
Hattula

Lähes kaksikymmentä jousiampujaa asettuu riviin Jyrätien liikuntahalleilla Hämeenlinnassa. Yksi heistä on Mika Laaksonen, joka on harrastanut jousiammuntaa runsaat kaksi vuotta.

– Minähän olen ihan noviisi tässä hommassa verrattuna oikeisiin harrastajiin, jotka ovat ampuneet 20 vuotta tai pidempäänkin, Laaksonen sanoo.

Jousiammunta on kiinnostanut Laaksosta aina. Kymmenvuotiaana hän ampui nuolia itse tekemällään jousipyssyllä. Lajin pariin hän lähti silti vasta 40 vuotta myöhemmin.

– Kävin kokeilemassa jousiammuntaa ulkoradalla syksyllä 2017. Tunsin Nuoli-Haukoista erään vanhemman herrasmiehen, Seppo Kymäläisen, joka antoi vinkkejä ja laitteet käyttööni, ja siitä se lähti.

Nuoli-Haukat on hämeenlinnalainen jousiammuntaseura, joka on perustettu vuonna 1958. Laaksonen on nykyään yksi seuran aktiiviampujista.

– Olen vaistoampuja. Ammun ilman tähtäintä. Haluan mennä vanhan liiton meiningillä ilman härpäkkeitä ja hifistelyä. Katson vain keltaiseen rinkiin ja ammun sinne, Laaksonen selittää.

Suosituimmat jouset ovat olympialaisistakin tuttu tähtäinjousi ja taljajousi. Laaksonen sen sijaan ampuu perinteisellä pitkäjousella, joka useimmiten on käyttäjänsä pituinen.

AMMUNTA LÄHTEE KORVIEN VÄLISTÄ

Laaksonen ottaa nuolen lanteillaan roikkuvasta viinistä eli nuolikotelosta. Hän asettaa sen paikoilleen, vetää jänteen lähelle leukaansa, tähtää ja ampuu. Kymmenen nuolta sinkoutuu tauluun peräperää.

– Ammun vähän turhankin nopeaan. Tahtia pitäisi kuulemma rauhoittaa. Itse koen, että asento pysyy paremmin kasassa, kun ammun nopeasti.

Parhaimmillaan Laaksonen käy ampumassa kolme kertaa viikossa. Hallilla vierähtää helposti kaksikin tuntia kerrallaan.

– Jos en ammu, en kehitykään. Jousiammunta perustuu lihasmuistiin. Jos olen viikon tai kaksi ampumatta, joudun palauttelemaan mieleeni oikeaa ampuma-asentoa.

Tavoitteena Laaksosella on mahdollisimman rento suoritus.

– Alussa monta viikkoa puristin jousta liikaa, ennen kuin ymmärsin, että jousi tekee työn. Jousiammunta ei ole fyysinen laji. Pienet lapsetkin voivat harrastaa sitä, Laaksonen sanoo.

Jousiammunnassa on paljon pieniä niksejä, jotka vaikuttavat suoritukseen. Esimerkiksi leuka on hyvä pitää paikallaan, sillä muutoin osumiin tulee pysty- tai sivuhajontaa. Kun asento sekä jousi- ja sormiotteet ovat kohdallaan, on lopputulos kiinni keskittymisestä, Laaksonen kertoo.

– Suoritus riippuu siitä, saanko tyhjennettyä korvien välin vai enkö. Ammunta on sitten sen mukaista. Jos ajatukset ovat jossain muualla kuin ampumisessa, menevät nuolet minne sattuu.

Vaistoampuminen kiinnostaa minua siksi, että se on ihmisläheistä.

Laaksosen mukaan lajin suola on siinä, että suoritusta voi yrittää parantaa heti seuraavalla kierroksella.

– Tunninkin kun ammun, niin siinä ajassa ehdin voittaa itseni tarkkuudessa monet kerrat.

Kilpailua Nuoli-Haukkojen treeneissä ei harrasteta, vaan kaikki ampuvat omaan tahtiinsa.

– Toiset pitävät kirjaa tuloksista, mutta minä en ikinä laske pisteitä harjoituksissa. Minulla ei ole kovaa kilpailuviettiä. Seurojen väliset divarikisat riittävät minulle, Laaksonen toteaa.

VÄLINEET VOI TEHDÄ ITSEKIN

Vasta kun viimeinenkin ampuja on ampunut viininsä tyhjäksi, käyvät jousiampujat hakemassa nuolensa tauluista.

– Aloittelija saattaa osua ihan yhtä hyvin kuin aktiiviampuja. Itsekin pääsin alussa nopeasti kiinni lajin perusteisiin ja sain onnistumisia. Siitä tuli hyvä fiilis, Laaksonen kertoo.

Sisäradalla jousiampujat ampuvat tauluihin joko kymmenestä tai kahdeksastatoista metristä. Nuoli-Haukoissa jäsenten ikähaitari on noin 10–70 vuotta.

– Jousiammunta sopii kenelle vaan, eikä se ole kallis laji. Satasella saa jo kaaria, ja siinä saattaa olla jänne ja muutama nuolikin mukana. Seura omistaa useita jousia, joita se lainaa jäsenille.

Jousien jäykkyyksiä on erilaisia, ja jokaiselle jousenjännittäjälle löytyy varmasti sopiva jousi, Laaksonen sanoo. Jousen ja nuolien lisäksi harrastaja tarvitsee mukavan asun, tasapohjaiset kengät sekä ranne- ja sormisuojan.

– Sormisuoja on tärkeä varuste. Ilman sitä jousen jänne repisi nahan pois sormista. Niitä on erilaisia. Itse tykkään käyttää kolmisormista ampujanhanskaa, Laaksonen sanoo.

Osa jousiampujista tekee itse jouset, nuolet, jänteet ja viinit.

– Usein taitava tekijä tekee itse omalle jouselle sopivammat nuolet kuin ne, joita saa kaupasta. Eroja on painossa, pituudessa, paksuudessa, jäykkyydessä ja sulissa.

Lisäksi nuolen käyttäytymiseen vaikuttavat kärjen paino, ampujan vetopituus, ammuntatekniikka ja jousen jäykkyys.

– Jos aika vaan riittäisi, minäkin voisin kokeilla tehdä jousia ja nuolia itse, sanoo Laaksonen, joka harrastaa myös moottoripyöräilyä, soittaa kitaraa bändissä ja on ay-aktiivi.

KESÄLLÄ KUTSUVAT ULKORADAT

Jousiampujat asettuvat jälleen riviin taulujen eteen ja jännittävät jousensa. Laji on Laaksosen mieleen myös sosiaalisuutensa vuoksi.

– Meillä on hyvä porukka. Joku tulee heti korjaamaan asentoasi, jos esimerkiksi kyynärpääsi nousee ampuessasi liikaa, Laaksonen kertoo.

Jousella voi myös metsästää, mutta Laaksonen ampuu mieluummin tauluun.

– Olen sen verran luontoihminen, että metsästys ei ole käynyt minulla edes mielessä.

Kesäisin Laaksonen ampuu ulkoradalla Viisarin jousiammuntakeskuksessa. Siellä tauluun pääsee ampumaan 10–70 metristä. Maastoradalla taulut voivat sijaita myös ylä- tai alamäessä.

– Tässä lajissa ei ole koskaan valmis. Se on fiiliksestä kiinni, miten osun. Omaa kehittymistä on mielenkiintoisa seurata, Laaksonen sanoo.

Toiset pitävät kirjaa tuloksista, mutta minä en ikinä laske pisteitä harjoituksissa.

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT HARRI NURMINEN